Ikävä.

Sä sekoitit mun elämän kun tavattiin.
Otin kaiken alussa nauraen, vähätellen ja vitsaillen..en uskonut että soitat yhteisen yön jälkeen, nauroin kun pyysit numeron,sanoin ettet soita kuitenkaan.
Soitit silti. Tulit mun luo. Pistit mun elämäni uusiksi.
Aikani tappelin tunnetta vastaan, sanoit ettet pysty vakavampaan.
Silti olit aina meillä, silti pidit yhteyttä joka päivä.Pidit sylissä,lähellä suukotit. Sulatit minut lopulta.

Kun minä sitten kaiken järkeni unohtaneena ja menettäneenä annoin sydämen ottaa ohjat,sinä juoksit pois, mutta vain palataksesi kohta,ET SILTI HALUNNUT MINUA KOKONAAN HUKATA.ollaahan me ystäviä, sinä sanoit, et todellakaan ollut pelkkä hoito. Ja minä uskoin.

Kuukausi meni, ja taas löysin itseni sinun syliisi käpertyneenä. Joku meidän väliltä kuitenkin särkyi sinä heinäkuuna.

Syksy tuli sateisena, ja meillä oli yhdessä lämmin. Oltiin yhdessä, muttei henkisesti.

Olisi pitänyt ymmärtää pistää loppu tälle jo puoli vuotta sitten, mietin silloin. Lopulta sain tarpeekseni, ja taas tapeltiin. Yhteys katkesi kahdeksi kuukaudeksi, ja taas tavattiin. Taas suudeltiin, taas pidit sylissä.

Minun ikäväni sinua kohtaan vain kasvoi, vuodessa olin rakastunut. Lohduttomasti.

Olit kuitenkin muuttunut,etäinen. Kävit yhä harvemmin, et enää soittanut, tai tyhjänpäiväisiä viestejä laittanut.

Me kuivuttiin kasaan, revettiin kahtia. Kumpikaan ei lopussa enää jaksanut.

Puolitoista vuotta siinä meni kuin siivillä. Nyt jäi vain ikävä. Vaikken haluaisi, odotan silti edelleen.

Yritän siirtyä eteenpäin, ja toivon että onnistun. Sinäkin löydät vielä elämääsi ihmisen jota haluat rakastaa,jonkun jonka kanssa haluat itsesi jakaa. Minä en ollut se, nyt sen ymmärrän.

H, rakastin sinua oikeasti.T
4532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...ihan oikeasti...

Äänestä
  • Joten miksi vittuilet? Omat tunteeni varmaankin tiedän, samoin sen etten muita ole rakastanut..silleen ihan oikeesti..

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Joten miksi vittuilet? Omat tunteeni varmaankin tiedän, samoin sen etten muita ole rakastanut..silleen ihan oikeesti..

    -sori-

    Äänestä

  • tekee kaltaisekseen kirjoitti:

    -sori-

    Unohetaan koko homma.. Voihan se tosiaan olla niin, että palstalla pyörii kaikkia rakastavia liukuhihnaihmisiä. Itse en niihin kuitenkaan kuulu. Ihastun välillä liiankin helposti, rakkaus asia erikseen.
    T

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


T*** kirjoitti:

Sä sekoitit mun elämän kun tavattiin.
Otin kaiken alussa nauraen, vähätellen ja vitsaillen..en uskonut että soitat yhteisen yön jälkeen, nauroin kun pyysit numeron,sanoin ettet soita kuitenkaan.
Soitit silti. Tulit mun luo. Pistit mun elämäni uusiksi.
Aikani tappelin tunnetta vastaan, sanoit ettet pysty vakavampaan.
Silti olit aina meillä, silti pidit yhteyttä joka päivä.Pidit sylissä,lähellä suukotit. Sulatit minut lopulta.

Kun minä sitten kaiken järkeni unohtaneena ja menettäneenä annoin sydämen ottaa ohjat,sinä juoksit pois, mutta vain palataksesi kohta,ET SILTI HALUNNUT MINUA KOKONAAN HUKATA.ollaahan me ystäviä, sinä sanoit, et todellakaan ollut pelkkä hoito. Ja minä uskoin.

Kuukausi meni, ja taas löysin itseni sinun syliisi käpertyneenä. Joku meidän väliltä kuitenkin särkyi sinä heinäkuuna.

Syksy tuli sateisena, ja meillä oli yhdessä lämmin. Oltiin yhdessä, muttei henkisesti.

Olisi pitänyt ymmärtää pistää loppu tälle jo puoli vuotta sitten, mietin silloin. Lopulta sain tarpeekseni, ja taas tapeltiin. Yhteys katkesi kahdeksi kuukaudeksi, ja taas tavattiin. Taas suudeltiin, taas pidit sylissä.

Minun ikäväni sinua kohtaan vain kasvoi, vuodessa olin rakastunut. Lohduttomasti.

Olit kuitenkin muuttunut,etäinen. Kävit yhä harvemmin, et enää soittanut, tai tyhjänpäiväisiä viestejä laittanut.

Me kuivuttiin kasaan, revettiin kahtia. Kumpikaan ei lopussa enää jaksanut.

Puolitoista vuotta siinä meni kuin siivillä. Nyt jäi vain ikävä. Vaikken haluaisi, odotan silti edelleen.

Yritän siirtyä eteenpäin, ja toivon että onnistun. Sinäkin löydät vielä elämääsi ihmisen jota haluat rakastaa,jonkun jonka kanssa haluat itsesi jakaa. Minä en ollut se, nyt sen ymmärrän.

H, rakastin sinua oikeasti.T

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu