Ote J. Alatalon gradusta:
"Toisen kerran politiikkateema tuli esille syksyn 1976 kunnallisvaalien yhteydessä.
Ennen vaaleja Pohjolan Työ -lehden etusivulla julkaistiin kirje, jossa todettiin muun
muassa: ”Jumalanlapset [lestadiolaiset] äänestävät vain uskossa olevia keskustapuolueen
ehdokkaita. Tämä vaatimus on ehdoton, jos jonkun tiedetään menetelleen toisin, hän on
mennyt pois siitä lammashuoneesta, mihin Jumalanlapset kuuluvat.” Kirje oli osoitettu
rauhanyhdistyksen johtokuntien jäsenille ja kirjeen allekirjoittajaksi oli merkitty RY:n
johtokunta. Kirjeen sanoma sinällään oli yksinkertainen. Asian ongelmallinen kohta oli,
että kirjeen lähettäjäksi väitetyn Nivalan rauhanyhdistyksen mukaan kirje ei ollut
rauhanyhdistyksen lähettämä. Kirjettä käsiteltiin sekä Kaleva- että Kotimaa-lehdessä.
Kaleva-lehden uutisesta selvästi kävi ilmi, että rauhanyhdistys on kieltänyt osuutensa
asiaan. Sen sijaan Kotimaa-lehden näkökulmapalstalla asiaa ehdittiin jo käsitellä: ”erityisen räikeäksi Nivalan rauhanyhdistyksen lähettämän kirjeen sisältö – –”. Vasta seuraavassa
Kotimaa-lehdessä samalla palstalla tehtiin tiettäväksi, että yksikään Nivalan kuudesta
rauhanyhdistyksestä ei ole kirjettä lähettänyt ja poliisia on pyydetty tutkimaan asiaa."
Julk. Historian ja etnologian laitos,
Jyväskylän yliopisto,
8.11.2006.
http://thesis.jyu.fi/07/URN_NBN_fi_jyu-2007441.pdf
Jaahas. Mikään ei ole näköjään muuttunut 70-luvulta. Mustamaalaus on vain siirtynyt lehtien palstoilta internetiin...

Vastaukset 8
Vanhimmat
samasta gradusta:
"Tiedotusvälineet ovat yleisöä varten ja näköjään yleisöä kiinnostivat enemmän lestadiolaisuuden ongelmat kuin opillinen puoli."
Sama ilmiö näkyy tälläkin palstalla...
Oliskohan tuon kannanoton vuoksi kotiimmekin tullut kutsumattomia vieraita. Olivat jostain saaneet tietää, ettei isä eikä äiti enää äänestäneetkään maalaisliittoa, niin pitihän heitä toki käydä "rakkaudella" ojentamassa.
"Olivat jostain saaneet tietää, ettei isä eikä äiti enää äänestäneetkään maalaisliittoa, niin pitihän heitä toki käydä "rakkaudella" ojentamassa."
Sen kirjeen on lähettänyt ei-vl ihminen (tulee tuosta alemmasta kommentista ilmi), niin miten nämä hoitajat ovatkin erehtyneet pitämään sitä oikeana, ja läheteet toimimaan sen mukaan?
Eikö näillä hoitohenkilöillä olekkaan ollut sitä henkien erottelu (haistelukykyä), jos eivät ole "haistaneet", että kirje onkin "väärähenkisen" kirjoittama eli ei-vl:än?
paljon pahaa ovat saaneet aikaa, kuka minkin asian varjolla.
Tässä asiassa meillä kävi paikallinen maalaisliiton nokkamies yhdessä SRK:n lähetyspuhujan kanssa. Isä ja äiti olivat nöyriä ja kuuliaisia uskovaisia, joten arvelimme, ettei paikalliset tutut puhujat yksinkertaisesti kehdanneet meille tulla.
"Kotimaa-lehdessä samalla palstalla tehtiin tiettäväksi, että yksikään Nivalan kuudesta
rauhanyhdistyksestä ei ole kirjettä lähettänyt ja poliisia on pyydetty tutkimaan asiaa."
Tutkinnan tulos, saiko poliisi selvitettyä, että kuka sen sitten oli lähettänyt? Poliisillahan, ja ehkä SRK:lla on dokumentit myös tästä tutkinnasta. Olisihan sen tutkinnan tuloksenkin voinnut manita tuossa gadussa, vai mainitaanko se siellä jossain?
kirjeen lähettäjä ei ollut vl
Ei kukaan mitään teekkään, ja se ei kenellekkään edes kuulu. Mutta kysyin sitä tutkinnan tulosta, sen olisi hyvin voinnut mainita tuossa gradussa, sillä siitä tukinnastahan on olemaasa myös dokumentit, jotka kertovat siitä totuudesta, enemmän kuin vain jonkun "oletus". Jos voi käyttää dokumetteja asioidensa tueksi, niin sillähän on paljon enemmän painoarvoa, kun vain pelkillä sanoilla.
ja minua häiritsee, oliko kekkosella sormensa pelissä vl:ien mieluisaa piispaa ouluun valittaessa. Ihmisten äänestystuloksesta ei puhuttu mitään. Vain kekkosen valinta. näkyy tuossa gradussa olikohan sivuilla 69-70.