Huoltoko

HS:n taloustoimittajan kokoaminen tietojen mukaan Suomen merenkulun nyt 80 milj. euron tuki,jaettuna noin 2700:lle, ns. "oikealle merimiehille", olisi 30 000 eur per henkilö. Tonnistoveron muutos lisäisi kokonaistukea noin 30 milj.eurolla. Hotelli- ja ravintolahenkilöstöä on suunnilleen saman verran. Tukea perustellaan mm. kriisiajan huoltovarmuudella, joten nyt jokaisella ns. "oikealla merimiehellä" on valtion tukema "omahuoltajansa". Kriisitilanteessa nyt tukea saavat Grimaldi ja Tallink vetäisivät varmasti omat laivansa pois näiltä vesiltä.
7722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on vuodenajasta riippuen 10000-13000 merenkulkijaa.
Kaikista näistä se tuki tulee. Merikapteenina kysyn mikä on se "oikea merenkulkija" ? Päällikkönä en haluaisi miehistööni sellaista, joka ei ymmärrä meitä kaikkia tarvittavan.

Jos väitteesi noista luvuista pitävät paikkansa, tuki merenkulkijaa kohden on noin 7000 Euroa vuodessa per sierainpari.

Olen kaikenlaisia tukia vastaan, mikään ei toimi kunnolla tuettuna.

Mutta kyllä SLPL meidät möi taas halvalla.
Meillä päälliköillä on jo siedettävä palkkio työstämme, mutta ihmettelen miten perämiehet edes viitsivät olla täällä.
Luulisi jo, että joko joukkoeroavat liitosta tai järjestävät joukkomielenosoituksen liiton toimiston edustalla.
Onko pojissa munaa kohentaa asemiaan ????

Äänestä
  • Voisiko herra päällikkö kertoa pienelle perämiehelle, millä hintaa minut on nyt myyty?

    Olisiko herra päällikkö valmis lakkoilemaan pienen perämiehen paremman palkan vuoksi?

    Perämies kun ei yksin lakkoilemalla saa mitään.
    Jatkuva pako liitosta osoittaa vain ja ainoastaan sen että lakko on mahdoton koska kukaan ei ole valmis taistelemaan muiden puolesta.

    Kiitos tuestanne..


    ps. itse jatkan perämiehenä niin kauan kuin mielestäni saan kohtuullisen korvauksen työstäni.

    Äänestä

  • Kyse ei olekaan siitä, etteikö kaikkia tarvittaisi, mutta tuen maksaminen Italiaan ja Viroon ei tunnu kovinkaan järkevältä edes ns. huoltovarmuuden perusteella. Lyhennettyä ja suoraa lainausta eilisestä Hesarista:
    "Liikenneministeriön tietojen mukaan tuetuissa aluksissa työskentelee 5350 merimiesta. Heistä vain noin 2700 on varsinaisia merimiehiä. Loput ovat hotelli-ja ravintolahenkilökuntaa,jonka tukemiseen huoltovarmuuden nimissä ei ole mitään syytä. Tuki per "oikea" merimies ilman tonnistoveroa on siis yli 30 000 eur. Se nostaa varustamoelinkeinon tukiaistilastoissa jopa maatalouden ohi. Merenkulun tietotaidon säilyttäminen on toki arvokas päämäärä. Jouduttaisiin sanamukaisesti karille, ellei komentosillalla tiedettäisi, kummalta puolelta meressä sojottavaa keppiä alus on ohjattava".

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    Kyse ei olekaan siitä, etteikö kaikkia tarvittaisi, mutta tuen maksaminen Italiaan ja Viroon ei tunnu kovinkaan järkevältä edes ns. huoltovarmuuden perusteella. Lyhennettyä ja suoraa lainausta eilisestä Hesarista:
    "Liikenneministeriön tietojen mukaan tuetuissa aluksissa työskentelee 5350 merimiesta. Heistä vain noin 2700 on varsinaisia merimiehiä. Loput ovat hotelli-ja ravintolahenkilökuntaa,jonka tukemiseen huoltovarmuuden nimissä ei ole mitään syytä. Tuki per "oikea" merimies ilman tonnistoveroa on siis yli 30 000 eur. Se nostaa varustamoelinkeinon tukiaistilastoissa jopa maatalouden ohi. Merenkulun tietotaidon säilyttäminen on toki arvokas päämäärä. Jouduttaisiin sanamukaisesti karille, ellei komentosillalla tiedettäisi, kummalta puolelta meressä sojottavaa keppiä alus on ohjattava".

    Jos niissä seilaavista maksetaan 30 000 euroa / henkilö tukea vuodessa, niin eipä omistajan tarvinne paljoakaan omia rahojaan tuhlata palkkojen maksuun.

    Äänestä

  • laivat... kirjoitti:

    Jos niissä seilaavista maksetaan 30 000 euroa / henkilö tukea vuodessa, niin eipä omistajan tarvinne paljoakaan omia rahojaan tuhlata palkkojen maksuun.

    Näin on. On paskapuhetta,että Suomalainen merimies olisi kallis, mutta ahneelle ei riitä mikään, pitäisi saada kaikki tuet ja miehistö nälkäpalkalla itäblokista tai Vanuatulta. Suomi on jo vajonnut palkkatasoltaan Polakkien alapuolelle, sitten ihmetellään, miksei kukaan enää halua merille. Kiitos tästä kuuluu paljolti Finnlinesin mulkvistille, Antti Lagerroosille, joka kuppasi osakkeenomistajien rahoja ja ajoi hyvän varustamon Italiaanojen kynsiin.

    Äänestä

  • laivat... kirjoitti:

    Jos niissä seilaavista maksetaan 30 000 euroa / henkilö tukea vuodessa, niin eipä omistajan tarvinne paljoakaan omia rahojaan tuhlata palkkojen maksuun.

    Koska jakajia on lautoissa paljon , niin tukea riittää vain 15000 eur/ henkilö; tonnistoveron uudistus 30 milj. eur nostaisi tuen 20 000 euroon vuodessa.

    Äänestä

Kyllä täytyy sanoa, että tyhmyys loppuu aikanaan,mutta Suomen ministerien ei milloinkaan. On Suomi rikas maa, kun on varaa maksaa tukiaisia ulkomaille, eilenkin silminnäkijä ohjelmassa kerrottiin, että jopa lapsilisiä maksetaan Suomesta Virolaisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelaa ?? kirjoitti:

HS:n taloustoimittajan kokoaminen tietojen mukaan Suomen merenkulun nyt 80 milj. euron tuki,jaettuna noin 2700:lle, ns. "oikealle merimiehille", olisi 30 000 eur per henkilö. Tonnistoveron muutos lisäisi kokonaistukea noin 30 milj.eurolla. Hotelli- ja ravintolahenkilöstöä on suunnilleen saman verran. Tukea perustellaan mm. kriisiajan huoltovarmuudella, joten nyt jokaisella ns. "oikealla merimiehellä" on valtion tukema "omahuoltajansa". Kriisitilanteessa nyt tukea saavat Grimaldi ja Tallink vetäisivät varmasti omat laivansa pois näiltä vesiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu