Hyvää huomenta! Ihana aamu!

Ensinnäkin otsikko on huono, koska ei varsinaisesti liity runon kuvamaailmaan mitenkään. Runohan "tapahtuu" yöllä eikä suinkaan aamulla.
Otsikon aamu tarkoittaa tätä aamupäivää kun runon kirjoitin. On ihana aamu - tarkemmin aamupäivä, vielä tarkemmin puolipäivä, tässä.

Teksti kävi vajaan tunnin aikana erilaisia vaiheita, pieniä muodonmuutoksia ja lisäyksiä. Kun luin lopputuloksen palstalta en ollut itsekään tyytyväinen, jotenkin teksti vaikutti ja vaikuttaa liian tehdyltä, mutta, toisaalta, niinhän se onkin.

Alku lähti liikkeelle tunnelmasta, aistimuksesta ja syntyi kevyesti kuin itsestään - mutta sitten homma lipsui kait vääntämisen puolelle?
Nooo...

Mietinkin jo siinä tehdessä että olisiko parempi jakaa tää kahdeksi tai kolmeksi pienemmäksi. Kun sitte olin lähettäny runon palstalle, muokkasin siitä tiedostooni yhden lyhyemmän:

Suudelmasi huuliani vasten
hellä ja pehmeä
niin kuin kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jaloissamme,
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Sitten nukkujaa ympäröi
syvä pimeä,
jäätyvän veden risahtelu
pitkässä syysyössä

Jossa tähdet tuikkivat
ainoastaan niille
jotka valvovat vielä hellästi toisiinsa nojaten,
kaksin

Tuosta vois kyllä ottaa pilkun pois
"syvä pimeä / jäätyvän veden risahtelu"
mutta muuten ei. Niin tykkään. Alkuperäisestä runosta vois varmaan ottaa useampiakin pilkkuja veks.

> Haukan ymmärrän ehkä huomenna <

Viimeiseen versioon se pujahti vähän kuin aamupäiväiseksi tervehdykseksi Lindalindalle, runollisen taipuisa silmänisku, todellisuuden kanssa ilkikurisesti ja vähän haikean surumielisesti kommunikoiden, ehkä resonoiden.
:)

> Ihanaa aamua, päivää ja yötä. <
Sitä! Myös sinulle, ja kiitti vielä kommentoinnista.

- - -

RUNON MUOTOUTUMINEN

1.

järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin
joutsenet palaavat

2.

Järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin
joutsenet palaavat,
kynttilä pöydällä kuluu loppuun

3.

Järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin
joutsenet palaavat

Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen,
käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa
taas siinä

Lähellä poskea,
vaikka en muista kenen käsi
tällä kertaa,
sinun

4.

Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen,
ja käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa
taas siinä

Lähellä poskea,
vaikka en muista kenen käsi
tällä kertaa
sinun

Varjot seinällä lepattavat,
järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin joutsenet palaavat

Sinun suudelmasi huuliani vasten
on hellä ja pehmeä,
kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jalkojen alla
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Silmien painuessa kiinni
vielä hetken häilyy ja välkehtii vedenkalvolla
soittajien hidas liike
verkkokalvolla

5.

Hyvää huomenta! Ihana aamu.
Kirjoittanut: äitiparta 30.9.2007 klo 11.27

[ 30.09.07 ]

Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen
katsojasta piittaamatta
ja käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa taas siinä

Lähellä poskea
vaikka en muista tarkasti,
kenen käsi tällä kertaa
sinun

Varjot seinillä lepattavat,
järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin joutsenet palaavat

Suudelmasi huuliani vasten
hellä ja pehmeä
kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jaloissamme,
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Kun silmät painuvat kiinni
häilyy ja välkehtii putoava valo veden pinnalla
vielä hetkisen
soittajien hidas liike

verkkokalvolla
Sitten vain nukkujaa ympäröi
syvä pimeä
ja jäätyvän veden ritinä
syysyössä

jossa tähdet tuikkivat
vain niille jotka valvovat
toisiinsa nojaten, puistoissa ja rannoilla
kaksin

6.

Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen
ja katsojasta piittaamatta,
käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa
taas siinä

Lähellä poskea
vaikka en muista tarkasti,
kenen käsi tällä kertaa:
siinä on sinun lämpösi, ja tervan tuoksu

--

Varjot seinillä lepattavat
järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin joutsenet palaavat
pitkältä matkalta

Suudelmasi huuliani vasten
hellä ja pehmeä
niin kuin kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jaloissamme,
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Kun silmät painuvat kiinni
häilyy ja välkehtii putoavassa valossa veden pinnalla
vielä hetkisen
soittajien hidastuva liike
verkkokalvolla

--

Sitten nukkujaa ympäröi
syvä pimeä,
jäätyvän veden risahtelu
syysyössä

jossa tähdet tuikkivat
ainoastaan niille
jotka valvovat toisiinsa nojaten
puistoissa ja rannoilla,
kaksin


7.

Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen
ja katsojasta piittaamatta,
käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa taas siinä,
ilmassa

Lähellä poskea,
vaikka en muista tarkasti
kenen käsi tällä kertaa
sinun,
siinä on lämpösi ja tervan tuoksu

Varjot seinillä lepattavat
järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin joutsenet palaavat pitkältä
matkalta

Suudelmasi huuliani vasten
hellä ja pehmeä
niin kuin kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jaloissamme,
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Kun silmät painuvat kiinni
häilyy ja välkehtii putoavassa valossa veden pinnalla
vielä hetkisen
soittajien hidastuva liike
verkkokalvolla

Sitten nukkujaa ympäröi
syvä pimeä,
jäätyvän veden risahtelu
syysyössä

jossa tähdet tuikkivat
ainoastaan niille
jotka valvovat toisiinsa nojaten
puistoissa ja rannoilla,
kaksin

8.

Hyvää huomenta! Ihana aamu.
Kirjoittanut: äitiparta 30.9.2007 klo 11.52

[ 30.09.07 ]


Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen
ja katsojasta piittaamatta,
käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa taas siinä,
ilmassa

Lähellä poskea,
vaikka en muista tarkasti
kenen käsi tällä kertaa
sinun, siinä on lämpösi ja
tervan tuoksu

Varjot seinillä lepattavat
järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin joutsenet palaavat pitkältä
matkalta

Suudelmasi huuliani vasten
hellä ja pehmeä
niin kuin kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jaloissamme,
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Kun silmät painuvat kiinni
häilyy ja välkehtii putoavassa valossa veden pinnalla
vielä hetkisen
soittajien hidastuva liike
verkkokalvolla

Sitten nukkujaa ympäröi
syvä pimeä,
jäätyvän veden risahtelu
syysyössä

Jossa tähdet tuikkivat
ainoastaan niille
jotka valvovat vielä toisiinsa nojaten
puistoissa ja rannoilla, kaksin

9.

Hyvää huomenta! Ihana aamu!
Kirjoittanut: äitiparta 30.9.2007 klo 12.00

[ 30.09.07 ]


Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen
ja katsojasta piittaamatta,
käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa taas siinä,
ilmassa

Lähellä poskea,
vaikka en muista tarkasti
kenen käsi tällä kertaa
sinun, siinä on lämpösi ja
tervan tuoksu

Varjot seinillä lepattavat
järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin joutsenet palaavat pitkältä
matkalta

Suudelmasi huuliani vasten
hellä ja pehmeä
niin kuin kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jaloissamme,
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Kun silmät painuvat kiinni
häilyy ja välkehtii putoavassa valossa veden pinnalla
vielä hetkisen
soittajien hidastuva liike
verkkokalvolla

Sitten nukkujaa ympäröi
syvä pimeä,
jäätyvän veden risahtelu
pitkässä syysyössä

Jossa tähdet tuikkivat
ainoastaan niille
jotka valvovat hellästi toisiinsa nojaten,
puistoissa ja rannoilla - kaksin

Ja huutaako jossain haukka?

äitiparta kirjoitti:

Ensinnäkin otsikko on huono, koska ei varsinaisesti liity runon kuvamaailmaan mitenkään. Runohan "tapahtuu" yöllä eikä suinkaan aamulla.
Otsikon aamu tarkoittaa tätä aamupäivää kun runon kirjoitin. On ihana aamu - tarkemmin aamupäivä, vielä tarkemmin puolipäivä, tässä.

Teksti kävi vajaan tunnin aikana erilaisia vaiheita, pieniä muodonmuutoksia ja lisäyksiä. Kun luin lopputuloksen palstalta en ollut itsekään tyytyväinen, jotenkin teksti vaikutti ja vaikuttaa liian tehdyltä, mutta, toisaalta, niinhän se onkin.

Alku lähti liikkeelle tunnelmasta, aistimuksesta ja syntyi kevyesti kuin itsestään - mutta sitten homma lipsui kait vääntämisen puolelle?
Nooo...

Mietinkin jo siinä tehdessä että olisiko parempi jakaa tää kahdeksi tai kolmeksi pienemmäksi. Kun sitte olin lähettäny runon palstalle, muokkasin siitä tiedostooni yhden lyhyemmän:

Suudelmasi huuliani vasten
hellä ja pehmeä
niin kuin kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jaloissamme,
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Sitten nukkujaa ympäröi
syvä pimeä,
jäätyvän veden risahtelu
pitkässä syysyössä

Jossa tähdet tuikkivat
ainoastaan niille
jotka valvovat vielä hellästi toisiinsa nojaten,
kaksin

Tuosta vois kyllä ottaa pilkun pois
"syvä pimeä / jäätyvän veden risahtelu"
mutta muuten ei. Niin tykkään. Alkuperäisestä runosta vois varmaan ottaa useampiakin pilkkuja veks.

> Haukan ymmärrän ehkä huomenna <

Viimeiseen versioon se pujahti vähän kuin aamupäiväiseksi tervehdykseksi Lindalindalle, runollisen taipuisa silmänisku, todellisuuden kanssa ilkikurisesti ja vähän haikean surumielisesti kommunikoiden, ehkä resonoiden.
:)

> Ihanaa aamua, päivää ja yötä. <
Sitä! Myös sinulle, ja kiitti vielä kommentoinnista.

- - -

RUNON MUOTOUTUMINEN

1.

järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin
joutsenet palaavat

2.

Järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin
joutsenet palaavat,
kynttilä pöydällä kuluu loppuun

3.

Järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin
joutsenet palaavat

Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen,
käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa
taas siinä

Lähellä poskea,
vaikka en muista kenen käsi
tällä kertaa,
sinun

4.

Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen,
ja käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa
taas siinä

Lähellä poskea,
vaikka en muista kenen käsi
tällä kertaa
sinun

Varjot seinällä lepattavat,
järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin joutsenet palaavat

Sinun suudelmasi huuliani vasten
on hellä ja pehmeä,
kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jalkojen alla
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Silmien painuessa kiinni
vielä hetken häilyy ja välkehtii vedenkalvolla
soittajien hidas liike
verkkokalvolla

5.

Hyvää huomenta! Ihana aamu.
Kirjoittanut: äitiparta 30.9.2007 klo 11.27

[ 30.09.07 ]

Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen
katsojasta piittaamatta
ja käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa taas siinä

Lähellä poskea
vaikka en muista tarkasti,
kenen käsi tällä kertaa
sinun

Varjot seinillä lepattavat,
järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin joutsenet palaavat

Suudelmasi huuliani vasten
hellä ja pehmeä
kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jaloissamme,
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Kun silmät painuvat kiinni
häilyy ja välkehtii putoava valo veden pinnalla
vielä hetkisen
soittajien hidas liike

verkkokalvolla
Sitten vain nukkujaa ympäröi
syvä pimeä
ja jäätyvän veden ritinä
syysyössä

jossa tähdet tuikkivat
vain niille jotka valvovat
toisiinsa nojaten, puistoissa ja rannoilla
kaksin

6.

Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen
ja katsojasta piittaamatta,
käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa
taas siinä

Lähellä poskea
vaikka en muista tarkasti,
kenen käsi tällä kertaa:
siinä on sinun lämpösi, ja tervan tuoksu

--

Varjot seinillä lepattavat
järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin joutsenet palaavat
pitkältä matkalta

Suudelmasi huuliani vasten
hellä ja pehmeä
niin kuin kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jaloissamme,
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Kun silmät painuvat kiinni
häilyy ja välkehtii putoavassa valossa veden pinnalla
vielä hetkisen
soittajien hidastuva liike
verkkokalvolla

--

Sitten nukkujaa ympäröi
syvä pimeä,
jäätyvän veden risahtelu
syysyössä

jossa tähdet tuikkivat
ainoastaan niille
jotka valvovat toisiinsa nojaten
puistoissa ja rannoilla,
kaksin


7.

Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen
ja katsojasta piittaamatta,
käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa taas siinä,
ilmassa

Lähellä poskea,
vaikka en muista tarkasti
kenen käsi tällä kertaa
sinun,
siinä on lämpösi ja tervan tuoksu

Varjot seinillä lepattavat
järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin joutsenet palaavat pitkältä
matkalta

Suudelmasi huuliani vasten
hellä ja pehmeä
niin kuin kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jaloissamme,
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Kun silmät painuvat kiinni
häilyy ja välkehtii putoavassa valossa veden pinnalla
vielä hetkisen
soittajien hidastuva liike
verkkokalvolla

Sitten nukkujaa ympäröi
syvä pimeä,
jäätyvän veden risahtelu
syysyössä

jossa tähdet tuikkivat
ainoastaan niille
jotka valvovat toisiinsa nojaten
puistoissa ja rannoilla,
kaksin

8.

Hyvää huomenta! Ihana aamu.
Kirjoittanut: äitiparta 30.9.2007 klo 11.52

[ 30.09.07 ]


Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen
ja katsojasta piittaamatta,
käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa taas siinä,
ilmassa

Lähellä poskea,
vaikka en muista tarkasti
kenen käsi tällä kertaa
sinun, siinä on lämpösi ja
tervan tuoksu

Varjot seinillä lepattavat
järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin joutsenet palaavat pitkältä
matkalta

Suudelmasi huuliani vasten
hellä ja pehmeä
niin kuin kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jaloissamme,
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Kun silmät painuvat kiinni
häilyy ja välkehtii putoavassa valossa veden pinnalla
vielä hetkisen
soittajien hidastuva liike
verkkokalvolla

Sitten nukkujaa ympäröi
syvä pimeä,
jäätyvän veden risahtelu
syysyössä

Jossa tähdet tuikkivat
ainoastaan niille
jotka valvovat vielä toisiinsa nojaten
puistoissa ja rannoilla, kaksin

9.

Hyvää huomenta! Ihana aamu!
Kirjoittanut: äitiparta 30.9.2007 klo 12.00

[ 30.09.07 ]


Kynttilä pöydällä kuluu loppuun itsekseen
ja katsojasta piittaamatta,
käsi joka kerran kosketti
on hetken aikaa taas siinä,
ilmassa

Lähellä poskea,
vaikka en muista tarkasti
kenen käsi tällä kertaa
sinun, siinä on lämpösi ja
tervan tuoksu

Varjot seinillä lepattavat
järven yllä kaikuu
öisen jäätymisen ääni,
mietin milloin joutsenet palaavat pitkältä
matkalta

Suudelmasi huuliani vasten
hellä ja pehmeä
niin kuin kaartuvien oksistojen muoto
puistokäytävän yllä

Vaahteranlehtien kahina
jaloissamme,
sekaantuu muihin unikuviin
syksyisten ajatusten hauraassa sinfoniassa

Kun silmät painuvat kiinni
häilyy ja välkehtii putoavassa valossa veden pinnalla
vielä hetkisen
soittajien hidastuva liike
verkkokalvolla

Sitten nukkujaa ympäröi
syvä pimeä,
jäätyvän veden risahtelu
pitkässä syysyössä

Jossa tähdet tuikkivat
ainoastaan niille
jotka valvovat hellästi toisiinsa nojaten,
puistoissa ja rannoilla - kaksin

Ja huutaako jossain haukka?

Erittäin mielenkiintoista seurata runosi muotoutumista. Havainnollistaa huikeasti sitä, mistä ajatus lähtee virtaamaan, liittää ja liittyy. Niin. Yritin hieman haluttomasti vastustaa kiusausta, ja annoin sitten periksi, totta kai.


Järvellä koskettaa sumu
varoen veden niskaa
Hanhen huudon taskuun
ujo kesä pujahtaa

Poljen kotiin
katulamppujen linjoja pitkin
valojen laulu
ei anna kaupungin nukahtaa

Hiuksilla järveä levää
usvan hidas muisto
ja sinä hymysi äärellä

kosketus niskaan.

ajoittain. kirjoitti:

Erittäin mielenkiintoista seurata runosi muotoutumista. Havainnollistaa huikeasti sitä, mistä ajatus lähtee virtaamaan, liittää ja liittyy. Niin. Yritin hieman haluttomasti vastustaa kiusausta, ja annoin sitten periksi, totta kai.


Järvellä koskettaa sumu
varoen veden niskaa
Hanhen huudon taskuun
ujo kesä pujahtaa

Poljen kotiin
katulamppujen linjoja pitkin
valojen laulu
ei anna kaupungin nukahtaa

Hiuksilla järveä levää
usvan hidas muisto
ja sinä hymysi äärellä

kosketus niskaan.

Illan saavuttua päivän päätteeksi viiletän
fillarin renkaat viuhuen
kuin hullu
nämä tutut ala- ja ylämäet rantatiellä
olkapäälläni onkivapa
katson kieroon
nenänpäässä vesipisara kimaltaa

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan
katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin tekevät väsymyksestä
surumielistä laulua
kutovat tyynnyttävää pehmeää harsoa
vimmaisen polkijan ohimoille

Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän
sumukiehkura kaislikossa
kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa häivähti

Pisara tangolle putoaa,
kun menetän kaarteessa hallinnan

helähtää yössä:
Prrrrkele

- -

Ei kun äh, piti sanomani, kiitos runostasi, puuttui yksi pilkku, tähän kohtaan kaipasin:
Hiuksilla järveä, levää

Hyvää yötä :)



RUNON MUOTOUTUMINEN

1.

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viilettää
ala- ja ylämäet
fillarin renkaat viuhuen,
nenänpäässä pisara
vettä

Vene vedetty rantaan
ja airot omassa paikassaan,
katulamppujen linjat
kellertävin valoin
tekevät laulua
ohimoille

Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän,
sumukiehkura kaislikossa
ja niin kuin kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa
hetken häivähti

Pisara tangolle putoaa

2.

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viilettää
rantatiellä tutut ala- ja ylämäet
onkivapa olkapäällä
fillarin renkaat viuhuen,
nenänpäässä pisara vettä

Vene vedetty rannalle
airot omassa paikassaan,
ja katulamppujen linjat
kellertävin valoin
tekevät väsymyksestä laulua
ohimoille

Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän!
sumukiehkura kaislikossa

ja niin kuin kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa
hetken häivähti

Pisara tangolle putoaa

3.

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viiletän
rantatiellä tutut ala- ja ylämäet
onkivapa olallani keikkuen
narskuu sora
nenänpäässä pisara vettä

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan
Ja katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin
tekevät väsymyksestä laulua
pehmeää kutovat

polkijan ohimoille
Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän!
sumukiehkura kaislikossa

ja niin kuin kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa
hetken häivähti

Pisara tangolle putoaa

4.

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viiletän
rantatiellä tutut ala- ja ylämäet
onkivapa olalla
narskuu sora,
nenänpäässä pisara vettä

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan
Katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin
tekevät väsymyksestä laulua
pehmeää kutovat

polkijan ohimoille
Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän!
sumukiehkura kaislikossa

ja niin kuin kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa
hetken häivähti

Pisara tangolle putoaa

5.

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viiletän
rantatiellä tutut ala- ja ylämäet
onkivapa olkapäällä
narskuu sora
nenänpäässä pisara vettä

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan
Katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin
tekevät väsymyksestä laulua
pehmeää kutovat

polkijan ohimoille
Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän!
sumukiehkura kaislikossa

ja niin kuin kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa
hetken häivähti

Pisara tangolle putoaa

6.

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viiletän
rantatiellä tutut ala- ja ylämäet
onkivapa olkapäällä
narskuu sora
nenänpäässä pisara vettä

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan
katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin
tekevät väsymyksestä laulua
pehmeää kutovat

polkijan ohimoille:
Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän!
sumukiehkura kaislikossa
ja niin kuin kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa
hetken häivähti

Pisara tangolle putoaa

7.

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viiletän
rantatiellä tutut ala- ja ylämäet
onkivapa olkapäällä
narskuu sora
nenänpäässä pisara vettä

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan
katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin
tekevät väsymyksestä laulua
pehmeää kutovat

polkijan ohimoille
Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän!
sumukiehkura kaislikossa

ja niin kuin kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa
hetken häivähti:
Pisara tangolle putoaa

8.

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viiletän kuin hullu
onkivapa olkapäällä keikkuen
tutut ala- ja ylämäet
rantatiellä,
nenänpäässä pisara vettä

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan

Katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin
tekevät väsymyksestä laulua
pehmeää kutovat

polkijan ohimoille
Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän!
sumukiehkura kaislikossa

ja niin kuin kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa
häivähti

Tangolle putoaa

9.

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viiletän
fillarin renkaat viuhuen
kuin hullu nämä tutut ala- ja ylämäet
rantatiellä
nenänpäässä pisara vettä

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan

katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin
tekevät väsymyksestä laulua
pehmeää kutovat polkijan ohimoille

Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän
sumukiehkura kaislikossa

ja niin kuin kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa
häivähti:

tangolle putoaa

10.

Illan saavuttua päivän päätteeksi viiletän
fillarin renkaat viuhuen
kuin hullu
nämä tutut ala- ja ylämäet
rantatiellä,
nenänpäässä vesipisara

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan
katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin
tekevät väsymyksestä laulua
kutovat pehmeää
vimmaisen polkijan ohimoille

Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän
sumukiehkura kaislikossa

ja niin kuin kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa
häivähti,
tangolle putoaa

11.

Illan saavuttua päivän päätteeksi viiletän
fillarin renkaat viuhuen
kuin hullu
nämä tutut ala- ja ylämäet rantatiellä
olkapäälläni onkivapa
nenänpäässä vesipisara

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan
katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin tekevät väsymyksestä laulua
kutovat pehmeää
vimmaisen polkijan ohimoille

Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän
sumukiehkura kaislikossa

ja niin kuin kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa
häivähti,
pisara tangolle putoaa
yössä helähtää

12.

Illan saavuttua päivän päätteeksi viiletän
fillarin renkaat viuhuen
kuin hullu
nämä tutut ala- ja ylämäet rantatiellä
olkapäälläni onkivapa
nenänpäässä vesipisara

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan
katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin tekevät väsymyksestä
laulua
kuin kutoisivat pehmeää kuvaharsoa
vimmaisen polkijan ohimoille

Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän
sumukiehkura kaislikossa
kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa häivähti

Pisara tangolle putoaa
helähtää yössä

13.

Illan saavuttua päivän päätteeksi viiletän
fillarin renkaat viuhuen
kuin hullu
nämä tutut ala- ja ylämäet rantatiellä
olkapäälläni onkivapa
nenänpäässä vesipisara

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan
katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin tekevät väsymyksestä
surumielistä laulua
kutovat pehmeää kuvaharsoa
vimmaisen polkijan ohimoille

Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän!
sumukiehkura kaislikossa
kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa häivähti

Pisara tangolle putoaa, helähtää
yössä

14.

MUISTOJA

Illan saavuttua päivän päätteeksi viiletän
fillarin renkaat viuhuen
kuin hullu
nämä tutut ala- ja ylämäet rantatiellä
olkapäälläni onkivapa
nenänpäässä vesipisara

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan
katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin tekevät väsymyksestä
surumielistä laulua
kutovat tyynnyttävää, pehmeää harsoa
vimmaisen polkijan ohimoille

Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän
sumukiehkura kaislikossa
kuikan kiirivä huuto,
airojen liikkeen lomassa häivähti

Pisara tangolle putoaa, helähtää yössä:
prrrrkele - muistoja!

15.

MUISTOJA

Illan saavuttua päivän päätteeksi viiletän
fillarin renkaat viuhuen
kuin hullu
nämä tutut ala- ja ylämäet rantatiellä
olkapäälläni onkivapa
kun katson kieroon
nenänpäässä vesipisara kimaltaa

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan
katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin tekevät väsymyksestä
surumielistä laulua
kutovat tyynnyttävää pehmeää harsoa
vimmaisen polkijan ohimoille

Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän!
sumukiehkura kaislikossa
kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa
häivähti

Pisara tangolle putoaa, helähtää yössä
kun menetän kaarteessa hallinnan
prrrrkele

16.

MUISTOJA

Illan saavuttua päivän päätteeksi viiletän
fillarin renkaat viuhuen
kuin hullu
nämä tutut ala- ja ylämäet rantatiellä
olkapäälläni onkivapa
katson kieroon
nenänpäässä vesipisara kimaltaa

Vene vedetty koivujen väliin
airot omassa paikassaan
katulamppujen myötäilevät linjat
kellertävin valoin tekevät väsymyksestä
surumielistä laulua
kutovat tyynnyttävää pehmeää harsoa
vimmaisen polkijan ohimoille

Muistan, muistan niskassani
suudelmasi keveän
sumukiehkura kaislikossa
kuikan kiirivä huuto
airojen liikkeen lomassa häivähti

Pisara tangolle putoaa,
kun menetän kaarteessa hallinnan

helähtää yössä:
Prrrrkele

Hyvää aamupäivää - äh, meinas juuttua päälle tuo aamupäivä, päivää Linda!

Haukan huudosta en muistanu missä runossa oot sen kirjoittanu, mutta mulla oli mielikuva että jossain minkä nopsasti oon lukaissu lähipäivinä.

Se on vähän niin kuin runon loppuun istutettu henkilökohtainen tervehdys sulle. :)
Vaahteranlehdistä olen kirjoittanut aikaisemmissakin syysrunoissa, joten se kohta ei ollut lainausta, ei ainakaan tietoista.
Mutta mistä sitä tietää...
Mikä on jättänyt muistijälkiä ja kuvia tuonne sielunmaailmaan.
Niin oikeina tapahtumina kuin kuvina ja teksteinä, kaikkena mitä on kohdannu matkan varrella.
Taapertaessaan.
Ja jokainen kirjoitushan on tavallaan lainausta ja kopiota aikaisemmista, ensinnä muiden ja sitten myös omista, koska luku- ja kirjoitustaito ei synny tyhjiössä, itsestään, vaan ympäristön opettamana ja sen kanssa kommunikoiden?

Joskus kyllä oon vaikutteistani tietoinen, ja toisinaan ihan tahallaankin "lainaan" kuin kommentoidakseni jotain aikaisempaa palstalla ollutta, mutta silloin yleensä teen sen niin selvästi että yhteys on heti huomattavissa.
Tällä kertaa ainoastaan haukan huuto on tietoinen viittaus runon ulkopuoliseen tekstiin.

* halaus *

Nyt pitää taas mennä

Olemme katselleet palavaa kynttilää,
joka on palanut jo tunteja
lähellä loppuaan jo
liekki hiipuu.

Käsi joka kerran kosketti
on tänään vieras,
mutta muisto käy ylitseni
kun katsot ja kosketat minuun.

Ikkuna on auki.

Kuulemme ritisevän
rakentuvan jään järven yllä,
ja haukka huutaa
riipaisevan huudon yön hiljaisuuteen.

Vaahtera luovuttaa viimeisiä lehtiään
kuulemme niiden kahisten putoavan, putoavan
viileälle maan sydämelle.

Tähdet tuikkivat meille
niin
ehkä ne tuikkivat tietoisesti juuri meille,
kun poski poskea vasten
kuuntelemme hyrisevää yötä.
---

En malttanut olla :)

lindal. kirjoitti:

Olemme katselleet palavaa kynttilää,
joka on palanut jo tunteja
lähellä loppuaan jo
liekki hiipuu.

Käsi joka kerran kosketti
on tänään vieras,
mutta muisto käy ylitseni
kun katsot ja kosketat minuun.

Ikkuna on auki.

Kuulemme ritisevän
rakentuvan jään järven yllä,
ja haukka huutaa
riipaisevan huudon yön hiljaisuuteen.

Vaahtera luovuttaa viimeisiä lehtiään
kuulemme niiden kahisten putoavan, putoavan
viileälle maan sydämelle.

Tähdet tuikkivat meille
niin
ehkä ne tuikkivat tietoisesti juuri meille,
kun poski poskea vasten
kuuntelemme hyrisevää yötä.
---

En malttanut olla :)

Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen unieni seasta

Kello kolmen teehetki

Kirjaimet ovat:

Yö yöltä vahvistuu pimeä,
järvi pukeutuu kylmään

Kuuletko minua, rakkaani?

Kirjaimet ovat
paksuja vahvoin vedoin:

Pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään

Kynttilä on palanut loppuun,
näinkö se on, rakkaani - näinkö?

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Paksuja, vahvoin vedoin piirrettyjä

Onko tämä vain,
rintaani kaihertaa

Piirrettyjä itkuja, pelkkää runoa?

Ja vaikka olisikin,
silti:

Sinä olet arvokas ja tärkeä,
korvaamaton!



- - -

RUNON MUOTOUTUMINEN


1.

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia
Mutisen uneni seasta

Vai kirjoittaisinko,
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona
Kumpi meistä

Nukkuuko toinen syvää, sikeää unta

Ja toinen itkuaan nieleskellen
vaivihkaa avaa ikkunan
että saisi happea

Pakahdun!

Niin, ja kumpi meistä?

Vielä jos lisään runooni tasoja, kerroksia

Äitiparta
vai hänen kirjoittamansa minähenkilö,
runollista rekvisiittaa

Ja kumpi meistä, tässä runollisessa rekvisiitassa?

Hän, joka ikkunassa seisoo nukkuvaa katsellen,
vai hän, joka nukkuu
unensa seasta ikkunalla seisovalle mutisten:
Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Jos tosiaan olen yksin huoneessa,
olenko hän
joka seisoo ikkunassa!

Vai hän, joka nukkuu vuoteessa!

Muisteleeko hän jotakuta
joka oli,
nukkui vuoteessa?

Tai mutiseeko vuoteesta
jollekin, jonka luulee
seisovan ikkunan luona

Kohtaavatko he koskaan enää toisiaan?

Onko tämä pelkkää runoa?
Toistan!

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

2.

näinkö - rakkaani
Kirjoittanut: äitiparta 30.9.2007 klo 23.59

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Mutisen uneni seasta

Vai kirjoittaisinko,
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä?

Nukkuuko toinen syvää, sikeää unta
Ja toinen itkuaan nieleskellen
vaivihkaa avaa ikkunan
että saisi happea

Pakahdun!

Niin, ja kumpi meistä?

Vielä jos lisään runooni tasoja, kerroksia

Äitiparta
vai hänen kirjoittamansa minähenkilö,
runollista rekvisiittaa

Ja kumpi meistä, tässä runollisessa rekvisiitassa?

Hän, joka ikkunassa seisoo nukkuvaa katsellen,
vai hän joka nukkuu
unensa seasta ikkunalla seisovalle mutisten:
Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia!

Jos tosiaan olen yksin huoneessa,
olenko hän
joka seisoo ikkunassa

Vai hän, joka nukkuu vuoteessa!

Muisteleeko hän jotakuta
joka oli,
nukkui vuoteessa

Tai mutiseeko vuoteesta
jollekin, jonka luulee
seisovan ikkunan luona

Ja ovatko nämä vaikeita kysymyksiä
jotka täytyisi ratkaista
ennen runon kirjoittamista,
minkä näkökulman valitsen lähtökohdaksi?
Jatkan:

Rintaani kaihertaa!

Kohtaavatko he koskaan enää toisiaan?

Onko tämä pelkkää runoa?
Toistan

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Tällä kertaa valitsin taas tämän
kompleksisen tyylin
Hyvää yötä

3.

näinkö - rakkaani

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Mutisen uneni seasta

Vai kirjoittaisinko,
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä

Nukkuuko toinen syvää, sikeää unta
Ja toinen itkuaan nieleskellen
vaivihkaa avaa ikkunan
että saisi happea
Tukehdun!

Niin, ja kumpi meistä?

Vielä jos lisään runooni tasoja,
uusia kerroksia

Äitiparta
vai hänen kirjoittamansa minähenkilö,
runollista rekvisiittaa

Kumpi meistä sitten, tässä runollisessa rekvisiitassa

Hän, joka ikkunassa seisoo nukkuvaa katsellen,
vai hän joka nukkuu
unensa seasta
ikkunalla seisovalle mutisten:
Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia!

Jos tosiaan olen yksin huoneessa,
olenko hän
joka seisoo ikkunassa

Vai hän, joka nukkuu vuoteessa!

Muisteleeko hän jotakuta
joka oli,
nukkui vuoteessa

Tai mutiseeko vuoteesta
jollekin, jonka luulee
yhä seisovan ikkunan luona

Ja ovatko nämä vaikeita kysymyksiä
jotka täytyisi ratkaista
ennen runon kirjoittamista,
minkä näkökulman valitsen lähtökohdaksi
ja näkökulmaksi?

Jatkan -
teetä hörppien:

Rintaani kaihertaa!
Kohtaavatko he koskaan enää toisiaan?

Onko tämä pelkkää runoa?
Toistan!

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Ja tällä kertaa valitsin taas tämän
kompleksisen tyylin

Hyvää yötä

4.

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen uneni seasta

Haen kupin teetä

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viilettää
ala- ja ylämäet
fillarin renkaat viuhuen

nenänpäässä pisara
vettä

Ja mitä sitten kirjoitan,
kirjoittaisinko
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä

5.

Haen toisen kupin teetä,
aloitan alusta

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen uneni seasta

Haen kupin teetä,
ensimmäisen

Siis sen, mitä juon
kirjoittaessani nämä lauseet:

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen uneni seasta

Haen kupin teetä

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viilettää
ala- ja ylämäet
fillarin renkaat viuhuen

nenänpäässä pisara
vettä

Ja mitä sitten kirjoitan,
kirjoittaisinko
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä?

Kunnes olen taas tässä kohtaa!
Nyt jo toisen teekupillisen kanssa

Samat sanat!

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viilettää
ala- ja ylämäet
fillarin renkaat viuhuen

nenänpäässä pisara
vettä

Ja mitä sitten kirjoitan,
kirjoittaisinko
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä

Lisättyäni kysymysmerkin jatkan

Kumpi meistä?
Äh, en jaksa enempää

Prrrr! Tööööt!

6.

Yö yöltä vahvistuu
pimeä, järvi pukeutuu kylmään, vedet
pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään

Seisot ikkunan luona
itkua pidätellen,
luulet että nukun
enkä tiedä

Kynttilä on palanut loppuun,
voi kuinka kauniit!
kasvosi ovat
kuutamon valjussa valossa

Minä tiedän,
silmäluomieni raosta
katsellen kaikkea mikä lipuu
ulottumattomiin

Katsellessasi tielle haaveilet
jostain joka en ole minä,
hänen hymystään ja käsivarsistaan,
huulista huuliasi vasten?

Kyllä minä tiedän

Ja senkin tiedän, että sinä haluaisit
minun nousevan ylös
tympeän, jähmettyneen kuoreni sisältä
rakastaen sinua jälleen niin kuin joskus rakastin!

Mutta kuinka sinua syleilisin,
kun tiedän, että kuitenkin toivot minun olevan joku muu:
joka astuisi kuun valossa pihaan,
kutsuisi hiljaa piharakennuksen nurkalta

Sinä luulisit minun nukkuvan, ja
sydän pamppaillen
hiipisit läpi hämärien huoneiden
ulos, hänen syliinsä

Jäät ritisevät

Älä siis ihmettele,
että vahdin sinua silmäluomieni raosta
kun pidättelet itkuasi ikkunan luona,
olen nukkuvinani

Jäät ritisevät

Vaikka tiedän että tiedät minun vahtivan
olen niin kuin en tietäisi,
sillä minua hävettää tämä:
vieläkin vain rakkauteni sinuun

Että en voi vain nukahtaa
ja antaa sinun mennä
läpi eteisen, kuutamoisen pihan
ja kaikkien vuosien jotka olemme yhdessä eläneet

Mennä niin vain pois!

Toisen syliin
Jonkun paremman, paremman kuin minä
Ei, en voi luovuttaa sinua!
Ymmärrätkö?

Avonaisesta ikkunasta kantautuu
saalistavan haukan huuto

Jäät ritisevät, ritisevät, ritisevät

Poskellasi valuu kyynel, yksinäinen kyynel
Kehosi vapisee kaipauksen voimasta

Puren hampaitani yhteen,
yritän hillitä suunnatonta vihaa,
jäät ritisevät,
kynttilä on palanut loppuun

Parahdat

Kyyristyt nurkkaan

Minä tulen nyt

Hakkaan jäätä pirstaleiksi:
Rakkaani, Rakkaani, Rakkaani, Rakkaani, Rakkaani!

Vimmaisin nyrkein, hulluutta,
tiedän toki sen:
isku iskulta syvenee jää
eikä mikään, ei koskaan enää, voi saada sitä sulamaan
kipeistä sydämistämme

Seison ikkunan luona,
ja sinä nukahdat viimein
turtana

Tahtoisin kirjoittaa ihollesi:
näetkö, tällaisia kaikkia miehet ovat -
älä odota parempaa

Jokainen mies näkee
ulkokuoresi läpi
petollisuuteesi ja uskottomuutesi,
ja luuletko, että joku hyväksyy kieroutesi
paremmin kuin minä?

Rakastan sinua!

Aamu on valkenemassa

Kävelen pihalle,
jäiden ritinä aamuöisessä ilmassa

Lyön päätäni piharakennuksen kylmään seinään
Hiljaisuus

Katselen pihan yli
pimeään ikkunaan, rakkaani,
näetkö?

Kuinka tahtoisin

Kuinka tahtoisinkaan olla
hän jota odotat

Ja yö yöltä vahvistuu
pimeä, järvi pukeutuu kylmään, vedet
pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään

7.

NÄINKÖ - RAKKAANI

Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Mutisen unieni seasta

Kello kolmen teehetki

Kirjaimet ovat

Yö yöltä
vahvistuu pimeä, järvi pukeutuu
kylmään

Kuuletko minua, rakkaani?

Kirjaimet ovat paksuja
vahvoin viivoin

Pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään,
kynttilä
on palanut loppuun

Näinkö se on - rakkaani, näinkö?

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Sittenkin

Rintaani kaihertaa:
onko tämä vain yksinäistä runoa?

Kirjaimet ovat paksuja
vahvoin viivoin piirrettyjä,
itkuja

Ja pelottavaa, kyllä,
vaikka sulkisin korvani ulkona huutaa
haukka

Hörppään teetä,
sanon hiljaa hyvää yötä

Sinä olet sittenkin arvokas ja tärkeä

Sittenkin?
Juuri siksi, rakkauden arvoinen:
Koska olet

Kello kolmen teehetki,
runo taipuu viimeiseen lauseeseensa
sanat loppuvat

8.

NÄINKÖ - RAKKAANI? Kello kolmen teehetki

Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen unieni seasta

Kello kolmen teehetki

Kirjaimet ovat:

Yö yöltä vahvistuu pimeä,
järvi pukeutuu kylmään

Kuuletko minua, rakkaani?

Kirjaimet ovat
paksuja vahvoin vedoin:

Pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään

Kynttilä on palanut loppuun,
näinkö se on, rakkaani - näinkö?

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Paksuja, vahvoin vedoin piirrettyjä

Onko tämä vain,
rintaani kaihertaa

Piirrettyjä itkuja, pelkkää runoa?

Ja vaikka olisikin,
silti:

Sinä olet arvokas ja tärkeä,
korvaamaton!

äitiparta kirjoitti:

Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen unieni seasta

Kello kolmen teehetki

Kirjaimet ovat:

Yö yöltä vahvistuu pimeä,
järvi pukeutuu kylmään

Kuuletko minua, rakkaani?

Kirjaimet ovat
paksuja vahvoin vedoin:

Pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään

Kynttilä on palanut loppuun,
näinkö se on, rakkaani - näinkö?

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Paksuja, vahvoin vedoin piirrettyjä

Onko tämä vain,
rintaani kaihertaa

Piirrettyjä itkuja, pelkkää runoa?

Ja vaikka olisikin,
silti:

Sinä olet arvokas ja tärkeä,
korvaamaton!



- - -

RUNON MUOTOUTUMINEN


1.

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia
Mutisen uneni seasta

Vai kirjoittaisinko,
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona
Kumpi meistä

Nukkuuko toinen syvää, sikeää unta

Ja toinen itkuaan nieleskellen
vaivihkaa avaa ikkunan
että saisi happea

Pakahdun!

Niin, ja kumpi meistä?

Vielä jos lisään runooni tasoja, kerroksia

Äitiparta
vai hänen kirjoittamansa minähenkilö,
runollista rekvisiittaa

Ja kumpi meistä, tässä runollisessa rekvisiitassa?

Hän, joka ikkunassa seisoo nukkuvaa katsellen,
vai hän, joka nukkuu
unensa seasta ikkunalla seisovalle mutisten:
Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Jos tosiaan olen yksin huoneessa,
olenko hän
joka seisoo ikkunassa!

Vai hän, joka nukkuu vuoteessa!

Muisteleeko hän jotakuta
joka oli,
nukkui vuoteessa?

Tai mutiseeko vuoteesta
jollekin, jonka luulee
seisovan ikkunan luona

Kohtaavatko he koskaan enää toisiaan?

Onko tämä pelkkää runoa?
Toistan!

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

2.

näinkö - rakkaani
Kirjoittanut: äitiparta 30.9.2007 klo 23.59

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Mutisen uneni seasta

Vai kirjoittaisinko,
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä?

Nukkuuko toinen syvää, sikeää unta
Ja toinen itkuaan nieleskellen
vaivihkaa avaa ikkunan
että saisi happea

Pakahdun!

Niin, ja kumpi meistä?

Vielä jos lisään runooni tasoja, kerroksia

Äitiparta
vai hänen kirjoittamansa minähenkilö,
runollista rekvisiittaa

Ja kumpi meistä, tässä runollisessa rekvisiitassa?

Hän, joka ikkunassa seisoo nukkuvaa katsellen,
vai hän joka nukkuu
unensa seasta ikkunalla seisovalle mutisten:
Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia!

Jos tosiaan olen yksin huoneessa,
olenko hän
joka seisoo ikkunassa

Vai hän, joka nukkuu vuoteessa!

Muisteleeko hän jotakuta
joka oli,
nukkui vuoteessa

Tai mutiseeko vuoteesta
jollekin, jonka luulee
seisovan ikkunan luona

Ja ovatko nämä vaikeita kysymyksiä
jotka täytyisi ratkaista
ennen runon kirjoittamista,
minkä näkökulman valitsen lähtökohdaksi?
Jatkan:

Rintaani kaihertaa!

Kohtaavatko he koskaan enää toisiaan?

Onko tämä pelkkää runoa?
Toistan

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Tällä kertaa valitsin taas tämän
kompleksisen tyylin
Hyvää yötä

3.

näinkö - rakkaani

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Mutisen uneni seasta

Vai kirjoittaisinko,
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä

Nukkuuko toinen syvää, sikeää unta
Ja toinen itkuaan nieleskellen
vaivihkaa avaa ikkunan
että saisi happea
Tukehdun!

Niin, ja kumpi meistä?

Vielä jos lisään runooni tasoja,
uusia kerroksia

Äitiparta
vai hänen kirjoittamansa minähenkilö,
runollista rekvisiittaa

Kumpi meistä sitten, tässä runollisessa rekvisiitassa

Hän, joka ikkunassa seisoo nukkuvaa katsellen,
vai hän joka nukkuu
unensa seasta
ikkunalla seisovalle mutisten:
Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia!

Jos tosiaan olen yksin huoneessa,
olenko hän
joka seisoo ikkunassa

Vai hän, joka nukkuu vuoteessa!

Muisteleeko hän jotakuta
joka oli,
nukkui vuoteessa

Tai mutiseeko vuoteesta
jollekin, jonka luulee
yhä seisovan ikkunan luona

Ja ovatko nämä vaikeita kysymyksiä
jotka täytyisi ratkaista
ennen runon kirjoittamista,
minkä näkökulman valitsen lähtökohdaksi
ja näkökulmaksi?

Jatkan -
teetä hörppien:

Rintaani kaihertaa!
Kohtaavatko he koskaan enää toisiaan?

Onko tämä pelkkää runoa?
Toistan!

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Ja tällä kertaa valitsin taas tämän
kompleksisen tyylin

Hyvää yötä

4.

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen uneni seasta

Haen kupin teetä

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viilettää
ala- ja ylämäet
fillarin renkaat viuhuen

nenänpäässä pisara
vettä

Ja mitä sitten kirjoitan,
kirjoittaisinko
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä

5.

Haen toisen kupin teetä,
aloitan alusta

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen uneni seasta

Haen kupin teetä,
ensimmäisen

Siis sen, mitä juon
kirjoittaessani nämä lauseet:

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen uneni seasta

Haen kupin teetä

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viilettää
ala- ja ylämäet
fillarin renkaat viuhuen

nenänpäässä pisara
vettä

Ja mitä sitten kirjoitan,
kirjoittaisinko
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä?

Kunnes olen taas tässä kohtaa!
Nyt jo toisen teekupillisen kanssa

Samat sanat!

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viilettää
ala- ja ylämäet
fillarin renkaat viuhuen

nenänpäässä pisara
vettä

Ja mitä sitten kirjoitan,
kirjoittaisinko
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä

Lisättyäni kysymysmerkin jatkan

Kumpi meistä?
Äh, en jaksa enempää

Prrrr! Tööööt!

6.

Yö yöltä vahvistuu
pimeä, järvi pukeutuu kylmään, vedet
pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään

Seisot ikkunan luona
itkua pidätellen,
luulet että nukun
enkä tiedä

Kynttilä on palanut loppuun,
voi kuinka kauniit!
kasvosi ovat
kuutamon valjussa valossa

Minä tiedän,
silmäluomieni raosta
katsellen kaikkea mikä lipuu
ulottumattomiin

Katsellessasi tielle haaveilet
jostain joka en ole minä,
hänen hymystään ja käsivarsistaan,
huulista huuliasi vasten?

Kyllä minä tiedän

Ja senkin tiedän, että sinä haluaisit
minun nousevan ylös
tympeän, jähmettyneen kuoreni sisältä
rakastaen sinua jälleen niin kuin joskus rakastin!

Mutta kuinka sinua syleilisin,
kun tiedän, että kuitenkin toivot minun olevan joku muu:
joka astuisi kuun valossa pihaan,
kutsuisi hiljaa piharakennuksen nurkalta

Sinä luulisit minun nukkuvan, ja
sydän pamppaillen
hiipisit läpi hämärien huoneiden
ulos, hänen syliinsä

Jäät ritisevät

Älä siis ihmettele,
että vahdin sinua silmäluomieni raosta
kun pidättelet itkuasi ikkunan luona,
olen nukkuvinani

Jäät ritisevät

Vaikka tiedän että tiedät minun vahtivan
olen niin kuin en tietäisi,
sillä minua hävettää tämä:
vieläkin vain rakkauteni sinuun

Että en voi vain nukahtaa
ja antaa sinun mennä
läpi eteisen, kuutamoisen pihan
ja kaikkien vuosien jotka olemme yhdessä eläneet

Mennä niin vain pois!

Toisen syliin
Jonkun paremman, paremman kuin minä
Ei, en voi luovuttaa sinua!
Ymmärrätkö?

Avonaisesta ikkunasta kantautuu
saalistavan haukan huuto

Jäät ritisevät, ritisevät, ritisevät

Poskellasi valuu kyynel, yksinäinen kyynel
Kehosi vapisee kaipauksen voimasta

Puren hampaitani yhteen,
yritän hillitä suunnatonta vihaa,
jäät ritisevät,
kynttilä on palanut loppuun

Parahdat

Kyyristyt nurkkaan

Minä tulen nyt

Hakkaan jäätä pirstaleiksi:
Rakkaani, Rakkaani, Rakkaani, Rakkaani, Rakkaani!

Vimmaisin nyrkein, hulluutta,
tiedän toki sen:
isku iskulta syvenee jää
eikä mikään, ei koskaan enää, voi saada sitä sulamaan
kipeistä sydämistämme

Seison ikkunan luona,
ja sinä nukahdat viimein
turtana

Tahtoisin kirjoittaa ihollesi:
näetkö, tällaisia kaikkia miehet ovat -
älä odota parempaa

Jokainen mies näkee
ulkokuoresi läpi
petollisuuteesi ja uskottomuutesi,
ja luuletko, että joku hyväksyy kieroutesi
paremmin kuin minä?

Rakastan sinua!

Aamu on valkenemassa

Kävelen pihalle,
jäiden ritinä aamuöisessä ilmassa

Lyön päätäni piharakennuksen kylmään seinään
Hiljaisuus

Katselen pihan yli
pimeään ikkunaan, rakkaani,
näetkö?

Kuinka tahtoisin

Kuinka tahtoisinkaan olla
hän jota odotat

Ja yö yöltä vahvistuu
pimeä, järvi pukeutuu kylmään, vedet
pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään

7.

NÄINKÖ - RAKKAANI

Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Mutisen unieni seasta

Kello kolmen teehetki

Kirjaimet ovat

Yö yöltä
vahvistuu pimeä, järvi pukeutuu
kylmään

Kuuletko minua, rakkaani?

Kirjaimet ovat paksuja
vahvoin viivoin

Pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään,
kynttilä
on palanut loppuun

Näinkö se on - rakkaani, näinkö?

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Sittenkin

Rintaani kaihertaa:
onko tämä vain yksinäistä runoa?

Kirjaimet ovat paksuja
vahvoin viivoin piirrettyjä,
itkuja

Ja pelottavaa, kyllä,
vaikka sulkisin korvani ulkona huutaa
haukka

Hörppään teetä,
sanon hiljaa hyvää yötä

Sinä olet sittenkin arvokas ja tärkeä

Sittenkin?
Juuri siksi, rakkauden arvoinen:
Koska olet

Kello kolmen teehetki,
runo taipuu viimeiseen lauseeseensa
sanat loppuvat

8.

NÄINKÖ - RAKKAANI? Kello kolmen teehetki

Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen unieni seasta

Kello kolmen teehetki

Kirjaimet ovat:

Yö yöltä vahvistuu pimeä,
järvi pukeutuu kylmään

Kuuletko minua, rakkaani?

Kirjaimet ovat
paksuja vahvoin vedoin:

Pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään

Kynttilä on palanut loppuun,
näinkö se on, rakkaani - näinkö?

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Paksuja, vahvoin vedoin piirrettyjä

Onko tämä vain,
rintaani kaihertaa

Piirrettyjä itkuja, pelkkää runoa?

Ja vaikka olisikin,
silti:

Sinä olet arvokas ja tärkeä,
korvaamaton!

naimisissa olevaan naiseen. miten näin? no näinhän ne uskovaisetkin tekee..
tsoo..tsoo..!! onnellisia syyspäiviä ja totuudessa elämistä..

äitiparta kirjoitti:

Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen unieni seasta

Kello kolmen teehetki

Kirjaimet ovat:

Yö yöltä vahvistuu pimeä,
järvi pukeutuu kylmään

Kuuletko minua, rakkaani?

Kirjaimet ovat
paksuja vahvoin vedoin:

Pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään

Kynttilä on palanut loppuun,
näinkö se on, rakkaani - näinkö?

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Paksuja, vahvoin vedoin piirrettyjä

Onko tämä vain,
rintaani kaihertaa

Piirrettyjä itkuja, pelkkää runoa?

Ja vaikka olisikin,
silti:

Sinä olet arvokas ja tärkeä,
korvaamaton!



- - -

RUNON MUOTOUTUMINEN


1.

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia
Mutisen uneni seasta

Vai kirjoittaisinko,
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona
Kumpi meistä

Nukkuuko toinen syvää, sikeää unta

Ja toinen itkuaan nieleskellen
vaivihkaa avaa ikkunan
että saisi happea

Pakahdun!

Niin, ja kumpi meistä?

Vielä jos lisään runooni tasoja, kerroksia

Äitiparta
vai hänen kirjoittamansa minähenkilö,
runollista rekvisiittaa

Ja kumpi meistä, tässä runollisessa rekvisiitassa?

Hän, joka ikkunassa seisoo nukkuvaa katsellen,
vai hän, joka nukkuu
unensa seasta ikkunalla seisovalle mutisten:
Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Jos tosiaan olen yksin huoneessa,
olenko hän
joka seisoo ikkunassa!

Vai hän, joka nukkuu vuoteessa!

Muisteleeko hän jotakuta
joka oli,
nukkui vuoteessa?

Tai mutiseeko vuoteesta
jollekin, jonka luulee
seisovan ikkunan luona

Kohtaavatko he koskaan enää toisiaan?

Onko tämä pelkkää runoa?
Toistan!

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

2.

näinkö - rakkaani
Kirjoittanut: äitiparta 30.9.2007 klo 23.59

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Mutisen uneni seasta

Vai kirjoittaisinko,
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä?

Nukkuuko toinen syvää, sikeää unta
Ja toinen itkuaan nieleskellen
vaivihkaa avaa ikkunan
että saisi happea

Pakahdun!

Niin, ja kumpi meistä?

Vielä jos lisään runooni tasoja, kerroksia

Äitiparta
vai hänen kirjoittamansa minähenkilö,
runollista rekvisiittaa

Ja kumpi meistä, tässä runollisessa rekvisiitassa?

Hän, joka ikkunassa seisoo nukkuvaa katsellen,
vai hän joka nukkuu
unensa seasta ikkunalla seisovalle mutisten:
Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia!

Jos tosiaan olen yksin huoneessa,
olenko hän
joka seisoo ikkunassa

Vai hän, joka nukkuu vuoteessa!

Muisteleeko hän jotakuta
joka oli,
nukkui vuoteessa

Tai mutiseeko vuoteesta
jollekin, jonka luulee
seisovan ikkunan luona

Ja ovatko nämä vaikeita kysymyksiä
jotka täytyisi ratkaista
ennen runon kirjoittamista,
minkä näkökulman valitsen lähtökohdaksi?
Jatkan:

Rintaani kaihertaa!

Kohtaavatko he koskaan enää toisiaan?

Onko tämä pelkkää runoa?
Toistan

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Tällä kertaa valitsin taas tämän
kompleksisen tyylin
Hyvää yötä

3.

näinkö - rakkaani

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Mutisen uneni seasta

Vai kirjoittaisinko,
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä

Nukkuuko toinen syvää, sikeää unta
Ja toinen itkuaan nieleskellen
vaivihkaa avaa ikkunan
että saisi happea
Tukehdun!

Niin, ja kumpi meistä?

Vielä jos lisään runooni tasoja,
uusia kerroksia

Äitiparta
vai hänen kirjoittamansa minähenkilö,
runollista rekvisiittaa

Kumpi meistä sitten, tässä runollisessa rekvisiitassa

Hän, joka ikkunassa seisoo nukkuvaa katsellen,
vai hän joka nukkuu
unensa seasta
ikkunalla seisovalle mutisten:
Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia!

Jos tosiaan olen yksin huoneessa,
olenko hän
joka seisoo ikkunassa

Vai hän, joka nukkuu vuoteessa!

Muisteleeko hän jotakuta
joka oli,
nukkui vuoteessa

Tai mutiseeko vuoteesta
jollekin, jonka luulee
yhä seisovan ikkunan luona

Ja ovatko nämä vaikeita kysymyksiä
jotka täytyisi ratkaista
ennen runon kirjoittamista,
minkä näkökulman valitsen lähtökohdaksi
ja näkökulmaksi?

Jatkan -
teetä hörppien:

Rintaani kaihertaa!
Kohtaavatko he koskaan enää toisiaan?

Onko tämä pelkkää runoa?
Toistan!

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Ja tällä kertaa valitsin taas tämän
kompleksisen tyylin

Hyvää yötä

4.

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen uneni seasta

Haen kupin teetä

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viilettää
ala- ja ylämäet
fillarin renkaat viuhuen

nenänpäässä pisara
vettä

Ja mitä sitten kirjoitan,
kirjoittaisinko
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä

5.

Haen toisen kupin teetä,
aloitan alusta

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen uneni seasta

Haen kupin teetä,
ensimmäisen

Siis sen, mitä juon
kirjoittaessani nämä lauseet:

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen uneni seasta

Haen kupin teetä

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viilettää
ala- ja ylämäet
fillarin renkaat viuhuen

nenänpäässä pisara
vettä

Ja mitä sitten kirjoitan,
kirjoittaisinko
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä?

Kunnes olen taas tässä kohtaa!
Nyt jo toisen teekupillisen kanssa

Samat sanat!

Illan saavuttua
päivän päätteeksi viilettää
ala- ja ylämäet
fillarin renkaat viuhuen

nenänpäässä pisara
vettä

Ja mitä sitten kirjoitan,
kirjoittaisinko
että olen yksin huoneessa
seison ikkunan luona

Kumpi meistä

Lisättyäni kysymysmerkin jatkan

Kumpi meistä?
Äh, en jaksa enempää

Prrrr! Tööööt!

6.

Yö yöltä vahvistuu
pimeä, järvi pukeutuu kylmään, vedet
pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään

Seisot ikkunan luona
itkua pidätellen,
luulet että nukun
enkä tiedä

Kynttilä on palanut loppuun,
voi kuinka kauniit!
kasvosi ovat
kuutamon valjussa valossa

Minä tiedän,
silmäluomieni raosta
katsellen kaikkea mikä lipuu
ulottumattomiin

Katsellessasi tielle haaveilet
jostain joka en ole minä,
hänen hymystään ja käsivarsistaan,
huulista huuliasi vasten?

Kyllä minä tiedän

Ja senkin tiedän, että sinä haluaisit
minun nousevan ylös
tympeän, jähmettyneen kuoreni sisältä
rakastaen sinua jälleen niin kuin joskus rakastin!

Mutta kuinka sinua syleilisin,
kun tiedän, että kuitenkin toivot minun olevan joku muu:
joka astuisi kuun valossa pihaan,
kutsuisi hiljaa piharakennuksen nurkalta

Sinä luulisit minun nukkuvan, ja
sydän pamppaillen
hiipisit läpi hämärien huoneiden
ulos, hänen syliinsä

Jäät ritisevät

Älä siis ihmettele,
että vahdin sinua silmäluomieni raosta
kun pidättelet itkuasi ikkunan luona,
olen nukkuvinani

Jäät ritisevät

Vaikka tiedän että tiedät minun vahtivan
olen niin kuin en tietäisi,
sillä minua hävettää tämä:
vieläkin vain rakkauteni sinuun

Että en voi vain nukahtaa
ja antaa sinun mennä
läpi eteisen, kuutamoisen pihan
ja kaikkien vuosien jotka olemme yhdessä eläneet

Mennä niin vain pois!

Toisen syliin
Jonkun paremman, paremman kuin minä
Ei, en voi luovuttaa sinua!
Ymmärrätkö?

Avonaisesta ikkunasta kantautuu
saalistavan haukan huuto

Jäät ritisevät, ritisevät, ritisevät

Poskellasi valuu kyynel, yksinäinen kyynel
Kehosi vapisee kaipauksen voimasta

Puren hampaitani yhteen,
yritän hillitä suunnatonta vihaa,
jäät ritisevät,
kynttilä on palanut loppuun

Parahdat

Kyyristyt nurkkaan

Minä tulen nyt

Hakkaan jäätä pirstaleiksi:
Rakkaani, Rakkaani, Rakkaani, Rakkaani, Rakkaani!

Vimmaisin nyrkein, hulluutta,
tiedän toki sen:
isku iskulta syvenee jää
eikä mikään, ei koskaan enää, voi saada sitä sulamaan
kipeistä sydämistämme

Seison ikkunan luona,
ja sinä nukahdat viimein
turtana

Tahtoisin kirjoittaa ihollesi:
näetkö, tällaisia kaikkia miehet ovat -
älä odota parempaa

Jokainen mies näkee
ulkokuoresi läpi
petollisuuteesi ja uskottomuutesi,
ja luuletko, että joku hyväksyy kieroutesi
paremmin kuin minä?

Rakastan sinua!

Aamu on valkenemassa

Kävelen pihalle,
jäiden ritinä aamuöisessä ilmassa

Lyön päätäni piharakennuksen kylmään seinään
Hiljaisuus

Katselen pihan yli
pimeään ikkunaan, rakkaani,
näetkö?

Kuinka tahtoisin

Kuinka tahtoisinkaan olla
hän jota odotat

Ja yö yöltä vahvistuu
pimeä, järvi pukeutuu kylmään, vedet
pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään

7.

NÄINKÖ - RAKKAANI

Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Mutisen unieni seasta

Kello kolmen teehetki

Kirjaimet ovat

Yö yöltä
vahvistuu pimeä, järvi pukeutuu
kylmään

Kuuletko minua, rakkaani?

Kirjaimet ovat paksuja
vahvoin viivoin

Pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään,
kynttilä
on palanut loppuun

Näinkö se on - rakkaani, näinkö?

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Sittenkin

Rintaani kaihertaa:
onko tämä vain yksinäistä runoa?

Kirjaimet ovat paksuja
vahvoin viivoin piirrettyjä,
itkuja

Ja pelottavaa, kyllä,
vaikka sulkisin korvani ulkona huutaa
haukka

Hörppään teetä,
sanon hiljaa hyvää yötä

Sinä olet sittenkin arvokas ja tärkeä

Sittenkin?
Juuri siksi, rakkauden arvoinen:
Koska olet

Kello kolmen teehetki,
runo taipuu viimeiseen lauseeseensa
sanat loppuvat

8.

NÄINKÖ - RAKKAANI? Kello kolmen teehetki

Sulje ikkuna

Öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia,
mutisen unieni seasta

Kello kolmen teehetki

Kirjaimet ovat:

Yö yöltä vahvistuu pimeä,
järvi pukeutuu kylmään

Kuuletko minua, rakkaani?

Kirjaimet ovat
paksuja vahvoin vedoin:

Pakkasen vankeina
vellovat hyisiä syvyyksiään

Kynttilä on palanut loppuun,
näinkö se on, rakkaani - näinkö?

Sulje ikkuna,
öinen tuuli on kylmä
ja metsän äänet levottomia

Paksuja, vahvoin vedoin piirrettyjä

Onko tämä vain,
rintaani kaihertaa

Piirrettyjä itkuja, pelkkää runoa?

Ja vaikka olisikin,
silti:

Sinä olet arvokas ja tärkeä,
korvaamaton!

Mutiset uniesi seasta,
ja kynttilä on palanut loppuun.

Pimeällä on kiristävät sormet
huomaatko sen unissasi,
huomaatko ?

Vai koskevatko ne sormet vain minuun,
sisimpääni
antamatta unessani edes rauhaa ?

Ukkonen jyrisee,
etkä Sinä edes herää
unesi on levollinen, tyyni.

Nousen ja suljen ikkunan.

En näe Sinua mutta kuulen,
käännähdät vuoteessa enkä tiedä
oletko valveilla.

Seison edelleen ikkunan edessä
ja katson,
ääriviivasi hahmottuu
kun pysäytän katseeni Sinuun.

Sataa,
sataa viileää syksyistä vettä
ja ukkonen jatkaa jylinää.

Suljen tämän näyttöpäätteen.

Rakkaani,
asetun viereesi tietämättä
ja painan kevyen suudelman otsallesi
tietämättä oletko hereillä.

kun sekoontumassa kirjoitti:

naimisissa olevaan naiseen. miten näin? no näinhän ne uskovaisetkin tekee..
tsoo..tsoo..!! onnellisia syyspäiviä ja totuudessa elämistä..

¤

Mitä parhainta syyspäivää
sinulle toivotan,
moninaisten asioiden keskelle
joissa elät

Ah, syyspäivää! Niinkö teen?

Ja nimimerkki "kun sekoontumassa" sekoontuu
näyttöruudulla kelluviin hahmoihin:

eikö yhtään häpeä: ratsastaa kumiankalla
äitiparran kirjoittamassa runossa
sanon tässä

Todellisuuttasi tulkiten,
ja vähän toistenkin todellisuutta:
jos ehkä teet siitä epätodellisuutta,
onhan sekin todellista

Vielä hörppään puolipäiväisen teen, ja sitten
lähden taas liikenteeseen:

minä äitiparran luoma minähahmo, runohenkilö, jonka hän kirjoittaa
runoa kirjoittamaan, huoneessa jonka ikkunaan
syksyinen sade viuhuu

Niinkö?

Enpä ehtinyt saada runoa valmiiksi 12:00,
in facto, mitäpä tuosta

Hyvää päivänjatkoa ja totuudessa elämistä, kuitenkin

vain sanoissa perfecto!

RUNON MUOTOUTUMINEN -step by step-

1.

ulkona viuhuu syksyinen vesi,
valuu ikkunaa

ja nimimerkki "kun sekoontumassa"
sekoontuu
näyttöruudulla kelluviin hahmoihin

eikö yhtään häpeä: ratsastaa kumiankalla
äitiparran kirjoittamassa runossa

tässä

äkkiä altaasta ylös, rakas lähimmäiseni,
tai ehkä lähimmäiseni rakas?

puhunko hahmolle runossa,
ehkä puhun runossa
hahmolle

minä äitiparran luoma minähahmo, runohenkilö, jonka hän kirjoittaa
runoa kirjoittamaan, huoneessa jonka ikkunaan
syksyinen sade viuhuu

valuva kumiankka, no, oletkos jo!

mutta äitiparran ikkunaan, ei -
nyt faktisesti hän:
raottaa verhoa, kurkistaa syksyiseen pihaan

täällä ei sada

ja minun ikkunaani valuu vesi,
valuu kumiankka,
totuudessa elävä kun sekoontumassa valuu
vääntyilevä nimimerkki

jonka takana ihminen ei valu

toden totta, ja joskus toden toden totta:
kuvitelman todellisuus, todellisuus kuvitelmana, kuvitellun todellisuuden
tosi, kuin vesi?

lopuksi, oikea äitiparta vielä - älähtää kalikka, mihin koira kalahtaa -
kolahtaa:

Hyvää päivänjatkoa, ja TOTUUDESSA elämistä! in facto
:-)

(noin 11:20)

2.

Ulkona viuhuu syksyinen vesi,
valuu ikkunaa

ja kun nimimerkki "kun sekoontumassa" sekoontuu
näyttöruudulla kelluviin hahmoihin,

eikö yhtään häpeä: ratsastaa kumiankalla
äitiparran kirjoittamassa runossa

sanon tässä:

äkkiä altaasta ylös, rakas lähimmäiseni, tai ehkä
lähimmäiseni rakas?

Puhunko hahmolle runossa, ehkä puhun runossa
hahmolle

minä äitiparran luoma minähahmo, runohenkilö, jonka hän kirjoittaa
runoa kirjoittamaan, huoneessa jonka ikkunaan
syksyinen sade viuhuu

valuva kumiankka, no, oletkos jo!

mutta äitiparran ikkunaan, ei -
nyt faktisesti hän:
raottaa verhoa, kurkistaa syksyiseen pihaan

täällä ei sada

Ja minun ikkunaani valuu vesi,
valuu kumiankka,

totuudessa elävä "kun sekoontumassa" valuu
vääntyilevä nimimerkki,
jonka takana ihminen ei valu

toden totta, ja joskus toden toden totta
kuvitelman todellisuus, todellisuus kuvitelmana, kuvitellun todellisuuden
tosi, kuin vesi

Lopuksi, oikea
äitiparta vielä, äiskäparta, partis - älähtää kalikka, mihin koira kalahtaa -
kolahtaa:

Hyvää päivänjatkoa, ja totuudessa elämistä, sitäpä
in facto :-)

(11:27)

3.

Mitä parhainta syyspäivää
sinulle toivotan,
kaikkien - moninaisten - asioiden keskelle
joissa elät

Todellisuuttasi tulkiten,
ja vähän toistenkin todellisuutta:
jos ehkä teet siitä epätodellisuutta,
onhan sekin todellista?

Ah, syyspäivää! Niinkö teen? Vielä hörppään
puolipäiväisen teen, ja sitten
liikenteeseen

(11:39)

4.

Ulkona viuhuu syksyinen vesi,
valuu ikkunaa
ja kun nimimerkki "kun sekoontumassa" sekoontuu
näyttöruudulla kelluviin hahmoihin,
eikö yhtään häpeä, ratsastaa kumiankalla
äitiparran kirjoittamassa runossa
sanon tässä:
äkkiä altaasta ylös, rakas lähimmäiseni, tai ehkä
lähimmäiseni rakas?

Puhunko hahmolle runossa, ehkä puhun runossa
hahmolle,
minä äitiparran luoma minähahmo, runohenkilö, jonka hän kirjoittaa
runoa kirjoittamaan, huoneessa jonka ikkunaan
syksyinen sade viuhuu -
valuva kumiankka, no, oletkos jo!
mutta äitiparran ikkunaan, ei - nyt faktisesti hän:
raottaa verhoa, kurkistaa syksyiseen
pihaan,
täällä ei sada

Mutta minun ikkunaani valuu vesi,
valuu kumiankka,
totuudessa elävä "kun sekoontumassa" valuu
vääntyilevä nimimerkki,
jonka takana ihminen ei valu
toden totta, ja joskus toden toden totta
kuvitelman todellisuus, todellisuus kuvitelmana, kuvitellun todellisuuden
tosi, kuin vesi

Lopuksi, oikea
äitiparta, oikein äiskäparta, vasen partis -
älähtää kalikka, mihin koira kalahtaa - hymyillen kolahtaa:
Hyvää päivänjatkoa ja totuudessa elämistä,
sitäpä in facto
:-)

(11:49)

5.

Ulkona viuhuu syksyinen vesi,
valuu ikkunaa, kun

nimimerkki "kun sekoontumassa"
sekoontuu
näyttöruudulla kelluviin hahmoihin,

eikö yhtään häpeä, ratsastaa kumiankalla
äitiparran kirjoittamassa runossa,
sanon tässä:

äkkiä altaasta ylös, rakas lähimmäiseni, tai ehkä
lähimmäiseni rakas?

Puhunko hahmolle runossa, ehkä puhun runossa
hahmolle,
minä äitiparran luoma minähahmo, runohenkilö, jonka hän kirjoittaa
runoa kirjoittamaan, huoneessa jonka ikkunaan
syksyinen sade viuhuu -

valuva kumiankka, no, oletkos jo!

mutta äitiparran ikkunaan, ei - nyt faktisesti hän:
raottaa verhoa, kurkistaa syksyiseen
pihaan,

täällä ei sada

Ja minun ikkunaani valuu vesi,
valuu kumiankka,
totuudessa elävä "kun sekoontumassa" valuu

vääntyilevä nimimerkki,
jonka takana ihminen ei valu
toden totta, ja joskus toden toden totta
kuvitelman todellisuus, todellisuus kuvitelmana, kuvitellun todellisuuden
tosi

kuin vesi

Lopuksi, oikea äitiparta,
oikein äiskäparta, oikea vasen oikea vasen
partis -
älähtää kalikka, mihin koira kalahtaa, hymyillen kolahtaa:

Hyvää päivänjatkoa ja totuudessa elämistä,
perfecto!

:-)

(11:56)

6.

Mitä parhainta syyspäivää
sinulle toivotan,
moninaisten asioiden keskelle
joissa elät

Ah, syyspäivää! Niinkö teen?

Ja nimimerkki "kun sekoontumassa" sekoontuu
näyttöruudulla kelluviin hahmoihin:

eikö yhtään häpeä: ratsastaa kumiankalla
äitiparran kirjoittamassa runossa
sanon tässä

Todellisuuttasi tulkiten,
ja vähän toistenkin todellisuutta:
jos ehkä teet siitä epätodellisuutta,
onhan sekin todellista

Vielä hörppään puolipäiväisen teen, ja sitten
lähden taas liikenteeseen:

minä äitiparran luoma minähahmo, runohenkilö, jonka hän kirjoittaa
runoa kirjoittamaan, huoneessa jonka ikkunaan
syksyinen sade viuhuu

Niinkö?

Enpä ehtinyt saada runoa valmiiksi 12:00,
in facto, mitäpä tuosta

Hyvää päivänjatkoa ja totuudessa elämistä, kuitenkin

vain sanoissa perfecto!

(12:03)

lindal. kirjoitti:

Mutiset uniesi seasta,
ja kynttilä on palanut loppuun.

Pimeällä on kiristävät sormet
huomaatko sen unissasi,
huomaatko ?

Vai koskevatko ne sormet vain minuun,
sisimpääni
antamatta unessani edes rauhaa ?

Ukkonen jyrisee,
etkä Sinä edes herää
unesi on levollinen, tyyni.

Nousen ja suljen ikkunan.

En näe Sinua mutta kuulen,
käännähdät vuoteessa enkä tiedä
oletko valveilla.

Seison edelleen ikkunan edessä
ja katson,
ääriviivasi hahmottuu
kun pysäytän katseeni Sinuun.

Sataa,
sataa viileää syksyistä vettä
ja ukkonen jatkaa jylinää.

Suljen tämän näyttöpäätteen.

Rakkaani,
asetun viereesi tietämättä
ja painan kevyen suudelman otsallesi
tietämättä oletko hereillä.

Hmmm, tähän runomaailmaan? Ei jaksa nyt hypätä toisenlaisesta, sfääristä sfääriin, eikä oikeastaan oo aikaakaan.

Lähden liikenteeseen. :)
in facto!

* erittäin hyvää päivänjatkoa *


--


Kaikkien rakkaiden vierellä
kynttilöiden hehku
kohoava käsi,
kosketan poskeasi hiljaa

Toivoen, että se on hänen kätensä
jonka toivot koskettamaan,
ei minun

Väistyn, niin kuin varjot väistyvät
kynttilän sammuessa
ja pimeä on syvää valoa
jossa iho alkaa nähdä ihoa vasten, ihon läpi

Ne kipeimmätkin totuudet,
vastuun ja realiteettien vuoret
joilla jalat hiertyvät
ja kieli katkeaa korppien lauluun!

Mutta ylhäällä
näköala on huikaisevin

Eikä meidän tarvitse enää paeta mitään,
vain elää:
Kaikkien rakkaiden vierellä

Aamu!



- jaha, pieni runo pulpahti näköjään sittenkin, heips -