nimittäin noi kohtaukset,tai en ole varma onko ne paniikki,ahdistus vai mitä kohtauksia?Viime talvena alkoi tulla ekat oireet,mielialanvaihtelut,levottomuus,huimaus,sydämmentykytykset ja voimakas tunne että kohta tapahtuu jotain esim kuolen tai pyörryn.Kävin työpaikka lääkärillä joka totesi että fyysisesti ei mitää vikaa,epäili kaamoksesta johtuvaa masennusta joka aiheuuti noita kohtauksia.Mitään tarkempaa diaknoosia en saanut mutta puolen vuoden lääkekuurin sipramilia 20mg päivässä ja tarvittaessa 0,5mg alproxia.Lääkekuuri auttoi ehkä jonkun verran ja se loppui noin 4kk sitten ilman mitään ongelmia.Välillä ollu huonoja päiviä mutta pääsääntöisesti kaikki menny ihan hyvin.Mutta sitten eilen illalla rupes tulemaan sellanen voimakas ahdistava olo.Yritin vaan unohtaa sen ja keskittyä johonkin muuhun mutta ei siitä mitään tullu.Sitten otin yhen alproxin joka ei aluksi vaikuttanut mitenkään ja olo senkun paheni,kaikki fyysiset oireet puski päälle ja luulin kuolevani.Olin jo valmis lähtemään päivystyspolille mutta onneks lääke rupesi pikku hiljaa tehoamaan ja sain rauhoiteltua itseni,otin vielä toisen napin ennen nukkumaan menoa.Nyt vaan pelottaa että jos tuo viime talven helvetti alkaa taas uudelleen.En haluaisi aloittaa taas lääkekuuria,etenkin kun noi ssri lääkkeet tuntuu purevan minuun huonosti.
Taas
se alkoi
121002
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mulla oli ihan sama. Söin cipralexia, alproxia,
diapamia,nukahtamislääkkeitä ja vaikka mitä.
Lopulta olin ihan solmussa itseni ja ahdistukseni kanssa ja yritin itsaria.
En siis onnistunut, jouduin psykiatriseen sairaalaan, jossa olin ekat 4 päivää suljetulla,
ja sitten avo-osastolla.
Koko lääkitys lopetettiin, valvonnan alaisesti. Sain ainoastaan normaalin beetasalpaajan ja tarvittaessa tenoxin nukahtamiseen.
Nyt olen ollut TÄYSIN ilman lääkkeitä, mieliala oli aluksi kurja mutta nyt päivä päivältä parempi. Poissa on väsymys, ahdistuneisuus, masennus. Käyn yhä keksuteluterapiassa, koska kärsin paniikkihäiriöstä, mutta se on riittänyt lääkkeeksi.Mitä opimme tästä ?
Masennuslääke aiheuttaa masennusta !!!!
vielä 1,5 vuotta sitten TÄYSIN terve.Ei puhettakaan mistään ahdistuksesta tai paniikista.Eli ei alkanut mistään lääkkeistä.
Jokin syy häiriön laukeamiseen täytyy olla,
kiriisi, elämänmuutos, stressi ovat yleisimmät
syyt. Minulla se oli paineiden vähitellen
kasautuminen ja viimeinen "niiti" oli hyvän
ystäväni kuolema 9kk sitten.
Sen jälkeen kohtaukset vaan pahenivat ja
tihenivät.
Mieti itseksesi, ystävän tai psykoterapeutin kanssa onko sinulle tapahtunut jotain ?
Tämä häiriö on kyllä ihan persiistä, se rajoittaa elämää ihan kympillä.
Puhu vaan omasta puolestasi!!
Turha yleistää tommosia asioita.
Mulla ainakin masennuslääkkeet on vaan auttanut ja paljon! Kaikinpuolin ollut paljon parempi olo. En tule noista luopumaan ihan heti. Lisäksi multa löytyy kahta eri rauhottavaa, mutta noita syön aika harvoin.
Mutta noin muuten, persiistä tämä paniikkihäiriö todellakin on. Mä en pärjäis ollenkaan ilman lääkkeitäni ja lääkäriäni.
kaikin puolin suht ok.On työpaikka ja ihmissuhteet kunnossa.Mitään suurempia mullistuksia ei ole tapahtunut.Nämä asiat on lääkärin kanssa käyty läpi.Lääkäri sanoi että aina näille oireille ei edes löydetä kunnon selitystä.Mutta yksi syy on varmasti tuo syksyn ja talven pimeys,sen huomaa heti että mieli on maassa ja on sellanen "ahdistunut" olo.Toki oli näitä oireita myös joskus kesälläkin.Voihan se olla että se on jokin alitajuntainen juttukin johon tarvisi jo jonkun psykiatrin apua.
Se vaikutus on niin yksilöllistä, en yleistä.
Cipralex oli 2 eka viikon aikana ihan kauhea,
olo ei tasoittunut ei niinkuin millään (15mg/pvä)
ja lopetus se vasta hurjaa olikin.
Se on vaan onni että joillekkin siitä on apua !
Kun "jouduin" osastolle, luulin että minut pumpataan
täyteen lääkeitä, kävi ihan päinvastoin.
Kaikki lopetettiin, vain normi beetasalpaaja
ja kipulääkitys jäi. Mulla on katkennut kolarissa
selkäranka 4 v sitten, se on nyt jäykistetty
titaniumilla, joudun vetämään päivittäin
voltarenia sen takia.
Apua paniikkihäirään oon saanut terapiasta ja
liikunnasta. P-häiriöisen on tietysti vaikea
lähteä kotoa, mutta otin itseä niskasta kiinni
ja ajattelin että jos kohtaus tulee, niin lähden vaan pois. Opamox on mukana, mutta vain henkisenä tukena. Pitää olla armollinen itselleen, joskus voi tulla takapakkia mutta niinhän sitä tulee
häiriöttömienkin elämässä.
Siitä paha tauti tuo on että helposti jää kotiin
eristyksiin kohtauksen pelossa. Mulla alkoi olla
jo tosi vaikeuksia ruokakaupassa käynnin kanssa,
tuntui että jalat liimaantuu lattiaan, maailma
pyörii, kaulaa pistelee, käsiä ei ole. Hädin tuskin selvisin kassalle asti ja auta armias
jos siellä on jono !!!
Jos mulle sopiva lääkitys löytyisi niin ilomielin sitä käyttäisin, mutta näillä näkymin koitan vaan
potkiutua ilman. Rentoutuminen on aa ja oo, eikä
parane paljon miettiä etukäteen niitä tilanteita joissa kohtaus saattaisi tulla.
Ja- mikä mulle on auttanut- ajatus siitä että tästä kärsii niin moni muukin. Sillä pääsee taas
jonkin vaikean paikan yli.
Helppoa ei siis ole, mutta meitä kohtalotovereita
löytyy, tiedoksi ja lohduksi kaikille.
Tsemppiä ! Aikuisten oikeesti :o)
Kirkasvalolamppu ???
B-vitamiini ja porkkanamehu saattais myös auttaa,
itse otan kumpaakin päivittäin, luin jostain
että porkkanassa on masennusta ehkäisevää ainesosaa.
Mehussa sitä on enempi kuin tavan porkkanassa koska
yhteen pulloon survotaan niin paljon porkkanoita.
Eikä se ainakan pahenna tilannetta ellet ole allergikko.
Ja B-vitamiini on tunnettu "asiakaspalveluvitamiini".
Etkös ole vielä käynyt psykiatrilla ?
Ehkä olisi ihan OK tilanteesi kartoittamiseksi,
tosin siinä pitää olla semmoinen tyyppi jonka kanssa kemiat natsaa, että hän ymmärtää oikein sen asian mikä sinua vaivaa.
Toivon voimia ja paranemista. Meidän elämä on toisaalta tyrskyjen ja tyventen jatkumoa, mieti
että jos tänään menee huonosti niin jonain päivänä
vastaavasti paremmin.
Aurinkoa :o)
toi miten jokin lääke puree. Toisille auttaa toinen lääke ja toisille toinen. Monet joutuu kokeilee kymmeniä lääkkeitä ennenkuin sopiva löytyy. Itsellä onneksi löytyi apu heti ekasta lääkkeestä,Seronil. Olihan mullakin alussa noin parisen viikkoa kauheita sivuoireita, mutta ne hävisi ja lääke alkoi pureen itse vaivaan.
Jokainen saa olla lääkkeistä mitä mieltä tahansa, mutta itse olen syönyt n. viisi vuotta, enkä aio lopettaa koskaan hoitavaa lääkettä, sillä haluan olla ilman paniikkia.
Joo, jokaisella on oma "kemiansa" miten lääkkeet kenelläkin toimii. Minä sairastuin paniikkihäiriöön eka kerran kolmekymppisenä. Kuuntelin kauan oireita ennen kuin älysin mennä hakemaan apua. Se aika oli helvettiä. Tieto ja lääkkeet (sama Seronil)auttoi tosi hyvin. Söin kiltisti lääkkeitä kauan aikaa senkin jälkeen kun oireet oli menneet pois ja olinkin oireettomana tässä välissä vuosia. Oikein nautin olostani ja muistelin kauhulla paniikkiaikoja.
Nyt se sitten iski takaisin. Tarpeeksi stressiä ja alttius tautiin. Siinä se. Hain lääkkeet heti ja nyt odotan että ne alkavat purra. Mutta olo on ihan hirveä. Lohduttavaa lukea teidän muiden kokemuksia ja onneksi tiedän jo nyt mistä on kyse. Vaikka eihän se paljon auta kun tuntuu että sydän hakkaa kurkussa ja itkettää ja henki salpautuu ja kihelmöi koko ylävartaloa ja pelottaa että menettää kokonaa itsensä hillinnän - siis tulee hulluksi. Pahinta on jäädä yksin niitä kuuntelemaan. Puhukaa, puhukaa, puhukaa jollekin - tai kirjoitelkaa vaikka tänne palstoille.
odotus, että lääke alkaisi auttaa ja se tuntuu pitkältä.
Mä olin joskus melkein invalidi paniikin vuoksi,
en uskaltanut mennä yhtään mihinkään tai tehdä oikeen mitään, siksi aioin syödä lääkettä lopun ikääni(oon nyt n.40), en halua ikinä takaisin
sitä tuskaa mitä elämäni oli ja sitä etten uskaltanut oikeen edes hengittää, mutta sen ymmärtää vain toinen joka kärsii tai on kärsinyt paniikista. Kyllä joskus vieläkin ahistaa, mutta se on ohimenevää.
Eniten lääkkeen lisäksi mua auttoi puhuminen läheisten ja ystävien kanssa.
Sekin hieman helpottaa ettei ole yksin tämän asian kanssa.
Paniikki ja stressi ei sovi pätkääkään yhteen, mutta sitä on aika vaikee välttää, vaikka asiat
olisivat kuinka hyvin, niin kun iskee stressi, niin se pirulainen sitten iskee. Itselläni on sellanen tilanne, että mulle tulee stressistä nykyään rytmihäiriöitä eli aina toi pirulainen jotain aiheuttaa.
Pinnistele sen lääkkeen kanssa ja ajattele, että pian sulla olo helpottuu. Ulkoile paljon ja yritä nukkua hyvin ja jos oikeen ahistaa, niin puhu ahistus pois. Se kun vielä muistetaan, että kukaan ei paniikkiin kuole, vaikka olo olisi
kuin vetelisi viimeisiä henkäyksiä, niin aina elämä voittaa. Sano paskat paniikille ja hellou elämälle. Kun sulle alkaa tulla paniikkimainen olo, niin laita kuulokkeet korville, kuuntele jotain hyvää musaa lujalla, mua auttoi se ja toinen mikä auttoi, niin kylmällä vedellä kastelu, naama, kaula, ranteet ja kylmä veden juonti helpotti. Nämä auttoi mulla, toivottavasti myös sulla.
Toivon sydämestäni, että voitat paniikin.
Niin toivon sitä kaikille!!
Rohkaisevaa ja piristävää teksitä, ja niin totta.
Liikunta, muodossa kuin muodossa, auttaa.
Itse aloitin salilla treeenamisen, siellä voi olla tavallaan yhdessä yksin.
Musiikki, se on tärkeää. Voit vetäytyä maailmasta vaikka jos sulla on mp3-soitin, siihen lempimusaa, ja joko lenkille tai vaikka
rullaluistelemaan.
Lukeminen.
Chattaily.
Vertaistukipalstat.
Luonto.
Elämänhallinan opetteleminen. Tämä on mulle
haasete ja koetinkivi. Kaikkien mieliksi ei voi olla ja pitää opetella se vaikea kaksikirjaiminen sana EI.Tai vaikka aluksi KIITOS EI.
Jos sinua ei kukaan halaa, niin halaa itse itseäsi ja kehaise kuinka HYVÄ ihminen olet!
Keksi kaikki hyvät puolet mitä sinusta löytyy.
Älä jää yksin, pyöri vaikka tällä palstalla
jos siitä on yhtään apua.
Paniikitonta päivää kaikille, kyllä tästä
selvitään :o))))
mulla on ollut paniikkihäiriö niin pienestä etten tiedä ikääni jolloin se alkoi. 30 vuotta olin "hullu" ! itsetuntoni on aika nollissa vieläkin. söin useita lääkkeitä ilman mitään apua ja lopuksi rupesin juomaan :(. lopuksi löytyi seronil lääke joka minulla pelaa plus rauhoittava Rivatril. Olin vuosia suht. ok, eli minun elämässäni TOSI OK, kunnes halusin kokeilla uutta lääkettä. voi helkkari minkä tein ! se ei sopinut ja sitten piti pitää tauko ja sitten seronil takaisin vähitellen nostaen. nyt 30mg ja 40 mg on se minulle sopiva. MUTTA jestas sentään mitä paniikkeja olen kohdannut tänä odotus aikana. hyvä että uskaltaa yönsä nukkua. Nyt tuntuu vähän paremmalta kotona ollessa mutta pelkään kohtauksia ihan sairaasti ! Olen ymmärtänyt että aloittaminen ja muutokset lääkkeessä aiheuttaa jopa tätä oloa, kunnes serotoniini tasaantuu aivoissa. Miten teillä, onko samoja havaintoja ??????? PLEASE HELP PUHUKAA MULLE! mulla loppuu kohta usko että nää on ikinä purrutkaan !!!!!!