Väsynyt Äti

Mä olen ihan loppu. En vaan jaksa tätä elämää, kohta enää. Meillä on n. 7kk tyttö,joka on aika tempperamentikas. Ekat 3kk elämästään tyttö huusi, koska oli koliikki. Olin silloin jo ihan loppu. Miehelle sanoin jo tuolloin, että en jaksa tätä valvomista ja kanniskelua yksin. Silloin olin niin sekaisin kaikesta valvomisesta , että itkin välillä vain tyttö sylissä. Huusin täyttä kurkkua, että miksi kukaan ei auta... Mies ei kotona tuolloin ja soittelin hänelle ja itkin vähän väliä. Neuvolassa huomattiin asia, mutta eivät voineet juurikaan auttaa...

Sen 3kk jälkeen tuli ilmi allergiat maito yms. Olen imettänyt ja imetän edelleen, koska mitään korviketta ei saanut antaa, ennenkuin sen allergian näyttää toteen. Nyt vasta 7kk ikäisenä, kun tuo maitoaltistus on tehty saa antaa erikoiskorviketta. Tyttö vaan ei huoli pulloa, ei nokka mukia!!! Ite oon joutunut kohta puoli vuotta kikkailemaan omalla ruokavaliolla, milloin poissa viljat, milloin maito, milloin kananmuna ravitsemusteraputin käskystä. Totta mitähän sitä ei tekis lapsensa eteen, mutta alan itse olla ihna loppu. Paino on laskenut hurjasti alle sen mitä olin ennen odotusta, viimeksi yläastella olen painanut näin vähän. Ei kivaa. Väsyttää ja nälättää kokoajan.

Mies on keikkahommissa ympäri Suomen ja joskus yli viikon ajan poissa. Täällä ei ole ketään, joka voisi tulla mulle avuks, koska kaikki sukulaiset asuu muualla noin yli 650km päässä . Poikkeuksena tietysti on miehen veli, mutta niillä kaksi lasta ja taloremppa meneillään. Parin kuukauden kuluttua lähden töihin, ihan sekin takia, että en jaksa näin enää. Mies ymmärtää tavallaan mua, mutta tavallaan ei. Hänen on tuotava raha taloon ja siksi poissaolot. :( Työn luonne kun on sellainen. Olen päässyt ilman tyttöä rentoutumaan alle 10 kertaa, koska ei voinut tuota korviketta antaa-vain rintaa. Pumpatessa ei enää heru niin, että saisin imetyskerraksi maidon, jotta mies vois hoitaa tyttöä.

Kauhulla odotan ensi kuuta, jossa mies on kotona vain 11 päivää ja niistä osan päivästä menossa-> opetushommia...

Pinna on niin tiukalla, että huudan herkästi tytölle ja tiuskin. En kestä tytön marinaa tai kitinää yhtään. Huono omatunto vaivaa... Eilen illalla olin niin masentunut, että aloin harkita jos parvekkeelta hyppäämistä. Kukaan ei auta mua... Miehelle toitotan asiasta, mutta ei hän tajua... Ei se paljoa auta, jos hän tulee pariks päiväks kotiin. Olis kiva jos olis pidempään, vaikka yhden kokonaisen päivän tytön kanssa, niin näkis sen koko touhun.

Nyt on hampaat tulossa tytölle ja en ole juuri nukkunut kolmeen yöhön... Mies tulee vasta neljän päivän kuluttua ja olen ihan loppu jo nyt.

Auttakaa!!!! En vaan jaksa tätä enää...
131917
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hei! missä päin asut??

Äänestä
  • kymi

    Äänestä

  • nyt auttamaan,soita heti huomenna neuvolaan.
    Kai teidän kunnalta saa kodinhoitajaa,jos tilanne niin vaatii.Ulkopuolinen voisi auttaa,että pääset hetkeksi tuulettumaan.Ymmärrän kyllä että mieluiten odottaisi oman miehen auttavan ja olevan läsnä vauvankin elämässä.Helposti tulee vain katkera olo
    kun toinen ei auta,mutta kun aika kuluu,tilanne muuttuu.Vaikkakin tämä varhaisvaihe vauvan kanssa jääkin mieleen,tulee muitakin aikoja, jotka korvaavat tämänkin.Ja kun mies on paljon poissa,häneltäkin odottaa jotakin, eivätkä ne aina tunnu ymmärtävän mistä kiikastaa.Olet kuitenkin menossa pian jo töihin,silloin viimeistään tilanne muuttuu, ja uskoisin että parempaan suuntaan.Tämä vauvan 7 kk ikä on muutenkin vaativaa aikaa,siis mielestäni siten,että olet jo pitkään tiiviisti hoitanut ja imettänyt vauvaa,niin alkaahan sitä ihminen väsyymään.Ja kun väsymys on totaalista,tarvitset apua.Sinun pitäisi uskaltaa pyytää sitä.Vaikka sitten edes miehen veljen perheeltä,pienikin hetki voi auttaa.Äläkä ajattele tekeväsi itsellesi mitään.Olet kuitenkin tärkeä perheellesi.Voimia sinulle!

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    kymi

    kirjotappas mulle, niin jutellaan lisää. Ehkä voisinkin sinua auttaa.
    Kirjoita tääläseen osoitteeseen kun [email protected]
    olen avannut toallsen sähköp. vastaavanlaista kirjeenvaihtoa varten.
    Kun otat yhteyttä voin antaa puh.nymeroni, niin voidaan jutella tarkemmin.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    monta kirjotusvirhettä, noin pieneen juttuun mahtunut.
    Tulin vielä tarkistamaan, et olinko laittanut oikein ton sähköp.os. ja huomasin, et tekstihän vilisee virheitä. Mun kynnet näköjään tekee tepposet.
    Tekstistähän voisi luulla, et olen vaikka kännissä, mutta niin ei tosiaan ole, anteeksi.
    Haluan vielä sanoa, et olen jo mummoiässä kahden lapsenlapsen mummo. Lastenhoidosta on paljon kokemusta ja olen luotettava, että jos vain rohkenet ottaa yhteyttä, niin et varmasti tarvi katua.
    Sanoisin vielä näin, että kun hätä on suurin on apu lähellä.

    Äänestä

harmi, kun olen ihan eri puolelta Suomea. Juttusi kosketti, väsy on täälläkin ja mies reissuhommissa, mutta ei allergioita sentään.

Olen itsekin ollut aika loppu tuon tissittelyn kanssa, kun poika roikkui ekat 4 kk tissillä koko ajan. Olen päässyt 4 kertaa tuulettuun pariksi tunniksi ja nyt alkaa näkyyn valoa tunnelin päässä (jaksan ainakin uskoa niin).

Meidän poika löysi nimittäin pillin. Se oli sellaisessa vellitetrassa ja ajattelin kokeilla (kun pullot ja nokkamuki etc ei kelpaa). Yllätyksekseni se onnistuikin jopa niin, että vähän meni suuhun asti! Ja paremmin menisi, kun joku muu syöttäisi, poikahan tietää, että mulla on ne tissit.. Nyt muutaman kerran juonut jo ihan yli puoli desiä kun isä on syöttänyt!

Ostin jo innostuksissani tavallisia suoria pillejä, mutta onnistui vain sellaisella taitetulla versiolla. Kaikkea kannattaa siis kokeilla!

Ja jostain sinun sitä omaa aikaa on saatava!Ota yhteyttä seurakuntaan, niillä saattaa olla lastenhoitoa ihan päiväsaikaan. Ja Mll:n toiminnassa saattaa olla jotain auttavaa. Ainakin jostain kerhosta voit saada vertaistukea, jos et muuta.

Harmittaa sinun puolesta. Ilmoittelepa, kun ehdit, mitä kuuluu taas.

En osannut kyllä kirjoittaa mitään lohduttavaa, mutta ainakin lähetän voimia, joskaan se ei varmaan paljoa lohduta.

Äänestä

tänne kirjottaa, missä nyt mennään?
Tuntuu aika hurjalta lukea noin epätoivoisen tuntusta tekstiä ja sit vaikenet kokonaan.
Jätät siis meidät kaikki huolestuneet nyt miettimään, et onko tilanne osaltasi mennyt parempaan vai huonompaan suuntaan.
Ihan todellista apuanikin tuossa jo tarjosin sulle, mutta nyt ihmettelen, kun ei mitään kuulu.
Tulee sitten vielä mieleen sekin mahdollisuus, et oliko se jotain sairasta pilaa vain, ettei ollutkaan tosi tilanteesta kysymys.

Äänestä

Samaa rataa täällä mennään, mies tuli kotiin aikaisemmin, mutta lähtee taas parin päivä sisällä. Ollaan yritetty selvittää tätä juttua, mutta vaikeaa vaikeaa.
On se parisuhdekin kovilla. Pitää vissiin aasin selkä katketa, ennekuin jotain todellista tapahtuu...
Kirjoittelen sulle amalia, kun lapsenhoidoltani kerkiän.
Täytyy kai kokeilla tuota pilli hommaa, jos se toimis....

Äänestä
  • lapselle.. Meillä melkein 8kk ja nokkamukia ollaan yritetty nyt sitten jo kuukauden ajan eikä onnistu hyvin mutta esikoisesta tiedän että vauva ei opi hetkessä mitään uutta vaan vaatii sitä treenausta koko ajan lisää.

    Voithan kokeilla myös suoraan mukin reunalta, pilliä yms.

    Sano sille ukkollesi että nyt tarvitset apua. Pistä kova kovaa vastaan..!

    Älä anna periksi tää vauva-aika vaan on raskasta..

    Äänestä

ihan käytännön vinkkejä, jos et ole vielä itse hokannut.
Tee tuttiin isompi reikä, että lapsen on helpompi imeä ja siitä voi eka tipat jo kaataa sinne suuhun, et hokasee mistä on kysymys.
Toiseksi syy voikin olla siinä korvikkeessa. Jospa se maistuu tytön suussa niin pahalta, ettei siksi sitä huoli.
Kokeiles laittaa maidon sekaan vähän sokeria n. 1 tl/pullo. Äidinmaitoha on makeahkoa ja jos siinä korvikkeessa ei ole makeutta, niin sekin voi tökkiä.
Nykyään on kaikki kielletty, sokerikin, mutta totuus on, että lapset ovat biologisesti aivan samanlaisia kuin ennenkin ja ennen kun itse keitettiin tavallisesta maidosta ja vedestä sitä korviketta, niin siihen aina laitettiin vähän sokeria. Se sokerin antaminen muutamia kertoja, et saa lapsen syömään, on mun mielestä kuitenkin niin pieni paha, et kokeilisin.
Toinen juttu, millä voit opettaa pullosta juomaan on, et annat pullosta kokeeksi ensin sokerivettä.
Ihmeellistä muutenkin nykyään, kun lapsille ei ollenkaan anneta vettä juotavaksi. Ennen vesipullo seurasi aina mukana. Siinä lapsi oppi juomaan pullosta, oli sitten rintalapsi tai ei.
Tuntuu välillä, että näillä uusilla systeemeillä on menty ojasta allikkoon.
Kokeilenyt näitä, jos et vielä ole kokeillut, etkä saanut lasta syömään sitä korviketta.
Kirjottele sitte mulle, kun kerkiit. Luulen, että voisin sulle järjestää ihan konkreettistakin apua, et kannattaa otta yhteyttä.

Äänestä

SULLA ON VAAN YKSI LAPSI,JOKA EI VIELÄ EDES KÄVELE...KYLLÄ KUULE YHEN KANS JAKSAA MITÄ VAAN,MONELLA MUULLA ON PALJON VAIKEEMPI TILANNE KUIN SULLA...NAUTI NYT AJASTAS LAPSEN KANS ELÄKÄ VALITA,TURHASTA!

Äänestä
  • mitään muuta kuin, että tällä äidillä on vain yksi lapsi.
    Osasitko lukea, että tämä yksi lapsi on nsin valvottanut äitiä kolme kuukautta koliikin takia. Nyt äiti joutuu näkemään nälkää, koska lapsen allergian takia ei voi syödä kunnolla, koska imettää ja lapsi ei suostu syömään korviketta.
    Nyt sitten hampaita pukkaa ja lapsi valvottaa edelleen. Olkoon valvomiseen syy ihan mikä tahansa tai itsensä nälkiinnyttämiseen, niin se on jo fyysisestikin ihmiselle todella rankkaa psyykestä puhumattakaan ja kaiken lisäksi äiti joutuu olemaan pääosin lapsen kanssa kahdestaan, eikä saa mitään apua muilta. Se pelkkä tietoisuus siitä, että jos jotain sattuis, niin ei ole ketään kuka vois tulla hätiin, on todella rasittavaa.
    Älä rupea noin kevyin perustein toista tuomitsemaan. Lapsia voi olla vaikka kuinka paljon, mutta jos ovat terveitä, niin ei mitään ongelmaa. Kaikki nukkuvat hyvin ja äiti saa levättyä edes yöt. Kyllä siten jaksaakin.
    Valvo nyt itse ensin muutama kuukausi ja ota sen jälkeen pieni avuton lapsi hoidettavaksesi, niin katsotaan sitten.
    Itsellä yksikin yö huonosti nukuttuna, niin kyllä huomaa.
    Että ihmiset jaksaa toisia aina arvostella ja vähätellä. Nautitko nyt oikein, kun pääsit taas toiselle nälväsemään?

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    mitään muuta kuin, että tällä äidillä on vain yksi lapsi.

    Samaa mieltä amalian kanssa. Kyllä noita ns "superäitejä" on joka oksalla. Varsinkin jos niillä on miehet kotona auttanassa, sukulaiset lähellä jotka tarpeen tullen tulevat avuksi.

    Voisiko olla mahdollista pyytää neuvola kautta lastenhoitoapua? mannerheimin lastensuojeluliitolta ym taholta. Sun tarttis saada levatyksi muutamia päiviä ja syödä kunnolla. Ei ihmisen kroppa eikä pääkoppa kestä pitkäaikaista unen ja ruuoan puutetta. Voitko pyytää sukulaisia avuksi, tulemaan teille?

    Toivon sulle kaikkea hyvää! Äläkä vaan itsellesi tee mitään. Voimia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

minä vaan kirjoitti:

Mä olen ihan loppu. En vaan jaksa tätä elämää, kohta enää. Meillä on n. 7kk tyttö,joka on aika tempperamentikas. Ekat 3kk elämästään tyttö huusi, koska oli koliikki. Olin silloin jo ihan loppu. Miehelle sanoin jo tuolloin, että en jaksa tätä valvomista ja kanniskelua yksin. Silloin olin niin sekaisin kaikesta valvomisesta , että itkin välillä vain tyttö sylissä. Huusin täyttä kurkkua, että miksi kukaan ei auta... Mies ei kotona tuolloin ja soittelin hänelle ja itkin vähän väliä. Neuvolassa huomattiin asia, mutta eivät voineet juurikaan auttaa...

Sen 3kk jälkeen tuli ilmi allergiat maito yms. Olen imettänyt ja imetän edelleen, koska mitään korviketta ei saanut antaa, ennenkuin sen allergian näyttää toteen. Nyt vasta 7kk ikäisenä, kun tuo maitoaltistus on tehty saa antaa erikoiskorviketta. Tyttö vaan ei huoli pulloa, ei nokka mukia!!! Ite oon joutunut kohta puoli vuotta kikkailemaan omalla ruokavaliolla, milloin poissa viljat, milloin maito, milloin kananmuna ravitsemusteraputin käskystä. Totta mitähän sitä ei tekis lapsensa eteen, mutta alan itse olla ihna loppu. Paino on laskenut hurjasti alle sen mitä olin ennen odotusta, viimeksi yläastella olen painanut näin vähän. Ei kivaa. Väsyttää ja nälättää kokoajan.

Mies on keikkahommissa ympäri Suomen ja joskus yli viikon ajan poissa. Täällä ei ole ketään, joka voisi tulla mulle avuks, koska kaikki sukulaiset asuu muualla noin yli 650km päässä . Poikkeuksena tietysti on miehen veli, mutta niillä kaksi lasta ja taloremppa meneillään. Parin kuukauden kuluttua lähden töihin, ihan sekin takia, että en jaksa näin enää. Mies ymmärtää tavallaan mua, mutta tavallaan ei. Hänen on tuotava raha taloon ja siksi poissaolot. :( Työn luonne kun on sellainen. Olen päässyt ilman tyttöä rentoutumaan alle 10 kertaa, koska ei voinut tuota korviketta antaa-vain rintaa. Pumpatessa ei enää heru niin, että saisin imetyskerraksi maidon, jotta mies vois hoitaa tyttöä.

Kauhulla odotan ensi kuuta, jossa mies on kotona vain 11 päivää ja niistä osan päivästä menossa-> opetushommia...

Pinna on niin tiukalla, että huudan herkästi tytölle ja tiuskin. En kestä tytön marinaa tai kitinää yhtään. Huono omatunto vaivaa... Eilen illalla olin niin masentunut, että aloin harkita jos parvekkeelta hyppäämistä. Kukaan ei auta mua... Miehelle toitotan asiasta, mutta ei hän tajua... Ei se paljoa auta, jos hän tulee pariks päiväks kotiin. Olis kiva jos olis pidempään, vaikka yhden kokonaisen päivän tytön kanssa, niin näkis sen koko touhun.

Nyt on hampaat tulossa tytölle ja en ole juuri nukkunut kolmeen yöhön... Mies tulee vasta neljän päivän kuluttua ja olen ihan loppu jo nyt.

Auttakaa!!!! En vaan jaksa tätä enää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu