homettako??

Olen pitkään jo kärsinyt tietynlaisista oireista työpaikalla: rajut huimauskohtaukset, jatkuva väsymys, pahoinvointi, silmien kirvely, hengenahdistus, päänsärkyä, ihon punoitus. Kävin juuri työterveyshoitajalla mittauttamassa verenpaineen ja hemoglopiini tarkistettiin ja näissä ei löytynyt mitään sanottavaa. Nyt olen menossa lääkärille selvittämään mistä oireet mahtavat johtua. Viime kesän sijainen sai jo 3 vkon jälkeen vastaavat oireet ja ne hävis heti kun hän lähti pois. Sijaiselle oli sanottu lääkärissä, että kyseessä olisi huono sisäilman laatu. Onko kellään tietoa, että voiko verikokeen avulla nähdä jo mahdolliset altistumat homeelle? Myös työpaikalla on paha, pistävä haju koko ajan. Kosteusmittaukset tehtiin ja niissä ei löytynyt mitään sanottavaa. Minun työhuoneessa haisee kaikkein pahimmalle.
241587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

joista voit valita itsellesi sopivimman:
1. Lähdet heti vetämään sieltä ja pelastat terveydestäsi, mitä pelastettavissa on. Jatkossa vaihdat työpaikkaa sisäilman laadun perusteella eli heti kun oireilu alkaa, olet valmis häipymään.
2. Ryhdytte lääkärisi avustuksella ammattitaudin etsintään. Ensimmäiseksi teet pef-seurannat, jos siellä vielä pystyt jotenkin pari viikkoa olemaan. Sitten vaan olet sairaslomalla ja töissä mahdollisimman vähän, jos kerran saat noin rajut oireet. Lääkärisi tekee ammattitautiepäilyn ja panee asiat vireille TTL:llään.

Toimeentulo on molemmissa tapauksissa vaakalaudalla. Hyvällä säkällä löydät homeettoman työpaikan, mutta se on kuin neulan etsimistä heinäsuovasta noin rajuilla oireilla, jos päädyt kohtaan yksi. Jos taas valitset ammattitautipolun ja sairauslomasi jatkuu ja jatkuu - puolen vuoden odotus tutkimuksiin pääsystä on kovin lyhyt aika, on mahdollista, ettet saa mistään mitään. Kaikki riippuu kotikuntasi Kelan suhtautumisesta, sillä jollain paikkakunnalla saa ne 300 päivää sairautta kohti sairauspäivärahaa ja jollain ei saa mitään. Jos olet yksinäinen ja varaton, on mahdollista, että saat sosiaalitoimesta tuolloin jotakin, mutta muutoin et.

Verikokeella voi nähdä (IgG-homevasta-aineet) tai sitten ei. Parasta olisi, jos tietäisi jo, mitä homeita rakennuksessa on, niin tietäisi, mitkä paneelit kannattaa ottaa, muutoin on melkoista hakuammuntaa. Terveyskeskus ei näitä tutkimuksia tee ja sieltä saakin kevyesti vastauksen, että kaikilla ne homeet näkyy, ei kannata tutkia (todellisuudessa ne ei edes kaikilla näy). Kilteimmät uskoo tuon, tuhmimmat etsii kunnon lääkärin ja teetättää tutkimukset yksityisesti ja sieltä sitten selviääkin yhtä sun toista.

Haju työmaalla on jo sellainen merkki, johon kuuluisi työsuojelunkin reagoida. Kosteusmittaukset pinnoilta eivät kyllä kerro koko totuutta, kyllähän se on kiinni materiaaleista, miten ne kostuvat ja mitä ne mittarit näyttää. Ainut, mihin voi luottaa on materiaalinäytteet. Ilmanäytteetkin voi mennä harakoille, jos sinne ei juuri sillä kerralla, kun sitä otetaan, satu leijailemaan mitään kasvavaa. Ilmanäytteitä pitäisi ottaa 11 eri kertaa ennen kuin voi sanoa jotain niiden merkityksestä sisäilmaan.

Äänestä
  • Moi!

    Kokemuksella voin sanoa, vaihda työpistettä tai työnantajaa..
    Itselläni taka 1.5 vuotta takana. Oireet helpottamaan päin, paitsi nyt syksyllä.

    T:He.

    Äänestä

  • Ota vaihoehto 1. kirjoitti:

    Moi!

    Kokemuksella voin sanoa, vaihda työpistettä tai työnantajaa..
    Itselläni taka 1.5 vuotta takana. Oireet helpottamaan päin, paitsi nyt syksyllä.

    T:He.

    minäkin, paitsi siinä tapauksessa, että oireet ovat jo tosi pahat. Tällä tarkoitan sitä, että kerta kerralta (altistuskerralta) oireet pahenee ja saa oireita jo kosteusvauriohomeille haisevista ihmisistä ns. puhtaissa tiloissa. Tai sitten, kun ei enää pysty olemaan ulkona tiettyyn syksyaikaan. Ammattitautitie on rankka, mutta voi sillä saada oikeutta osakseen, jos työnantaja ymmärtää, mihin ammattitautilaki velvoittaa.

    Äänestä

  • Itse päädyin vaihtoehtoon 1; mutta nyt on jo kolmas työpaikka menossa, eikä työssäkäynti onnistu ilman erityisjärjestelyjä joiden tarpeellisuudesta voi olla vaikea saada työnantaja vakuuttuneeksi, jos työnantaja on eri kuin se, jonka palveluksessa alunperin sairastui. Olen kyllä aina työtä hakiessani kertonut rehellisesti työrajoitteistani.

    Jos tauti vielä etenee, jään vääjäämättä työkyvyttömäksi tulevaisuudessa, tarkoitus on kuitenkin käydä töissä niin kauan kuin se on mahdollista. Pakkokin on tietysti, en ole (onneksi) vielä eläkekuntoinen.

    Äänestä

Siltähän tuo vaikuttaa, että kosteusvauriomikrobiongelma on sinunkin työpaikallasi.
Mikrobitutkimukset olisivat paikallaan.

Voisit tehdä ilmoituksen työsuolupiirille kosteusmikrobiepäilystä.
Ilmoituksen voi tehdä nimettömänäkin.
Toki työnantaja voi alkaa kaivella kuka työntekijöistä mahdollisesti on ilmoituksen takana ja siitähän ei hyvä saata seurata.

Mitä kosteusvauriomikrobialtistuksen aiheuttamaan oireiluvaiheeseen tulee, niin oireiluahan lääkäri ei pysty yhdistämään kosteusvauriomikrobialtistukseen, vaan lääkärin mukaan oireilu johtuu aina jostain muusta syystä kuten stressistä, somatisoinnista, kuivasta ilmasta, liian kuumasta/kylmästä ilmasta, ilmastointiongelmista, jne.
Tosin eivät pysty yhdistämään oireilua niihinkään, vaan sen tietävät, että mikrobit eivät ole syyllisiä.

Tuossahan perjantaina Oulun yliopistossa tarkastetun väitöskirjan mukaan tutkija Juha T. Karvonen totesi naisten kärsivän ruumiillisista oireista miehiä enemmän ja tutkija valitteli, että lääkärit eivät tunnista potilaan somatisaatiohäiriöitä tai -oireilua.

Tuossa äskettäin Hesarissa puitiin Haagan kuntoutuskotien homeongelmaa, joka altistus on aiheuttanut jo pitkään oireilua niin työntekijöille kuin potilaillekin.
Oireilun johdosta ylilääkäri Oksanen totesi, että hoitajien oireiden osoittaminen homeesta johtuviksi on lääketieteellisesti vaikeaa.

Homealtistus aiheuttaa myös joukon allergisia sairauksia, vaan niidenkään toteaminen työpaikan homealtistuksen aiheuttamaksi ei onnistu lääkäreiltämme millään keinoin.

Joten sinuna tekisin ilmoituksen työsuojelupiirille ja ottaisin ko. työpaikasta jalat alleni.

Äänestä
  • että kukaan ei työpaikalla tunnu ottavan mua tosissaan. Minulle on alettu kääntää selkää tämän jutun takia. Olen pitkään halunnu jo vaihtaa työpaikkaa, mutta en ole siihen vielä pystynyt. Taloudellinen tilanteeni ei salli sitä, että sanoisin itteni irti sieltä. Tutkimuksissa olen nyt käyny ja verikokeen tulosta odottelen. En tiedä mikä olisi paras keino lähtee koko työpaikasta pois. Ainuana naisena on vähän hankalaa taistella miehiä vastaan. Mitähän tekisin?

    Äänestä

  • kukka kirjoitti:

    että kukaan ei työpaikalla tunnu ottavan mua tosissaan. Minulle on alettu kääntää selkää tämän jutun takia. Olen pitkään halunnu jo vaihtaa työpaikkaa, mutta en ole siihen vielä pystynyt. Taloudellinen tilanteeni ei salli sitä, että sanoisin itteni irti sieltä. Tutkimuksissa olen nyt käyny ja verikokeen tulosta odottelen. En tiedä mikä olisi paras keino lähtee koko työpaikasta pois. Ainuana naisena on vähän hankalaa taistella miehiä vastaan. Mitähän tekisin?

    ei kannata hakata päätä seinään. Joten jos vain saat saikkua ota sitä ja etsi töitä. On ehdottomasti se paras vaihtoehto.

    Äänestä

noussut tai laskenut, huomasitko verrata aiemp arvoon?

Äänestä
  • tammikuun mittauksen jälkeen oli noussut

    Äänestä

kaikki ne homeet joille olet altistunut. Tietenkin jos saat lääkärisi ne kokeet määräämään? Työpaikkalääkäri on työnantajan kustantama lääkäri joten saattaa olla että niihin kokeisiin on (mahdoton) päästä!

Äänestä
  • vaikka niin joskus oletettiin. Jo useampi vuosi on tiedetty, että niistä on hyötyä vain tilastollisesti ryhmätasolla.

    Äänestä

  • selviä kirjoitti:

    vaikka niin joskus oletettiin. Jo useampi vuosi on tiedetty, että niistä on hyötyä vain tilastollisesti ryhmätasolla.

    näin käynyt ryhmätasolla, mutta minulle ihan yksilötasolla on selvinnyt paljonkin niistä verikokeista. Ja vuosi jolloin selvisi on tämä kuluva. Tueksi tarvitsee tietää, mitkä homeet rakennuksessa kasvaa, muutenhan siitä ei ole hyötyä.

    Äänestä

  • selviä kirjoitti:

    vaikka niin joskus oletettiin. Jo useampi vuosi on tiedetty, että niistä on hyötyä vain tilastollisesti ryhmätasolla.

    Totesit, että jo useampi vuosi on tiedetty, että niistä (siis IgG-vasta-ainetesteistä) on hyötyä vain TILASTOLLISESTI ryhmätasolla.

    No noinhan majviklaiset uskottelevat.
    Uskottelu johtuu siitä, että heidän mielestään kosteusvauriomikobeille voi allergisoitua vain reaktiotyyppi I:nen (vasta-ainetuotanto IgE), siis reaktiotyyppi, joka on perinnöllinen.
    Tuossa eilen aamuna aamutohtori käsitteli sisäilmaongelmia ja hyvin oli opetettu tuon viiden prosentin homeallergisoitumisen suhteen.

    IgG:läisten (reaktiotyypit II ja III:nen) allergisoitumisen osalta, joita IgG:läisiä on väestöstä yli 80 prossaa, majviklaiset kannattavat kosteusvauriomikrobialtistuksen osalta ns. "hihaantarttumisteoriaa".
    Tuon teorian mukaan jo pelkkä kosteusvauriomikrobien hengittäminen aiheuttaa IgG:läisille IgG-vasteen.
    Kun miltein kaikki suomalaiset joutuvat pakkohengittämään kymmeniä erilajisia kosteusvauriomikobeja päivittäin, niin jostain kumman syystä IgG-vastetta ei löydykkään niille kaikille, mitä mittauksilla ko. rakennuksesta on löydetty, vaan joillekin.

    Itseltäni löytyi IgG:tä reilun kymmenen mittauksissa todetun joukosta vain parille yleisimmälle kosteusvauriohomeelle (asbergillus, penicillium), yhdelle yleisimmälle kosteusvauriohiivalle ja jopa IgE:tä yleisimmälle kosteusvasuriorakennuksissa majailevalle varastopunkille.

    Muiltakaan tuntemiltani kosteusvauriotyöpaikalta oireilevilta, jotka ovat saaneet mikrobitutkimukset käsiinsä (niitähän ei yleensä työnantajalta saa), ei suinkaan ole löytynyt IgG:tä kaikille ko. työpaikalta löydetyille mikrobeille. Niiden eri kirjoille kylläkin niin IgG:tä ja jopa IgE:täkin.

    Majviklaisethan kertoilevat myös, ett niin ODS-kuin akuutti-allerginen-alveoliitti-oireyhtymäkin (virusflunssan kaltainen oireyhtymä) vaatii syntyäkseen massiivisen homealtistuksen. Koska mittausten mukaan rakennusten kosteusvauriomikrobialtistus on niin pieni, niin ko. altistus ei pysty aikaansaamaan virusflunssan kaltaista oireyhtymää.
    Tosin erotusdiagnostiikkaa onko esim. ODS-oireyhtymä peräisin viruksesta vai homealtistuksesta ei ole työpaikoilla otettu käyttöön.

    No mitä tulee esim. IgG:läisten ruoka- ja lääkeaineallergioihin, niin koska IgG:läiset allergisoituvat niin ruoka- kuin lääkeaineillekin (aikuisallergiat) ilman massiivialtistusta, niin johan maalaisjärkikin sanoo, että voivat allergisoitua allergisoiville homeproteiineilekin ilman massiivialtistustakin, eli pikkuhiljaa.

    Äänestä

  • selviä kirjoitti:

    vaikka niin joskus oletettiin. Jo useampi vuosi on tiedetty, että niistä on hyötyä vain tilastollisesti ryhmätasolla.

    että onko työpaikkasi homeessa.

    Koska nyt on kyseessä sinun henkilökohtainen ongelma, niin TOTTAKAI verestäsi löytyvät kosteusvauriomikrobien IgG:t kertovat, että olet mahdollisesti sairas kosteusvauriomikrobeista.

    Ryhmätasolla siis selviää kätevästi se, että onko työpaikkasi homeessa?

    Ykslötasolla IgG-vasta-aineista selviää se, että olet mahdollisesti sairastunut kosteusvauriokohteessa.

    IgG:n määrällä ei ole oikeastaan mitään merkitystä, koska juuri mittaushetkellä ne saattavat olla kaikki työntouhussa keuhkorakkuloissa, eikä niitä sen vuoksi ole kovinkaan paljoa veressäsi. Ne pitävät siis sinut kohtalaisen terveenä: et ainakaan kuole.
    Vanha sääntö on kuitenkin, jos niitä on reilusti, niin se on 100% todistus allergisesta alveoliitista. Se ei ole tietenkää alveoliitin ehdoton kriteeri. Se vain vahvistaa sen.

    Äänestä

  • selviää se, kirjoitti:

    tutkimuksissa kohonneiksi, tutkija viittaa aikaisempaan sairasteluun ja kirjoittaa, että sopii siihen. Mutta ammattitautina minulla on astma, ei alveoliitti. Ja tutkittu on, mutta solulisät ja makrofagit BAL-huuhtelussa olivat kuitenkin normaalin rajoissa tms. Terveeksi kait käytännössä todettiin sairaalassa sanoen, etten koskaan enää voi palata työpaikalleni. Myös se sanottiin, etten mitään astmaa sairasta. Mutta loppuviimein sitten sairastankin juuri tuota ammattiastmaa, tai siitä minulla ainakin on tuo diagnoosi olemassa.

    Nyt yritän päästä takaisin töihin työpaikkani puhtaaksi todettuun sisäilmaan. Jostakin syystä se vain tuntuu olevan minulle tosi vaikeaa, en siis pystyisi työskentelemään työpaikkani täysin puhtaaksi todetussa sisäilmassa, vaikka uskoisin että pitkä sairasloma saa minut ihan kohtuu kuntoon kyllä. On tämä ammattiastma kyllä tosi vaikea sairaus, joten en tuota alveoliittia enää tähän riesakseni tarvitse, kyllä tämä astmakin on jo ihan riittävän vaikea ja sen kanssa ei ole ollenkaan helppo elää.

    Äänestä

  • että sinulle on kirjoitti:

    näin käynyt ryhmätasolla, mutta minulle ihan yksilötasolla on selvinnyt paljonkin niistä verikokeista. Ja vuosi jolloin selvisi on tämä kuluva. Tueksi tarvitsee tietää, mitkä homeet rakennuksessa kasvaa, muutenhan siitä ei ole hyötyä.

    IgG-taso kertoo ainoastaan, että on joskus elämässään ollut tekemisissä kyseisen altisteen kanssa. Myös henkilökohtaiset ominaisuudet IgG-vasteiden muodostamiseen vaihtelevat suurestikin yksilöstä toiseen.

    Täysin samoissa tiloissa oleskelleilla voi olla suuriakin eroja IgG-vasteissa. Jollakin voi olla erittäin korkea ja jollakin matala.

    IgG-vasteet eivät kerro sairastumisesta ainoastaan altistumisesta.

    Majvik 2:

    IgG-luokan mikrobispesifisten vasta-aineiden määrittämistä
    on työterveyshuollossa käytetty biologisena altistumistestinä
    osoittamaan tutkitun henkilöryhmän kontaktia kyseisen
    mikrobin kanssa. IgG-vasta-aineet kuvaavat altistumisen
    aiheuttamaa immunologista vastetta elimistössä, eivät sairautta.
    Niiden kliininen merkitys on vielä epäselvä. Altistumistilanteissa
    vasta-aineiden pitoisuus suurenee viikkojen
    kuluessa, mutta pienenee todennäköisesti vasta vuosien
    kuluessa. IgG-vasta-aineiden tuotannossa on suuria yksilöllisiä
    eroja. Yksilötasolla IgG-vasta-ainemäärityksestä ei ole
    hyötyä.

    ---
    Hyvärisen väitöskirjasta:
    Microbe-specific immunoglobulin G antibodies
    Higher mold-specific IgG-levels were found among residents of moldy buildings than in
    residents of control homes. However, only two IgG findings supported the hypothesis
    that indoor exposure to fungi in school increases mold-specific IgG levels. The higher
    percentages of elevated IgG levels in the index school to Penicillium notatum and
    Eurotium amstelodami were observed. This was supported by the multivariate analysis,
    since the elevated IgG levels to Penicillium notatum were associated with moisture
    damage in school alone and in both school and home and high levels of Eurotium
    amstelodami were associated with the presence of moisture damage in both school and
    home. These microbes were more abundant in the index school; Penicillium in
    significantly higher levels and Eurotium more frequently than in the reference school.
    This is in line with preliminary findings in adults by Makkonen et al. (2001). Moisture
    damage in the school was negatively associated with elevated IgG levels of
    Stachybotrys chartarum and Rhodotorula glutinis with both univariate and multivariate
    analysis adjusted for potential confounding factors. A cluster of high IgG-levels against
    Trichoderma, Humicola, Stachybotrys and Rhizopus were found from a few persons
    with no evident exposure in their homes. Evidently, mold-specific serum IgG
    determinations do not reflect sensitively enough an exposure in the moisture and mold
    damaged buildings either in the school or home environment.

    "Tueksi tarvitsee tietää, mitkä homeet rakennuksessa kasvaa, muutenhan siitä ei ole hyötyä."

    Sitä ei voi nykymenetelmin selvittää. Analyyseissä näkyy pääosin vain näytteenottohetken valtalajit. Ennen sitä hetkeä rakennuksessa on kasvanut lukuisia muita lajeja, joille on ehditty altistua. Tulevaisuudessa voidaan ehkä PCR-tekniikalla selvittää rakennuksen mikrobihistoriaa pidemmältäkin ajalta.    

    http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2003/3_2003/kosteusvauriorakennuksissa_erilaisia_sienilajeja/

    Seerumin mikrobispesifiset IgG-löydökset olivat vain harvoin yhteydessä rakennuksista tehtyihin mikrobilöydöksiin.

    Äänestä

  • terveyskeskuksen kirjoitti:

    tutkimuksissa kohonneiksi, tutkija viittaa aikaisempaan sairasteluun ja kirjoittaa, että sopii siihen. Mutta ammattitautina minulla on astma, ei alveoliitti. Ja tutkittu on, mutta solulisät ja makrofagit BAL-huuhtelussa olivat kuitenkin normaalin rajoissa tms. Terveeksi kait käytännössä todettiin sairaalassa sanoen, etten koskaan enää voi palata työpaikalleni. Myös se sanottiin, etten mitään astmaa sairasta. Mutta loppuviimein sitten sairastankin juuri tuota ammattiastmaa, tai siitä minulla ainakin on tuo diagnoosi olemassa.

    Nyt yritän päästä takaisin töihin työpaikkani puhtaaksi todettuun sisäilmaan. Jostakin syystä se vain tuntuu olevan minulle tosi vaikeaa, en siis pystyisi työskentelemään työpaikkani täysin puhtaaksi todetussa sisäilmassa, vaikka uskoisin että pitkä sairasloma saa minut ihan kohtuu kuntoon kyllä. On tämä ammattiastma kyllä tosi vaikea sairaus, joten en tuota alveoliittia enää tähän riesakseni tarvitse, kyllä tämä astmakin on jo ihan riittävän vaikea ja sen kanssa ei ole ollenkaan helppo elää.

    vain oikeaan aikaan tehdyllä BAL-tutkimuksella.

    Se on tehtävä viimeistään viikon kuluttua altistumisen päätyttyä. Katsos kaikesta huolimatta meidän immuunipuolustusjärjestelmämme parantaa sen hetkisen tulehduksen siis n. viikossa.

    Lääkärikuntamme tietää sen varsin hyvin ja juuri siksi he tekevät värään aikaan BAL-tutkimuksen.

    Onko tämä ammattiastma-diagnoosisi työterveyslaitokselta?

    Altistettiinko sinua siellä A. fumigatuksella?

    Missä tehtiin BAL-tutkimus?

    Tästä muuten löydät tiedon siitä, miten kaksi keuhkoputken kroonista sairautta astma ja keuhkoputkitulehdus eroavat toisistaan:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000029515462

    Ttl:n altistuskokeessa syntyy muuten krooninen keuhkoputkitulehdus! Se on jopa monen kohdalla niin ahtauttava limanerityksen vuoksi, että pef-tulos laskee jopa 20 %. Hih!

    Äänestä

  • korkea kirjoitti:

    IgG-taso kertoo ainoastaan, että on joskus elämässään ollut tekemisissä kyseisen altisteen kanssa. Myös henkilökohtaiset ominaisuudet IgG-vasteiden muodostamiseen vaihtelevat suurestikin yksilöstä toiseen.

    Täysin samoissa tiloissa oleskelleilla voi olla suuriakin eroja IgG-vasteissa. Jollakin voi olla erittäin korkea ja jollakin matala.

    IgG-vasteet eivät kerro sairastumisesta ainoastaan altistumisesta.

    Majvik 2:

    IgG-luokan mikrobispesifisten vasta-aineiden määrittämistä
    on työterveyshuollossa käytetty biologisena altistumistestinä
    osoittamaan tutkitun henkilöryhmän kontaktia kyseisen
    mikrobin kanssa. IgG-vasta-aineet kuvaavat altistumisen
    aiheuttamaa immunologista vastetta elimistössä, eivät sairautta.
    Niiden kliininen merkitys on vielä epäselvä. Altistumistilanteissa
    vasta-aineiden pitoisuus suurenee viikkojen
    kuluessa, mutta pienenee todennäköisesti vasta vuosien
    kuluessa. IgG-vasta-aineiden tuotannossa on suuria yksilöllisiä
    eroja. Yksilötasolla IgG-vasta-ainemäärityksestä ei ole
    hyötyä.

    ---
    Hyvärisen väitöskirjasta:
    Microbe-specific immunoglobulin G antibodies
    Higher mold-specific IgG-levels were found among residents of moldy buildings than in
    residents of control homes. However, only two IgG findings supported the hypothesis
    that indoor exposure to fungi in school increases mold-specific IgG levels. The higher
    percentages of elevated IgG levels in the index school to Penicillium notatum and
    Eurotium amstelodami were observed. This was supported by the multivariate analysis,
    since the elevated IgG levels to Penicillium notatum were associated with moisture
    damage in school alone and in both school and home and high levels of Eurotium
    amstelodami were associated with the presence of moisture damage in both school and
    home. These microbes were more abundant in the index school; Penicillium in
    significantly higher levels and Eurotium more frequently than in the reference school.
    This is in line with preliminary findings in adults by Makkonen et al. (2001). Moisture
    damage in the school was negatively associated with elevated IgG levels of
    Stachybotrys chartarum and Rhodotorula glutinis with both univariate and multivariate
    analysis adjusted for potential confounding factors. A cluster of high IgG-levels against
    Trichoderma, Humicola, Stachybotrys and Rhizopus were found from a few persons
    with no evident exposure in their homes. Evidently, mold-specific serum IgG
    determinations do not reflect sensitively enough an exposure in the moisture and mold
    damaged buildings either in the school or home environment.

    kakkosta! Se on Henkka Tuppuraisen vääristelemää "tietoa" hyvin vakavasta asiasta.

    Kyllä sen nyt perhana myös ilman IgG tietää, onko joku sairastunut kosteusvauriotalosta.

    Hyvin harvoin on esim. Stachybotruksen IgG:tä, johtuen sen raskaasta itiöpainosta. Kevyimmät itiöt puolestaan menevät helposti keuhkorakkuloihin, esim. erään Streptomyces-lajin (aktinobakteeri=sädesieni) itiön koko on alle yhden mikrometrin! Eli jos verestä löytyy Streptomycesin IgG:tä, niin silloin on jo paha asia, jos oireet sopivat alveoliittiin.

    Äänestä

  • tänne Majvik- kirjoitti:

    harvinaisia, kun sekä Stahybotruksen että Streptomyceksen löytyy IgG:stä.

    Äänestä

  • mikrobihistoria kirjoitti:

    "Tueksi tarvitsee tietää, mitkä homeet rakennuksessa kasvaa, muutenhan siitä ei ole hyötyä."

    Sitä ei voi nykymenetelmin selvittää. Analyyseissä näkyy pääosin vain näytteenottohetken valtalajit. Ennen sitä hetkeä rakennuksessa on kasvanut lukuisia muita lajeja, joille on ehditty altistua. Tulevaisuudessa voidaan ehkä PCR-tekniikalla selvittää rakennuksen mikrobihistoriaa pidemmältäkin ajalta.    

    http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2003/3_2003/kosteusvauriorakennuksissa_erilaisia_sienilajeja/

    Seerumin mikrobispesifiset IgG-löydökset olivat vain harvoin yhteydessä rakennuksista tehtyihin mikrobilöydöksiin.

    tähän mennessä natsanneet.

    Äänestä

  • tänne Majvik- kirjoitti:

    kakkosta! Se on Henkka Tuppuraisen vääristelemää "tietoa" hyvin vakavasta asiasta.

    Kyllä sen nyt perhana myös ilman IgG tietää, onko joku sairastunut kosteusvauriotalosta.

    Hyvin harvoin on esim. Stachybotruksen IgG:tä, johtuen sen raskaasta itiöpainosta. Kevyimmät itiöt puolestaan menevät helposti keuhkorakkuloihin, esim. erään Streptomyces-lajin (aktinobakteeri=sädesieni) itiön koko on alle yhden mikrometrin! Eli jos verestä löytyy Streptomycesin IgG:tä, niin silloin on jo paha asia, jos oireet sopivat alveoliittiin.

    asiantuntijoiden mielipiteistä. Täällä palstalla on ainoat oikeat totuudet, jotka suurtiedemiehemme (ilman päivänkään lääketieteellistä koulutusta) ovat iloksemme tänne tuoneet. Mitään siitä poikkeavaa tietoa ei täällä sovi käsitellä.

    Äänestä

  • mikrobihistoria kirjoitti:

    "Tueksi tarvitsee tietää, mitkä homeet rakennuksessa kasvaa, muutenhan siitä ei ole hyötyä."

    Sitä ei voi nykymenetelmin selvittää. Analyyseissä näkyy pääosin vain näytteenottohetken valtalajit. Ennen sitä hetkeä rakennuksessa on kasvanut lukuisia muita lajeja, joille on ehditty altistua. Tulevaisuudessa voidaan ehkä PCR-tekniikalla selvittää rakennuksen mikrobihistoriaa pidemmältäkin ajalta.    

    http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2003/3_2003/kosteusvauriorakennuksissa_erilaisia_sienilajeja/

    Seerumin mikrobispesifiset IgG-löydökset olivat vain harvoin yhteydessä rakennuksista tehtyihin mikrobilöydöksiin.

    kyllä näkyy korostuneena niissä veriarvoissakin, eikö? Paljon puhutaan, että veressä näkyy vuosien takaiset altistukset,mutta kummasti ne myös voivat häipyä ihan nollatasolle asti, kun ei enää altistu. Joten vaihtelua veriarvoissakin homeiden osalta? Tästähän nyt ei saa kai puhua, kun avoin keskustelu on niin vaikeaa ja tuomittavaakin.

    Äänestä

  • valtalajit kirjoitti:

    koska niiden _puoliintumisaikakin_ on kymmenisen vuotta. Nollatasoa ei IgG-vasteissa voi edes olla normaalilla ihmisillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kukka kirjoitti:

Olen pitkään jo kärsinyt tietynlaisista oireista työpaikalla: rajut huimauskohtaukset, jatkuva väsymys, pahoinvointi, silmien kirvely, hengenahdistus, päänsärkyä, ihon punoitus. Kävin juuri työterveyshoitajalla mittauttamassa verenpaineen ja hemoglopiini tarkistettiin ja näissä ei löytynyt mitään sanottavaa. Nyt olen menossa lääkärille selvittämään mistä oireet mahtavat johtua. Viime kesän sijainen sai jo 3 vkon jälkeen vastaavat oireet ja ne hävis heti kun hän lähti pois. Sijaiselle oli sanottu lääkärissä, että kyseessä olisi huono sisäilman laatu. Onko kellään tietoa, että voiko verikokeen avulla nähdä jo mahdolliset altistumat homeelle? Myös työpaikalla on paha, pistävä haju koko ajan. Kosteusmittaukset tehtiin ja niissä ei löytynyt mitään sanottavaa. Minun työhuoneessa haisee kaikkein pahimmalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu