Poliisikoulun pääsykokeisiin treenaavia?

Onko täällä ketään joka aikoo hakea poliisikouluun nyt meneillään olevassa haussa tai seuraavassa?
Itsellä olisi tarkoitus laittaa paperit tuohon seuraavaan hakuun.. Kaverilta sain pääsykoekirjat jo lainaan ja kuntotreeniä suunnittelen, miten se kannattaisi jakaa.. Saa nimittäin treenata aika monipuolisesti :)
Muita kouluun aikovia?
6651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On mahdollista, että kirja mitä luet ei olekaan pääsykoekirja, itse luin aikoinani kolme eri kirjaa, mutta kyllä niistäkin jotain saa ja oppii!

Äänestä

jos kunto ei ole huipussa, eikä juoksu ole muutenkaan herkkua, niin treeni on syytä aloittaa hyvissä ajoin. pari kertaa viikossa 4-6 km juoksua ja toinen niistä ehdottomasti intervallimainen. Penkki treeniä päälle ja nimenomaan kestävyyspohjaista. Leukaa vetelet pari kolme sarjaa päivässä. Uintia ei kannata unohtaa, toimii myös palauttavana treenin jälkeen. Yksi pitkä lenkki vähintään 10 km reipasta kävelyä viikossa. Lepopäiviä kannattaa suunnitella siten, ettei juoksu ja salipäivien lepopäivä tule aina samalle päivälle, kuitenkin yksi kokonainenkin lepopäivä on tärkeä viikossa. Syö monipuolisesti. Älä revi ja rehki, jos tulee loukkaantumisia tai muita kipuja, seuraa yleensä tulehduksetkin. Siinä tapauksessa 4 pv:n kunnon buranakuuri 6x400 buranaa päivässä. Viikko ennen kuntotestejä ei enää penkkiä, eikä kovaa juoksutreeniä, palauttavaa reipasta kävelyä. Ja vaikka venyttely tuntuisi pahalta, ei sitä ole syytä unohtaa. Tsemppiä treeniin ja mahdollisesti kokeisiin!

Äänestä
  • kiitti edelliselle kirjoittajalle. Olis tosi kiva kuulla muiden kouluun hakeneiden ja päässeiden treeneistä ennen kokeita.
    Minulla siis kokeet toivottavasti edessä huhtikuun alussa, eli puolessa vuodessa luulisin jonkinlaisiin tuloksiin pääseväni :)
    Ihan nollasta tässä ei tietenkään lähdetä, mutta totta puhuakseni juoksu ei ole lempilajini eikä salillakaan ole juuri tullut säännöllisesti punttia nostettua, kuntoa on pidetty yllä muilla urheilulajeilla.
    Olen nyt kesän ajan säännöllisen epäsäännöllisesti treenaillut ja haluaisin nyt jotain järkeä treenaamiseen, ettei treenit mene hukkaan..

    Äänestä

kun yksi hörhö muija n. 35 v., jolle tulossa tuomio kavalluksesta ja varkaudesta ja ym. pikkurikoksista (joista ei rikosrekisteriä), ja ei yo, HALUAA poliisikouluun ? Onnistuuko ? Katsooko oppilaitos käräjäoik. ja poliisin kirjat /tuomiot vai pelkästään rikosrekkarin ? Ei edes inttiä käynyt, pitääkö naispoliisin käydä nykyisin intti ? Mikä on kuntotesti ?

Äänestä
  • Kirjat ovat nyt mielestäni olleet samat jo vuosia.
    Poliisin työ ja etiikka, poliisilaki ja eu-moniste

    Äänestä

Aika moni kirjoittaa tälle foorumille ja kyselee mitä kannattaa lukea ja miten kannattaa treenata jotta poliisikoulun portit aukenisivat. Selvyyden vuoksi: Voi olla, että suurin haaste ei ole kouluun pääsy, vaan koulun jälkeinen työn saanti.

Kurssimme valmistui muutama päivä sitten. Opiskelimme noin 2,5 vuotta ja opettajat kehuivat kovasti että kyllä teillä on oikea asenne. Opintomenestys kuului olevan verrattain hienolla mallilla. Missä se sitten näkyy? Aika monella meistä on tullut kylmä herätys todellisuuteen.

Vähän alle 50 valmistui. Tietoni mukaan noin 10% on löytänyt töitä. Töillä tarkoitan määräaikaisia virkoja. Loput jatkavat työnhakua ja päästessään töihin hätäkeskuslaitokseen, rakennustyömaalle tai muualle, eivät enää ole työttömiä poliiseja.

Jään uteliaana seuraamaan, kuinka moni poliisin uraa harkitseva kysyy jatkossa tällä foorumilla, kannattiko repiä 2,5 vuotta nuoruudestaan huomatakseen että on lähtöpisteessä.

nimim. mikähän minusta tulee isona?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mecs kirjoitti:

Onko täällä ketään joka aikoo hakea poliisikouluun nyt meneillään olevassa haussa tai seuraavassa?
Itsellä olisi tarkoitus laittaa paperit tuohon seuraavaan hakuun.. Kaverilta sain pääsykoekirjat jo lainaan ja kuntotreeniä suunnittelen, miten se kannattaisi jakaa.. Saa nimittäin treenata aika monipuolisesti :)
Muita kouluun aikovia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu