Olen 20 vuotias korkeakouluopiskelija. Kokemusta soluasumisesta löytyy vuoden ajalta, kahdesta eri solusta eri puolilta kaupunkia. Olisihan siinä ajassa ehtinyt jo vaihtoehtoisen asumismuodon itselleen järjestää, mutta kaipa olen vaan liian köyhä ja laiska moiseen.
Ikinä kämppikseni eivät ole olleet stereotyyppisiä kauhukämppiksiä, kuten narkkeja tai 16-vuotiaita juuri kotoa muuttaneita vapauden hullaannuttamia bileteinejä, erityisen epäsosiaalisia tai muuten omituisia. Ei, kyseessä on aina ollut suunnilleen itseni ikäisiä, täysin normaaleja tyttöjä.
Ja silti homma ei vaan toimi. Yhteisten tilojen siivous ei tunnu kiinnostavan ketään muuta kuin minua. Itsekään en siivousta erityisesti rakasta (josta syystä en halua vastata yksin siivouksesta), mutta en toisaalta halua asua paskassakaan. Roskia ei vie ulos juuri kukaan muu kuin minä. Miten ihmeessä kaksikymppisillä, käytännössä aikuisilla ihmisillä voi olla elämän perusasiat niin hakusessa, ettei roskista ymmärretä viedä ulos kuin se täyttyy? Ettei keittiön pöydältä tai hellalta pyyhitä omia sotkuja kokkailujen jälkeen? Ettei sovituista, reilusti jaetuista ja ketään liikaa kuormittamattomista siivousvuoroista pidetä kiinni? Miksei muita ihmisiä häiritse kaaoksen ja lian keskellä eläminen ja eteisessä hiekka varpaissa rahisten kulkeminen?
Mielestäni ärsyttävintä on, että kun sitten asiasta rakentavaan sävyyn huomautan, että: "Hei mä pyyhin pölyt niin voisitko sä vaikka vastaavasti imuroida?" vastaus on myöntävä, mutta kuitenkaan mitään ei tapahdu. Sanoisivat edes suoraan, että "Ei, en aio tehdä mitään asian hyväksi", niin voisin tehdä valituksen.
Lisäksi tavaroitani lainataan luvatta (kyllä niitä saa lainata, mutta kohteliasta on pyytää ja ilmoittaa), ja taannoin kämppikseni rikkoi juomalasini ilman aikomustakaan korvata sitä mitenkään. Että kertokaapa minulle, miten voi olla yhdessä elämisen perusasiat näin hukassa ihmisillä?!?
Ikinä kämppikseni eivät ole olleet stereotyyppisiä kauhukämppiksiä, kuten narkkeja tai 16-vuotiaita juuri kotoa muuttaneita vapauden hullaannuttamia bileteinejä, erityisen epäsosiaalisia tai muuten omituisia. Ei, kyseessä on aina ollut suunnilleen itseni ikäisiä, täysin normaaleja tyttöjä.
Ja silti homma ei vaan toimi. Yhteisten tilojen siivous ei tunnu kiinnostavan ketään muuta kuin minua. Itsekään en siivousta erityisesti rakasta (josta syystä en halua vastata yksin siivouksesta), mutta en toisaalta halua asua paskassakaan. Roskia ei vie ulos juuri kukaan muu kuin minä. Miten ihmeessä kaksikymppisillä, käytännössä aikuisilla ihmisillä voi olla elämän perusasiat niin hakusessa, ettei roskista ymmärretä viedä ulos kuin se täyttyy? Ettei keittiön pöydältä tai hellalta pyyhitä omia sotkuja kokkailujen jälkeen? Ettei sovituista, reilusti jaetuista ja ketään liikaa kuormittamattomista siivousvuoroista pidetä kiinni? Miksei muita ihmisiä häiritse kaaoksen ja lian keskellä eläminen ja eteisessä hiekka varpaissa rahisten kulkeminen?
Mielestäni ärsyttävintä on, että kun sitten asiasta rakentavaan sävyyn huomautan, että: "Hei mä pyyhin pölyt niin voisitko sä vaikka vastaavasti imuroida?" vastaus on myöntävä, mutta kuitenkaan mitään ei tapahdu. Sanoisivat edes suoraan, että "Ei, en aio tehdä mitään asian hyväksi", niin voisin tehdä valituksen.
Lisäksi tavaroitani lainataan luvatta (kyllä niitä saa lainata, mutta kohteliasta on pyytää ja ilmoittaa), ja taannoin kämppikseni rikkoi juomalasini ilman aikomustakaan korvata sitä mitenkään. Että kertokaapa minulle, miten voi olla yhdessä elämisen perusasiat näin hukassa ihmisillä?!?
Vastaukset 6
Vanhimmat
oivaltaa sen syyn, miksi minä ja monet muut
haluamme EHDOTTOMASTI asua YKSIN omassa
rakkaassa luukussamme.
Itselläni tämä on aika puhtaasi rahakysymys. Olisi nimittäin kiva, jos opintotuesta jäisi vuokran jälkeen rahaa vielä ruokaankin, kun isi ei maksa...
Ja tuo vaihtoehtoinen asumismuoto mitä olen pohtinut, on lähinnä kimppakämppä jonkun kaverin kanssa. Tämä kuitenkin kaatuu aina siihen, ettei halua pilata hyviä välejä kehenkään kivaan ihmiseen asumalla yhdessä ja tappelemalla juuri em. asioista. Joten mieluummin tappelen niistä puolituttujen kanssa.
Enkä minä kirjoittanut tänne puolustellakseni asumismuotoani, vaan ihmetelläkseni eräiden ihmisten kykyä sietää sotkua. Saan aika usein kuulla juuri tuon kaltaisia kommentteja, "siis voi ei miten sä VOIT asua solussa, ihan hirveetä, en mä ainakaan ikinä..." Voisin kyllä luetella aika listan hyviäkin puolia soluasumisesta, mutta se menisi taas puolusteluksi.
Asuin joskus aikanani solussa..
Kyllä se menee juurikin niin että se siivoaa jota ärsyttää sotku. Yleensähän se meneekin siten että joku on jo siivonnut vaikka muiden mielestä ei ollut tarvetta.
Eli kokeile seuraavaa: Älä siivoa koskaan. Luultavasti jossakin vaiheessa joku muu havahtuu asiaan.
Sitä samaa väliinpitämättömyyttä yhteisiä tiloja kohtaan tapahtuu kaikkialla kuten työpaikoilla työpaikoilla. Itsekin olen siivonnut ala-asteen koulua jossa pienet lapset ja opettajat käytyvät samalla tavalla molemmat sotkee wc-tilat yhtä likaisiksi ja jos avaimet unohtuu potkitaan ja hakataan ovia. Samaa ilmiötä tapahtuu muunlaisissakin työympäristöissä. Ja tässä on kyse paljon yli 20-vuotiaista ihmisistä kenen sikailuja itse olen joutunut kattomaan.
Siksi en voisi kuvitellakaan asuvani solussa koska ehkä pidän faktana, että nämä ongelmat mistä kirjoitat ovat ilman muuta todellisuutta nykysuomalaisessa yhteiskunnassa jossa välinpitämättömyys ja piittaamattomuus on ilmeinen kun puhutaan tiloista jotka ovat yhteiskäytössä. Eihän se minulle kuulu kun toi toinen siivoaa sen....tai miksi minä kun tuo toinen sen voi tehdä... Aina asunut itsekseni kun vanhempien luota muutin ainoa tila jossa tähän sotkemiseen olen nyt törmännyt on saunatila joka on yhteiskäytössä kerrostalossa siellä on ihme sotkemista jatkuvasti.
Tuossa soluasumisessa on juuri se paska puoli, että kämppiksiään ei voi itse valita. Itselläni ehti olla 4 kämppistä, joista 3:n ensimmäisen kanssa tulin hyvin toimeen. Neljäs (ja viimeinen) kämppis oli varakkaan perheen "lellikki" jonka omituinen, lapsellinen luonne "minäminä"-asenne eivät oikein soveltuneet soluasumiseen. Kun selvisi että kyseinen hlö meinaa asua koko opiskeluaikansa samassa kämpässä, alkoi meikäläisellä kuumeinen asunnonhaku. Nyt asun yksin ja vaikka tiukkaa tekee (siis taloudellisesti), olen tyytyväinen ja on helpompaa keskittyä opiskeluun.
Asun itsekin solussa ja kaikki siivous jää mun tehtäväksi.kun kävelen yleistilouissa paljain jaloin hiekka tarttuu jalkapohjiin.vessa haisee.sokeritoukat hämähäkit yms viihtyy.mutta en mä