Mitä pitäisi tehdä itselleni, kun en kykene keskittymään edes puoleksi tunniksi kuivaan tieteelliseen tekstiin? Kotona keksin koko ajan muuta puuhaa, esimerkiksi muuten vihaamani siivous, sähköpostin lukeminen, joku "tärkeä" tv-ohjelma tai koiran pissatus (ainoa oikeasti tärkeä keskeytys :)).
Nyt on jäljellä gradun lisäksi pelkkiä kirjatenttejä, ja kirjapino alkaa olla yhtä korkea kuin ahdistuksen määrä suhteessa pituuteeni. Olen lukenut myös lukusalissa, mutta se mikä on lähinnä kotiani, on aina ihan täynnä. Minua ärsyttää liika hälinä, mutta niin myös liika hiljaisuus. Lukusalissa ärsyttää myös se, että siellä tullaan heti nipottamaan kahvista tai mistä tahansa syömisestä. Verensokerini laskee aina hujauksessa, ja tulee aika kalliiksi jos aina pitäisi ostaa kahvia ja syötävää koululta. Ja taas sinne ihmismassojen puristukseen syömään, paniikkikohtaus tulee vähemmästäkin.
Oikeastaan paras paikka lukea on juna tai bussi! Kuka maksaisi minulle joka päivä menopaluun, joka kestäisi semmoiset 4 tuntia? Silloin voi syödä vapaasti, voi välillä lepuuttaa silmiä maisemia katsellessa, mutta tekemistä ei ole niin paljon etteikö lukeminen jatkuisi taas 10 minuutin sisällä.
Tiedän, että pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, mutta ei se ole ihan niin yksinkertaista kuin miltä se kuulostaa. Ei minulla pitäisi olla mitään ADHD-trendihäiriötä, mutta toisinaan tuntuu siltä. En pysty keskittymään, eikä minua kiinnosta yhtään se mitä luen! Niin kuivaa, en tarvitse niitä tietoja mihinkään tulevassa ammatissani tai yleensäkään käytännön elämässä! Tekisi mieli mennä lukemaan sitä tekstiä kirjan kirjoittajille, varmasti nukahtaisivat pystyyn kun joutuvat itse kuuntelemaan. Kuitenkin ne pitää lukea, että saan niitä penteleen opintoviikkoja..tai pisteitähän ne nykyään ovat. Minulla on aggressio koko yliopistoelämää kohtaan, mutta pakko tämä on nyt kunnialla loppuun viedä.
Samoja tuntemuksia, neuvoja, ohjeita kuinka tehdä napakka lenkki narunpäähän?
Nyt on jäljellä gradun lisäksi pelkkiä kirjatenttejä, ja kirjapino alkaa olla yhtä korkea kuin ahdistuksen määrä suhteessa pituuteeni. Olen lukenut myös lukusalissa, mutta se mikä on lähinnä kotiani, on aina ihan täynnä. Minua ärsyttää liika hälinä, mutta niin myös liika hiljaisuus. Lukusalissa ärsyttää myös se, että siellä tullaan heti nipottamaan kahvista tai mistä tahansa syömisestä. Verensokerini laskee aina hujauksessa, ja tulee aika kalliiksi jos aina pitäisi ostaa kahvia ja syötävää koululta. Ja taas sinne ihmismassojen puristukseen syömään, paniikkikohtaus tulee vähemmästäkin.
Oikeastaan paras paikka lukea on juna tai bussi! Kuka maksaisi minulle joka päivä menopaluun, joka kestäisi semmoiset 4 tuntia? Silloin voi syödä vapaasti, voi välillä lepuuttaa silmiä maisemia katsellessa, mutta tekemistä ei ole niin paljon etteikö lukeminen jatkuisi taas 10 minuutin sisällä.
Tiedän, että pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, mutta ei se ole ihan niin yksinkertaista kuin miltä se kuulostaa. Ei minulla pitäisi olla mitään ADHD-trendihäiriötä, mutta toisinaan tuntuu siltä. En pysty keskittymään, eikä minua kiinnosta yhtään se mitä luen! Niin kuivaa, en tarvitse niitä tietoja mihinkään tulevassa ammatissani tai yleensäkään käytännön elämässä! Tekisi mieli mennä lukemaan sitä tekstiä kirjan kirjoittajille, varmasti nukahtaisivat pystyyn kun joutuvat itse kuuntelemaan. Kuitenkin ne pitää lukea, että saan niitä penteleen opintoviikkoja..tai pisteitähän ne nykyään ovat. Minulla on aggressio koko yliopistoelämää kohtaan, mutta pakko tämä on nyt kunnialla loppuun viedä.
Samoja tuntemuksia, neuvoja, ohjeita kuinka tehdä napakka lenkki narunpäähän?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla oli samansuuntaisia vaikeuksia aikoinani juuri gradun ja muutaman hyvin ilkeän kirjatentin kanssa, vain koira puuttui (pahus).
Sattumalta sain mielenkiintoisen, määräaikaisen työpaikan, jonka vuoksi reissuun piti lähteä tiettynä päivänä tai ei ollenkaan. Lähtö oli 5 kuukauden päässä gradun aloituksesta, ja yllätin itsenikin lopulta olemalla valmiina, gradu jätettynä ja muuttokuormakin pakattuna suunniteltuna aamuna. Maisterin paperit saapuivat 6 kk kuluttua, mutta oli mahtavan helpottunut olo jo kesällä.
Jos olet laiskanpulskea kuten minä, mutta työskentelet tehokkaasti paineen alla, harkitse samaa taktiikkaa. :)
ja teen kokopäivätyötä. On perhekin ja huushollihommia. Innostuin tuossa pari vuotta sitten viimeistelemään opintoni. Lähes kaikki oli tehtävä kirjatentteinä, kun ei kursseille eikä luennoille päässyt töistä.
Tulihan siinä luetuksi aika paljon: junassa, bussissa, vessassa, sängyssä, ruokatunnilla. Väistöliikkeitäkin tuli paljon. Aina oli jotakin tärkeämpää: pyykinpesua, siivousta, kauppareissua.
Nyt on pisteet ja viikot kasassa korkojen kanssa. Salaisuus on tämä:
1. Ilmoittaudu tenttiin.
2. Hanki kirjat.
3. Lue kirjat.
4. Mene tenttiin.
5. Tentistä poistuessasi ilmoittaudu seuraavaan tenttiin ja toista sama menettely. Vie heti samana päivänä tenttimäsi kirjat takaisin kirjastoon ja hae uudet tilalle.
Tässä järjestyksessä. Poikkeuksia ei sallita.
Muutaman viikon päästä suoritukset rapsahtavat rekisteriin ja saat ruksata niin ja niin monta ruutua.
Älä hukkaa aikaa sen miettimiseen, tarvitsetko mahdollisesti kirjassa olevaa tietoa elämässäsi vai et. Tarvitset sitä saadaksesi seuraavan tentin läpi.
Deadline on paras muusa ja karttuva pistemäärä paras porkkana.
Tuo vinkkisi kuulosti aika yksinkertaiselta ja toteutuskelpoiselta... Tosin mitenkäs silloin toimitaan, kun meneillään on useampi kurssi, ja n. 1300 sivua tentittävää sekä 2 parikymmensivuista harjoitustyötä tekemättä??? Minullakin keskittyminen häiriintyy ihan koko ajan nykyään, en oikein pysty edes aloittamaankaan koko lukemista, kun ei vaan ole mitään "sytykettä" aloitaa sitä lukemista! Yritän tietenkin, mutta tulos on koko ajan se, että ajattelen lukiessani ihan muita asioita enkä siis muista mitään lukemastani, ja just samoin kuin aloittajakin, minäkin yllättäen siivoan, jopa leivon, suunnittelen ompelevani jotain, luen kaikkea internetistä jne.
Mikä ihme siinä on, että ei pysty keskittymään lukemiseen??? Joku ihme estää, vaikka järkevintä olisi vain ryhtyä lukemaan! Ehkä minulla on liikaa käsittelemättömiä asioita mielessäni, ja tarvitsisin jonkun puhekaverin. Siinäkin on vaan se ongelma, etten tunne yhtään ketään sellaista, jolla olis samanlaiset asiat mielessä! Opiskelijatkin on nykyään niin erilaisissa elämäntilanteissa.