Noniin, haluaisiko joku analysoida mikä minua vaivaa...? Tämä on monimutkainen ongelma.
Ensinnäkin rakastan yksin olemista suunnattomasti. Minua häiritsevät kaikenmaailman asiat, jotka estävät minua olemasta rauhassa itsekseni, kuten kavereiden puhelinsoitot ja vierailut ja illanviettoehdotukset.
En varsinaisesti kuitenkaan ole eristäytynyt tai epäsosiaalinen. Opiskelen ja sitä rataa..
Olen 20v. enkä ole koskaan seurustellut. En koe minkäänlaista toisen ihmisen, tai läheisyyden tarvetta. Joskus epäilin onko minulla tunteita ollenkaan. Olen antanut rukkaset lukemattomille kysyjille, enkä tiedä miksi. Sellaisillekin, joista olen pitänyt. En osaa luoda parisuhdetta. (Olen hetero.) Toisen ihmisen läsnäolo on häiritsevää. Ajoittain jopa niinkin häiritsevää, että toisen ihmisen koskettaessa minua vaikkapa vain puolihuolimattomasti, saan merkillisen tärinäkohtauksen, joka loppuu hiljalleen vain jos saan olla hetken yksin.
Tuppaan aina tahtomattani loukkaamaan muita ihmisiä "tunteettomuudellani". Analysoin liikaa aivan kaikkea. Ennakoin tekemisiäni valtavasti, mutta en silti ole mikään perfektionisti, että kaiken olisi mentävä suunnitelmieni mukaan tai muuten..
Kaikista tapaamistani vastakaisen sukupuolen edustajista tulee aina lähinnä pelkästään kavereita. Jos joku ehdottaa jotain ystävyyttä syvempää, alan voida pahoin. Kirjaimellisesti.
Näen unia, joissa halatessani toista ihmistä, alan oksentaa.
Minulla oli hyvä lapsuus, paljon ystäviä, suhteellisen kiva koulu, hyvät vanhemmat, ja niin edelleen, joten mikään trauma tämä ei kaiketi ole..
Mistä tämmöiset ongelmat voivat johtua..?
Löytyykö tällaiseen apua jostain, koska kaikki tämä kieltämättä häiritsee elämääni aika pahasti.
Ensinnäkin rakastan yksin olemista suunnattomasti. Minua häiritsevät kaikenmaailman asiat, jotka estävät minua olemasta rauhassa itsekseni, kuten kavereiden puhelinsoitot ja vierailut ja illanviettoehdotukset.
En varsinaisesti kuitenkaan ole eristäytynyt tai epäsosiaalinen. Opiskelen ja sitä rataa..
Olen 20v. enkä ole koskaan seurustellut. En koe minkäänlaista toisen ihmisen, tai läheisyyden tarvetta. Joskus epäilin onko minulla tunteita ollenkaan. Olen antanut rukkaset lukemattomille kysyjille, enkä tiedä miksi. Sellaisillekin, joista olen pitänyt. En osaa luoda parisuhdetta. (Olen hetero.) Toisen ihmisen läsnäolo on häiritsevää. Ajoittain jopa niinkin häiritsevää, että toisen ihmisen koskettaessa minua vaikkapa vain puolihuolimattomasti, saan merkillisen tärinäkohtauksen, joka loppuu hiljalleen vain jos saan olla hetken yksin.
Tuppaan aina tahtomattani loukkaamaan muita ihmisiä "tunteettomuudellani". Analysoin liikaa aivan kaikkea. Ennakoin tekemisiäni valtavasti, mutta en silti ole mikään perfektionisti, että kaiken olisi mentävä suunnitelmieni mukaan tai muuten..
Kaikista tapaamistani vastakaisen sukupuolen edustajista tulee aina lähinnä pelkästään kavereita. Jos joku ehdottaa jotain ystävyyttä syvempää, alan voida pahoin. Kirjaimellisesti.
Näen unia, joissa halatessani toista ihmistä, alan oksentaa.
Minulla oli hyvä lapsuus, paljon ystäviä, suhteellisen kiva koulu, hyvät vanhemmat, ja niin edelleen, joten mikään trauma tämä ei kaiketi ole..
Mistä tämmöiset ongelmat voivat johtua..?
Löytyykö tällaiseen apua jostain, koska kaikki tämä kieltämättä häiritsee elämääni aika pahasti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...googlaa vaikkapa hakusanalla Asperger/ autismin kirjo, löytyisikö mitään selitystä sieltä, ehkä?
Jos pelkkä ajatus toisen ihmisen läheisyydestä oksettaa kirjaimellisesti, voi taustalla olla joku trauma?
- Varmimman vastauksen saat kun käväiset psykiatrilla/psykologilla.
Jos kyse olisi vaikkapa jostakin aspergerista ja/tai traumaperäisestä, niin molempiin on saatavissa apua terapiasta kyllä ja jos elämä rajoittuu ja nuo jutut tosi paljon häiritsevät normaali arkea, niin ilmanmuuta kannattaa hakea apua eikä kärvistellä suotta.
Vähän on kuin omasta elämästäni, laatta lentää toisen kosketuksesta ja joka ikisen asian analysointi vie hermot kanssa eläviltä ihmisiltä kamalin kauhuskenaario olisi joutua autiosaarelle jonkun toisen ihmisen kanssa - yksin se olisi unelma.
Koita hyväksyä itsesi sellaisena kun olet ja että moniin asioihin on olemassa apua, olet vielä nuori joten mitään et ole vielä menettänyt.
Minä olen myös melkoisen epäsosiaalinen yksilö. Viihdyn yksinäni. Olen tosin naimisissa, mutta mieheni on samanlainen. Vietämme aikaa isossa omakotitalossamme kumpikin puuhaten omiamme. Puhumme toisillemme hyvin harvoin, mitä nyt huomenta sanotaan, ja "otaks kahvia?". Pidämme kuitenkin liittoamme hyvin onnellisena - ihan tosi. Olemme nelikymppisiä ja viihtyneet seksittömässä liitossamme jo kaksitoista vuotta.
Minun "ongelmani" -tosin en pidä sitä ongelmana- on se, että en voi sietää seksiä. Kun tein sen havainnon itsestäni parikymppisenä, kokeilin tietysti kaikenlaista seksiä, myös seksiä naisen kanssa, mutta se ei vaan sujunut. Rakastelin lukemattomien miesten kanssa, kun he -kuultuaan "ongelmani"- väittivät, että olen vain tavannut huonoja rakastajia, mutta enpä koskaan saanut esim. orgasmia eikä seksi koskaan tuntunut minusta hyvältä.
Alkuaikoina, kun olin juuri tavannut nykyisen mieheni, harrastimme kyllä seksiä, kun kumpikaan ei kehdannut sanoa toiselle ettei oikeastaan välitä siitä. Ajanoloon, tutustuttuamme paremmin, totesimme, että olemme onnellisia ihan platonisessa suhteessa.
Mieheni on pitkä, tumma, komea mies ja itse olen kauniiksi kehuttu, hoikka nainen, eli meissä ei ole mitään fyysisesti vastenmielistä.
Hassua sinänsä, mutta sisareni erosi hiljattain lyhyestä avioliitosta syystä että ei halunnut seksiä. Taitaa kulkea suvussa.
Mikäkähän meitä vaivaa???