Olen rakastunut tavaroihin,
jotka eivät ole omiani.
Asuntoon jossa näen sinun haamusi.
Rakastan istua sillä likaisella matolla jonka kaivoin jostain kaapistasi.
Istua hiljaa.
Katsella seiniä,
tapettia,
100vuotta vanhaa takkaa.
Muistella… jotain.
Nämä ajatukset tulevat nykyisin yllättäen.
Eikä niillä ole mitään kaavaa.
Ellen mieti tarkemmin,
Tarkista kalenteria.
onhan siitä jälleen yksi kuukausi enemmän.
Jokin sisäisen kellon sadistinen herätys.
Unohtaminen on hyvästä,
Osittainen teeskentely.
Tottuminen,
Turtuminen.
Kieltäminenkin.
Mutta pahempaa on tämä uusi herääminen.
jotka eivät ole omiani.
Asuntoon jossa näen sinun haamusi.
Rakastan istua sillä likaisella matolla jonka kaivoin jostain kaapistasi.
Istua hiljaa.
Katsella seiniä,
tapettia,
100vuotta vanhaa takkaa.
Muistella… jotain.
Nämä ajatukset tulevat nykyisin yllättäen.
Eikä niillä ole mitään kaavaa.
Ellen mieti tarkemmin,
Tarkista kalenteria.
onhan siitä jälleen yksi kuukausi enemmän.
Jokin sisäisen kellon sadistinen herätys.
Unohtaminen on hyvästä,
Osittainen teeskentely.
Tottuminen,
Turtuminen.
Kieltäminenkin.
Mutta pahempaa on tämä uusi herääminen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämä runosi on kuin jonkinlainen inventaario
itsensä kanssa, kollaamista menneeseen aikaan
ja herääminen nykyisyyteen, ikävällä tavalla.
Pidin, eipä tässä muuta :)
Kiva että pidit. Aihe kun ei ihan sateenkaaria herättele.
Jonkinlainen surutyö kait käynnissä. Taikka herääminen/ tajuaminen.. vaikka välitila sopisi paremmin..
Kiitos kommentista :)
Olet tarttunut aivan liian monesti vaiettuun aiheeseen, uskottomuuden, eron tai läheisen kuoleman aiheuttammien "vieroitusoireiden" jälkeiseen heräämiseen. Tajuaa, että elämästä puuttuu jotain keskeistä, silti uuden vaiheen alkaminen on liian aikaista. Osa surutyöstä on vielä tekemättä.
Hienosti ja herkästi kuvattu, silti voimakkaat ja varmat otteet kuvaillessa sivullisesta ehkä yllättäviä mutta itselle tärkeitä pieniä yksityiskohtia,
sitten yht`äkkinen havahtuminen tilanteen epätodellisuuteen.
En tiedä, oletko tiedostanut asian näin, itse kuitenkin pidän runoasi mestarillisena.
vaikket ihan valaistumiseen päässytkään (taikka minä tunnusta sinun päässseen:))
Mutta ei suuri salaisuus jos jaksaa tonkia..suru on seurannut kannoilla tässä jonkin aikaa. Joskus tosiaan koputteleee olalle ja siirtyy eteen seisomaan.. ja näitä rustauksia syntyy silloin. Ihan kaikkea en ole vielä saanut kasaan että kirjoittaminenkaan sujuisi vanhaan malliin. Voisi sanoa että vähän on Lady raiteiltaan, joten siitä mestarillisestakaan ihan tiedä ;) ..
Kiitos ajatusten luvusta :) .. ja siitä että pidit..