maailmanloppu

Pakko kertoa vielä yksi toissa yönä näkemäni uni, jos joku ihana ihminen osaisi ja vielä jaksaisi sitä tulkita.

Olen omassa asunnossani, makuuhuoneessa, josta puuttuu yksi seinä ja katto. Se on unessa jotenkin korkealla, koska kun katson ulos, näen muiden talojen katot ja metsät ylhäältä päin. (enimmäkseen näen synkkää kuusi- metsää, sekin joku "vihje"?) On kaunis yö, taivas on tumman sininen ja siinä on häivähdys violettia. Tähdet oikein paistavat sen kannella. Huoneessa on ehkä noin 6 ihmistä lisäkseni, en tunnista heitä, paitsi yhden, todella läheisen ystäväni joka kävelee kalja kädessä ympäri huonetta. Muut ihmiset nukkuvat.

Yhtäkkiä taivaanrannassa välähtää oranssi valo ja kuuluu matala ja voimakas räjähdys. Hätäännyn, mieleeni tulee ydinvoimalan räjähdys. Toisena ajatuksena on maailmanloppu, nyt se on menoa. Hätäännyn ja huudan. Samalla taivaalla lentää lentokone joka syttyy tuleen ja silmiemme edessä tippuu lujaa vauhtia kohti maata. Kaikki kiljuvat ja varmistun mielessäni ajatuksesta että tämä on sitten se maailmanloppu. Henkeä tuntuu salpaavan.

Katson huoneeni reunalta metsään jonka keskelle syntyy suuri ympyrä joka hohkaa valoa. Siihen ilmestyy jotain kirjoitusta, riimuja tai sen tapaista. Jotenkin vain osaan lukea sen ja siinä sanotaan että 50 ensimmäistä ympyrään ehtivää selviävät. Siis koko maailmassa. Huudan huoneessa että mennään mennään, kun se on noin lähellekin ilmestynyt. Läheinen ystäväni sanoo että se on pilaa ja että suurentelen taas kaikkea. Edelleen taivaanranta leimuaa punaisen oranssina ja kaukana jyrisee ja tuntuu kuin se "jokin" lähestyisi. Tuntuu kuin joku todella paha aiheuttaisi kaiken.

Yritän hypätä huoneestani alas metsään mutta jotenkin saan luettua kaukaa kuinka ympyrään tulee teksti "vain kaikki Anu nimiset ovat valittuja". (en siis tunne ketään Anu -nimistä ja ihmettelen itsekin mitä tämäkin tarkoittaa :D) Tuskastun koska tiedän että kohta kaikki on lopussa, kukaan ei jää henkiin. Näen kuinka ihmiset alhaalla juoksevat ympyrän keskelle, siellä on miehiäkin ja mietin että heitä pelottaa ja he yrittävät silti pelastua vaikka heidän nimensä tuskin on Anu. Kaikki pitävät toisistaan täristen kiinni. Yritän vielä saada hyvän ystäväni varmistumaan että on paras yrittää mennä mutta hän lähes nauraa sekoilulleni.

Tällainen. Toivottavasti joku saisi tuosta jotakin irti, nimittäin tunsin tuon unen todella vahvana ja sillä varmasti on joku merkitys. Vielä unta miettiessänikin tulee ahdistunut olo.
2205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen nähnyt tuon tapaista unta. Unessa olin huoneessani, ja taivas hohkasi oranssina. Jostakin kuului räjähdykesn ääni. Samassa huomasin että kaikki alkoi palaa. Ystäväni hiukset olivat syttyneet tuleen. Huusin hänelle että pitää juosta, maailmanloppu on tullut. Hän nauraa minulle. Samassa huomaan, että pellolle on ilmestynyt suuri tulivuori. Tulivuoresta Kiemurtelee esiin iso laavainen käärme, jolla on ilkeät kesltaiset silmät, ja se syöksee tulta.
tuollainen.

Äänestä

eikö kukaan osaisi edes JOTAIN repiä tuosta unesta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


herkkä kauris kirjoitti:

Pakko kertoa vielä yksi toissa yönä näkemäni uni, jos joku ihana ihminen osaisi ja vielä jaksaisi sitä tulkita.

Olen omassa asunnossani, makuuhuoneessa, josta puuttuu yksi seinä ja katto. Se on unessa jotenkin korkealla, koska kun katson ulos, näen muiden talojen katot ja metsät ylhäältä päin. (enimmäkseen näen synkkää kuusi- metsää, sekin joku "vihje"?) On kaunis yö, taivas on tumman sininen ja siinä on häivähdys violettia. Tähdet oikein paistavat sen kannella. Huoneessa on ehkä noin 6 ihmistä lisäkseni, en tunnista heitä, paitsi yhden, todella läheisen ystäväni joka kävelee kalja kädessä ympäri huonetta. Muut ihmiset nukkuvat.

Yhtäkkiä taivaanrannassa välähtää oranssi valo ja kuuluu matala ja voimakas räjähdys. Hätäännyn, mieleeni tulee ydinvoimalan räjähdys. Toisena ajatuksena on maailmanloppu, nyt se on menoa. Hätäännyn ja huudan. Samalla taivaalla lentää lentokone joka syttyy tuleen ja silmiemme edessä tippuu lujaa vauhtia kohti maata. Kaikki kiljuvat ja varmistun mielessäni ajatuksesta että tämä on sitten se maailmanloppu. Henkeä tuntuu salpaavan.

Katson huoneeni reunalta metsään jonka keskelle syntyy suuri ympyrä joka hohkaa valoa. Siihen ilmestyy jotain kirjoitusta, riimuja tai sen tapaista. Jotenkin vain osaan lukea sen ja siinä sanotaan että 50 ensimmäistä ympyrään ehtivää selviävät. Siis koko maailmassa. Huudan huoneessa että mennään mennään, kun se on noin lähellekin ilmestynyt. Läheinen ystäväni sanoo että se on pilaa ja että suurentelen taas kaikkea. Edelleen taivaanranta leimuaa punaisen oranssina ja kaukana jyrisee ja tuntuu kuin se "jokin" lähestyisi. Tuntuu kuin joku todella paha aiheuttaisi kaiken.

Yritän hypätä huoneestani alas metsään mutta jotenkin saan luettua kaukaa kuinka ympyrään tulee teksti "vain kaikki Anu nimiset ovat valittuja". (en siis tunne ketään Anu -nimistä ja ihmettelen itsekin mitä tämäkin tarkoittaa :D) Tuskastun koska tiedän että kohta kaikki on lopussa, kukaan ei jää henkiin. Näen kuinka ihmiset alhaalla juoksevat ympyrän keskelle, siellä on miehiäkin ja mietin että heitä pelottaa ja he yrittävät silti pelastua vaikka heidän nimensä tuskin on Anu. Kaikki pitävät toisistaan täristen kiinni. Yritän vielä saada hyvän ystäväni varmistumaan että on paras yrittää mennä mutta hän lähes nauraa sekoilulleni.

Tällainen. Toivottavasti joku saisi tuosta jotakin irti, nimittäin tunsin tuon unen todella vahvana ja sillä varmasti on joku merkitys. Vielä unta miettiessänikin tulee ahdistunut olo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu