Pidin sinua kädestä liian kauan,
olit ainoani.
Sateen jälkeenkin rakastin.
Koimme yhdessä kaiken,
olin ainoasi.
Myrskyssäkin tunsin niin.
Vieläkin pitäisin kädestä,
minulle ainoaa.
Viimassakin rakastaisin.
On aika jo irrottaa,
sinua ei enää ole.
Syksyllä olen surullisin.
olit ainoani.
Sateen jälkeenkin rakastin.
Koimme yhdessä kaiken,
olin ainoasi.
Myrskyssäkin tunsin niin.
Vieläkin pitäisin kädestä,
minulle ainoaa.
Viimassakin rakastaisin.
On aika jo irrottaa,
sinua ei enää ole.
Syksyllä olen surullisin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tämä on surullinen, mutta pitää sisällään kau-
niita sanoja/lauseita.
Ja syksy on monelle se surullisin aika ilman me-
netyksiäkin - itselläkin usein, vaikka rakastan
muuten syksyä.
Haikeus tästä runostasi jää MF.
Minäkin olen syksyfani ja saan kyllä syksystä voimaakin, mutta silloin on niin helppo olla "luvan" kanssa vähän alavireinen.
Kiitos kun luit ja kommentoit :)
Toki, luvan kanssa saa olla alavireinen.
Luen aina runosi, en vain tiedä miksi vasta nyt
viime aikoina olen alkanut niitä kommentoimaan,
mutta sillä kai ei ole merkitystäkään - pääasia
että sanon sanottavani ja saan siitä Sinulle,
niin kuin muillekkin aina hyvää mieltä.
Me tarvitsemme kaikki sitä, saadaksemme uskoa
kirjoituksiemme jatkamiseen.
Eiköhän olisi jo tänäänkin aika ottaa kynä ja
paperia ja yrittää saada jotain valmista.
Heips.
On aika irrottaa ja antaa auringon tulla, Marin!
Muistosi on lämmin vaikka runosi sanoissa myrskyääkin - kaunista =)
aina niin oikeassa, runoystävä.
Aurinko tulee, kiitos sinun :)
..surullista, mutta totta : /
..sanoisinko että tuttu tilanne...
Käsi kädessä surun kanssa kuljin,
jonkin aikaa
istuin jälki-istunnossakin,
murehdin,
olen sen jo päästänyt menemään.....
aina se välillä kuitenkin, pirulainen pilkahtaa.
:)