Tämä ei vissiin kuulu tälle palstalle?....
Mutta olen ollut yksinhuoltajana 3:lle pojalle ja tytär jäi asumaan isänsä luo aikoinaan.1990- luvun alkuvuosina...
Eromme syynä ei ollut vieras nainen ,vaan "tuttu nainen", jonka kaikki lapset tunsivat sillä olihan hän ollut perhetuttumme jo vuosien ajan.Ovat asuneet yhdessä vuodesta 1994.
Miestä kohtaan kaikki vihantunne ja muu on jo taakse jäänyttä elämää ja elän avoliitossa "lapsellisen" vkl-isän kanssa, yhteisiä lapsia meillä ei ole.
No,eräs juttu on mua vaivannut kaikki nämä vuodet ja nyt on nuorimmainenkin kotoa muuttamassa?
Se vaivaa kun nämä nuoreni jotka olivat tuolloin lapsia eivät puhu minulle mitä heille kuuluu(eli eivät päästä yksinkertaisesti elämäänsä sisään)En tiedä mitä heille olen tehnyt, paitsi eronnut heidän isästään, kun en enää jaksanut katsella miehen touhuja.
Pojat jotka jäivät erossa minulle, eivät tuolloinkaan puhuneet minulle mitä esim. siskolle kuuluu? Tytär ei käynyt luonani tuolloin kuin joskus ja nyt vanhempana olen saanut kuulla kaiken " kun erositte isän kanssa", "minut jätettiin yksin."
No, tytär tuolloin 13v ja erittäin tietäväinen kuten nuoret tuohon ikään ovat.Ei sitten millään ilveellä halunnut tulla asumaan minun ja poikien kanssa.
Ex siihen vain että anna tytön päättää ettei tule pahempaa riitaa..No, sit annoin ja tyttöä näin n 5 kertaa vuodessa.Ei tullut vkl:sin luokseni.Ja välillä tytär oli jopa yksin viikkoja sillä ex teki reissuhommia ja tyttö oli yksin kotona.Mutta millä minä olisin saanut tytön itselleni väkipakoin? Poliisit siihen olisi tarvinnut tulla väliin enkä sellaista halunnut.
Nyt todellakin on nuorimmaiseni ilmeisesti muuttamassa kotoa.Kirjoitukset on kesken, ei käy koulua enää vakituisesti (käy ns. kymppiluokkaa eli suorittaa kesken jääneitä opintojaan)tentit lukiosta vielä suorittamatta ja armeija häämöttää heinäkuussa.
Keskimmäinen poika on päällepäsmärinä tässä muuttohommassa ja haluaa että veli muuttaa hänen kanssaan 60 km:n päässä olevaan kaupunkiin jossa isoveljellä töitä(saisi näin asuntotuen kun veli käy armeijassa)
Keskimmäinen poika asunut isänsä kanssa 15- vuotiaasta kun isä houkutteli hänet luokseen asumaan ostamalla kevarin johon minulla ei tuohon aikaan todellakaan ollut varaa.Miehellä oli siihen kuitenkin varaa vaikkei ollut varaa maksaa kuin minimi elarit(oli yrittäjänä kuten vieläkin)
Nytkin kuulin asiasta avopuolisoltani jonka pojalle oma nuorimmaiseni oli puhunut.
Olen niin sydämistynyt etten tiedä mitä tehdä? En ole kenenkään lapseni elämään puuttunut mitenkään sellaisella tavalla että he olisivat suuttuneet, mutta mitään en heiltä saa kysyä.
Tyttärelleni kun soitan en saa vastausta, joten olen ajatellut senkin olla vaan....Eli jos heillä on asiaa niin soittakoot, minä kyllä vastaan jos näen kuka soittaa.Sydämeni on aivan vereslihalla!!!
Mikä ihme näitä lapsiani vaivaa? Mies kyllä oli aikoinaan samanlainen ettei puhunut omista asioistaan mitään mutta miksi nämä lapset puhuvat hänelle mutta eivät minulle?Käyvät isällään mutta eivät tule minun luokseni...
Mutta olen ollut yksinhuoltajana 3:lle pojalle ja tytär jäi asumaan isänsä luo aikoinaan.1990- luvun alkuvuosina...
Eromme syynä ei ollut vieras nainen ,vaan "tuttu nainen", jonka kaikki lapset tunsivat sillä olihan hän ollut perhetuttumme jo vuosien ajan.Ovat asuneet yhdessä vuodesta 1994.
Miestä kohtaan kaikki vihantunne ja muu on jo taakse jäänyttä elämää ja elän avoliitossa "lapsellisen" vkl-isän kanssa, yhteisiä lapsia meillä ei ole.
No,eräs juttu on mua vaivannut kaikki nämä vuodet ja nyt on nuorimmainenkin kotoa muuttamassa?
Se vaivaa kun nämä nuoreni jotka olivat tuolloin lapsia eivät puhu minulle mitä heille kuuluu(eli eivät päästä yksinkertaisesti elämäänsä sisään)En tiedä mitä heille olen tehnyt, paitsi eronnut heidän isästään, kun en enää jaksanut katsella miehen touhuja.
Pojat jotka jäivät erossa minulle, eivät tuolloinkaan puhuneet minulle mitä esim. siskolle kuuluu? Tytär ei käynyt luonani tuolloin kuin joskus ja nyt vanhempana olen saanut kuulla kaiken " kun erositte isän kanssa", "minut jätettiin yksin."
No, tytär tuolloin 13v ja erittäin tietäväinen kuten nuoret tuohon ikään ovat.Ei sitten millään ilveellä halunnut tulla asumaan minun ja poikien kanssa.
Ex siihen vain että anna tytön päättää ettei tule pahempaa riitaa..No, sit annoin ja tyttöä näin n 5 kertaa vuodessa.Ei tullut vkl:sin luokseni.Ja välillä tytär oli jopa yksin viikkoja sillä ex teki reissuhommia ja tyttö oli yksin kotona.Mutta millä minä olisin saanut tytön itselleni väkipakoin? Poliisit siihen olisi tarvinnut tulla väliin enkä sellaista halunnut.
Nyt todellakin on nuorimmaiseni ilmeisesti muuttamassa kotoa.Kirjoitukset on kesken, ei käy koulua enää vakituisesti (käy ns. kymppiluokkaa eli suorittaa kesken jääneitä opintojaan)tentit lukiosta vielä suorittamatta ja armeija häämöttää heinäkuussa.
Keskimmäinen poika on päällepäsmärinä tässä muuttohommassa ja haluaa että veli muuttaa hänen kanssaan 60 km:n päässä olevaan kaupunkiin jossa isoveljellä töitä(saisi näin asuntotuen kun veli käy armeijassa)
Keskimmäinen poika asunut isänsä kanssa 15- vuotiaasta kun isä houkutteli hänet luokseen asumaan ostamalla kevarin johon minulla ei tuohon aikaan todellakaan ollut varaa.Miehellä oli siihen kuitenkin varaa vaikkei ollut varaa maksaa kuin minimi elarit(oli yrittäjänä kuten vieläkin)
Nytkin kuulin asiasta avopuolisoltani jonka pojalle oma nuorimmaiseni oli puhunut.
Olen niin sydämistynyt etten tiedä mitä tehdä? En ole kenenkään lapseni elämään puuttunut mitenkään sellaisella tavalla että he olisivat suuttuneet, mutta mitään en heiltä saa kysyä.
Tyttärelleni kun soitan en saa vastausta, joten olen ajatellut senkin olla vaan....Eli jos heillä on asiaa niin soittakoot, minä kyllä vastaan jos näen kuka soittaa.Sydämeni on aivan vereslihalla!!!
Mikä ihme näitä lapsiani vaivaa? Mies kyllä oli aikoinaan samanlainen ettei puhunut omista asioistaan mitään mutta miksi nämä lapset puhuvat hänelle mutta eivät minulle?Käyvät isällään mutta eivät tule minun luokseni...
Vastaukset 7
Vanhimmat
tuolla tekstilläsi. Todella surullista. Olen pahoillani puolestasi :(
En valitettavasti osaa auttaa, siis sillä tavalla omakohtaista kokemusta ei vielä ole (esikoinen 1,2v tuleva marrasvaava).
Jälkiviisaus ei ehkä auta tässä tilanteessa niin kun ei monessa muussakaan tilanteessa. Mutta voisikohan olla ettet ole puuttunut lastesi elämään "tarpeeksi"?
Tuo kevarijuttu kyllä sieppasi mutta sitten tarkemmin ajateltuani tulin siihen tulokseen ettei lasta voi ostaa. Lapsi ei VARMASTI ole loppupeleissä lahjottavissa.
Vaikea tilanne! En muuta keksi tuohon kun sen että nykyään lapset aikuistuvat liian aikaisin ja ehkä juuri tuo vapaus, mitä tyttösikin yksin ollessaan sai kokea exäsi työreissuilla, vaikutti asiaan...
Jotenkin tekstistäsi huokuu läpi kurittomuus lapsilla.
Voimia sinulle!!
jotenki vaikuttas että sun lapset ei hyväksynyt aikoinaan teidän eroa ja syyttivät siitä sinua mielessään.ja toisaalta miten purit silloin sitä vihan tunnetta, sekin voi vaikuttaa jos lasten kuullen. omista lapsistani (jotka on murrosiässä), olen huomannut että ne tavallaan syyttävät etä äitiä koska hän lähti aikoinaan, ja nyt eivät hyväksy eivätkä halua mennä äitiään katsomaan. niillä olis mahdollista kyllä vaikka joka viikonloppu, mut väkisellä ei niitä voi viedä. eikä tommosia köriläitä saakkaan.
mä oon yrittänyt jutella lapsille asioista ja selittää että ei ne asiat aina toisesta ole pelkästään kiinni,ja toivon että joskus etä äiti ja lapset on taas väleissä.Ei siinä paljo muuta voi kai tehdä, luulisin.
En usko että olisit huono äiti! Itse olen nuori äiti nykyään.. olen nähnyt ja kokenut aika paljon osoitanut myöskin paljon kapinaa välinpitämättömyyttä äitiäni kohtaan. On ollut välit kokonaan poikki pitkiäkin aikoja. Äitini korjaili meidän välejä sähköpostin kautta lähetti sellasia diakuva sarjoja jotkut käsitteli välittämistä, jotkut rakkautta jne. niissä ei ollut mitään hänen kirjoittamaa mutta pistivät miettimään samoin tekstiviestillä sain paljon viestejä "ketjukirjeitä".
Ne saivat aikaan sen et saatoin soittaa ja kysyä jotain asiaa samalla tuli puheeksi koska menen kylään.. vähän kerrassaan välit korjaantu ja nyt kun olen saanut oman pienokaisen on äidin tuki ollut korvaamaton.
Voimia ja jaksamista! Asioilla on tapana järjestyä.
joten en ala toistelemaan.
Mutta tahdon omastakin puolestani toivottaa jaksamista.
Asioilla on todella taipumus järjestyä.
Jos kuitenkin joku tällä hetkellä on samassa tilanteessa kuin sinä silloin joskus -90 luvulla, tuon esille erään asian, mikä ensimmäisenä nousi mieleeni.
Lapsen ollessa ala-ikäinen, reissutyöläisenkin tulee huolehtia lapsen turvallisuudesta ja hoiva-huolenpidosta.
Ilmoitus lastensuojeluun, jos puheet eivät auta.
Rajat ovat rakkautta, kriisinkin keskellä, ehkäpä juuri silloin paras toivon ja tulevaisuuden ilmapiiriä tukevaa.
Ystävä kallis, aikuistuminen on irtaantumista vanhemmistakin:itsenäistymistä.
Joten, lapset ovat vain lainaa meille. Täytyy vain luottaa siihen, että aikuistuessaan ja itse perheen perustaessaan alkaa löytyä ymmärrystä vanhempiakin kohtaan.
Niin se on mennyt itsellämmekin, ei taida omena tässäkään tapauksessa kauas puusta pudota-ikävä kyllä.
Hei, ajan myötä olen oppinut, että tyytyväisyys siihen mitä on, tuo lisää tyytyväisyyttä ja kykyä elää tässä ja nyt.
En tahdo ajatella ja taakseni vilkuilla, mitä meni ja oli.
Ajatukseni vain muuttuivat, se muuttikin jo kaiken.
Hieno juttu, että sinulla on uusi parisuhde jne. Listaa vaikka, mitä sinulla onkaan, uskon sen rohkaisevan uskoon tulevasta.
Joo, niinhän se on että lapset ovat lainaa.Kyllä sen mielestäni olen sisäistänyt, mutta tämä puhumattomuus rassaa minua.
Exmiehelle kerrotaan kaikki mitä aiotaan, mutta minä olen ollut erosta saakka paitsiossa.Enkä syypää eroomme ollut minä vain exmieheni.
Olenkin tässä jo elellyt n.20 vuotta mutta mitään käännöstä eivät asiat ole tuoneet.
Joo, nyt on hyvä mies, mutta kyllä sitä mielellään omia lapsiaankin omassa kodissa näkisi eikä vain toisen puoliskon.:/
Mutta, kiitokset kaikille kannustavista sanoista....ehkä tämä vielä tästä......)
Kirjoitit:
"Tyttärelleni kun soitan en saa vastausta, joten olen ajatellut senkin olla vaan....Eli jos heillä on asiaa niin soittakoot, minä kyllä vastaan jos näen kuka soittaa"
Älä tee tuota virhettä!!! Minulle tehtiin noin aikoinaan ja se vain vahvisti tuntemuksiani siitä, ettei minusta välitetä ja tulin vain vihaisemmaksi ja oloni oli vain turvattomampi!!! Olin tuolloin n. 13-21-vuotias, siis noina vuosina sain tuntea tuota kaikkea, ja osittain se jatkuu edelleenkin, olen nyt jo lähemmäs kolmekymppinen ja itselläni on 2 omaa lasta... Voi, miten olisinkaan tarvinnut isääni ja hänen rakkauttaan kaikki nuo vuodet...ja tarvitsen edelleenkin, mutta minulla ei sitä ole...:,( Minulla oli nuorena vaikeaa ja vaikka olinkin vihainen ja katkera, olisin tarvinnut hyväksyntää ja rakkautta enemmän kuin koskaan... Mutta isäni "luki" minua kuten sinä tällä hetkellä "luet" omaa tytärtäsi...
Lapsen tehtävä (vaikka olisikin jo ns. iso lapsi!) ei ole ylläpitää suhteita vanhempiinsa! Ymmärrän kyllä tunteesi ja surusi ja vihasi, mutta jos haluat osoittaa rakkautesi, soita, pidä yhteyttä kärsivällisesti, vaikka se vaikealta tuntuukin, kun ei saa mitään vastakaikua jnejne. Mutta kärsivällisyys palkitaan, lupaan sen sinulle!!!
Äiti on aina Äiti. Ihan aina.
Voimia ja kaikkea hyvää :)