409 kpl uutta Peugeotia

myytiin syyskuun aikana Suomessa. Henkilöautomyynnissä sillä saavutettiin sijanumero 10. Citroen myi hieman enemmän, kun taas kolmas ranskalainen merkki Renault sukelsi 1980-luvun lukemiin: 89 kpl ja sijaluku 24. Täytyy toivoa, ettei Peugeotin käy samoin. Laaturaportit Saksasta ovat romahduttaneet selvästi myyntiä, jonka määrän luulisi kääntyvän huikeaan nousuun vuoden 2008 aikana. Toisaalta automarkkinat ovat aina hieman ennalta-arvaamattomia.

8

1447

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On ollut

      Myydyin pösö, ja kauppa ei nyt käy, kun ens vuoden alusta tulee markkinoille uusi 308.Epäilen ettei noilla sakemannien niin sanotuilla laaturaporteilla ole suurtamerkitystä.Ps eiks 207 ole ollut euroopan myydyimpiä autoja kokoluokassaan?

      • on Euroopassa mennyt hienosti kaupaksi, mutta Suomessa olisi voinut mennä paremminkin, vaikka taisihan 207 vielä olla kokoluokkansa suosituin. Monessa Euroopan maassa pikkuautojen myynti on suhteessa paljon suurempaa, mutta meillä kysyntä on kovempaa isompien autojen luokissa.


      • jaa Iranissa vai
        dolmen kirjoitti:

        on Euroopassa mennyt hienosti kaupaksi, mutta Suomessa olisi voinut mennä paremminkin, vaikka taisihan 207 vielä olla kokoluokkansa suosituin. Monessa Euroopan maassa pikkuautojen myynti on suhteessa paljon suurempaa, mutta meillä kysyntä on kovempaa isompien autojen luokissa.

        Siis missä 207 on suosituin - ei ainakaan Suomessa?


      • ostetuin
        jaa Iranissa vai kirjoitti:

        Siis missä 207 on suosituin - ei ainakaan Suomessa?

        auto on 207.


    • kumulatiivisessa

      myyntitilastossa Suomessa mm. kahden myydyimmän merkin negatiivinen kehitys viime vuoteen oli - 15 %:n luokaa, viidennen merkin - 22% ja seitsemäntenä olevan Peugeotin - 16,7 % ja Peugeotin kumulatiivinen kappalemäärä yhdeksän kuukauden aikana 5360. Suomen kokonaiskehitys oli vastaavana aikana - 9,2 %. Saksan millään tilastoilla tai "raporteilla" ei ole näihin lukuihin minkään valtakunnan vaikutusta, verokeskustelut ja spekuloinnit vaikuttavat näihin hyvin paljon. Renaultin tilanteeseen Suomessa vaikuttaa aivan selvästi uuden maahantuojan aloittaminen vuoden 2008 alusta ja vanha näyttää selvästi lepääminen jo laakereillaan tässä vaiheessa.
      Ruotsin viimeisten laaturaporttien mukaan Volvon myynnin pitäisi romahtaa (V50 oli viimeinen), niin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan Volvo on Suomessa pienellä plussalla myynnissä, että se niistä laaturaporttien vaikutuksista.

      • Mielipide.

        Uskallan, väittää, että suuriosa ihmisistä jotka suunnittelevat auton ostoa/vaihtoa ei anna näille raporteille mitään arvoa.Itse olen aina ostanut auton mikä miellyttää minua.


    • iskä.

      testasin kyllä sen, mutta kun on kasvanut 20 vuotta saksalaisessa muotissa, ei penkkikään sopinut.

      toisaalta, hieno ja hiljainen oli.

      • on erityisesti

        viimeistelty ja varustettu etenkin kilpailemaan Saksan markkinoilla Golfin kanssa. Mm. sen istuimet ovat ennakkotietojen mukaan perinteisiä ranskalaisia kovemmat jne. Peugeot on juuri tällä hetkellä myös uusimassa diileriverkostoaan Saksassa ja tavoitteena onkin nimen omaan lähivuosina ottaa Saksassa markkinaosuutta selvästi lisää. Saksalainen Auto Motor und Sport-lehti onkin todennut 308 omaavan laadukasta potentiaalia kilpailussa Golfin kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      98
      1294
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      103
      1039
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      887
    4. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      54
      862
    5. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      860
    6. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      818
    7. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      127
      804
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      65
      665
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      48
      592
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      34
      550
    Aihe