ITSEKURI

olen tässä huomannut että monella meinaa olla itsekuri hakusessa, moni (siis minä myös mukaanlukien) on herkutellut ellei jopa ahminut lähiaikoina.. mulla lähtenyt ihan käsistä, eihän se haittais jos söis terveellistä ja normaalia ruokaa. mutta entäs jos kiskaseekin suklaalevyjä, sipsipussin kerralla, tai kilokaupalla karkkia.
kerätääs tänne meille vähän apua!

mitenhän sitä itsekuria saa pidettyä hallinnassa?
kertokaa myös jos tiedätte vähäkalorisia herkkuja?
302284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Minäkin olen täysin kadottanut oman itsekurini, vielä pari kuukautta sitten pystyin melkeinpä täysin hallitsemaan syömiset yms. Nyt on jotnekin lähtenyt käsistä koko homma ja kilojakin on pari kertynyt sen ohella lisää. Ja vitutus on ihan kamala, tiedätte varmaan.

Mulla menee yleensä niin, että alkupäivä menee hyvin, syön terveellisesti ja vähän. Mutta hetken päästä en enää hallitse itseäni ja menen tahtomattani jääkaapille ja otan mitä sattuu, ahmin itseeni ruokaa, mitä vain. Sen jälkeen tulee morkkis. Tuntuu tavallaan siltä, että joku muu ohjaa minua ahmimishetkellä. En todellakaan hallitse tekemisiäni, ahmin vain ajattelematta mitään.

Haluaisin todellakin saada itsekurini takaisin ja kaipaisin apuja. Paitsi tietenkin kaikki lähtee itsestään, pitää itse ottaa itseään niskasta kiinni, ei sitä kukaan muu voi tehdä itsesi puolesta... Mutta kun se on niin perkuleen vaikeata.

Tsemppiä kaikille itsekurittomille :)

Äänestä
  • joo, kuulostaa niin tutulta.
    mulla meni just se kuukaus taas että ei tuntunut missään. nyt nämä kaks viikkoo on kyl ollu pahimpia..

    pitäis vaan keksii aina jotain muuta tekemistä. pirun vaikeeta !

    Äänestä

Mullakin oli tuota ongelmaa ihan vähän aika sitte mut sain itsekurin takaisin. Mulla oli se ongelma et mietin liikaa muita päiviä, eli just mitä syön viikon muina päivinä ja sitä kautta salli aina itselle syödä tänään vähän enemmän jos huomenna en mitään ym, mut nyt oon ruvennut ajatteleen eri tavalla eli elän vain tässä päivässä tänään ja huomenna huomisessa eli en enään huijaa itseäni vaan käytän kaikki mahdollisen energian siihen että pystyn just tänään oleen syömättä.

Äänestä
  • Mulla oli ihan sama juttu ennen. Nyt vasta tosin tajusin sen kun näin sen kirjotettuna edessäni et jumalauta noinhan mäkin tein.
    Mut joku kk sitten päätin lopettaa tulevaisuudessa elämisen ja siirtyä ihan tähän päivään niin nyt on kyllä paljon helpompaa (:

    Äänestä

Juuri äskenkin kiskaisin naamaani kolmentuhannen kalorien edestä ihan täyttä paskaa x( EN KESTÄ.
PAASTOTAAN!

Äänestä
  • lumiann,
    minä kiskasin äsken VIISI leipää, missä oli päällä järjetön voimariini kerros. en tiiä miks teki voita niin paljon mieli ! ::D

    huhhuh, ja aikasemmin söin karkkia aivan tajuttomasti.. eipä tässä oo kaikki mitä tänää syöny. en uskalla ees luetella :D

    paastoominen olis muuten hyvä mutta ku noi ahmimis kohtaukset vaan yltyy..
    vai uskallettaisko yrittää? meiän pitää keksiä muuta tekemistä ahmimisen sijaan :

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    lumiann,

    1 kokonainen jättimäinen suklaalevy
    karjalanpiirakka
    iso kulhollinen muroja
    purkki tonnikalaa
    neljä jogurttia
    puuroa

    Huoh.. tää on ihan sairasta x( Heti kun laitan jotain suuhuni niin hillitön mättö alkaa.
    Sen takia mun on aivan pakko pitää muutama ainakin muutama päivä jonkintasoista paastoa..sillon tuntuu että on paljon helpompaa olla.En yleensä edes ajattele ruokaa "paastotessa",koska sitä ei tarvitse ajatella KOSKA EI TARVITSE SYÖDÄ :D
    Koska kuitenkaan tää ei ois mikään viikonloppupaasto niin vois pistää paaston aikana "sallittujen aineiden" listalle valion mehukeitot ja alpro-soija juoman.. siis et noita ottais jos tosissaan alkaa heikottamaan..koska niinkin saattaa käydä ja varmasti käykin.Ja tietenkin sit paljon vettä,teetä,kahvia,mineraalivettä ja tämmöstä.

    Huh..pelkään et kuulostan joltain wannabeanorektikolta kun tämmösiä oikeen suunnittelen..mun on vain pakko saada itteni takasin ruotuun. En jaksa enää syödä.

    Äänestä

  • lumiann kirjoitti:

    lumiann jooooo.
    kuulostaa hyvältä hei.. alotetaanko yhessä tollanen jo heti huomenna? yhessä on jotenki helpompaa. jaetaan kuulumiset yms :D
    tekis vieläkin mieli syödä vähä viel jotain..
    tää on nii hulluu!

    mietin samaa et mäki varmaan kuulostan semmoselta
    :D

    Äänestä

  • kaiedellinen kirjoitti:

    Mun on helppo olla ajattelematta ruokaa sillä hetkellä ku on nälkä (taino ainahan sitä ruokaa ajattelee ööh), alan tekemään vatsalihaksia, lähen lenkille, alan lukemaan kirjaa tai mitä tahansa mikä saa mielen pois ahmimisesta. Loppuen lopuksi mietin vaan että en halua itseni sisälle yhtään mitään enää tänään, syön vaan sen saman määrän minkä joka muukin päivä. Jeps, näin minulla. Ajattelen vaan sitä laihuutta joka mua huomenna odottaa, niin sitä jaksaa.

    Äänestä

  • crymore kirjoitti:

    voi ei äiti tuli töistä ja toi kebabia ja muuta roskaruokaa.. mä en haluais syödä sitä, mutta...
    koetan vaa ajatella, miten se lihottaa... tiukkaa tekee..

    Äänestä

  • kaiedellinen kirjoitti:

    lumiann jooooo.
    kuulostaa hyvältä hei.. alotetaanko yhessä tollanen jo heti huomenna? yhessä on jotenki helpompaa. jaetaan kuulumiset yms :D
    tekis vieläkin mieli syödä vähä viel jotain..
    tää on nii hulluu!

    mietin samaa et mäki varmaan kuulostan semmoselta
    :D

    Yhdessä tosiaankin on helpompaa, voi sit yhdessä valittaa vaik nälkäänsä tjn :D
    Kuinka kauan sulla on ollut anoreksia ja millaista sun elämä sen kanssa on?Anteeksi jos sinua häiritsee että utelen tuommoisia,mutta kiinnostaa tietää miten muilla on,voin itsekin kertoa itsestäni jos on tarvis ;D
    Haha, syö vaan! Vielä ehtii ;D Noei.. ei kannata kyl jos siitä tulee vaan huonompi olo.

    eli oon nyt 17, mulla oli bulimia joka alko tossa 12-13 vuotiaana ja nyt vuoden sisällä vasta vaihtunu anoreksiaks. se on ollu tosi "vaihtelevaa", eli just et saatan kuukauden pysyä 300-500 kalorissa per päivä ja välillä repsahdellen. paino heitelly ja vaihdellu aika paljon. nyt oon alipainon ja normaalin painon rajoilla, (163/52) lihonu oon tässä jonki verran mikä ällöttää. tai siis et on kertyny ihan kunnon pömppöki! haluisin painaa reilusti alle 50..
    Ja nyt tosiaan aion tsemppaa :D tää tuntuu nyt hyvält idealta alottaa tämmönen paasto!

    ehk tulee tänää viel vähä syötyy ku äiti tulee koht kaupasta ni ei tiiä mitä se tuo..
    hihii. :)

    ei mua häiritse yhtään jos täällä kysellään mut sit tääl niinkun kasvotusten en pysty puhuu kenellekkää ja on aika helpottavaa ku tääl saa puhuu.. haluut sä kertoo itestäs?
    mitä muuten veikkaat et kuinka nopeel vauhdil laihtuu tol paastoomisella tai sillee et rajottaa kalorit tosi tiukalle? mul ei oo nimittäin niin kokemusta tästä.. :o

    Äänestä

  • moromoi kirjoitti:

    Eli mä oon siis 18,kohta 19, syömishäiriöitä hieman kaikenlaisia(ahmimista,syömättömyyttä,oksentelua) ollut seitsenvuotiaasta lähtien kun mummi kuoli,aloin silloin ahmimisen ja oksentelun joka ylä-asteella vaihtui anoreksiaksi.Pääsin tosin siitä eroon, ja sen jälkeen, vaikka en ollutkaan mistään kevyimmästä päästä(165/63) olin silti suht onnellinen. Joskus kesän 2006 ja kevään 2007 välimaastossa tajusin että anoreksia oli palannu takasin mun elämään(kuulostipa melodramaattiselta:D),luulen että syinä sen uudelleenpuhkeamiseen oli ainakin muutama erittäin vaikea kokemus jotka jouduin käymään läpi juuri tuona aikana ja joitten takia masennuin enemmän kuin koskaan elämässäni. Olin kesällä vielä 48kiloa, mutta poikaystävästä eron jälkeen alkoi hillitön ahmimiskausi jonka takia olen nyt 51kiloa.. hrrr.. ällöttää x(
    Mä en ole myöskään hirveästi paastonnut, mutta luulen että ainakin muutaman päivän paasto(runsaasti nesteitä nauttien) on ok, itse ainakin laihdun paastolla ollessa n.kilon päivässä,mutta se riippuu. Tää on just hyvä ratkasu sillain että tää pienentää vatsalaukkua,niin tän jälkeen on helpompi alkaa syömään kevyesti ja rajottamaan muutenki kalorit tiukemmalle

    okei..

    mullaki oli merkittävä muutos ku seiskalla yks mulle tosi tärkee ihminen kuoli. ja olin kauhee murkku, tuntu et kapinoin tolla mun vanhempia koska sillon me muutettiin keskelle ei mitään.
    nyt ei oo mitään masennusta, mitä nyt perus syysangstia välillä =D

    tuun tosiaan tarvii tsemppausta näinä päivinä..
    :D sähän oot tosi hoikka muuten muhun verrattuna ku painat kilon vähemmän ja oot pari senttiä pidempi!
    mikä sun ihannepaino muuten ois?
    mulla jotenki kahvin juominen auttaa älyttömästi, ku siitä tulee pirtee ja jotenkin tosi täys olo! :o mistähän seki johtuu..

    olipas muuten sekava toi mun viesti. :D

    oot muuten paras ku vastaat aina niin nopeesti!
    tai niinku satutaan olee molemmat koneella.
    yleensä kyl tälleen iltasin tulee enemmän oltua..

    Syysangstia :D
    Joo mullakin kahvi auttaa,tee on kans hyvä ja joskus light limut mut ei niitä viitis kyllä ihan kokoajan litkiä, pelkään makeutusaineita!:D
    Hö no ei tää "hoikkuus" kyllä mitenkään ulospäin näy :D
    Mun ihannepaino..no ainakin aluksi luulisin et olis hyvä saavuttaa se 48 takasin ja katsoa sitten siitä että millanen on olo :)
    Mikä sun tavoitepaino on?

    musta tuntuu taas et vastaan tosi hitaasti :D
    ja sekavasti, kun täs samalla kirjotan maantiedon esseetä ja kuuntelen musiikkia :D ja koitan psyykata itteäni olemaan ahmimatta ku porsas :D

    Äänestä

  • lumiann kirjoitti:

    Syysangstia :D
    Joo mullakin kahvi auttaa,tee on kans hyvä ja joskus light limut mut ei niitä viitis kyllä ihan kokoajan litkiä, pelkään makeutusaineita!:D
    Hö no ei tää "hoikkuus" kyllä mitenkään ulospäin näy :D
    Mun ihannepaino..no ainakin aluksi luulisin et olis hyvä saavuttaa se 48 takasin ja katsoa sitten siitä että millanen on olo :)
    Mikä sun tavoitepaino on?

    mäki kuuntelen musaa yritän lukee psykan kokeeseen samalla :D
    nii syysangstii kato semmost "vittu tuol sataa :

    Äänestä

  • moromoi kirjoitti:

    mäki kuuntelen musaa yritän lukee psykan kokeeseen samalla :D
    nii syysangstii kato semmost "vittu tuol sataa :

    haa mulla on psykan kokeet perjantaina..ja mantsan kokeet samana päivänä :D
    Joo.. no mul menee enemmänki sillain että on kesämasennusta " vittu tuol paistaa aurinko" :D syksyllä sit enemmänki herään kun on viileempää ja pimeempää, mä juon yleensä ihan vaan kokis lightia sen piristävän vaikutuksen takia ;) mut jaffa light on kyl tosi hyvä kans!
    Joo,kannattaa vaan kokoajan miettiä sitä mitä kaikkea sit voi joskus tavoittaa..sen täydellisyyden.. tai jotain. Vitsi tuntuu et höpötän ihan idioottimaisia juttuja, viimeyönä tuli nukuttua taas ne tavalliset parituntia.
    Onko sulla ketään sellaista ihannetta,niinkun vaikka jotain julkkista jota ihailet?Inhoon näitä "thinspiration" ja "thinspo" - juttuja, kun kuitenkin anoreksiassa on kyse vähän muusta.. mutta silti itsekin ihailen hirveästi esim. Nicole Ritchietä!(tai siis sitä mitä se oli) kauhean ristiriitaista varmaan :D

    Hei lähden tästä nyt iltalenkille ja nukkumaan, toivottavasti päästään huomenna vaihtamaan kuulumisia miten menee ;)
    think thin!

    Äänestä

  • lumiann kirjoitti:

    haa mulla on psykan kokeet perjantaina..ja mantsan kokeet samana päivänä :D
    Joo.. no mul menee enemmänki sillain että on kesämasennusta " vittu tuol paistaa aurinko" :D syksyllä sit enemmänki herään kun on viileempää ja pimeempää, mä juon yleensä ihan vaan kokis lightia sen piristävän vaikutuksen takia ;) mut jaffa light on kyl tosi hyvä kans!
    Joo,kannattaa vaan kokoajan miettiä sitä mitä kaikkea sit voi joskus tavoittaa..sen täydellisyyden.. tai jotain. Vitsi tuntuu et höpötän ihan idioottimaisia juttuja, viimeyönä tuli nukuttua taas ne tavalliset parituntia.
    Onko sulla ketään sellaista ihannetta,niinkun vaikka jotain julkkista jota ihailet?Inhoon näitä "thinspiration" ja "thinspo" - juttuja, kun kuitenkin anoreksiassa on kyse vähän muusta.. mutta silti itsekin ihailen hirveästi esim. Nicole Ritchietä!(tai siis sitä mitä se oli) kauhean ristiriitaista varmaan :D

    No Nicole on kyl sellanen mul kans. Mäkää en noist thinspo jutuist oikee välitä :D

    Haha mä taas vihaan syksyy ja tätä ku alkaa pimenee..
    öö en muista mitä mun piti sanoo:D

    mut nyt meen pois koneelta, kirjotellaan huomen et miten menny.
    koita saada unta enemmän ku pari tuntiaaa !
    hyvää yötä:)

    Äänestä

  • kaiedellinen kirjoitti:

    lumiann jooooo.
    kuulostaa hyvältä hei.. alotetaanko yhessä tollanen jo heti huomenna? yhessä on jotenki helpompaa. jaetaan kuulumiset yms :D
    tekis vieläkin mieli syödä vähä viel jotain..
    tää on nii hulluu!

    mietin samaa et mäki varmaan kuulostan semmoselta
    :D

    mäkin kittaan ihan huommamattani ihan mielettömiä määriä ruokaa suuhun...varsinkin viikonloppuisin! hyi hitto miten paljon syönkään kun oikein ajattelen...

    mulla on myös lääkäreitten mukaan selvä ylipaino...155/80!! ihan hullua joo...mua ei ikinä ole haukuttu läskiksi johtuen siitä että näytän 45 kiloiselta. Mistä ihmeestä voisi johtua?

    Äänestä

No hei. Saako tämmönen vanhus liittyä seuraan? kaipaan tukea, kun olin ihan hetki sitten ihannemitoissa ja ennätysajassa oon turvonnu älyttömiin mittoihin. Laittakaa ihmeessä viestii. Mä oon sairastanut anoreksiaa ja bulimiaa 9-vuotiaasta asti.

Äänestä
  • Mä syön koska on tylsä eikä oo muutakaa tekemist mut tänäänki olin keittämäs puuroo ni huomasin et perkel ei mul oo nälkä. Sit kävin nakkaa ne puurot vessanpytyst alas. Muuten tost ahmimisest sit, et mitäs toho sanotte: (minun viime viikkoni)

    Maanantai:
    mustikkakeitto ja puuro
    1kg porkkanoit, puol kiloo omenoit
    3l täysmehu
    300g irtokarkkeja ja 200g kuivahedelmii
    100g mantelikahvia

    Tiistai:
    40kpl piparkakkuja, glögiä
    3 lautasellist kaurapuuroo, 2 banaania
    200g karkkia, 100g mantelikahvia, kahvia

    Keskiviikko:
    200g Jaffa keksejä, 1l nougatjäätelö kinuskikastikkeella
    4 korvapuustia, 1 kahvi, 300g karkkia
    3 lautasselist puuroo, 200g raehyysto
    1 pannupitsa, 200g mustikoit, 5 automaatti maustekahvia

    Torstai:
    6 näkkäriä hillittömällä voilla, 3 lautasellist puuroo, 5 porkkana, 1 pitsa, 100g raejuustoo, ananaspaloja ja persikkaa, 1l maitoo, 1 kahvi, 1l jäätelöä

    (en ole tuntenut itseäni "kylläiseksi" kun tuntuu et on koko ajan paska olo ja pitää syödä jotta sais ees jotai mielihyvää ja kun on nii helvetin tylsä elämä ni sit vaa syö ja syö ja syö)

    Viikonlopun syömist:
    1 persikka, 2 omenaa, 6 kuppia teetä, 3 kuppia maitokahvia, 400g suklaacookies, 500g Pursotinleipiä suklaalla, 4l mehua, 2 lautasellist puuroo ja persikkasoppaa, 4 Kismet patukka, 900g Jaffa-keksejä, 2 ISO PIRKKA VALKOSUKLAAHASSELPÄHKINÄ levyä.

    Sitten nukkumiseni ovat iha mite sattuu, joskus nukun, joskus en. Syön kun en nuku. ON niin tylsää niin syön. Tänään olen syönyt 2 iso Marabou Daim levyä, 1l jäätelöä ja 200g kinuskikastiketta tuubista, 2 omenaa, 200g maapähkinöit, ja mehua/kahvia/teetä.

    Syön tylsyyteeni. JA ihmiset epäilevät että minulla on anoreksia? :o Mut joku häiriö mulla on, sitä ren kiellä :D

    Äänestä

  • L-K-V kirjoitti:

    Mä syön koska on tylsä eikä oo muutakaa tekemist mut tänäänki olin keittämäs puuroo ni huomasin et perkel ei mul oo nälkä. Sit kävin nakkaa ne puurot vessanpytyst alas. Muuten tost ahmimisest sit, et mitäs toho sanotte: (minun viime viikkoni)

    hahaa :D mullaki usein on sillee et en tiiä mitä vois tehä.. meenpä jääkaapille.

    mut joo, täält suunnalta ikäviä uutisia; repsahdin jo tänä ekana päivänä. että mua v*tuttaa.

    söin kaksi leipää, missä paljon voita päällä, juustoa, kananmunan, tomaattia ja pari karkkia.

    hyvin alko ! mitä mä teen :D helvetti..

    mysliä, varmaan 150g. En oo kyl muuta syöny, mut ku yritin olla syömättä paastoni ekan päivän ja se tollanenki sortuminen noin paljo kalorisiin enteilee sitä asennetta että päivä on pilalla ja sitte menee ahmimiseks. :o :(

    Äänestä

  • L-K-V kirjoitti:

    Mä syön koska on tylsä eikä oo muutakaa tekemist mut tänäänki olin keittämäs puuroo ni huomasin et perkel ei mul oo nälkä. Sit kävin nakkaa ne puurot vessanpytyst alas. Muuten tost ahmimisest sit, et mitäs toho sanotte: (minun viime viikkoni)

    Maanantai:
    mustikkakeitto ja puuro
    1kg porkkanoit, puol kiloo omenoit
    3l täysmehu
    300g irtokarkkeja ja 200g kuivahedelmii
    100g mantelikahvia

    Tiistai:
    40kpl piparkakkuja, glögiä
    3 lautasellist kaurapuuroo, 2 banaania
    200g karkkia, 100g mantelikahvia, kahvia

    Keskiviikko:
    200g Jaffa keksejä, 1l nougatjäätelö kinuskikastikkeella
    4 korvapuustia, 1 kahvi, 300g karkkia
    3 lautasselist puuroo, 200g raehyysto
    1 pannupitsa, 200g mustikoit, 5 automaatti maustekahvia

    Torstai:
    6 näkkäriä hillittömällä voilla, 3 lautasellist puuroo, 5 porkkana, 1 pitsa, 100g raejuustoo, ananaspaloja ja persikkaa, 1l maitoo, 1 kahvi, 1l jäätelöä

    (en ole tuntenut itseäni "kylläiseksi" kun tuntuu et on koko ajan paska olo ja pitää syödä jotta sais ees jotai mielihyvää ja kun on nii helvetin tylsä elämä ni sit vaa syö ja syö ja syö)

    Viikonlopun syömist:
    1 persikka, 2 omenaa, 6 kuppia teetä, 3 kuppia maitokahvia, 400g suklaacookies, 500g Pursotinleipiä suklaalla, 4l mehua, 2 lautasellist puuroo ja persikkasoppaa, 4 Kismet patukka, 900g Jaffa-keksejä, 2 ISO PIRKKA VALKOSUKLAAHASSELPÄHKINÄ levyä.

    Sitten nukkumiseni ovat iha mite sattuu, joskus nukun, joskus en. Syön kun en nuku. ON niin tylsää niin syön. Tänään olen syönyt 2 iso Marabou Daim levyä, 1l jäätelöä ja 200g kinuskikastiketta tuubista, 2 omenaa, 200g maapähkinöit, ja mehua/kahvia/teetä.

    Syön tylsyyteeni. JA ihmiset epäilevät että minulla on anoreksia? :o Mut joku häiriö mulla on, sitä ren kiellä :D

    (en ole tuntenut itseäni "kylläiseksi" kun tuntuu et on koko ajan paska olo ja pitää syödä jotta sais ees jotai mielihyvää ja kun on nii helvetin tylsä elämä ni sit vaa syö ja syö ja syö)

    kuulostaa ihan multa :

    Vaan jotain tekemistä esim. lukemista, kutomista, jumppaa jne. Mut heti on tylsää nii otan vaikka kirjan käteee nii alan syömää siin samal. Ärsyttäää. Monen päivän laihdutukset menee siinä :

    Äänestä

  • L-K-V kirjoitti:

    Mä syön koska on tylsä eikä oo muutakaa tekemist mut tänäänki olin keittämäs puuroo ni huomasin et perkel ei mul oo nälkä. Sit kävin nakkaa ne puurot vessanpytyst alas. Muuten tost ahmimisest sit, et mitäs toho sanotte: (minun viime viikkoni)

    Maanantai:
    mustikkakeitto ja puuro
    1kg porkkanoit, puol kiloo omenoit
    3l täysmehu
    300g irtokarkkeja ja 200g kuivahedelmii
    100g mantelikahvia

    Tiistai:
    40kpl piparkakkuja, glögiä
    3 lautasellist kaurapuuroo, 2 banaania
    200g karkkia, 100g mantelikahvia, kahvia

    Keskiviikko:
    200g Jaffa keksejä, 1l nougatjäätelö kinuskikastikkeella
    4 korvapuustia, 1 kahvi, 300g karkkia
    3 lautasselist puuroo, 200g raehyysto
    1 pannupitsa, 200g mustikoit, 5 automaatti maustekahvia

    Torstai:
    6 näkkäriä hillittömällä voilla, 3 lautasellist puuroo, 5 porkkana, 1 pitsa, 100g raejuustoo, ananaspaloja ja persikkaa, 1l maitoo, 1 kahvi, 1l jäätelöä

    (en ole tuntenut itseäni "kylläiseksi" kun tuntuu et on koko ajan paska olo ja pitää syödä jotta sais ees jotai mielihyvää ja kun on nii helvetin tylsä elämä ni sit vaa syö ja syö ja syö)

    Viikonlopun syömist:
    1 persikka, 2 omenaa, 6 kuppia teetä, 3 kuppia maitokahvia, 400g suklaacookies, 500g Pursotinleipiä suklaalla, 4l mehua, 2 lautasellist puuroo ja persikkasoppaa, 4 Kismet patukka, 900g Jaffa-keksejä, 2 ISO PIRKKA VALKOSUKLAAHASSELPÄHKINÄ levyä.

    Sitten nukkumiseni ovat iha mite sattuu, joskus nukun, joskus en. Syön kun en nuku. ON niin tylsää niin syön. Tänään olen syönyt 2 iso Marabou Daim levyä, 1l jäätelöä ja 200g kinuskikastiketta tuubista, 2 omenaa, 200g maapähkinöit, ja mehua/kahvia/teetä.

    Syön tylsyyteeni. JA ihmiset epäilevät että minulla on anoreksia? :o Mut joku häiriö mulla on, sitä ren kiellä :D

    miten nuilla määril silti en lihonnu..

    Äänestä

Hitto, elin edellisen viikon pelkällä ananaksella ja näkkärillä. Ja nytte: tän aamun aikana menny jo pantteri mix pussi (400g)!!!!!!!!!!!!!!!!!!! sen verran kaloreita että olis pitäny elää tolla märällä monta päivää. :( nytte niin ähky olo etten ole jaksanu edes lenkille lähteä...saatanan läskimaha!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

teilläkin kadoksissa? kirjoitti:

olen tässä huomannut että monella meinaa olla itsekuri hakusessa, moni (siis minä myös mukaanlukien) on herkutellut ellei jopa ahminut lähiaikoina.. mulla lähtenyt ihan käsistä, eihän se haittais jos söis terveellistä ja normaalia ruokaa. mutta entäs jos kiskaseekin suklaalevyjä, sipsipussin kerralla, tai kilokaupalla karkkia.
kerätääs tänne meille vähän apua!

mitenhän sitä itsekuria saa pidettyä hallinnassa?
kertokaa myös jos tiedätte vähäkalorisia herkkuja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu