Äitien

Tiedän jo tässä vaiheessa, tästä kirjoituksesta minut halutaan ristiinnaulita, polttaa roviolla ja syöttää vielä susille, mutta kirjoitanpa silti. Näitä palstoja lukiessa tuntuu että äidit jotka valittavat väsymystään, ovat useimmiten yhden, korkeintaan kahden lapsen äitejä. Harvemmin näkee suurperheiden äitejä moisesta kirjoittaneen. Mistähän moinen johtuu?
15844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tämä pohjaa puhtaasti omiin kokemuksiini, eli ei välttämättä päde muihin äiteihin ollenkaan:

Kun on vain yksi tai kaksi lasta, voi vielä pyrkiä suorittamaan äitiyttä täydellisesti. Homma toimii vielä jotenkuten, vaikka tavoitteena olisi moitteetta käyttäytyvät lapset ja tahrattoman siisti koti, trimmatut vatsalihakset ja jokaviikkoinen pullanpaisto.

Neljän lapsen myötä homma ainakin minulla karkasi käsistä, ja lakkasin yrittämästä olla kaikkea kaikille koko ajan. Jouduin priorisoimaan ja ajattelemaan, mikä on tarpeellista ja mikä ei.

Lopputuloksena nauravaiset lapset, leppoisa, mutta ei niin trimmi äiti sekä aivan tajuttoman sotkuinen koti. Pullat saa paistaa joku muu.

Äänestä

ei ehdi ajattelemaan ja valittelemaan väsymystä kun on muuta tekemistä :)

Äänestä
  • Tai on oppinut konstit, joilla väsymyksestä pääsee eroon.

    Tai sitten tietää mitä väsymys oikeasti on, eikä viitsi sitä tänne tulla kertomaan, koska nämä valittajat pitäisivät häntä feikkinä.

    Eipä silti, olen minä kuullut erään 2 lapsen isän kertovan, että hänen vaimonsa on niin väsynyt, että pyörryttää. Tuo isä oli lasten kanssa ulkona ja äiti nukkui sisällä.

    Äänestä

yksinkertaisesti viitsi/ jaksa enää valittaa, kun kukaan ei koskaan ole ottanut heidän valituksiaan todesta. Heiltä on aina odotettu paljon ja tullaan niin tekemään jatkossakin. Sairaanakin pitää pysyä huusholli ja lapset pitämään kunnossa, kuka sitä nyt makaanaan kehtaa jäädä...

nimim. kuuden äiti

Äänestä
  • Ne jotka väsyvät jo yhden tai kahden kanssa, eivät koskaan päädy suurperheisiksi. Lähes jokainen suurperheen äiti on kokenut myös sen yhden lapsen äitinä olemisen.

    Äänestä

Jos lapset tehty 2 vuoden ikäerolla, niin se on jo tosi paljon jos vertaa vaikka siihen et lapset pukanneet ulos vuoden erolla. Siinä on pientä taaperoa ja sitten vastasyntynyt vauva.

Äänestä
  • Meillä lapset syntyivät ensin pidemmillä ikäeroilla, mutta kahden nuorimman ikäero on vain runsas vuosi.

    Kaiken ikäiset lapset tarvitsevat äitiä yhtä paljon - vain eri tavoin.

    En allekirjoita oman kokemukseni pohjalta sitä, että lasten ikäero vaikuttaisi kovinkaan merkittävästi heidän hoitamisensa "raskauteen".

    Äänestä

että varsinkin sen ensimmäisen lapsen synnyttyä on niin pökerryksissä uupumuksesta (jollaista ei osannut edes kuvitellakaan), että tavallaan se sitten iskee satasella takaraivoon? Varsinkin sitten jos toinen lapsi syntyy heti perään, niin sitä on tavallaan siinä samassa pökkyrässä vuositolkulla, varsinkin jos lapsi/lapset ovat vielä vaativia ja valvottavat paljon.

Sitten jos lapsia ajan mittaan tulee lisää, siihen väsymykseen on kai niin tottunut tai turtunut, ettei enää edes tiedosta koko olotilaa tai ei välitä. Ja onhan sellaisia energiapakkauksia olemassa, jotka ovat kuin Duracell-pupuja, että jaksavat aina vaan :)

Kyllä muistan itsekin esikoisen synnyttyä, kuinka kuollut olin monta kuukautta, varsinkin kun vauvalla oli koliikki ja on sattumoisin ollut aina hieman ylivirkeä tapaus. Sitä kun oli nuori ja tottunut nukkumaan pitkään ilman muita velvotteita kuin kuin työ, eikä sinnekään tarvinnut aikaisin herätä.

Äänestä

Olisiko niin, että suurperheen äideillä ei ole aikaa surffailla netissä ja jos sitä sattuisi olemaankin niin heillä on varmaan jo muut hommat mielessä.

Äänestä

Monet isoäiti-ikäiset eivät voi ymmärtää nykyäitien väsymistä. Monissa perheissä hoidettiin lastenhoito varsin eri tavalla kuin nykyään. Imetystä ei harrastettu kovin pitkään tai imetettiin pitkillä väleillä. Lisäruoka aloitettiin hyvin varhain. Vauva kapaloitiin, taapero oli leikkikehässä, valjaissa tai kävelytuolissa, jotta pysyi tallessa. 7-vuotiasta isosiskoa pidettiin täysin riittävän kypsänä hoitamaan pikkusisaria. Lapsi voitiin jättää yksin sisälle pitkäksikin aikaa, jos äidin piti lähteä hakemaan jotain vaikkapa naapurista.

Monissa perheissä lastenhoito sälytettiin isovanhempien tai kotona asuvien muiden aikuisten kontolle. Lapset kasvoivat siinä sivussa, ilman että heitä olisi välttämättä hirveästi kasvatettu muuten kuin tiukalla kurilla.

Entisaikaan lapsikuolleisuus oli nykypäiviin verrattuna monikertaista, tapaturmaisia kuolemia ja hukkumisia sattui lähes joka perheessä. Harvat kantoivat huonoa omaatuntoa lasten hoidon vuoksi.

Huono omatunto ja riittämättömyyden tunne on varmaan yksi pahimpia väsymystä aiheuttavia tekijöitä. NYkyään tiedetään mitä pitäisi tehdä ja miten, mutta voimat eivät riitä toteuttamaan "täydellistä" äitiyttä.

Äänestä

Lapsia kun on niin erilaisia. Toiset vauvat vaan "ovat" vauvasta saakka, toisia taas saa kantaa koko hereilläolo ajan ja todennäköisesti vielä hytkyttää vaunuissa koko päikkäriajan. Ja on tapauksia jotka nukkuvat kymmenen kahdentoista tunnin yöunet jo muutaman kuukauden ikäisestä ja sitten niitä tapauksia jotka heräävät parhaillaan kymmenenkin kertaa yössä vielä vuodenkin ikäisenä. Itsestä ainakin tuntuu, että tuo väsymys (mitä on itsekin YHDEN lapsen kanssa tullut koettua) riippuu aivan täysin siitä, kuinka paljon on saanut nukuttua. Eiköhän ihminen kuin ihminen (on sitten lapsia nolla tai kymmenen) ole suhteellisen väsynyt jos elää vaikkapa nyt ihan vaan muutaman kuukauden tunnin parin vuorokausiunilla.

Äänestä

Että suurperheen äiti on jo niin tottunut siihen väsymykseen, että on oppinut elämään sen kanssa.. tai ei ehkä edes tunne sitä väsymystä, kun on tottunut erilaiseen rytmiin.

Toisaalta, monet väsymystä valittavat voivat hyvinkin olla yhden tai kahden PIENEN lapsen äitejä. He joutuvat usein valvomaan yönsä kokonaan. Voin kuvitella, että jos mulla olisi kolme tai neljä lasta ja saisin nukkua kokonaisia öitä, en varmasti olisi niin väsynyt mitä viimeisen vuoden aikana on tullut oltua. Joten siitä tuskasta huolimatta, jonka olen valmis kohtaamaan uudestaankin, olen siihen valmis (lisää lapsia) ihan vaan sen takia että joskus ne lapset alkavat yönsä nukkumaan.. kuten meidänkin tyttö on nyt viimeinkin tuntunut alkavan tehdä :) Eihän se itse arki ja kodinhoito yms ole raskasta (henkkoht minun mielestäni) mutta se jos joutuu painamaan niitä hommia pitkillä univeloilla..

Ja onpa tullut tavattua suurperheitten äitejäkin, joitten lapset ovat aina nukkuneet yönsä hyvin, vauvoinakin. Ei varmasti väsytäkään.

Äänestä

kaikki ihmiset on erilaisia jos joku jaksaa hoitaa innolla 3lasta tai enemmän niin ei se tarkoita että kaikki jaksaa. jotkut ei jaksa hoitaa sitä yhtäkään lasta(jonka tietää etukäteen eikä aio saada lapsia ja jotkut ei tiedä ja on väsynyt). ja myös lapset on erilaisia, yksi lapsi voi olla rauhallinen ja kiltti kuin enkeli ja toinen voi olla kiukuttelija ja ns.riehuja ja muutenkin vilkas.

turhaan tommosta alkaa vertaileen kun ei kaikki ole samanlaisia

Äänestä
  • ja itselläni on yksi lapsi(8kk), joskus olen hyvin superväsy(melko usein), joka taas johtuu siitä että usein lasta saa kannella päivät pitkät ja itelle tulee aina välillä sellanen yö etten vaan saa unta eli en nuku minuuttiakaan koko yönä ja aamulla saa alkaa sen kantelun. mutta odotan että lapsi kasvaa niin ettei koko pvää tartte kannella :) jaksaakin sitteen paremmin eikä tulee niin väsymystä.

    Äänestä

eli ne jotk auupuu jo yhden tai kahden kanssa ei koskaan hanki enenmpää lapsia? Toisaalta jos niitä on tuo meidän neljäkin niin ei auta valittaa kun hommat on hoidettava silti jne tai ollaan kohta liemessä ja syvässä..

Eli on se persoonakysymys varmaan pitkälle. Toisaalta myös aikuisuus/kypsyyskin eli ekan lapsen kanss aollaan vielä ehkä vähän nulikoita ja se oma nuoruus ja vapaus on muistissa. Kun aika akuluu ja lapsia on ehkä enemmän niin arki menee uusiin uomiin ja vastuun oppii kantamaan ja se ei ole niin iso juttu enää vaan todellakin sitä arkea ja tapa elää. Pinnaakin tulee lisää tms elämänkokemuksen kautta useimmiten.

Me aikanaan todettiin miehen kanssa, että oleellinen ero on yksi tai useampi lapsi. Yksi oli helppo ottaa toisen mukaan jne jolloin toisella oli vapaata ja toisaalta se yksi oli aika helppo hoita asiinä. Kun tuli toinen niin tilanne oli jo hieman mutkikkaampi. Toisaalta ei ollut enää kovin usein sitä lapsetonta elämää tarjollakaan noin vain ja helpolla..

Tietysti aina on ihmisiä jotk akuvittelee että heillä on jotenkin poikkeuksellisen rankkaa elämää jostain syytä. Voi, se olla oikeastikin tai sitten vain luuloa. Kun jostain syystä pääsee seuraamaan toisen elämää lähituntumalta niin huomaakin että ei se oma elämä niin vaikeaa ole. Kieltämättä vähän provonakin tähän voisi lisätä semkin että yhden hirviön kanssa tavallaan pärjää pitkään, mutta monen hirviön ei. Eli yksi lapsi voi olla kuriton jne ja ihan vanhempien syytä sen sijaan montaa sellaista ei kukaan kestä tai jaksa joten siihen ei voi kukaan suostua vaan se lapsi on saatava kasvamaan ihmistavoille pienestä asti. Eli vähän sama kuin jo son pieni sylikoira niin pärjää nostamalla sen syliin tilanteessa kuin tilanteessa, mutta jos on liki satakiloinen jässikkä niin sen on uskottava mitä emäntä/isäntä sanoo tai mennään sinne minne koira vie..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsymisestä kirjoitti:

Tiedän jo tässä vaiheessa, tästä kirjoituksesta minut halutaan ristiinnaulita, polttaa roviolla ja syöttää vielä susille, mutta kirjoitanpa silti. Näitä palstoja lukiessa tuntuu että äidit jotka valittavat väsymystään, ovat useimmiten yhden, korkeintaan kahden lapsen äitejä. Harvemmin näkee suurperheiden äitejä moisesta kirjoittaneen. Mistähän moinen johtuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu