Olin tulossa kotiin keskustasta ja kävelin katua alaspäin hieman vaipuneena omiin ajatuksiini. Olin ollut muutaman tunnin ajan shoppailemassa kaverini Jaakon kanssa, enkä saanut ostettua muuta kuin yhden kahvin ostoskeskuksen kahvilasta ja kaksi paria sukkia samaisen ostoskeskuksen Seppälästä. Mietin kävellessäni, miltä näyttäisin siinä Uuno Turhapuromaisessa reikäpaidassa, jonka näin samaisessa Seppälässä.
Yhtäkkiä havahdun aatoksistani... minua vastaan tulee kävelytiellä tummatukkainen nainen, arvelisin että iältään hän on 20-23, eli samaa ikäluokkaa minun kanssani. Näen hänet jo kaukaa ja voi luoja että hän on kaunis, mieleni tekisi heittäytyä polvilleen hänen eteensä ja kosia saman tien! Pidän kuitenkin ajatusta täysin hulluna ja jatkan kävelyä normaaliin tapaan puristaen yhä tiukemmin sukkapaketteja vasemmassa kädessäni. Mieleeni juolahtaa, että hän varmaan huomaa minut jos hymyilen hänelle nätisti ja siitä voi alkaa tulinen romanssimme! Olemme melkein kohdakkain kadulla molempien jatkaessa kävelyä ja minun valmistautuessa hymyilemää, samalla kun tunnen oloni koko ajan epävarmemmaksi. Välimatkaa on enää muutama metri; minä olen tuijottanut häntä herkeämättä viimeiset 30 metriä eikä hän ole edes vilaissut minua, tietääköhän hän edes, että häntä vastaan kulkee ihmisiä. Nyt se tapahtuu, hän vilkaisee minua... siis vilkaisee minua enkä minä tajua hymyillä! Käännän vain katseeni ujosti pois ja jatkan kävelyä. Nyt se on ohi, tuo tummatukkainen nainen käveli ohitseni ja minä vain käänsin katseeni välinpitämättömasti pois. Kyllä minulla nyt on aikaa hymyillä vaikka millä mitalla... pysähdyn ja katson hänen peräänsä haikeana tekohymy naamallani. Mutta mitä se auttaa, hän on jo kulkenut ohitseni, enkä näe hänestä kuin pelkän selkäpuolen. "Miksi helvetissä minun täytyy olla tälläinen luuseri?" kysyn itseltäni hiljaiseen ääneen keskellä kävelytietä saamatta minkäänlaista vastausta keneltäkään.
Saavun viimein kotiin. Koko loppumatka on ollut pelkkää tuskaa ja vittuuntuneisuutta täynnä omasta saamattomuudesta ja ujoudestani johtuen. Lysähdän sohvalleni miettimään sydämeni vienyttä tummatukkaista naista. Olen nähnyt hänet ennenkin... muistaakseni hän kävi eri lukiota kuin minä, mutta taisi päästä kuitenkin kanssani samana vuonna ylioppilaaksi, joka vahvistaa epäilyni samanikäisyydestä. Muistelen myös nähneeni hänet silloin tällöin eräässä bilepaikassa, Dustissa, joka on hyvin suosittu tanssipaikka päälle parikymppisten keskuudessa. Varma en voi olla, koska en itse käy siellä useinkaan. Paikka on jotenkin epämiellyttävä kun se tungetaan umpitäyteen ja tanssiminen on sula mahdottomuus puhumattakaan jonoista sisälle, baaritiskille tai vessaan. Huomaan eksyneeni aiheesta ja palaan takaisin miettimään tummatukkaisen naisen jumalaista kauneutta. Uneksin ja uneksin, kunnes nukahdan.
Herään puhelimen soittoääneen, Jaakko soittaa ja kysyy mitä teen illemmalla. Katson kelloa ja huomaan nukkuneeni ainakin neljä tuntia. Vastaan Jaakolle että "Vois sitä jossain lähteä käymään." ja sovin, että Jaakko tulee parin tunnin päästä käymään luonani ja voisimme pohtia perjantai-illan menoja. Pari tuntia vierähtää helposti tiskatessa, syödessä ja suihkussa käydessä. Jaakko saapuu luokseni mukanaan six-pack Karhua ja sanoo että ainakin hän voisi ottaa muutaman oluen jossain kapakassa ja virnistää päälle. Minulle on aivan se ja sama mitä tekisin, päivällä tapahtunut totaalinen epäonnistuminen on jo lannistanut minut. Mieleeni hiipii väkisinkin katkera ajatus siitä, että mitä hittoa minä baareissa ravaan. En käy koskaan minkään muun kuin tyttöystävän etsimisen takia niissä, eikä ole tähänkään mennessä tärpännyt...
Jaakon käydessä parvekkeella röökillä, avaan itselleni olutpullon, istun sohvalle ja rupean miettimään asiaa oikein kunnolla. Kysyn taas kerran itseltäni "Mikä vittu minussa voi olla vikana?" kun mielestäni olen niin täydellinen kuin vain tavallinen maalta kotoisin oleva, kaupungissa asuva 22 vuotias mies voi olla. Käyn säännöllisesti hoitamassa kuntoani rullaluistelemalla pitkiä lenkkejä, siivoan asuntoni säännöllisesti, syön terveellisesti ja teen ruokani itse toisin kuin osa kavereistani, jotka käyvät 7 kertaa viikossa mässäämässä kebabbia. Käyn myös opiskeluni ohessa töissä, jotta ei tarvitse elää pelkän opintotuen ja sossurahan turvin kituuttamalla. Mielestäni ansaitsen myös kunnollisen naisen elämääni, mutta sellaista ei vain ole ilmestynyt mistään. Etsin häntä joka paikasta olemalla aktiivinen tutustuja, mutta kukaan nainen ei vain halua jatkaa muutamaa lausetta pidemmälle. Muutama nainen on myös kehunut minua komeaksi, mutta en halua ketään heistä elämääni... heidän kemiat eivät vastaa omiani. Vavahdun kun Jaakko paiskaa parvekkeen oven kiinni ja sanoo, että "Lähetääks käymää tänää siel Dustissa, ei olla käyty pitkää aikaa." Mieleeni pulpahtaa ajatus, että siellähän se tummatukkainen nainenkin käy. Vastaan myöntävästi Jaakon ehdotukseen ja alamme kiskomaan kaljoja pois, jotta pääsemme matkaan.
Kello on puoli kaksitoista kun saavumme yökerho Dustiin ja olosuhteet ovat samat kuin mielikuvanikin: paikka on tupaten täynnä ja jonotimme sisään ainakin varttitunnin. Jaakko bongaa heti eräästä pöydästä luokkakavereitaan ja kehoittaa meitä menemään heidän seuraansa. Vilkaisen heidän pöytäseuruettaan ja huomaan tuon maailman kauneimman tummatukkaisen naisen istuvan heidän pöydässään. Nykäisen Jaakkoa hihasta ja kysyn "Kuka tuo tummatukkainen nainen on?" Jaakko vastaa sen olevan Leena ja että Leena on erään hänen luokkakaverinsa Maken serkku. Katseeni on kuin naulattuna Leenaan kiinni, en vain saa silmiäni irti hänestä. Jaakko jatkaa lausettaan sanoin "Onha tuo Leena iha hyvännäköne mut onha noita parempiaki täällä paikassa." Minä mykistyn, ei Jaakko voi sanoa maailman kauneimmasta naisesta tuohon sävyyn. Samalla Leena nousee pöydästä ja lähtee kävelemään, veikkaisin että baaritiskille. Sanon Jaakolle, että hän voi mennä pöytään istumaan ja että minä voin hakea meille tiskiltä kaljat. Normaalisti en menisi vapaaehtoisesti tuonne ihmishelvettiin jonottamaan kaljaa, varsinkaan kenellekkään toiselle, mutta kun tuo Leenakin näyttää baaritiskille suuntaavan. Seuraan häntä tanssilattian ohitse baaritiskin luokse ja jään hänen taakseen jonottamaan.
Jonottaessani mieleeni tulee hyvin kauniita ja unenomaisia mielikuvia minusta ja Leenasta tanssimassa hitaita ja suutelemassa tanssin päätyttyä. Minua ei ihmistungos, röökinsavu tai bassonjytke tällä hetkellä häiritse, kun vain saan olla Leenan lähellä mielikuvieni kanssa. Hetken mielijohteesta rohkaisen mieleni ja kosketan Leenaa kevyesti olkapäähän... hän ei huomaa sitä. Tai siis huomaa, mutta luulee sitä vahingoksi. Kosketan häntä uudestaan olkapäähän kahdella sormella ja sanon vienosti että "Anteeksi neiti, saanko hetken häiritä." Leena kääntää päänsä ja vastaa "Niin?" Esittelen itseni ja kerron, että hän käveli minua vastaan kadulla tänään. Leena esittelee itsensä vain etunimellään ja kysyvästi vastaa, ettei ole nähnyt minua tänään eikä koskaan aikaisemminkaan. Oloni muuttuu jälleen hyvin epävarmaksi mutta jatkan kuitenkin:
Minä: Minä kyllä näin sinut tänään ja mielestäni olet maailman kaunein nainen!
Leena: Ahaa, ihan mitä vaan.
Minä: Eiku ihan totta, oon nähny sinut joskus aiemminkin ja oon menettäny sinulle sydämmeni.
Leena: Niinpä tietysti oot.
Minä: Saanko sinun puhelinnumeron, haluaisin tutustua sinuun paremmin.
Leena: Ei oo tapana antaa vieraille ihmisille numeroo.
Minä: Mut mennää kahville joku päivä ja jutellaa, sitte voit päättää et haluatko tutustuu paremmin.
Leena: Ei kiitos, täytyy mennä.
Leena lähti kiireen vilkkaan pois jonosta ja suuntasi toiselle tiskille jonottamaan juomaansa. Minä alakuoisena lähdin myös pois jonosta ja suuntasin Jaakon luo. Saapuessani pöytäämme sanoin Jaakolle jatkavani matkaa johonkin toiseen baariin ja että Jaakko saisi itse hakea kaljansa. Jaakon jäädessä hölmistyneenä katsomaan lähdin kävelemään ulos baarista näkemättä Leenaa enää, en vain rohjennut jäädä hänen kanssaan samaan baariin saatika samaan pöytään tollaisen epäonnistumisen jälkeen.
Kävelen läheiseen rantaan, joka on suunnilleen kotimatkani varrella. Koko matkan olen todella alakuloinen, en ole koskaan ollut näin maissa kenenkään ihastukseni takia. Istun rantaan puistonpenkille ja alan miettimään koko asiaa, itseäni, rumuuttani, muita ihmisiä ja etenkin Leenaa. Eikä kulu montaakaan sekuntia kun tunnen kyyneleen valuvan vasenta poskeani pitkin. Pian oikealla poskella tapahtuu samanlainen kyyneleen valuminen... itken vuolaasti sitä, miten paska jätkä minä olen! Itku yltyy vain kun mietin ja mietin, miten paljon parempi kavereillanikin olisi elää ilman minua. Mietin, miksi minun täytyy olla tälläinen henkisesti kituva paska, jota kukaan kunnollinen nainen ei halua elämäänsä. Itken, itken, pyyhin kyyneleitä hihaani ja jatkan itemistä. Ajantajun hävittyä itku alkaa helpottaa... tuuli on hyvin viileä ja taivas alkaa peittyä pilviverhoon. Ajattelen, että satais nyt saatana ni ilta ois oikein onnellisesti kruunattu. Nousen penkiltä, pyyhin viimeiset kyyneleet hihaani ja lähden kävelemään kotia kohti odottaen innottomana huomista päivää.
Yhtäkkiä havahdun aatoksistani... minua vastaan tulee kävelytiellä tummatukkainen nainen, arvelisin että iältään hän on 20-23, eli samaa ikäluokkaa minun kanssani. Näen hänet jo kaukaa ja voi luoja että hän on kaunis, mieleni tekisi heittäytyä polvilleen hänen eteensä ja kosia saman tien! Pidän kuitenkin ajatusta täysin hulluna ja jatkan kävelyä normaaliin tapaan puristaen yhä tiukemmin sukkapaketteja vasemmassa kädessäni. Mieleeni juolahtaa, että hän varmaan huomaa minut jos hymyilen hänelle nätisti ja siitä voi alkaa tulinen romanssimme! Olemme melkein kohdakkain kadulla molempien jatkaessa kävelyä ja minun valmistautuessa hymyilemää, samalla kun tunnen oloni koko ajan epävarmemmaksi. Välimatkaa on enää muutama metri; minä olen tuijottanut häntä herkeämättä viimeiset 30 metriä eikä hän ole edes vilaissut minua, tietääköhän hän edes, että häntä vastaan kulkee ihmisiä. Nyt se tapahtuu, hän vilkaisee minua... siis vilkaisee minua enkä minä tajua hymyillä! Käännän vain katseeni ujosti pois ja jatkan kävelyä. Nyt se on ohi, tuo tummatukkainen nainen käveli ohitseni ja minä vain käänsin katseeni välinpitämättömasti pois. Kyllä minulla nyt on aikaa hymyillä vaikka millä mitalla... pysähdyn ja katson hänen peräänsä haikeana tekohymy naamallani. Mutta mitä se auttaa, hän on jo kulkenut ohitseni, enkä näe hänestä kuin pelkän selkäpuolen. "Miksi helvetissä minun täytyy olla tälläinen luuseri?" kysyn itseltäni hiljaiseen ääneen keskellä kävelytietä saamatta minkäänlaista vastausta keneltäkään.
Saavun viimein kotiin. Koko loppumatka on ollut pelkkää tuskaa ja vittuuntuneisuutta täynnä omasta saamattomuudesta ja ujoudestani johtuen. Lysähdän sohvalleni miettimään sydämeni vienyttä tummatukkaista naista. Olen nähnyt hänet ennenkin... muistaakseni hän kävi eri lukiota kuin minä, mutta taisi päästä kuitenkin kanssani samana vuonna ylioppilaaksi, joka vahvistaa epäilyni samanikäisyydestä. Muistelen myös nähneeni hänet silloin tällöin eräässä bilepaikassa, Dustissa, joka on hyvin suosittu tanssipaikka päälle parikymppisten keskuudessa. Varma en voi olla, koska en itse käy siellä useinkaan. Paikka on jotenkin epämiellyttävä kun se tungetaan umpitäyteen ja tanssiminen on sula mahdottomuus puhumattakaan jonoista sisälle, baaritiskille tai vessaan. Huomaan eksyneeni aiheesta ja palaan takaisin miettimään tummatukkaisen naisen jumalaista kauneutta. Uneksin ja uneksin, kunnes nukahdan.
Herään puhelimen soittoääneen, Jaakko soittaa ja kysyy mitä teen illemmalla. Katson kelloa ja huomaan nukkuneeni ainakin neljä tuntia. Vastaan Jaakolle että "Vois sitä jossain lähteä käymään." ja sovin, että Jaakko tulee parin tunnin päästä käymään luonani ja voisimme pohtia perjantai-illan menoja. Pari tuntia vierähtää helposti tiskatessa, syödessä ja suihkussa käydessä. Jaakko saapuu luokseni mukanaan six-pack Karhua ja sanoo että ainakin hän voisi ottaa muutaman oluen jossain kapakassa ja virnistää päälle. Minulle on aivan se ja sama mitä tekisin, päivällä tapahtunut totaalinen epäonnistuminen on jo lannistanut minut. Mieleeni hiipii väkisinkin katkera ajatus siitä, että mitä hittoa minä baareissa ravaan. En käy koskaan minkään muun kuin tyttöystävän etsimisen takia niissä, eikä ole tähänkään mennessä tärpännyt...
Jaakon käydessä parvekkeella röökillä, avaan itselleni olutpullon, istun sohvalle ja rupean miettimään asiaa oikein kunnolla. Kysyn taas kerran itseltäni "Mikä vittu minussa voi olla vikana?" kun mielestäni olen niin täydellinen kuin vain tavallinen maalta kotoisin oleva, kaupungissa asuva 22 vuotias mies voi olla. Käyn säännöllisesti hoitamassa kuntoani rullaluistelemalla pitkiä lenkkejä, siivoan asuntoni säännöllisesti, syön terveellisesti ja teen ruokani itse toisin kuin osa kavereistani, jotka käyvät 7 kertaa viikossa mässäämässä kebabbia. Käyn myös opiskeluni ohessa töissä, jotta ei tarvitse elää pelkän opintotuen ja sossurahan turvin kituuttamalla. Mielestäni ansaitsen myös kunnollisen naisen elämääni, mutta sellaista ei vain ole ilmestynyt mistään. Etsin häntä joka paikasta olemalla aktiivinen tutustuja, mutta kukaan nainen ei vain halua jatkaa muutamaa lausetta pidemmälle. Muutama nainen on myös kehunut minua komeaksi, mutta en halua ketään heistä elämääni... heidän kemiat eivät vastaa omiani. Vavahdun kun Jaakko paiskaa parvekkeen oven kiinni ja sanoo, että "Lähetääks käymää tänää siel Dustissa, ei olla käyty pitkää aikaa." Mieleeni pulpahtaa ajatus, että siellähän se tummatukkainen nainenkin käy. Vastaan myöntävästi Jaakon ehdotukseen ja alamme kiskomaan kaljoja pois, jotta pääsemme matkaan.
Kello on puoli kaksitoista kun saavumme yökerho Dustiin ja olosuhteet ovat samat kuin mielikuvanikin: paikka on tupaten täynnä ja jonotimme sisään ainakin varttitunnin. Jaakko bongaa heti eräästä pöydästä luokkakavereitaan ja kehoittaa meitä menemään heidän seuraansa. Vilkaisen heidän pöytäseuruettaan ja huomaan tuon maailman kauneimman tummatukkaisen naisen istuvan heidän pöydässään. Nykäisen Jaakkoa hihasta ja kysyn "Kuka tuo tummatukkainen nainen on?" Jaakko vastaa sen olevan Leena ja että Leena on erään hänen luokkakaverinsa Maken serkku. Katseeni on kuin naulattuna Leenaan kiinni, en vain saa silmiäni irti hänestä. Jaakko jatkaa lausettaan sanoin "Onha tuo Leena iha hyvännäköne mut onha noita parempiaki täällä paikassa." Minä mykistyn, ei Jaakko voi sanoa maailman kauneimmasta naisesta tuohon sävyyn. Samalla Leena nousee pöydästä ja lähtee kävelemään, veikkaisin että baaritiskille. Sanon Jaakolle, että hän voi mennä pöytään istumaan ja että minä voin hakea meille tiskiltä kaljat. Normaalisti en menisi vapaaehtoisesti tuonne ihmishelvettiin jonottamaan kaljaa, varsinkaan kenellekkään toiselle, mutta kun tuo Leenakin näyttää baaritiskille suuntaavan. Seuraan häntä tanssilattian ohitse baaritiskin luokse ja jään hänen taakseen jonottamaan.
Jonottaessani mieleeni tulee hyvin kauniita ja unenomaisia mielikuvia minusta ja Leenasta tanssimassa hitaita ja suutelemassa tanssin päätyttyä. Minua ei ihmistungos, röökinsavu tai bassonjytke tällä hetkellä häiritse, kun vain saan olla Leenan lähellä mielikuvieni kanssa. Hetken mielijohteesta rohkaisen mieleni ja kosketan Leenaa kevyesti olkapäähän... hän ei huomaa sitä. Tai siis huomaa, mutta luulee sitä vahingoksi. Kosketan häntä uudestaan olkapäähän kahdella sormella ja sanon vienosti että "Anteeksi neiti, saanko hetken häiritä." Leena kääntää päänsä ja vastaa "Niin?" Esittelen itseni ja kerron, että hän käveli minua vastaan kadulla tänään. Leena esittelee itsensä vain etunimellään ja kysyvästi vastaa, ettei ole nähnyt minua tänään eikä koskaan aikaisemminkaan. Oloni muuttuu jälleen hyvin epävarmaksi mutta jatkan kuitenkin:
Minä: Minä kyllä näin sinut tänään ja mielestäni olet maailman kaunein nainen!
Leena: Ahaa, ihan mitä vaan.
Minä: Eiku ihan totta, oon nähny sinut joskus aiemminkin ja oon menettäny sinulle sydämmeni.
Leena: Niinpä tietysti oot.
Minä: Saanko sinun puhelinnumeron, haluaisin tutustua sinuun paremmin.
Leena: Ei oo tapana antaa vieraille ihmisille numeroo.
Minä: Mut mennää kahville joku päivä ja jutellaa, sitte voit päättää et haluatko tutustuu paremmin.
Leena: Ei kiitos, täytyy mennä.
Leena lähti kiireen vilkkaan pois jonosta ja suuntasi toiselle tiskille jonottamaan juomaansa. Minä alakuoisena lähdin myös pois jonosta ja suuntasin Jaakon luo. Saapuessani pöytäämme sanoin Jaakolle jatkavani matkaa johonkin toiseen baariin ja että Jaakko saisi itse hakea kaljansa. Jaakon jäädessä hölmistyneenä katsomaan lähdin kävelemään ulos baarista näkemättä Leenaa enää, en vain rohjennut jäädä hänen kanssaan samaan baariin saatika samaan pöytään tollaisen epäonnistumisen jälkeen.
Kävelen läheiseen rantaan, joka on suunnilleen kotimatkani varrella. Koko matkan olen todella alakuloinen, en ole koskaan ollut näin maissa kenenkään ihastukseni takia. Istun rantaan puistonpenkille ja alan miettimään koko asiaa, itseäni, rumuuttani, muita ihmisiä ja etenkin Leenaa. Eikä kulu montaakaan sekuntia kun tunnen kyyneleen valuvan vasenta poskeani pitkin. Pian oikealla poskella tapahtuu samanlainen kyyneleen valuminen... itken vuolaasti sitä, miten paska jätkä minä olen! Itku yltyy vain kun mietin ja mietin, miten paljon parempi kavereillanikin olisi elää ilman minua. Mietin, miksi minun täytyy olla tälläinen henkisesti kituva paska, jota kukaan kunnollinen nainen ei halua elämäänsä. Itken, itken, pyyhin kyyneleitä hihaani ja jatkan itemistä. Ajantajun hävittyä itku alkaa helpottaa... tuuli on hyvin viileä ja taivas alkaa peittyä pilviverhoon. Ajattelen, että satais nyt saatana ni ilta ois oikein onnellisesti kruunattu. Nousen penkiltä, pyyhin viimeiset kyyneleet hihaani ja lähden kävelemään kotia kohti odottaen innottomana huomista päivää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
hyvin kirjotettu ja kaikinpuolin muutenkin hyvä :)