Lukekaa Sylvi Sanni Mannisen kirja "Outolintu, erilainen". (Kustannusyhtiö Ateena)Ihmettelen, miksei kirjasta ole puhuttu enempää julkisuudessa.
Tunneihmiset!
Kottarainen itsekin
9683
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Heissä on se mitä korkea elintasomme on antanut.Heissä on se mitä osalleen on sattunut.Elintason korkeus näkyy kai plootulehmässään ja isosta mahastaan kaljunsa alla.Tietyt kunnia merkit lätsissään myös markkinoilla jotka mailla ovat suurta juhlaa.On se tietenkin hyvää kirjoja lukea,mutta elämä on kuitenkin jo yhtä kirjaa kun olet siinä kunnolla mukana.Elämä menee aikapaljon pienessä valtiossa isompien raossa niinkuin isommat haluavat.On melko pientä pienen vikinä.Muruset sille jätetään suurempien pöydiltä elölei nyt linnuille heitetä niitäkin.Korkea elintasomme on yksi niitä ankkoja joita on ennenkin kuultu,kuten Pohjolan Japani jossa vähän ennen Pohjolan Keisari hallitsi.Kaikki hienot ulkomaan umtsikaupat ja muut Valkot jne.Meidän täytyimarssia joskus maailman kartalle jne.Kannattaisi kai myös katsoa,millaista mainetta maailmalle viemme? Ei pelkkä Vodgaturismi tai rikkinäisten farkkujen myynnit varmaan parhaimpaa valttia ole olleet.Mikä myös hupaisaa, että kuinka puukkojunkkarimme ja muut härmään häijyt ja pontikankeittäjät muuttuivat hetkessä kovin humanitaarisiksi? Kyllä suomalaisetkin oppivat tapoihin nopeaan jos tarvitaan.
harva uskoo...Luin kirjan joskus sen ilmestymisaikoihin (joskus -98 tai 99), enkä vakuuttunut kys.asiasta.
...kirja on kolahtanut ja kovaa! Olen esitellyt kirjaa monille ja toisia se koskettaa HYVIN omakohtaisesti. Sitten on niitä, joilla ei ole kirjassa puhuttuista asioista omakohtaisia kokemuksia ja nämä pitävät asiaa yhdentekevänä.
Itselle kirja on avannut silmät, allekirjoitan hyvin monia asioita siitä omakohtaisen kokemuksen kautta. Tottahan on, että kirja on niin paljon edellä aikaansa, että sitä ei osata ehkä hyväksyä varteenotettavana näkökulmana vielä ehkä sataan vuoteen.
sitten jo.
Pidän kirjaa hyvin tärkeänä ja oikeaanosuvana tutkimusraporttina. Löydän siitä itseäni. Kirja on auttanut minua ymmärtämään itseäni ja reaktioitani paljon paremmin!
http://www.ilias.fi/kirjat/manninen/manninen.htm
tarttuis tähän juttuun ihan tosissaan...
http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=52660
ilmeisesti Mannisen tie vei ulkomaille, eivätkä nämä tutkimukset tulleet paremmin esille.
Huomatkaa luonnehdinta:
Vaikka hän (Kaila) oli tutkijanakin kyvykäs, tutkimustulokset jäivät häneltä usein kiteyttämättä. Karismaattisena persoonana hän ei kyennytkään dialogiin, vaan oli omimmillaan luennoidessaan.
Niin, miksiköhän Kaila teilasi Mannisen tutkimukset?
http://tinyurl.com/yqn5xa
ja aluksi olin innoissani, että joku puhuu herkkien ihmisten puolesta. Mutta pidin jokseenkin outona kirjoittajan tapaa eksyä aiheesta ja kertoa kuulemiaan juttuja ja tarinoita tutkimustulostensa tueksi. Koska odotin tavallaan tieteellisempää esitystä, niin hänen tyylinsä kyllä oudoksuttaa. Ja huvittaa tietysti välillä, esim. se kohta, jossa hän katsoi tarpeelliseksi kiistää itse koskaan olleensa mielisairaalassa tai tarvinneensa psykiatria, "koska on järkevä maalaisihminen". Tavallaan virkistävääkin luettavaa ja sain siitä rohkaisua. En tiedä, ehkä Suomen ulkopuolella on tapana kirjoittaa hieman värikkäämmin.
krittiikkiä!
Mannisen esittäät taustatiedot
"en ole itse ollut psykiatrisessa hoidossa" on sinällään laadulliselle tutkimukselle ominaisen käytännön ilmentymä - tuoda tutkijan suhdetta tutkimaansa aiheeseen esille. Olisihan kirja täysin erilaisessa valossa luettava, jos Maninen itse olisi ollut psykiatrisessa hoidossa. Totta kuitenkin se, että kirjoitustyyli on hyvin erilainen verrattuna siihen, mihin olemme tottuneet ja etenkin tieteellisten raporttien osalta.
Ehkä kirjassa on ollut tavoitteena tehdä tieteellinen tutkimusraportti myyvämmäksi, mikä sinällään on hyvin epätieteellistä.Itse tulkitsen syyksi vilpittömän halun saattaa kirja mahdollisimman monen sitä tarvitsevan tietoon, auttamaan väri-ihmisiä. Minua se on auttanut ja olen kirjasta hyvin kiitollinen.
Sinänsä mitään estettä ei olisi sille, etteikö tutkimus olisi pätevä. Tässä on siis vaarana heittää lapsi pesuveden mukana pois, tuilkitsemalla täänhetkiselle ajattelulle liian vaikeaselkoinen asia huuhaaksi.
Jos kirjalla on positiivista merkitystä ihmisen kokemukselle omasta elämästään ja persoonastaan, se ei voi olla huuhaata!Kysymys on ehkä osin siitä, että tiedemaailma edelleen perustuu pitkälti mitattaviin kvalitatiivisiin menetelmiin ja tunne, emootio, reaktioherkkyys ja kaikki ns. pehmeät psykologiset, ihmisyyteen liittyvät ilmiöt ja osa-alueet ovat vaikeasti mallinnettavissa.