Gradunteko

Hei,

Onko teissä muita joilla on kokemusta lopputyön tekemisestä masennuksen kourissa? Minulla on nyt tuo tilanne päällä, ja en tahdo saada mitään aikaiseksi. Tulevaisuus on muutenkin sillä tavalla toivoton, ettei edes minkään palkinnon ajattelu auta motivoitumisessa. Kaikki tuntuu täysin turhalta.
5389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No moi. Mulla aivan sama tilanne menossa. Kiva tietää, ettei oo yksin tunteen kanssa.

Äänestä
  • löytänyt keinoja, miten päästä eteenpäin?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    löytänyt keinoja, miten päästä eteenpäin?

    Koen päättötyön pääsyyksi masennukseeni, sitä ajatellessa tuntuu aivan toivottomalta. Tuskaan auttaa kuitenkin aina välillä se, kun saa muuta tekemistä. Kun ei jatkuvasti vatvo omaa huonoa oloaan, vaan keksittyy kaikkeen hyvään elämässä, sitä piristyy ihmeesti. Olenkin viime aikoina kokeillut välttää koko asiaa, mutta tiedän etten voi tehdä sitä ikuisesti. Toiseksi olen huomannut, että asiasta puhuminen auttaa. Kerro olostasi ystävillesi, huomaat taatusti että kaikilla on joskus vaikeaa. Ihmiselle annetaan juuri sellainen taakka kantaakseen kuin he jaksavat kantaa. Kaikesta selviää kun vaan uskoo itseensä.

    Äänestä

Et ole ainut. Minulla gradu seisoo myös, koska aivot eivät kykene työskentelemään. Minun masennus on sen verran vakavaa sorttia, että muisti ja keskittyminen eivät toimi, vaikka haluaisin miten kovasti. Olen sairaslomalla ja minun on vain pekko antaa aivojen levätä narikassa ja toivoa parasta, että levättyään aivot alkavat taas pelittämään. Lääkitys on onneksi kohottanut mielialaa, mutta ei valitettavasti ole korjannut aivotoimintaa ainakaan vielä. Jos ei muista sivun lopussa, mitä sivun alussa luki tai pahimmillaan kadottaa tajun pitkässä lauseessakin, että mistä on kyse, niin asialle ei voi mitään muuta kuin odottaa.

Lääkärin ohje on ollut minulle
- lepää, huilaa, salli itsellesi lepo
- huolehdi riittävästä unesta
- ulkoile
- muista syödä tervellisesti
- yritä tehdä niitä asioita, jotka tuntuvat itsestä mukavilta
- älä innostu puuhaamaan liikaa, vaikka asia olisi innostavakin, koska sitten taas ylitän voimavarani ja uuvun liikaa (tämä ohje johtuu siitä, että minun masennus johtuu loppuunpalamisesta ja liiasta uurastamisesta, taipumuksestani yrittää tehdä kaikki täydellisesti ja liian perusteellisesti)
- älä syyllistä itseäsi
- unohda vähäksi aika koko gradu ja anna itsellesi lupa keskittyä parantumiseen

Toivotaan meille kaikille graduntekijöille parempaa vointia ja valmistumista sitten aikanaan...

Ai niin, oletko käynyt lääkärissä? Onko sinulla hoitosuhde päällä? Jos et, niin hakeudu ihmeessä hoitoon! Minulla on hoitosuhde koko ajan lääkärin kanssa ja lisäksi käyn nykyisin terapiassa.

Äänestä
  • Hei

    Täällä vielä yksi masennuksen ja gradun kanssa kamppaileva. Todellakin pahinta on keskittymiskyvyn olemattomuus ja muistin heikkous. Olen syönyt mirtatsapiinia nyt kuukauden ja koettanut nukkua, mielestäni se on auttanut. Käyn terapiassa viikoittain ja pyrin ulkoilemaan paljon. Oma oloni on parempi kuin kuukausi sitten vaikka olin todella heikossa kunnossa. Pahinta on, että tähän ei auta kuin aika. Pakko antaa itselleen lepoa, väkisin yrittäminen vain pahentaa tilannetta. Mitäpä jos laittaisitte gradun 4 vk kokonaan pois? Se ei tarkoita, että emme valmistu koskaan vaan sitä, että aivojenkin täytyy levätä ja korjata serotoniinitasapainoa, masennukseen ei valitettavasti ole nopeaa lääkettä, ystäväni sanoi masennuksen läpi käytyään, että se on kokemus, jota arvostaa jälkikäteen... vielä en jaksa siihen uskoa täysin mutta pakko on yrittää... voimia teille kaikille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentuneena kirjoitti:

Hei,

Onko teissä muita joilla on kokemusta lopputyön tekemisestä masennuksen kourissa? Minulla on nyt tuo tilanne päällä, ja en tahdo saada mitään aikaiseksi. Tulevaisuus on muutenkin sillä tavalla toivoton, ettei edes minkään palkinnon ajattelu auta motivoitumisessa. Kaikki tuntuu täysin turhalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu