Olen 33-vuotias nainen. Lastenhankinta pyörii mielessä mutta en osaa tehdä lopullista päätöstä hankinko oman lapsen vai en. Reumani sanotaan olevan latenssivaiheessa mutta oireiden perusteella sitä on vaikea uskoa, sillä nivelet ovat kivuliaat ja turpoilevat. Lisäksi ennen oireettomát nivelet ovat alkaneet oireilla.
Lisäksi sairastan fibromyalgiaa ja minulla on nivelrikkoa polvissa ja ranteissa.
Pelkään miten reuma reagoi jos nyt hankkiudun raskaaksi ja miten kipeä olen synnytyksen jälkeen ja miten jaksan hoitaa lasta synnytyksen jälkeen? Peruslääkityksenä on tällä hetkellä Panadol, joka ei riitä kipujen hoidoksi.
Pidän lapsista ja minä haluaisin saada oman lapsen mutta pelko oman sairauden pahenemisesta ja omien voimavarojen vähyydestä kipeänä hoitaa lasta vaikeuttavat päätöksentekoa. Adoptio oli vaihtoehtona mutta sen Interpedia tyrmäsi reuman vuoksi, se oli ikävä takaisku. Sijaislapset ovat eräs mahdollisuus, mutta kyseessä ei olisi kuitenkaan oma lapsi.
Kysyisinkin, että onko joku jättänyt reuman vuoksi hankkimatta lasta? Oliko päätös vaikea ja mitkä asiat vaikuttivat päätökseen? Onko päätös kaduttanut? Vai pitäisikö unohtaa pelot tulevasta ja yrittää tulla raskaaksi kun kerran lapsista pitää?
Lisäksi sairastan fibromyalgiaa ja minulla on nivelrikkoa polvissa ja ranteissa.
Pelkään miten reuma reagoi jos nyt hankkiudun raskaaksi ja miten kipeä olen synnytyksen jälkeen ja miten jaksan hoitaa lasta synnytyksen jälkeen? Peruslääkityksenä on tällä hetkellä Panadol, joka ei riitä kipujen hoidoksi.
Pidän lapsista ja minä haluaisin saada oman lapsen mutta pelko oman sairauden pahenemisesta ja omien voimavarojen vähyydestä kipeänä hoitaa lasta vaikeuttavat päätöksentekoa. Adoptio oli vaihtoehtona mutta sen Interpedia tyrmäsi reuman vuoksi, se oli ikävä takaisku. Sijaislapset ovat eräs mahdollisuus, mutta kyseessä ei olisi kuitenkaan oma lapsi.
Kysyisinkin, että onko joku jättänyt reuman vuoksi hankkimatta lasta? Oliko päätös vaikea ja mitkä asiat vaikuttivat päätökseen? Onko päätös kaduttanut? Vai pitäisikö unohtaa pelot tulevasta ja yrittää tulla raskaaksi kun kerran lapsista pitää?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko reuma siis aina este adoptoinnille? Entä muut sairaudet? Pitääkö olla täydellisen terve, että voi saada lapsen adoption kautta? Onko väliä, kuinka paha tauti on vai onko sillä mitään merkitystä? Onhan aivan eri asia, jos saa vain lieviä oireita ja on työkykyinen kuin se, että on esim. eläkkeellä ja liikunta rajoittunutta... Itselläni on melko lieviä oireita, mutta en silti ole ajatellut lisääntyä, koska olen kuullut niin monta tarinaa siitä, kuinka reuma on pahentunut raskauden jälkeen. Raskausaika ilmeisesti monellakin voi olla helpohko tai näin olen kuullut.
Niin, kyllä näin väitettiin, että reuma olisi este adoptiolle sen ennalta-arvaamattomuuden vuoksi, oli tilanne mikä tahansa reuman aktiivisuuden suhteen. Kävin pitkän keskustelun Interpedian henkilön kanssa ja hän ei halunnut antaa yhtään turhaa toivoa adoption suhteen eli se siitä. Todellakin adoptiossa vaaditaan tulevilta vanhemmilta aikas lailla täydellistä terveyttä ja muitakin mitä ihmeellisimpiä vaatimuksi(kasvojen piirteet, taloudellisuus, asuinpaikan pysyvyys, opiskeluja ei saisi aloittaa...). Olen ottanut paljon selvää adoptiosta ja aavistelinkin sen mahdottomuutta. Reumalääkärit eivät varmastikaan ole tietoisia tästä asiasta, sillä olivat yllättyneitä minun tiedoistani ja meiltä evätystä adoptiosta.
Toisaalta ihmettelen myös sitä, että toiset reumalääkärit rohkaisevat ehkä turhankin helposti lastenhankintaan vaikka reuma oireilee. Tosin lapsi tuo elämään varmasti iloa mutta jaksaako lapsesta sitten iloita jos on aina väsynyt ja kivulias??
Olen miettinyt tätä asiaa jo aika pitkään ja välillä tulee tunne, että ehkä asia pitäisi unohtaa hetkeksi ja antaa ajan vaikuttaa asiaan.
Kyllä minä melkein sitten neuvoisin sinua hankkimaan sen lapsen/lapset, jos kerran olet lapsirakas. Onhan sinulla kuitenkin puoliso tukena? Itselläni on hieman erilainen tilanne, en ole äitityyppiä, en ole lapsista koskaan edes haaveillut, joten olen oikeastaan ihan mielelläni lapseton, varsinkin kun (pienenä) vaarana on, että oma terveys menee huonommaksi. Eikä minulla kyllä ole sopivaa kumppaniakaan lähettyvillä, kun olen sinkku, joten taitaa jäädä lapset hankkimatta. Monet reumaatikot kuitenkin hankkivat lapsia ja reuma ei ole mikään este raskaana olemiselle. Tsemppiä! ;)
Itseäni ärsyttää hieman "kärsin lapsettomuudesta" -jutut. Mielestäni lapsettomuus ei ole kärsimys, jos siitä ei sellaista itse tee. Eihän kukaan saa kaikkea haluamaansa.
Työelämässä olen huomannut, että jotkut ajattelevat, että minun on tehtävä enemmän töitä ja suostuttava mihin tahansa "helpon" elämäni vuoksi. On tehnyt mieli muutaman kerran kysyä, että vaihtaisitko lapsesi nivelreumaan.
Reumassa on vahva osuus myös perinnöllisyydellä.
Olisi suuri riski että lapsesi olisi myös reumainen. Olen ollut tekemisissä reumalasten kanssa. Kova juttu lapselle.
Hei
En missään tapauksessa jättäisi hankkimatta lasta sen vuoksi, että reumaan liittyy perinnöllisyystekijä. Itse olen sairastanut aivan pienestä lapsesta vaikeaa reumaa. Elämä on arvokasta olipa reumaa tai ei. Perinnöllisyys reumassa ei tarkoita että se periytyisi äidiltä lapselle vaan suvussa saattaa olla alttius sairastua nivelreumaan. Kaikissa reumatapauksissa perinnöllistä osuutta ei ole. Suvussa ei välttämättä ole kuin yksi sairas. Juttele jonkun asiantuntijan kanssa tästä periytyvyys asiasta niin vakuutut että sitä ei kannata pelätä. Lapsi voi ihan yhtä todennäköisesti sairastua diabetekseen tms. Lapsi tuo kuitenkin sairaanakin niin valtavasti iloa, että se peittää sairaudet. Suurempi todennäköisyys on saada terve lapsi kuin sairas.
Kuitenkin olen tavannut paljon reumalapsia ja heidän vanhempiaan. Heiltä ei saisi aivan yhtä innokkaan myönteistä vastausta.
Olen keskustellut aika monen kanssa.
Vaikka lapsi tuo itselle iloa niin kyllä iloa lieventää aika tavalla katsella lapsen kärsimystä. Se tuntuu olevan jokaisen heidän mielipiteensä.
Kyllä taipumus reumaan on reumaa sairastavien lapsilla vaikka moni ei ole mitenkään suoraan periytyvä.
Sairastan itse primääriä Sjögrenin syndroomaa sekä astmaa ja olen allerginen. Olen kovasti miettinyt mahdollista lapsiasiaa. Pahin pelko olisi se että siirtää geeneissä sairauden lapselle ja Sjögrenin kanssa yksi suurimpia mörköjä on eteiskammiokatkoksen riski vauvalla. En varmaan voisi antaa itselleni anteeksi sitä jos vauva joutuisi mun geenien takia elämään tahdistimen kanssa lopun ikäänsä tai jotain pahempaa. Toisaalta onhan monta muutakin riskiä ja/tai sairautta tms.mitä voisi lapselle tapahtua ilman sitäkin että äiti on sairas.
Toinen seikka on se, että kuinka oma sairaus suhtautuisi mahdolliseen raskauteen. Menisikö nyt rauhallisessa vaiheessa oleva sairaus pahempaan suuntaan ja joutuisinko uudelleen syömään Oxiklorinia ja kortisonia tai jotain muuta.
Jos sitten vaikka raskaus menisi hyvin ja lapsi olisi terve niin riittäisikö omat voimat hoitaa sekä oma sairaus ja lapsi ja kaikki muu elämään liittyvä. Välillä jo nytkin tuntuu olevan voimavarat jaksamisen rajoilla.
Vaan jos siltä tuntuu että lapsen haluaa ja on valmis ottamaan tilanteet sellaisina kuin ne tulee vastaan niin mikäpä siinä. Kannattaa varmaan kokeilla jos vauvan saanti onnistuu. Elämä on täynnä riskejä ja jos ei mitään uskalla niin ei sitä mitään saakaan. Kukin tavallaan. Turha kai sitä on jossitellakaan liikaa.
Onnea matkaan mitä sitten päätettäkin kukin elämänne ja lasten saannin suhteen.