Dieseliä

Olen epätietoinen miten tyhjäksi tankki pitää
saada vaihdettaessa polttoöljystä dieseliin.
Pienetkin jäämät kai näkyy kuin olisi tankattu
väärää ainetta. Mitään ohjeita en ole nähnyt.
132747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Herranjestas sentään, kyllä me suomalaiset ollaan mallikelpoisia, kilttejä ja lainkuuliaisia EU-kansalaisia! Meillä sitä ruvetaan noudattamaan lakeja ennen kuin niitä on edes vahvistettu sovellutusohjeiden olemassaolosta puhumattakaan. Herran pelko se on kaiken hyvän alku ja juuri. Miksei oteta mallia vaikkapa Italiasta, jossa kyllä nyökytellään nöyrästi EU:n suuntaan, mutta käytännössä jatketaan ihan samalla tavalla kuin ennenkin.

Ihan vaan siltä varalta, että tämä avaus ei ollut trolliksi tarkoitettu, kerrataan tähän vielä linkki hallituksen esityksestä aiheeseen:
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2007/20070061.pdf

Sieltä kannattaa lukea erityisesti s. 17, jossa puhutaan usean vuoden joustavasta siirtymäajasta. Ei nuo väriaineet häviä yhdessä hujauksessa jakeluasemien tankeistakaan, joten siitä vaan omat tankit syksyllä täyteen halpaa (?) löpöä ja tankataan ensi kesänä mittareista sitä ainetta, mitä sieltä myydään.

Äänestä
  • Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annettujen lakien muuttamisesta sekä laiksi yksityisestä huvialuksesta suoritettavasta polttoainemaksusta

    ...(s.17):
    "Dieselöljyyn siirtyminen olisi tarkoitus toteuttaa
    joustavasti siten, ettei huoltoaseman
    pitäjien tai veneilijöiden tarvitsisi vaihtaa säiliöissään
    olevia polttoaineita. Jakeluteknisesti
    muutos toteutuu siten, että öljy-yhtiöt toimittavat
    veneasemille ainoastaan dieselöljynä
    verotettua ja värjäämätöntä polttoainetta.
    Käytännössä kuitenkin kestää jonkin aikaa
    ennen kuin kevyen polttoöljyn värjäyksessä
    käytetyt merkki- ja väriaineet häviävät huoltoasemien
    ja veneiden tankeista. Käytetty
    polttoaine saattaa värjääntyä näistä väriainejäämistä,
    vaikka polttoaine olisi jalostamolta
    lähtiessään ollut värjäämätöntä dieselöljyä."

    Äänestä

  • Juuri näin ja keskustelua seuranneena on tullut sellainen kuva, että koko ruljanssissa voipi vielä vierähtää parikin vuotta.

    Äänestä

Haloo, ei sitä tankkia tarvii pestä eikä tyhjentää.
Kyllä ne väriaineet kerkee viitenkertaan huuhtoutumaan pois ennen ku niitä ruvetaan edes tarkistamaan.
10L värillistä löpä jos on tankissa ja siihen päälle 100L dieseliä niin eron huomaa jo ihan hyvin paljaalla silmällä.
Noi on jotain urbaaneja legendoja että jos hiukanki punaseen vivahtaa niin tulee korotetut diesel verot.
Vittu mikä joukkohysteria tästäkin on tullu.

Äänestä
  • Ottamatta kantaa tulevaan laintulkintaan totean vaan taas kerran essonbaarin rohvessooreille:

    Se väriaine on siinä ainoastaan silmämääräistä erottamista varten estämään vahinkotankkaukset. Ruotsissa se on väriltään jopa vihreää.

    Varsinainen aiempi alemman veroluokan merkkiaine oli nimeltään furfuraali, ja nykyisin käytetään yhdistettä nimeltään euromarker. Näillä ei ole mitään tekemistä litkun värjäyksen kanssa. Aivan kuten ei tentun sinisellä värillä ja denaturoinnillakaan. Se denaturointi ei jää siihen ranskanleipään, kuten ei merkkiainekaan häviä löpöstä auringonvalossa vaikka punainen väri hajoaakin.

    Jos veronkiertoa epäillään tehdään ilmaisutesti joka nimensä mukaisesti ilmaisee merkkiaineen läsnäolon, ei sen pitoisuutta. Siksi ei juuri kannata kaataa 1000:een litraan dieseliä kympin kannua löpöä sekaan, vaikka väri laimeneekin huomaamattomaksi.

    Tämän takia se tankki ja suodattimet täytyy huuhdella vaikkapa traktorissa jos siirrytään verolliseen ajoon. Veneissä käytännössä riittänee mahdollisen siirtymäajan puitteissa että ajaa tankin TYHJÄKSI muutaman kerran ennenkuin tankkaa uutta verollista. Sen merkkiaineen laimentaminen kun ei edelleenkään kannata.

    Nähtäväksi jää miten verokarhu haluaa valvonnan toteutettavaksi, ongelmahan on se että käytännössä kaikissa dieselveneissä on tällä hetkellä edelleen verotonta tankissa.

    Äänestä

  • kempparin kunkku kirjoitti:

    Ottamatta kantaa tulevaan laintulkintaan totean vaan taas kerran essonbaarin rohvessooreille:

    Verottoman polttoainen käyttö 1.1.2008 jälkeen on hallituksen esityksessä hyvin rankasti sanktioitu (750-4000 e maksu), mutta toisaalta kuten aiemmin tässäkin viestiketjussa esillä olleessa lainauksessa on todettu, niin joustavaan siirtymäaikaan on myös varauduttu. Turha hysteria kuten tankkien pesu ja polttoaineen vaihto on aivan turhaa, kyllä lainsäätäjälläkin näyttäisi ainakin esityksen mukaan olevan järkea ja tietoa nykytilanteesta. Tarkempia ohjeita varmaankin ja toivottavasti tulee, kun laki on vahvistettu.

    Äänestä

  • AriT kirjoitti:

    jos kaikkien veneiden jäljellä olevia löpömääriä ajatellaan.
    Laillisesti ostettu polttoaine on oman oikeustajuni mukaan saatava käyttää siihen tarkoitukseen, johon se on hankittu. Tuskin voidaan edellyttää tankkien tyhjennyksiä, sisäpesuja ja filtterien vaihtoa. Olisi aika iso ja kallis projekti. Mihin tankeista tyhjennetyt löpöt kerättäisiin, kuka tulisi tyhjentämään yli tuhannen veneen tankit... Ymmärsin, että polttoaineen verotuksen tarkoitus EU:ssa liittyy ilmastonmuutoksen torjuntaan. Seurataanpa miten britit suhtautuvat. Rauhallisesti, luulisin.

    Omassa purjepaatissani on kölitankissa jäljellä n. 400 l löpöä, päivätankissa vain 60, mutta matka-ajossa kulutus on vähän alle 2 litraa tunnissa. En silti ole huolestunut polttoaineratsioista. Tulkoon sitten vaikka ennakkotapaus oikeusistuimiin, jos sakotetaan.

    Äänestä

  • on tankeissa kirjoitti:

    tämä polttoaine-direktiivi tehtailtiin EU:ssa jo 90-luvun puolivälissä. Tuttuun tyyliin hampaaton ja munaton Suomi ei tässäkään asiassa pistänyt lainkaan hanttiin vaikka asia olisi voitu sisällyttää vaikka Suomen EU-liittymissopimukseen.

    On valitettavaa nähdä taas kerran kun kansalaisia kusetetaan eli verotetaan kaiken maailman ilmastohömpän varjolla. No, ilmastouskovaisia ja yksinkertaisia ihmisiä ylipäätään on helppo kusettaa kun ovat niin hölmöjä.

    Äänestä

  • kempparin kunkku kirjoitti:

    Ottamatta kantaa tulevaan laintulkintaan totean vaan taas kerran essonbaarin rohvessooreille:

    Se väriaine on siinä ainoastaan silmämääräistä erottamista varten estämään vahinkotankkaukset. Ruotsissa se on väriltään jopa vihreää.

    Varsinainen aiempi alemman veroluokan merkkiaine oli nimeltään furfuraali, ja nykyisin käytetään yhdistettä nimeltään euromarker. Näillä ei ole mitään tekemistä litkun värjäyksen kanssa. Aivan kuten ei tentun sinisellä värillä ja denaturoinnillakaan. Se denaturointi ei jää siihen ranskanleipään, kuten ei merkkiainekaan häviä löpöstä auringonvalossa vaikka punainen väri hajoaakin.

    Jos veronkiertoa epäillään tehdään ilmaisutesti joka nimensä mukaisesti ilmaisee merkkiaineen läsnäolon, ei sen pitoisuutta. Siksi ei juuri kannata kaataa 1000:een litraan dieseliä kympin kannua löpöä sekaan, vaikka väri laimeneekin huomaamattomaksi.

    Tämän takia se tankki ja suodattimet täytyy huuhdella vaikkapa traktorissa jos siirrytään verolliseen ajoon. Veneissä käytännössä riittänee mahdollisen siirtymäajan puitteissa että ajaa tankin TYHJÄKSI muutaman kerran ennenkuin tankkaa uutta verollista. Sen merkkiaineen laimentaminen kun ei edelleenkään kannata.

    Nähtäväksi jää miten verokarhu haluaa valvonnan toteutettavaksi, ongelmahan on se että käytännössä kaikissa dieselveneissä on tällä hetkellä edelleen verotonta tankissa.

    Ansiokas selostus. Puutun kuitenkin yhteen kohtaan kirjoituksessasi. Nimittäin veneen tankkia ei voi ajaa tyhjäksi. Hyvä merimiestaito (jonka käyttämättä jättämisestä muuten Selänteen veneen kipparia syytetään ihan oikeusistuimessa) edellyttää, että polttoainetta on aina tankissa niin paljon, ettei ole riskiä joutua merihätään polttoaineen loppumisen takia. Näin ollen merkkiaine häipyy tankeista erittäin hitaasti.

    Äänestä

  • Töks kirjoitti:

    Ainakin venhemmat tiisselit joutuu vielä ilmaamaankin jos tankin kuivaksi ajaa.

    Äänestä

  • Töks kirjoitti:

    Ansiokas selostus. Puutun kuitenkin yhteen kohtaan kirjoituksessasi. Nimittäin veneen tankkia ei voi ajaa tyhjäksi. Hyvä merimiestaito (jonka käyttämättä jättämisestä muuten Selänteen veneen kipparia syytetään ihan oikeusistuimessa) edellyttää, että polttoainetta on aina tankissa niin paljon, ettei ole riskiä joutua merihätään polttoaineen loppumisen takia. Näin ollen merkkiaine häipyy tankeista erittäin hitaasti.

    Oikein järjen jättiläisiä veneilijöiden joukossa.

    Tankin tyhjäksi ajaminen tietysti tarkoittaa sitä että nokka merelle ja niin kauan mennään ku löpöö riittää... ja sitten viellä se ilmaamisen kauheus.

    Lisää vaan näitä ajatuksia siitä miksi tankit on tyhjennettävä maissa ja kaikki pestävä huolellisesti ennen vesille laskua.
    Varokaa niitä viranomaisia ne saattaa jo talvella tulla tarkistamaan tankin sisällön kun uudet määräykset ovat tulleet voimaan.

    Ja muistakaa myös uudelleen rekisteröinti joka on suoritettava pikaisesti jotta veneisiin saadaan autoja vastaava vuotuinen vero.
    Tiesittehän, jotta voisitte kulkuneuvonne rekisteröidä uusien sääntöjen mukaan, pitää vene punnita akredoidussa labrassa ja ennen kaikkea mitattava tehot jarrupenkissä. käy huonosti jos poliisit merellä mittaa tehot ja ne ei täsmää rekisteriotteen kanssa.

    Äänestä

  • Töks kirjoitti:

    Ansiokas selostus. Puutun kuitenkin yhteen kohtaan kirjoituksessasi. Nimittäin veneen tankkia ei voi ajaa tyhjäksi. Hyvä merimiestaito (jonka käyttämättä jättämisestä muuten Selänteen veneen kipparia syytetään ihan oikeusistuimessa) edellyttää, että polttoainetta on aina tankissa niin paljon, ettei ole riskiä joutua merihätään polttoaineen loppumisen takia. Näin ollen merkkiaine häipyy tankeista erittäin hitaasti.

    Kempparimies puhuu tosiaan asiaa, vaan tuskinpa hän tarkoitti sitä että ajetaan kone ilmoille keskellä selkää. Ei se homma vaivatonta tule olemaan, teki sen miten tahansa. Tankkaus täytyy ajoittaa siten että tankki on vanhasta tavarasta mahdollisimman tyhjä ja jos mahdollista imuttaa ne jäljellä olevat muutama kymmenen litraa sieltä pohjalta pois. Helpompaa ja halvempaa kuin koko tankin tyhjennys. Hyvään merimiestaitoon kuuluu myös laitteistonsa tunteminen, mukaanlukien jäljellä oleva polttoaine ja sen kulutus.

    Valitettavasti ajat ja lait muuttuvat, ja hallintoalamaisten tulee sopeutua uusiin säädöksiin. Turhat uhoamiset voi mielestäni jättää sinne ratsiaan jos on asiastaan varma.

    Ostin minäkin joskus kännykän kun työmatkalla on hyvä hoitaa asioita. Sitten pentele määräsivät HF-pakon. Minähän en sellaisia laillisesti ostettuun kännykkääni hanki kun ei sellaista ennenkään tarvinnut. Viime viikolla sitten sisäministeriön poliisiosaston ulkopalveluyksikkö muisti minua asiasta asetuksella määrätyllä 50€ rikemaksulla. En uhonnut.

    Äänestä

  • Ploks kirjoitti:

    Miksi ihmeessä pitää spekuloida miettiä tapoja löpön väriaineesta eroon pääsemiseen, kun asiasta ei vielä ole edes mitään virallista tietoa? On vain tuo hallituksen esitys, jossa siinäkin puhutaan joustosta ja siirtymäajasta. Odotellaan rauhassa ja tankataan sitä ainetta, mitä rannalta milloinkin on saatavissa. Varmaa on, että vaikka jakeluasemille tulisi väriaineetonta dieseliä, niin väriainejäämiä kulkeutuu jakelustakin pitkän aikaa veneiden tankkeihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pesemäänkö ? kirjoitti:

Olen epätietoinen miten tyhjäksi tankki pitää
saada vaihdettaessa polttoöljystä dieseliin.
Pienetkin jäämät kai näkyy kuin olisi tankattu
väärää ainetta. Mitään ohjeita en ole nähnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu