Suomessa askauden keskeytyksessä käytetty menetelmä riippuu siitä, kuinka pitkälle raskaus on edennyt.
Ennen yhdeksättä viikkoa tavanomaisin tapa on suorittaa kemiallinen raskaudenkeskeytys, jossa mifepristonin sekä misoprostolin avulla aiheutetaan raskauden keskeytyminen. Noin 8 prosentissa tapauksista tarvitaan kirurgisia jatkotoimia. 36% aborteista tehdään näin.
Yhdeksästä viidenteentoista viikkoon asti yleisin menetelmä on imu-aspiraatio, viidennestätoista kahdeksaantoista viikkoon dilataatio ja evakuaatio (dilation & evacuation), jossa kohdunkaula avataan ja kohtu tyhjennetään kirurgisesti.
Kun sikiön koko raskauden edetessä kasvaa, sikiö voidaan ennenaikaisesti poistuttaa kohdusta prostaglandiinin avulla. Hyvin myöhäisessä vaiheessa voidaan joutua turvautumaan kiisteltyyn D&X-menetelmään (Dilation And Extraction), jossa sikiön pää puristetaan kokoon ja sikiö poistetaan kohdusta kokonaisena.
Vain solymöykky.
Ennen yhdeksättä viikkoa tavanomaisin tapa on suorittaa kemiallinen raskaudenkeskeytys, jossa mifepristonin sekä misoprostolin avulla aiheutetaan raskauden keskeytyminen. Noin 8 prosentissa tapauksista tarvitaan kirurgisia jatkotoimia. 36% aborteista tehdään näin.
Yhdeksästä viidenteentoista viikkoon asti yleisin menetelmä on imu-aspiraatio, viidennestätoista kahdeksaantoista viikkoon dilataatio ja evakuaatio (dilation & evacuation), jossa kohdunkaula avataan ja kohtu tyhjennetään kirurgisesti.
Kun sikiön koko raskauden edetessä kasvaa, sikiö voidaan ennenaikaisesti poistuttaa kohdusta prostaglandiinin avulla. Hyvin myöhäisessä vaiheessa voidaan joutua turvautumaan kiisteltyyn D&X-menetelmään (Dilation And Extraction), jossa sikiön pää puristetaan kokoon ja sikiö poistetaan kohdusta kokonaisena.
Vain solymöykky.
Vastaukset 26
Vanhimmat
olet nuo tietosi ammentanut?
Eivät nimittäin ole Suomen tietojen mukaiset.
www.kaypahoito.fi (raskauden keskeytys)
"Yli 12-viikkoinen raskaus keskeytetään Suomessa lääkkeillä 3." jne. paljon oikeaa ja todellista tietoa.
wikipedia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Abortti
"Raskauden keskeytykset SUOMESSA:
Yhdeksännelle raskausviikolle asti voidaan valita joko lääkkeellinen keskeytys tai imukaavinta, viikoilla 9–12 imukaavinta ja raskausviikon 12 jälkeen ainoastaan lääkkeellisesti käynnistetty synnytys."
Taisit lukea wikipedian tietoja aborttien keskeytysmenetelmistä yleensä? Kannattaa kuitenkin lukea jatkoa sieltä, miten SUOMESSA keskeytykset tehdään.
Stakes ja abortti kertoo todellisuudesta myös.
Yleiset aborttimenetelmät.
Ja tosiasia on että suomessa lääkkein tehtyjä abortteja thdään 36% kaikista aborteista.
Toisin sanoen 64% aborteista on repimistä ja rutístelua.
Keskeytysmenetelmiä on käytännössä kaksi, kirurginen imukaavinta tai raskauden keskeyttävä lääkitys. Kolmas mahdollisuus on leikkaus, niin sanottu pikkusektio, jota tarvitaan silloin, kun keskeytystä ei voida tehdä muilla menetelmillä. Leikkauksissa joudutaan tekemään vain muutama vuodessa. 7.–12. raskausviikolla voidaan valita joko lääkkeet tai imukaavinta, joka on lääkitystä nopeampi ja siksi myös suositumpi. Lääkkein tehtävä raskaudenkeskeytys on sitä tehokkaampi, mitä aikaisemmin keskeytykseen päästään.Lääkkeellisessä raskaudenkeskeytyksessä käytetään kahden lääkeaineen yhdistelmähoitoa, niin sanottua antiprogestiinia eli mifepristonia ja prostaglandiinia. Lääkkeellisessä raskaudenkeskeytyksessä on tärkeä varmistaa, että raskaus todella päättyy, koska keskeytyslääkkeet voivat mahdollisesti aiheuttaa sikiöepämuodostumia. Kirurginen imukaavinta tehdään sairaalassa, ja toimenpiteen ajaksi potilas nukutetaan. Ennen keskeytystä kohdunkaulaa pyritään pehmentämään, jotta kohdunsuun repeämisen ja kohdun seinämän vioittumisen riskit olisivat mahdollisimman pienet. Pehmennyshoitona käytetään emättimeen asetettuja prostaglandiinitabletteja. Lääkkein aiheutettu raskaudenkeskeytys on luonnonmukaisempi vaihtoehto. Siksi sitä käytetään yli 12 viikkoa kestäneessä raskaudessa, vaikka keskeytys saattaa kestääkin pitkään, jopa useita vuorokausia. Emättimeen pantavat lääkkeet saavat kohdun supistelemaan, ja sikiö abortoituu emättimen kautta ulos. Tämän jälkeen istukka ja kalvot tarkastetaan. Jos ne eivät ole täydelliset, on usein tarpeen tehdä kohdun kaikukuvaus ja tarvittaessa kaavinta.
Eli jos luit, on imukaavinta edelleen suosituin menetelmä.
Stakeshan kertoo sen todellisuuden:
http://www.stakes.fi/FI/tilastot/aiheittain/Lisaantyminen/steriloinnit/steriloinnit.htm
"Ennen 6. raskausviikkoa tehtyjen keskeytysten osuus (37,9 %) lisääntyi edelleen vuonna 2005. Suurin osa keskeytyksistä (92,9 %) tehtiin ennen 12. raskausviikkoa. Lääkkeellisten keskeytysten osuus kaikista keskeytyksistä lisääntyi ollen 53,1 prosenttia."
Ja seuraavasta löytyy taulukosta tiedot, että imukaavinta on vähentynyt tuon jälkeen entisestään ja lääkkellinen lisääntynyt. Siis lääkkeellinen on jo selkeästi yleisin menetelmä.
http://www.stakes.fi/NR/rdonlyres/9C4EE112-9CB5-4CF4-901B-0DB074AC9DFE/0/Tt06_07_liitetaulukko.pdf
oli täysin virheellinen tieto.
Lisäsin jo tuon seuraavan viestin perään oikeat Stakesin tiedot, joka siis kertoo OIKEASTI Suomessa tehtävien keskeytysten menetelmät.
Tuo edellinen tieto oli sinun osoittamasta paikasta.
Eli onko siellä oikeaa tietoa vai ei???
http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=khp00025
Mitä jos lukisit päiväykset?
Tuo linkksi on päivätty vuonna 2004, kun taas Stakesin tiedot ovat uudempia eli vuodelta 2006. Siis ne kertovat paremmin todellisuuden nykyään, koska kyseessä on voimakkaasti muuttuva tilanne.
Siis nykyään lääkkeellinen keskeytys on SELKEÄSTI jo suositumpi tapa.
kaikki keskeytykset tehdään luvanvaraisesti ja ne raportoidaan Stakesille. Tilastot eivät tietenkään ole juuri tämän päivän tasaisia, mutta ennakkotiedot vuodelta 2006 on jo julkaistu.
Muutakin kivaa tilastotietoa löytyy...
http://www.stakes.fi/FI/Tilastot/Aiheittain/Lisaantyminen/raskaudenkeskeytykset/index.htm
Mitä väliä sillä on tehdäänkö abortti lääkkeillä, imukaavinnalla, leikkauksella tai rutistamalla palasiksi. Solumöykky-loisameebahan se vaan on! Miksi asia on sinulle niin tärkeä, että siitä pitää noin kinata?
jos väitetään suoraan virheellistä tietoa.
Jos sinä olet sitä mieltä, että tekotavalla ei ole väliä, koska alkio on sinusta solumöykky-loisameeba, niin minun ei siitä huolimatta tarvitse olla kanssasi samaa mieltä.
Tekotavalla on suuri merkitys etenkin silloin kun hihhulit väittävät abortintehneiden salailevan abortin totuutta itseltään, vaikka valtaosa heistä todellakin kokee ja näkee keskeytyksen kokonaisuudessaan ja lyhentämättä. Abortin totuushan ei ole jokin netistä löydettävä tieto, joka ei Suomessa pidä mitenkään paikkansa. Siis väärän informaation korjaaminen on silloin paikallaan.
Lisäksi asia on tärkeä aborttia tekevälle ja harkitsevalle, jotka todellakin täällä pyörivät ja keskustelevat, eivätkä ne alkiot. Siksi niistä myös täytyy puhua todenmukaisesti.
"Kun sikiön koko raskauden edetessä kasvaa, sikiö voidaan ennenaikaisesti poistuttaa kohdusta prostaglandiinin avulla. Hyvin myöhäisessä vaiheessa voidaan joutua turvautumaan kiisteltyyn D&X-menetelmään (Dilation And Extraction), jossa sikiön pää puristetaan kokoon ja sikiö poistetaan kohdusta kokonaisena."
Voinet varmaan myös kertoa milloin ja missä tilanteessa ihan oikeasti tälläisiä keskeytyksiä tehdään? Faktaa kiitos!
Tehdään siinä vaiheessa kun lapsi on jo iso.
Suomessahan tuota menetelmää ei juuri käytetä, koska kaikki isot keskeytetään lääkkeellisesti.
Kai tiedät, että keskenmenonkin vuoksi abortoitavat SYNNYTETÄÄN eli raskaus keskeytetään lääkkeellisesti. Ja hyvin tosiaan mahtuvat ulos.
Ei suomessa, entä sitten?
Eikö meidän tarvitse välittää siitä mitä ei tapahdu suomessa?
Aika heikko teidän on väittää, että Suomen tilannetta pitää muuttaa, jos perustelette asiaa jollain, mitä Suomessa ei tehdä.
Siis Yleisesti suomenkielisellä aborttipalstalla tulee puhua Suomen käytännöistä tai sitten erikseen mainita, jos siitä ei puhuta. Kuten nyt ei puhuttu.
Vastustaa aborttia ihan globaalisti, rajoista riippumatta.
Eikö kannattajat kannata maailmanlaajuista sallimista?
Kyllä meidän täällä suomessa pitää oppia puhumaan muutenkin kun tuupovaaran kunnan asioista.
On yksi maailma jota asuttaa ihmiset.
Ei maalla ole väliä.
abortin vastustajat eivät auta lapsia suomessa ja maailmalla? Vai onko pointti vain vastustamisessa... kunhan saa vastustaa...
ymmärtämättömyys paljastuukin.
Emme me puolusta abortteja kaikissa tilanteissa ja kaikilla ehdoilla.
Minä puolustan aborttia Suomen aikarajoilla ja Suomen oikeuksilla, ainoalla erolla että myös tahto tulisi riittää syyksi ennen rv 12, aivan kuten useimmissa muissa Euroopan maissa riittää.
Sen tähden on tärkeää, että tietää mistä puhuu. Vastusta vain rauhassa globaalisti, mutta juuri sen tähden tulisi tietää myös aborttikysymykset ja -vastaukset globaalisti, kuten myös aiheen kytkennöt tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin.
Että vastustajat eivät ole myöskin mukana lastensuojelutyössä?
Ja muissa kehityshankkeissa joihin vain kykenevät?
Mielestäsi siis naiset eivät ansaitse samaa tasa-arvoa joka paikassa?
Abortin vastustajat eivät välitä rajoista tai uskonnosta, sillä kaikki sikiöt ovat samalla viivalla, joka maassa ja uskonnossa.
Nyt kyllä arvasit kantani täysin väärin.
Minä todellakin puolustan Suomen systeemin ( tahto syyksi) mukaista aborttioikeutta KAIKILLE maailman naisille täydellisen tasa-arvoisesti.
Eihän teille kaikki sikiöt ole samalla viivalla. Koska kerran hyväksytte kuitenkin abortin joissain tilanteissa, jotka te määrittelette sopiviksi. Jos nainen on raiskattu ja siksi hänelle sallit abortin, ei se sikiö ole samalla viivalla niiden sikiöiden kanssa, joiden äidille et aborttia salli.
Minä sen sijaan kannatan jokaiselle naiselle oikeutta päättää omasta alkiostaan itse, mikä on täydellisen tasa-arvoista kaikkia naisia kohtaan. Siis täydellisen tasa-arvoista myös kaikkia alkioita kohtaan, koska kaikkien niiden oikeudet riippuvat tasa-arvoisesti heitä kantavan naisen näkemyksestä eikä kenenkään muun ventovieraan ja olosuhteista tietämättömän hihhulin.
"Elämän puolustamisesta", löytyy sivun puolivälistä.
Mukava kuulla. Voidaan siis olettaa, että ne kaikki "suomesta loppuvat lapset..", "maailman ylikansoitus ei haittaa, sillä me loputaan..." ja "on työvoima pulaa" jne. ovat todellakin niin huuhaata kuin olla ja voi....
Kuitenkin tässä keskustelussa kerrtottiin abortti keinoja. Voi siis olettaa, että tämä on tarkoitettu niille, jotka ovat aborttiin menossa, tai sitä harkitsevat? Koska kirjoitus on suomenkielinen, niin voidaan olettaa, että täällä keinoja etsii ne jotka ovat suomessa aborttiin menossa?
Noita prosentti lukujahan muuttaisi rankasti se, että jos laittomat abortit tilastoitaisiin. Silloin ns. kammottavien tapojen määrä nousisi ja paljon. Siksi ei ole luotettavaa phua, että maailmalla tehdään aborteista näin ja näin paljon tällätavoin, sillä niin ei oikeasti tehdä, vaan suuri osa maailman aborteista ei tilastoidu.
Jos maailmalla tehdään paljon laillisia abortteja päitä murskaamalla, niin voimme olla ylpeitä, että olemme suomalaisia ja kaunistamme maailman laillisten aborttien tilastoa. Lapselle se on aivan sama myrkytetäänkö hänet vai murskataanko pää, mutta yleisön provoisoinnin kannalta, eikä äidinkään kannalta se ei ole aivan yksi ja sama.
Mitä viestilläsi tarkoitit?
Ja kuka päättää ylikansoituksen kannalta kuka saa tehdä lapsia ja kuka ei?
Eli on lohduttavaa kuulla, että edes joku vastustaja ajattelee asiaa myös maailman laajuisesti, eikä vouhkaa vain siitä, että meiltä täällä rikkaassa maailmassa loppuu väki, kun kansoitetuissa osissa väeltä loppuu ruoka, siksi, että me vain lisäännymme...
Kun asiaa ajatellaan maailman laajuisesti, niin kuin kirjoittaja teki, niin hän ei unohda koskaan sitä, että maailmassa on nälän hätää ja sitä, että yksi länsimaan lapsi kuluttaa elinaikanaan kymmenen kolmannen maan lapsen elämään tarvittavat hyödykkeet.