pennun oksentelu

hannananana

Minulla on 12 viikkoinen seropiuros joka on nyt kahtena peräkkäisenä yönä oksentanut. Molempina kertoina aamuyöstä viiden aikaan on alkanut kakominen ja sitten tullut oksennus. Oksennus on ollut ihan ruskeaa löysää mömmöä. Ei siis limaa eikä vaahtoa. Aikaisemmin pentu ei ole oksennellut eikä tässä ole ruoan (eikä minkään muunkaan) suhteen tapahtunut mitään muutosta. Muuten pentu on oikein virkeä, leikkisä eikä käytöksessä ole muutoksia, syö ja juo myös hyvin. Huomenna ollaan eläonlääkärille menossa ensimmäiselle rokotukselle niin täytyy tuosta oksentelusta sanoa, mutta ajattelin jos täältä jotain apua saisi ettei ensi yönä taas oksentaminen toistu.

6

6199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiapi

      Saattaa olla edellisestä ruokailusta niin kauan, että vatsahapot vaivaavat, mutta silloin oksennus on yleensä keltaista. Ruskea oksennus(jos vielä kahvinporomaisia rakeita) saattaa olla jopa hapon ärsyttämän vatsan vuotoa. Riippuu tietysti siitäkin millä pennua ruokitaan. Saako pelkästään kuivamuonaa, vai annetaanko lisäksi puuroja(riisi, tattari) raejuustoa, hyla kermaviiliä, raaka jauhelihaa jne. Kaupan kuivamuonissa on värjättyjä ja ne saattavat värjätä oksennuksen. Huomattavasti parempi ruoka pennulle on eläinkaupasta ostettu kuivamuona, joka liotetaan pehmeäksi. Voihan siitä oksennuksesta viedä pienessä lasipurkissa näytteen eläinlääkärille, jos oksentelu on ihan säännöllistä.

    • Havanpennun omistaja

      Meidän 4kk pentu syö kaikenlaista (paperia, lelunpalasia yms. lapsiperheen lattialla lojuvaa ulkona lehtiä oksia) aina kun silmä välttää. Sitten se oksentaa ne pois. Vaikka miten pitäis silmällä, nää pienet höperöt laittaa kaikkea suuhunsa.

      • oksentaa???

        Toivottavasti teiltä liikenee lapsiltanne ja muilta harrastuksiltanne aikaa seurata, mitä pentu suuhunsa pistää (siihen on valitettavasti siteuduttava pentuajaksi, vaikka raskasta se onkin?) Kuulosti kuin sinusta pennun oksentelu olisi jotenkin normaalia!!! Ethän anna lastesikaan syödä mitä tahansa: kyllä ne sitte ne oksentaa...
        Hankkikaa koiria, kun on edes pentuaika aikaa niille!!!!


      • Havanpennun omistaja
        oksentaa??? kirjoitti:

        Toivottavasti teiltä liikenee lapsiltanne ja muilta harrastuksiltanne aikaa seurata, mitä pentu suuhunsa pistää (siihen on valitettavasti siteuduttava pentuajaksi, vaikka raskasta se onkin?) Kuulosti kuin sinusta pennun oksentelu olisi jotenkin normaalia!!! Ethän anna lastesikaan syödä mitä tahansa: kyllä ne sitte ne oksentaa...
        Hankkikaa koiria, kun on edes pentuaika aikaa niille!!!!

        Kyllä liikenee aikaa myös koiralle ja jopa kissalle ja 50 päiselle karjalle navetassa, älä murehdi!
        En todellakaan tarkoittanut, että oksentelu olisi normaalia, mutta kuten sanoin, pennut syövät kaikenlaista, vaikka kuinka seurataankin. (Sitten oksentavat).
        Olemme todellakin siteutuneet (kuten mainitsit) hoitamaan koiraamme. Meillä on 25v. kokemus koirista, joten tämä ole mikään hetken mielijohde. Kyllä löytyy aikaa sekä ihmis- että koiranpennulle, nuku yösi rauhassa!!


    • kunnossa?

      Olethan madottanut pennun?

      • oksentelu merkki

        siitä, että voisi olla madotuksen aika?
        Luin jostain, että silloin esintyy enemmänkin toisessa pässää sitä vaivaa, esim. ripulia..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      336
      11654
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7926
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2920
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2238
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      152
      2168
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1636
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1261
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      53
      1084
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      782
    Aihe