Ehkäisystä...

Hyväksyttekö lemmikkieläinten ehkäisyn ja leikkaamiset pentujen tulon lopettamiseksi?
211132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Leikkaamisella saavutetaan muitakin ns. etuja. Leikkaajan tulee olla pätevä eläinlääkäri.

Poronpurentaa en hyväksy.

Äänestä

keskuudessa hyväksyttävää. Tiedän kissalle syötetyn e-pillereitä ja myös sen että kissoja ja koiria steiloidaan juuri em syistä.

Onko asia sinusta ristiriitainen vl vakaumuksen kannssa?

Äänestä
  • Hyväksyäkkin lemmikkieläimillä, varsinkin koirilla. Suomessa eläinsuojelulaki määrää hyvin pitkälle asioita.

    Esim. sairailla koirilla ei saa pentuja teettää, myöskään koira ei saa tulla liian usein kantavaksi, pennutusten väli pitää olla tarpeeksi suuri, ja liian vanhalla koiralla ei saa pentuja teettää.

    Rotukohtaista tämäkin, jokaisella rodulla heidän kykyjään vastaava käytäntö. Pieniltä ja isoilta koirilta ei vaadita samaa suoritusta.

    Laki suojaa, ettei koira joudu kohtuuttoman taakan alle, sillä ihminen saattaa rahan ahneuksissaan pitää koiran kärsimyksessä jatkuvilla synnyttämisillä, ja vaatii sitä vielä vanhaltakin koiralta.

    Äänestä

  • Jotenkin se minusta on hieman ristiriitaista että kaiken pitäisi niin sanotusti mennä luonnon mukaan, ehkäisy on väärin, mutta eläimille kuitenkin syötetään ehkäisypillereitä. Mutta ei kai eläimiltä pidä vaatiakaan samaa mitä ihmiseltä.

    Äänestä

  • Emmalia. kirjoitti:

    Hyväksyäkkin lemmikkieläimillä, varsinkin koirilla. Suomessa eläinsuojelulaki määrää hyvin pitkälle asioita.

    Esim. sairailla koirilla ei saa pentuja teettää, myöskään koira ei saa tulla liian usein kantavaksi, pennutusten väli pitää olla tarpeeksi suuri, ja liian vanhalla koiralla ei saa pentuja teettää.

    Rotukohtaista tämäkin, jokaisella rodulla heidän kykyjään vastaava käytäntö. Pieniltä ja isoilta koirilta ei vaadita samaa suoritusta.

    Laki suojaa, ettei koira joudu kohtuuttoman taakan alle, sillä ihminen saattaa rahan ahneuksissaan pitää koiran kärsimyksessä jatkuvilla synnyttämisillä, ja vaatii sitä vielä vanhaltakin koiralta.

    "Laki suojaa, ettei koira joudu kohtuuttoman taakan alle, sillä ihminen saattaa rahan ahneuksissaan pitää koiran kärsimyksessä jatkuvilla synnyttämisillä, ja vaatii sitä vielä vanhaltakin koiralta."

    Suojaako mikään laki vl-naista joutumasta kohtuuttoman taakan alle? Eipä taida suojata.

    Tietenkään ihmistä ei voi verrata koiraan, joka on aina isännän tahdon ja määräysvallan alla, mutta jotenkin tuntuu siltä, että vl-nainen, joka alistuu johtajiensa määräysvallan alle, on vähän samassa asemassa.

    Onko sairaalla tai edes vain vähän huonokuntoisella naisella "oikeus" teetää "pentuja". (Myönnän suraan että tapa jolla tämän asian sanon loukaa varmasti monia)

    Samanlaiset eetiset arvot eivät näy toteutuvan naisten kohdalla. Kaikilta niin pini kuin suurikokoisilta vaaditaan pystymistä samaan.

    Viimeksi nämä pohdinnan päätyivät tähän toteamukseen. Että koska ihmisellä on sielu ja hän tietää kuolevansa hän on sen vuoksi aivan eri asia kuin eläin. Ja näistä em mainituista syistä johtuen eläimen lisääntymistä ei voida verrata ihmien lisääntymiseen. (Vaikka biologisesti ne noudattavat paljolti samoja kaavoja)

    Ja kun minä emmalia sinua kovasti arvostan niin toivoisin että selittäisit tämän eetisen ristiriidan minulle niin että tyhmänä sen ymmärtäisin.

    Ajattelisi että sama kärsimykseen perutuva eettinen ajattelu jota eläimiin sovelletaan pätisi myös ihmisiin. Ihmisen kärsimyksellä kuitenkaan ei näytä olevan väliä.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Kerkesit ensin.... Ja se sangen suuresti minua huvitti :DDDDD

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    "Laki suojaa, ettei koira joudu kohtuuttoman taakan alle, sillä ihminen saattaa rahan ahneuksissaan pitää koiran kärsimyksessä jatkuvilla synnyttämisillä, ja vaatii sitä vielä vanhaltakin koiralta."

    Suojaako mikään laki vl-naista joutumasta kohtuuttoman taakan alle? Eipä taida suojata.

    Tietenkään ihmistä ei voi verrata koiraan, joka on aina isännän tahdon ja määräysvallan alla, mutta jotenkin tuntuu siltä, että vl-nainen, joka alistuu johtajiensa määräysvallan alle, on vähän samassa asemassa.

    tai mikäpä mikä suojaa pienen pientä ja heiveröistä Ankka-raasua joutumasta kohtuuttoman taakan alle...???

    "Minun pitää munia ja munia vaan, Herrani röyhistelee ja pöyhistelee rintaansa vaan...!!"

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Onko sairaalla tai edes vain vähän huonokuntoisella naisella "oikeus" teetää "pentuja". (Myönnän suraan että tapa jolla tämän asian sanon loukaa varmasti monia)

    Samanlaiset eetiset arvot eivät näy toteutuvan naisten kohdalla. Kaikilta niin pini kuin suurikokoisilta vaaditaan pystymistä samaan.

    Viimeksi nämä pohdinnan päätyivät tähän toteamukseen. Että koska ihmisellä on sielu ja hän tietää kuolevansa hän on sen vuoksi aivan eri asia kuin eläin. Ja näistä em mainituista syistä johtuen eläimen lisääntymistä ei voida verrata ihmien lisääntymiseen. (Vaikka biologisesti ne noudattavat paljolti samoja kaavoja)

    Ja kun minä emmalia sinua kovasti arvostan niin toivoisin että selittäisit tämän eetisen ristiriidan minulle niin että tyhmänä sen ymmärtäisin.

    Ajattelisi että sama kärsimykseen perutuva eettinen ajattelu jota eläimiin sovelletaan pätisi myös ihmisiin. Ihmisen kärsimyksellä kuitenkaan ei näytä olevan väliä.

    "Ja kun minä emmalia sinua kovasti arvostan niin toivoisin että selittäisit tämän eetisen ristiriidan minulle niin että tyhmänä sen ymmärtäisin."

    Asia jota en osaa selittää, mutta osaisiko joku vl (muu kuin sinä:)). Usko ei ole järjen asia sanovat vl-ihmiset yleensä, ja tätä asiaa ei varmaan voi ehkä yksikään vl:äkään sitten selittää?

    Mutta itse ajttelen sen asian niin (anteeksi myös, seuraava sanomani saattaa loukata joitain vl-ihmisiä, mutta niin sen ajattelen, ja jos ajattelee sen loukkaavan, vastaus kannattaa jättää lukematta.)

    No, kuitenkin ajattelen sen niin esim. koirien kohdalla. Että koira on tehty ihmistä palvelemaan, ja silloin koira on ihmisen tahdon alla, ja ihminen voi koiran alistaa tahtoonsa, niin halutessaan, ja siksi koira myös saattaa ihmisten tekosista kärsiä.

    Koska eläin ei pysty suojelemaan itseään ihmisiltä, sillä se ei voi elää yksin eikä sillä ole sellaisia aivoja kuin ihmisellä joilla se voisi ajatella sekä selviytyä. Niin laki on tehty sen vuoksi, että se suojelee, näitä viattomia eläimiä pahalta ihmiseltä.

    Ihminen taas ei tarvitse tällaisia suojelevia lakeja, koska ajatellaan, että ihminen käyttää niitä aivojaan joilla häntä ei ihminen pysty tahtoonsa alistamaan. Jos joku sitä yrittää, niin ihminen voi aina halutessaan sanoutua siitä irti, tai jos joku yrittää pakottaa, niin ihminen voi mennä valittamaan siitä mm. poliisille.

    Tiedän Hyshys mitä ajat takaa, ja olen sitä mieltä, että kyllä ihmisillekkin olisi hyvä säätää jokin laki, sillä ihmistenkin alistamista ja hyväksikäyttöä ehkä tapahtuu, jollain verukkeella saadaan heidät lisääntymään vastentahtoaan mm. sairallekkin, taikka väsyneelle sanotaan ehkäisyn olevan syntiä, ja se vie taivaspaikan jos ehkäisee.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    "Laki suojaa, ettei koira joudu kohtuuttoman taakan alle, sillä ihminen saattaa rahan ahneuksissaan pitää koiran kärsimyksessä jatkuvilla synnyttämisillä, ja vaatii sitä vielä vanhaltakin koiralta."

    Suojaako mikään laki vl-naista joutumasta kohtuuttoman taakan alle? Eipä taida suojata.

    Tietenkään ihmistä ei voi verrata koiraan, joka on aina isännän tahdon ja määräysvallan alla, mutta jotenkin tuntuu siltä, että vl-nainen, joka alistuu johtajiensa määräysvallan alle, on vähän samassa asemassa.

    Ei vl naiset ole johtajien määräyksen alla. ja mitäköhän tuolla edes tarkoitat. Meidän Johtajamme on Jumala. Me otamme lapsia niin paljon vastaan kuin Jumala on tarkoittanut. Jumala antaa "kannettavaa" niin paljon kuin kukin jaksaa kantaa. Lapsi on Jumalan lahja. Me uskovaiset olemme onnellisia lapsiemme kera, ja lapsemme ovat onnellisempia toistensa seurassa, kuin yksinäinen ei uskovaisen perheen lapsi, joka saa kaiken mitä tahtoo, eikä opi koskaan jakamaan muille. Lapsistamme ei tule itsekkäitä. Lapset eivät ole taakka niinkuin te Ei vl:t ajattelette, ejattelette vain omaa parastanne ja miten pääsette mahd helpolla kaikesta. Hankitte (tätä termiä emme itse käytä) lapsen tai kaksi.Kasvatatte heistä itsekkäitä ja teette kaiken heidän puolestaan. Istutatte tv:n ääressä oppimassa kaiken pahan mitä maailmasta löytyy, jo heti pienenä...tappamisen, ampumisen,väkivallan...jne. Tämän vuoksi emme itse hanki tv:tä koska suurin osa ohjelmista on väkivaltaa. Näi lapsillanne ei ole mielikuvitusta, he eivät itse osaa keksiä mitä leikkisivät. Heistä tulee uusavuttomia. Ja kun heidän pitäisi olla tulevaisuus...Siinäpä vertailuja ei uskovaisten ja uskovaisten välillä.

    Äänestä

  • niinpäniinniin kirjoitti:

    ihan tosissasi???

    Kuvauksesi mukaan olemme todella erinomaista sakkia. Voiku se oiski totta!!!

    Äänestä

  • Emmalia. kirjoitti:

    "Ja kun minä emmalia sinua kovasti arvostan niin toivoisin että selittäisit tämän eetisen ristiriidan minulle niin että tyhmänä sen ymmärtäisin."

    Asia jota en osaa selittää, mutta osaisiko joku vl (muu kuin sinä:)). Usko ei ole järjen asia sanovat vl-ihmiset yleensä, ja tätä asiaa ei varmaan voi ehkä yksikään vl:äkään sitten selittää?

    Mutta itse ajttelen sen asian niin (anteeksi myös, seuraava sanomani saattaa loukata joitain vl-ihmisiä, mutta niin sen ajattelen, ja jos ajattelee sen loukkaavan, vastaus kannattaa jättää lukematta.)

    No, kuitenkin ajattelen sen niin esim. koirien kohdalla. Että koira on tehty ihmistä palvelemaan, ja silloin koira on ihmisen tahdon alla, ja ihminen voi koiran alistaa tahtoonsa, niin halutessaan, ja siksi koira myös saattaa ihmisten tekosista kärsiä.

    Koska eläin ei pysty suojelemaan itseään ihmisiltä, sillä se ei voi elää yksin eikä sillä ole sellaisia aivoja kuin ihmisellä joilla se voisi ajatella sekä selviytyä. Niin laki on tehty sen vuoksi, että se suojelee, näitä viattomia eläimiä pahalta ihmiseltä.

    Ihminen taas ei tarvitse tällaisia suojelevia lakeja, koska ajatellaan, että ihminen käyttää niitä aivojaan joilla häntä ei ihminen pysty tahtoonsa alistamaan. Jos joku sitä yrittää, niin ihminen voi aina halutessaan sanoutua siitä irti, tai jos joku yrittää pakottaa, niin ihminen voi mennä valittamaan siitä mm. poliisille.

    Tiedän Hyshys mitä ajat takaa, ja olen sitä mieltä, että kyllä ihmisillekkin olisi hyvä säätää jokin laki, sillä ihmistenkin alistamista ja hyväksikäyttöä ehkä tapahtuu, jollain verukkeella saadaan heidät lisääntymään vastentahtoaan mm. sairallekkin, taikka väsyneelle sanotaan ehkäisyn olevan syntiä, ja se vie taivaspaikan jos ehkäisee.

    "olen sitä mieltä, että kyllä ihmisillekkin olisi hyvä säätää jokin laki, sillä ihmistenkin alistamista ja hyväksikäyttöä ehkä tapahtuu, jollain verukkeella saadaan heidät lisääntymään vastentahtoaan mm. sairallekkin, taikka väsyneelle sanotaan ehkäisyn olevan syntiä, ja se vie taivaspaikan jos ehkäisee."

    Mutta harva vl äiti väkisellä raskaaksi saatetaan. Ei se mene niinkuin te kuvittelette. Monet vl äidit samoin isät ovat iloisia lapsistaan "Taivaan Lahjoista", joita Jumala on heille suonut. Jos jonkun äidin terveyttä vaarantaa raskaus hänen on oikeus toimia oman tahtonsa ja lääkärin "määräysten" mukaan. Ei se häneltä taivaspaikkaa vie. Ei hän syntiä tee jos syö ehkäisypillereitä ja hoitaa itseään. Ja seksistäkin voi kieltäytyä jos se ei haluta, siis meinaan kun täällä vinkkailtiin että miehet "ottavat" väkisellä. Kyllä meillä on kuule ihan ihmisarvoiset oikeudet meillä vl naisilla. Te vain kuvittelette että olemme jotain koneita. Kyllähän se elämä välillä on "raskasta" mutta kelläpä ei olisi. Jokaiselle ihmiselle on omat ongelmansa Jumala antanut. Tiedän vl äitejä jotka eivät oikeastaan koskaan koe väsymystä lapsien hoitoon,ja raskauksiin vaaan he nauttivat siitä. Mutta kyllähän jokainen jo yhdenkin lapsen äiti joskus väsyy...niin myös vl äidit ja isät. Tiedänpä monta perhettä joissa isä on kotona lasten kanssa. Luotamme Jumalaan, siihen mitä hän on parhaaksi kohdallamme nähnyt.

    Eli en yleistä. Kyllä varmasti joissain vl-perheissä voi olla ongelmia, mutta silloin on kyllä aviosuhteessa vikaa, eikä kunnioiteta toinen toistaan tasavertaisena ihmisenä.

    Äänestä

  • IslaLumia kirjoitti:

    Jotenkin se minusta on hieman ristiriitaista että kaiken pitäisi niin sanotusti mennä luonnon mukaan, ehkäisy on väärin, mutta eläimille kuitenkin syötetään ehkäisypillereitä. Mutta ei kai eläimiltä pidä vaatiakaan samaa mitä ihmiseltä.

    Kyllähän me SYÖDÄÄNKIN eläimiä, mutta ei ihmisiä, jos tämä nyt jotenkin asiaan liittyy... :)

    Vakavammasti puhuen, yksi hyvin oleellinen asia, joka erottaa ihmisen eläimestä, on ihmisen kuolematon sielu.

    Lisään vielä tähän, että kyllä eläimiäkin on kohdeltava hyvin ja turhia kärsimyksiä tuottamatta, mutta vierastan jotenkin eläinten (varsinkin kotieläinten) "inhimillistämistä". Kissasta tai koirasta saatetaan puhua, että "hän", ja olen itse kuullut pariskunnan tosissaan miettivän, että hankkisivatko lapsen vaiko koiran. Ikään kuin ne olisivat jotenkin rinnastettavissa...

    Äänestä

  • sairaitakin kirjoitti:

    "olen sitä mieltä, että kyllä ihmisillekkin olisi hyvä säätää jokin laki, sillä ihmistenkin alistamista ja hyväksikäyttöä ehkä tapahtuu, jollain verukkeella saadaan heidät lisääntymään vastentahtoaan mm. sairallekkin, taikka väsyneelle sanotaan ehkäisyn olevan syntiä, ja se vie taivaspaikan jos ehkäisee."

    Mutta harva vl äiti väkisellä raskaaksi saatetaan. Ei se mene niinkuin te kuvittelette. Monet vl äidit samoin isät ovat iloisia lapsistaan "Taivaan Lahjoista", joita Jumala on heille suonut. Jos jonkun äidin terveyttä vaarantaa raskaus hänen on oikeus toimia oman tahtonsa ja lääkärin "määräysten" mukaan. Ei se häneltä taivaspaikkaa vie. Ei hän syntiä tee jos syö ehkäisypillereitä ja hoitaa itseään. Ja seksistäkin voi kieltäytyä jos se ei haluta, siis meinaan kun täällä vinkkailtiin että miehet "ottavat" väkisellä. Kyllä meillä on kuule ihan ihmisarvoiset oikeudet meillä vl naisilla. Te vain kuvittelette että olemme jotain koneita. Kyllähän se elämä välillä on "raskasta" mutta kelläpä ei olisi. Jokaiselle ihmiselle on omat ongelmansa Jumala antanut. Tiedän vl äitejä jotka eivät oikeastaan koskaan koe väsymystä lapsien hoitoon,ja raskauksiin vaaan he nauttivat siitä. Mutta kyllähän jokainen jo yhdenkin lapsen äiti joskus väsyy...niin myös vl äidit ja isät. Tiedänpä monta perhettä joissa isä on kotona lasten kanssa. Luotamme Jumalaan, siihen mitä hän on parhaaksi kohdallamme nähnyt.

    Eli en yleistä. Kyllä varmasti joissain vl-perheissä voi olla ongelmia, mutta silloin on kyllä aviosuhteessa vikaa, eikä kunnioiteta toinen toistaan tasavertaisena ihmisenä.

    "Jos jonkun äidin terveyttä vaarantaa raskaus hänen on oikeus toimia oman tahtonsa ja lääkärin "määräysten" mukaan. Ei se häneltä taivaspaikkaa vie. Ei hän syntiä tee jos syö ehkäisypillereitä ja hoitaa itseään. Ja seksistäkin voi kieltäytyä jos se ei haluta, siis meinaan kun täällä vinkkailtiin että miehet "ottavat" väkisellä."

    Ihan samaa mieltä tästä, että näinhän sen pitää ollakkain.

    Mutta tuo sanomasi ei taas sovi vl-oppiin eikä vl-uskoon. Vl-oppi sanoo ehkäisyn olevan syntiä, kaikenlainen lasten saannin rajoittaminen on kielletty. Jos ajattelet noin, niin silloin pidät vl-oppia vääränä tässä ehkäisyasiassa, eikö? Ainoastaan nykyään on sterilisaatio (julmin ehkäisymuoto) sallittu vl-liikkeessä jos äidin terveys vaarantuu uudesta raskaudesta. Ja lääkäritkään ei helposti suostu mm. kohtua poistamaan, varsinkin jos kyseessä nuoriäiti tai muuten terve ihminen, ja eivät varmasti silloin ensimmäisenä suosittele sterilisaatiotakaan joka tekee lopuullisesti naisesta lapsettoman.

    "Kyllä varmasti joissain vl-perheissä voi olla ongelmia, mutta silloin on kyllä aviosuhteessa vikaa, eikä kunnioiteta toinen toistaan tasavertaisena ihmisenä."

    Siirretäänkö vastuu ehkäisyopista perheille ja avioparille, jos eivät osaa toimia oikein niin se onkin heidän oma syynsä? Mitä jos aviopari molemmat uskoo vl-oppiin, että ehkäisy on syntiä ja sen käyttäminen vie kadotukseen, niin silloin jos äiti tai vaikka molemmat ovat sairaita (rankka väsymyskin tekee ihmisestä sairaan, masentuu), niin eivät kyllä uskalla silloinkaan siihen ehkäisyyn turvautua, vaan niitä lapsia siunaantuu lisää.

    Kyllä kai he ovat siitä vastuussa jotka siellä vl-liikkeessä opettavat ehkäisyn olevan kaikissa muodoissaan syntiä, ja saavat ihmiset siihen uskomaan. Se syyhän on niiden opettajien, ei sen avioparin syy jos eivät ymmärrä ehkäistä käyttämällä esim. niitä mainitsemisiasi ehkäisypillereitä. Ne vl-opin opettajathan haluavat juuri alistaa ihmisiä tahtoonsa, ja odottavat ihmiseten toimivan heidän oppiensa mukaan. Jos joku on saatu uskomaan se vl-oppi, niin ei sitä vastuuta voi heille sysätä jotka on saatu eksytettyä.

    "Mutta harva vl äiti väkisellä raskaaksi saatetaan. Ei se mene niinkuin te kuvittelette. Monet vl äidit samoin isät ovat iloisia lapsistaan "Taivaan Lahjoista", joita Jumala on heille suonut."

    Itse en puhunut mitään tuosta, että joku väkisin saattaisi jonkun äidin raskaaksi. Mutta väärinhän sekin on ihan selvästi jos joku niin tekee, ja alistaa jollain verukkeella puolisonsa jos huomaa, että puoliso on haluton. Alistaja ajattelee vain omia himojaan ja itseään, ei lähimmäisiään.

    Yleensä ihmiset ovat iloisia ja onnellisia jokaisesta lapsesta jonka maailmaan synnyttävät, ja eivät heitä halua mistään hinnasta luopua. Vanhemmille raskainta on kokea oman lapsen menetys, mikään muu ei satuta vanhempia niin paljon, rakkaus lapseen on syvällä ihmissydämessä.

    Kuinka moni masentunut (sairas) äiti esim. uskaltaa turvautua e-pillereihin, jos hän uskoo vl-oppiin, ja todellakin pitää sitä ehkäisyä syntinä, ja ajattelee, että ehkäiseminen vie häneltä taivaspaikan? Kuika moni välttämättä uskaltaa olla yhdyntää vastaan, jos vl-oppi pitää pidäätytymistäkin ehkäisynä? Eikö se ole vl-oppi mikä yrittää alistaa ihmiset tahtoonsa, ja yrittää saada kaikki vl-ihmiset toimimaan niiden vl-oppeien mukaan?

    Äänestä

  • niinpäniinniin kirjoitti:

    Ei vl naiset ole johtajien määräyksen alla. ja mitäköhän tuolla edes tarkoitat. Meidän Johtajamme on Jumala. Me otamme lapsia niin paljon vastaan kuin Jumala on tarkoittanut. Jumala antaa "kannettavaa" niin paljon kuin kukin jaksaa kantaa. Lapsi on Jumalan lahja. Me uskovaiset olemme onnellisia lapsiemme kera, ja lapsemme ovat onnellisempia toistensa seurassa, kuin yksinäinen ei uskovaisen perheen lapsi, joka saa kaiken mitä tahtoo, eikä opi koskaan jakamaan muille. Lapsistamme ei tule itsekkäitä. Lapset eivät ole taakka niinkuin te Ei vl:t ajattelette, ejattelette vain omaa parastanne ja miten pääsette mahd helpolla kaikesta. Hankitte (tätä termiä emme itse käytä) lapsen tai kaksi.Kasvatatte heistä itsekkäitä ja teette kaiken heidän puolestaan. Istutatte tv:n ääressä oppimassa kaiken pahan mitä maailmasta löytyy, jo heti pienenä...tappamisen, ampumisen,väkivallan...jne. Tämän vuoksi emme itse hanki tv:tä koska suurin osa ohjelmista on väkivaltaa. Näi lapsillanne ei ole mielikuvitusta, he eivät itse osaa keksiä mitä leikkisivät. Heistä tulee uusavuttomia. Ja kun heidän pitäisi olla tulevaisuus...Siinäpä vertailuja ei uskovaisten ja uskovaisten välillä.

    Olipa kerrassaan yleistyksiä. Mutta tämä oli kyllä loukaavuudessaan kaiken huippu

    "Ei vl:t ajattelette, ejattelette vain omaa parastanne ja miten pääsette mahd helpolla kaikesta"

    Siksi että joudun kysymään että ajteeleeko vl koskaan tämän ehkäisyasian äärellä sitä että ehkäisemättömyydelläkin voidaan rikkoa lähimmäisiä vastaan monen monessa kohdassa.

    Ehdottomuudessaan tuo ehkäisykielto kauhealla tavalla osoitaa kuinka synnyttämisestä on tehty arvon ehto. Laki joka pitää täytää.

    Ei ehkäisemättömyyttä voi mitenkään pukea tuohon "päästä helpolla" ajatteluun silloin kun siinä leikitään jonkun ihmisen hegellä ja terveydellä. Tuossa tilanteessa ei ole kyse enää siitä että lapsi on lahja siinä merkityksessä kuin raamattu lapsesta lahjana puhuu. Vaan siitä että teoilla ansaitaan taivaspaikkaa.

    Lapsi itsessään ei ole tärkä vaan ehkäisemättömyys ja sitäkautta lapsen saaminen ja synnyttäminen. Se että lapset ovat aidosti tärkeitä tulee myös näkyä sekä tämän asian äärellä että myös muidenkin asioitten äärellä.

    Äänestä

  • Emmalia. kirjoitti:

    "Jos jonkun äidin terveyttä vaarantaa raskaus hänen on oikeus toimia oman tahtonsa ja lääkärin "määräysten" mukaan. Ei se häneltä taivaspaikkaa vie. Ei hän syntiä tee jos syö ehkäisypillereitä ja hoitaa itseään. Ja seksistäkin voi kieltäytyä jos se ei haluta, siis meinaan kun täällä vinkkailtiin että miehet "ottavat" väkisellä."

    Ihan samaa mieltä tästä, että näinhän sen pitää ollakkain.

    Mutta tuo sanomasi ei taas sovi vl-oppiin eikä vl-uskoon. Vl-oppi sanoo ehkäisyn olevan syntiä, kaikenlainen lasten saannin rajoittaminen on kielletty. Jos ajattelet noin, niin silloin pidät vl-oppia vääränä tässä ehkäisyasiassa, eikö? Ainoastaan nykyään on sterilisaatio (julmin ehkäisymuoto) sallittu vl-liikkeessä jos äidin terveys vaarantuu uudesta raskaudesta. Ja lääkäritkään ei helposti suostu mm. kohtua poistamaan, varsinkin jos kyseessä nuoriäiti tai muuten terve ihminen, ja eivät varmasti silloin ensimmäisenä suosittele sterilisaatiotakaan joka tekee lopuullisesti naisesta lapsettoman.

    "Kyllä varmasti joissain vl-perheissä voi olla ongelmia, mutta silloin on kyllä aviosuhteessa vikaa, eikä kunnioiteta toinen toistaan tasavertaisena ihmisenä."

    Siirretäänkö vastuu ehkäisyopista perheille ja avioparille, jos eivät osaa toimia oikein niin se onkin heidän oma syynsä? Mitä jos aviopari molemmat uskoo vl-oppiin, että ehkäisy on syntiä ja sen käyttäminen vie kadotukseen, niin silloin jos äiti tai vaikka molemmat ovat sairaita (rankka väsymyskin tekee ihmisestä sairaan, masentuu), niin eivät kyllä uskalla silloinkaan siihen ehkäisyyn turvautua, vaan niitä lapsia siunaantuu lisää.

    Kyllä kai he ovat siitä vastuussa jotka siellä vl-liikkeessä opettavat ehkäisyn olevan kaikissa muodoissaan syntiä, ja saavat ihmiset siihen uskomaan. Se syyhän on niiden opettajien, ei sen avioparin syy jos eivät ymmärrä ehkäistä käyttämällä esim. niitä mainitsemisiasi ehkäisypillereitä. Ne vl-opin opettajathan haluavat juuri alistaa ihmisiä tahtoonsa, ja odottavat ihmiseten toimivan heidän oppiensa mukaan. Jos joku on saatu uskomaan se vl-oppi, niin ei sitä vastuuta voi heille sysätä jotka on saatu eksytettyä.

    "Mutta harva vl äiti väkisellä raskaaksi saatetaan. Ei se mene niinkuin te kuvittelette. Monet vl äidit samoin isät ovat iloisia lapsistaan "Taivaan Lahjoista", joita Jumala on heille suonut."

    Itse en puhunut mitään tuosta, että joku väkisin saattaisi jonkun äidin raskaaksi. Mutta väärinhän sekin on ihan selvästi jos joku niin tekee, ja alistaa jollain verukkeella puolisonsa jos huomaa, että puoliso on haluton. Alistaja ajattelee vain omia himojaan ja itseään, ei lähimmäisiään.

    Yleensä ihmiset ovat iloisia ja onnellisia jokaisesta lapsesta jonka maailmaan synnyttävät, ja eivät heitä halua mistään hinnasta luopua. Vanhemmille raskainta on kokea oman lapsen menetys, mikään muu ei satuta vanhempia niin paljon, rakkaus lapseen on syvällä ihmissydämessä.

    Kuinka moni masentunut (sairas) äiti esim. uskaltaa turvautua e-pillereihin, jos hän uskoo vl-oppiin, ja todellakin pitää sitä ehkäisyä syntinä, ja ajattelee, että ehkäiseminen vie häneltä taivaspaikan? Kuika moni välttämättä uskaltaa olla yhdyntää vastaan, jos vl-oppi pitää pidäätytymistäkin ehkäisynä? Eikö se ole vl-oppi mikä yrittää alistaa ihmiset tahtoonsa, ja yrittää saada kaikki vl-ihmiset toimimaan niiden vl-oppeien mukaan?

    vaikka perjaateellisella tasolla ehkäisy terveydellisistä syitä on "hyväksyttyä" se ei käytännössä sitä kuitenkaan ole.

    Nuhteita Emmalia yhdestä muoto seikasta. ÄIDITÄ ei tule LAPSETONTA sterilisaatiossa. Huomaatko? Lapsettomasta naisesta tulee LAPSETON mutta naisesta jolla on jo lapsia = ÄITI ei tule sterilisaatiossa lapsetonta vaan hedelmätön.

    Tämä olisi aina hyvä muistaa että vaikka hedelmällisyyden säilyttäminen hinnalla millä hyvänsä on vl keskeinen ajattelumalli. Terveyden hoito lähtee siitä mitkä ovat ne toimenpiteet joilla naisen terveys voidaan taata.

    Ja se että jos naisella on jo useita lapsia varteenotettavaa on harkita sterilisaatiota ehkäisyn sijasta tilanteissa joissa - sairaus on pysyvä. Koska kaikiin muihin ehkäisymenetelmiin liityy onelmia ja terveysriskejä joiden ottaaminen ei ole ehkä perusteltua.

    Mikä on väkisin raskaaksi saattamista. Jo äiti on vl ajatelumallin vanki siten että kaikki kieltäytyminen pidättäytyminen jne on syntiä johtaa se tilanteeseen jossa nainen antaa aina kun mies haluaa. Koska kaikkeen kieltäytymiseen väsymiseen jne voidaan liitää synti-käsite.

    Kaikki normaalikin haluttomuus on vl ajattelussa synnillistetty. Jopa fyysisestä väsymyksestä johtuva haluttomuus. Sekin on syntiä. Ei haluta otaa Jumalan lahjoja vastaan.

    Yhdyntäpakkoa ei ole ja kuitenkin se on sisälytetty taitavasti tuohon fundamentalistiseen vl opinkäsitykseen. Kaikki kieltäytyminen on syntiä. Jos naisella olisi todella aidosti mahdollisuus kieltätyä seksistä silloin kun ei sitä aidosti halua niin lapsia ei syntyisi tuohon tahiin vl perhesissä.

    Naisen haluttomuus on synnillistetty niin tehokaasti että naine joka ei halua kokee tekevänsä syntiä. Ja mitäpä kunnon vl ei tekisi vältääkeen syntiin joutumista.

    Koko naisen usko on kiinitetty noihin asioihin.

    Ja sitten sanotaan ettei ole pakkoa. Pakkoa ei ole mutta jos nainen kieltäytyy kieltääkö hän teoillaan uskonsa? Ainakin vl ajatelumallin mukaan näin on.

    Nainen joka ei voi tehdä omaa itseään vastaan tässä asiassa kieltää teoillan uskonsa. Koska vl uskovainen otaa vastaan kaikki lapset joita annetaan tuntui miltä tuntui.

    Äänestä

  • Emmalia. kirjoitti:

    "Ja kun minä emmalia sinua kovasti arvostan niin toivoisin että selittäisit tämän eetisen ristiriidan minulle niin että tyhmänä sen ymmärtäisin."

    Asia jota en osaa selittää, mutta osaisiko joku vl (muu kuin sinä:)). Usko ei ole järjen asia sanovat vl-ihmiset yleensä, ja tätä asiaa ei varmaan voi ehkä yksikään vl:äkään sitten selittää?

    Mutta itse ajttelen sen asian niin (anteeksi myös, seuraava sanomani saattaa loukata joitain vl-ihmisiä, mutta niin sen ajattelen, ja jos ajattelee sen loukkaavan, vastaus kannattaa jättää lukematta.)

    No, kuitenkin ajattelen sen niin esim. koirien kohdalla. Että koira on tehty ihmistä palvelemaan, ja silloin koira on ihmisen tahdon alla, ja ihminen voi koiran alistaa tahtoonsa, niin halutessaan, ja siksi koira myös saattaa ihmisten tekosista kärsiä.

    Koska eläin ei pysty suojelemaan itseään ihmisiltä, sillä se ei voi elää yksin eikä sillä ole sellaisia aivoja kuin ihmisellä joilla se voisi ajatella sekä selviytyä. Niin laki on tehty sen vuoksi, että se suojelee, näitä viattomia eläimiä pahalta ihmiseltä.

    Ihminen taas ei tarvitse tällaisia suojelevia lakeja, koska ajatellaan, että ihminen käyttää niitä aivojaan joilla häntä ei ihminen pysty tahtoonsa alistamaan. Jos joku sitä yrittää, niin ihminen voi aina halutessaan sanoutua siitä irti, tai jos joku yrittää pakottaa, niin ihminen voi mennä valittamaan siitä mm. poliisille.

    Tiedän Hyshys mitä ajat takaa, ja olen sitä mieltä, että kyllä ihmisillekkin olisi hyvä säätää jokin laki, sillä ihmistenkin alistamista ja hyväksikäyttöä ehkä tapahtuu, jollain verukkeella saadaan heidät lisääntymään vastentahtoaan mm. sairallekkin, taikka väsyneelle sanotaan ehkäisyn olevan syntiä, ja se vie taivaspaikan jos ehkäisee.

    Ja niissä pakottamista sukupuliyhdyntään pidetään rikoksena. Juuri tästä keskuselin jonkin aikaa sitten täällä. Ja puhuttiin juuri siitä ongelma-asetelmasta että naisen haluttomuus on kaikilla tavoilla synnillistetty.

    Jos ihminen sydämmessään tuntee tekevänsä väärin itseään tai olemassa olevia lapsiaan kohtaan sillä että "lisääntyy holtittomasti" niin tunne tasolla seksiin suostuminen on sama asia kuin nainen suostuisi tulla raiskatuksi tai hyväksikäytetyksi.

    Teko ei tule sen hyväksyttävämmäksi sillä että se puetaan hengellisiin vaateisiin - pidättäytyminen on syntiä.

    Tällähetkellähän on niin ettei nainen saa kokea haluttomuutta eikä saa pelätä raskautta. Eikä saa ajatella ettei halua olla koko ajan raskaana tai imettää. Että se on naisen (ainoa) tärkein tehtävä.

    Ei siis kole kyse siitä että mies "sinänsä" syyllistyisi "väkisinmakaamiseen". Yhtä lailla hänkin on uskonnon uhri.

    Päivämiehessä oli jonkin aikaa sitten juttu juuri tästä kuinka puolisot keskustelivat tästä asiasta yön hiljaisuudessa... jne... Ja jos miehen ainoaksi tehtäväksi jää vl uskossa tukea naista tässä ehdottomassa ehkäisyopissa johtaa se siihen tilanteeseen että

    - tunteet pitää kiletää vaikka ne kuinka olisivat normaaleja ja oikeutettuja tunteita joiden perimmäinen tarkoitus on suojella olemassa olevaa elmää

    - jotaa rikomuksiin lähimmäisiä vastaan joita ovat kaikki perheen lähipiirissä olevat ihmiset.

    Lakeja on ei vain tämä. Vaan monestakin laista voidaan löytää käskyjä ja kietoja tueksi sille miksei ole sen hyväksyttävämpää että naisella "teetetään pentuja" yhtään sen enempää kuin on eetistä eläimillekään. Suomen laki tässä kohdassa ei näe eroa ihmisllä ja eläimillä. Eläinrääkäys ei ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin ihmisen rääkääminen. Ymmärrätkö?

    Lakeja on mutta ne ehkä jätetään lukematta siksi että - ehkäisy on kaikissa tilanteissaan syntiä.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    vaikka perjaateellisella tasolla ehkäisy terveydellisistä syitä on "hyväksyttyä" se ei käytännössä sitä kuitenkaan ole.

    Nuhteita Emmalia yhdestä muoto seikasta. ÄIDITÄ ei tule LAPSETONTA sterilisaatiossa. Huomaatko? Lapsettomasta naisesta tulee LAPSETON mutta naisesta jolla on jo lapsia = ÄITI ei tule sterilisaatiossa lapsetonta vaan hedelmätön.

    Tämä olisi aina hyvä muistaa että vaikka hedelmällisyyden säilyttäminen hinnalla millä hyvänsä on vl keskeinen ajattelumalli. Terveyden hoito lähtee siitä mitkä ovat ne toimenpiteet joilla naisen terveys voidaan taata.

    Ja se että jos naisella on jo useita lapsia varteenotettavaa on harkita sterilisaatiota ehkäisyn sijasta tilanteissa joissa - sairaus on pysyvä. Koska kaikiin muihin ehkäisymenetelmiin liityy onelmia ja terveysriskejä joiden ottaaminen ei ole ehkä perusteltua.

    Mikä on väkisin raskaaksi saattamista. Jo äiti on vl ajatelumallin vanki siten että kaikki kieltäytyminen pidättäytyminen jne on syntiä johtaa se tilanteeseen jossa nainen antaa aina kun mies haluaa. Koska kaikkeen kieltäytymiseen väsymiseen jne voidaan liitää synti-käsite.

    Kaikki normaalikin haluttomuus on vl ajattelussa synnillistetty. Jopa fyysisestä väsymyksestä johtuva haluttomuus. Sekin on syntiä. Ei haluta otaa Jumalan lahjoja vastaan.

    Yhdyntäpakkoa ei ole ja kuitenkin se on sisälytetty taitavasti tuohon fundamentalistiseen vl opinkäsitykseen. Kaikki kieltäytyminen on syntiä. Jos naisella olisi todella aidosti mahdollisuus kieltätyä seksistä silloin kun ei sitä aidosti halua niin lapsia ei syntyisi tuohon tahiin vl perhesissä.

    Naisen haluttomuus on synnillistetty niin tehokaasti että naine joka ei halua kokee tekevänsä syntiä. Ja mitäpä kunnon vl ei tekisi vältääkeen syntiin joutumista.

    Koko naisen usko on kiinitetty noihin asioihin.

    Ja sitten sanotaan ettei ole pakkoa. Pakkoa ei ole mutta jos nainen kieltäytyy kieltääkö hän teoillaan uskonsa? Ainakin vl ajatelumallin mukaan näin on.

    Nainen joka ei voi tehdä omaa itseään vastaan tässä asiassa kieltää teoillan uskonsa. Koska vl uskovainen otaa vastaan kaikki lapset joita annetaan tuntui miltä tuntui.

    "Nuhteita Emmalia yhdestä muoto seikasta. ÄIDITÄ ei tule LAPSETONTA sterilisaatiossa. Huomaatko? Lapsettomasta naisesta tulee LAPSETON mutta naisesta jolla on jo lapsia = ÄITI ei tule sterilisaatiossa lapsetonta vaan hedelmätön."

    Olet ihan oikeassa. Tarkoitin sanoa sitä, että äidillä/perheellä ei ole mahdollisuutta tulevaisuudessa saada lapsia jos se tehdään mahdottomaksi.

    Tässä kohtaa aina tulee mieleen eräs ystäväni 3 lapsen äiti, jolla tosiaan kohtu oli niin huonossa kunnossa, että raskaaksi ei saa missään tapauksessa tulla, koska kohtu ei kestä.

    Äiti oli kuitenkin aika nuori, niin lääkäri ei missään tapauksessa suositellut kohdun poistoa tai sterilisaatiota, vaan katsoi että ehkäisy tulee hoitaa muutoin. Sillä ikänsä puolesta voi saada lapsia vielä yli 10 v päästä, ja kohtukin voi hyvin ajan kanssa vahvistua.

    Mutta mikä olisi tilanne tunnollisella vl-äidillä, joka epäilemättä uskoo vl-opin oikeaksi? Hänen ainut vaihtoehto olisi tuo sterilisaatio tai kohdun poisto, ja perheeltä vietäisiin mahdollisuus tuleviin lapsiin. Tai sitten pitäisi miehensä kanssa yhteisestä sopimuksesta kieltäytyä yhdynnästä jopa 10 vuodeksi.

    Ja onko se seksi sitten todellakin niin tärkeää, että se sterilisaatio kannattaa tehdä? Jos sen vain seksin vuoksi tekee, ja ei ajattele varinkin nuorena ihmisenä mahdollisia tulevia lapsia, niin eikö seksi mene silloin lasten edelle?

    Sterilisaatiossakin kannattaa tosiaan miettiä, koska se on todellakin tarpeellista tehdä, ja ei pidä lähteä tekemään sitä liian hätiköidysti. Ei tästä nyt niin kauaa ole kun radiossa siitä puhuttiin, että naiset nykyään liian helposti ottavat ehkäisymenetelmäksi tuon sterilisaation, ja siitä tulee sitten myöhemmin koviakin katumuksia, kun haluaisikin vielä lapsia. Pidettiin huolestuttavana, että tämä ilmiö on lisääntynyt.

    Teki kummin tahansa, niin molemmat vaihtoehdot ovat vääriä, ja karmeudessaa kamalia jolla mennään ääripäästä toiseen, kun kaikki siltä väliltä oleva vl-opissa kielletään. Kamala oppi tuo ehkäisy on syntiä oppi kaikessa karmeudessaan, se tuhoaa sen avioliitonkin ehkäpä, ja saa ehkä ihmisen ajan kuluttua katumaan sitä lopullista päätöstä mikä tuli vl-opin vuoksi tehtyä, miellyttääkseen vain ihmisiä jotka niitä "sääntöjä" siellä vl-liikkeessä "tehtailee".

    "Mikä on väkisin raskaaksi saattamista. Jo äiti on vl ajatelumallin vanki siten että kaikki kieltäytyminen pidättäytyminen jne on syntiä johtaa se tilanteeseen jossa nainen antaa aina kun mies haluaa. Koska kaikkeen kieltäytymiseen väsymiseen jne voidaan liitää synti-käsite."

    Kyllä, mutta täytyy toivoa, että tällaisella naisella/äidillä on aviomies joka osaa laittaa lähinmäisensä (lapset ja vaimon) etusijalle, ei siis itseään ja niitä omia himojaan.

    "Yhdyntäpakkoa ei ole ja kuitenkin se on sisälytetty taitavasti tuohon fundamentalistiseen vl opinkäsitykseen. Kaikki kieltäytyminen on syntiä. Jos naisella olisi todella aidosti mahdollisuus kieltätyä seksistä silloin kun ei sitä aidosti halua niin lapsia ei syntyisi tuohon tahiin vl perhesissä"

    Niimpä, jos ehkäisyä ei saarnattaisi synniksi kaikissa muodoissa, niin silloin nainenkin voisi hyvällä omallatunnolla kieltäytyä. Mutta kun se kieltäytyminenkin yhdynnästä katsotaan ehkäisyksi, niin eipä naisella paljon vaihtoehtoja ole. Olisihan se ehkä joillekkin miehille kova paikka, jos ehkäisy ei olisikaan syntiä, ja nainenkin voisi kieltäytyä silloin kun on haluton yhdyntään.

    "Koko naisen usko on kiinitetty noihin asioihin.

    Ja sitten sanotaan ettei ole pakkoa. Pakkoa ei ole mutta jos nainen kieltäytyy kieltääkö hän teoillaan uskonsa? Ainakin vl ajatelumallin mukaan näin on."

    Niin ei ole pakkoa sanotaan, mutta vl-nainen joka on täysin sidoksissa vl-oppiin, eikä sitä yhtään epäile, niin hän tekee asioita pakosti, mutta ei kai edes huomaa sitä, koska luule, että se on oikein, sillä uskoohan hän itse siihen, eikä epäile. Ja jos alkaa epäilemäänkin, niin uskoo sen synnin äkkiä anteeksi, koska pelkää mettävänsä taivaspaikkansa.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Ja niissä pakottamista sukupuliyhdyntään pidetään rikoksena. Juuri tästä keskuselin jonkin aikaa sitten täällä. Ja puhuttiin juuri siitä ongelma-asetelmasta että naisen haluttomuus on kaikilla tavoilla synnillistetty.

    Jos ihminen sydämmessään tuntee tekevänsä väärin itseään tai olemassa olevia lapsiaan kohtaan sillä että "lisääntyy holtittomasti" niin tunne tasolla seksiin suostuminen on sama asia kuin nainen suostuisi tulla raiskatuksi tai hyväksikäytetyksi.

    Teko ei tule sen hyväksyttävämmäksi sillä että se puetaan hengellisiin vaateisiin - pidättäytyminen on syntiä.

    Tällähetkellähän on niin ettei nainen saa kokea haluttomuutta eikä saa pelätä raskautta. Eikä saa ajatella ettei halua olla koko ajan raskaana tai imettää. Että se on naisen (ainoa) tärkein tehtävä.

    Ei siis kole kyse siitä että mies "sinänsä" syyllistyisi "väkisinmakaamiseen". Yhtä lailla hänkin on uskonnon uhri.

    Päivämiehessä oli jonkin aikaa sitten juttu juuri tästä kuinka puolisot keskustelivat tästä asiasta yön hiljaisuudessa... jne... Ja jos miehen ainoaksi tehtäväksi jää vl uskossa tukea naista tässä ehdottomassa ehkäisyopissa johtaa se siihen tilanteeseen että

    - tunteet pitää kiletää vaikka ne kuinka olisivat normaaleja ja oikeutettuja tunteita joiden perimmäinen tarkoitus on suojella olemassa olevaa elmää

    - jotaa rikomuksiin lähimmäisiä vastaan joita ovat kaikki perheen lähipiirissä olevat ihmiset.

    Lakeja on ei vain tämä. Vaan monestakin laista voidaan löytää käskyjä ja kietoja tueksi sille miksei ole sen hyväksyttävämpää että naisella "teetetään pentuja" yhtään sen enempää kuin on eetistä eläimillekään. Suomen laki tässä kohdassa ei näe eroa ihmisllä ja eläimillä. Eläinrääkäys ei ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin ihmisen rääkääminen. Ymmärrätkö?

    Lakeja on mutta ne ehkä jätetään lukematta siksi että - ehkäisy on kaikissa tilanteissaan syntiä.

    "Ja niissä pakottamista sukupuliyhdyntään pidetään rikoksena. Juuri tästä keskuselin jonkin aikaa sitten täällä. Ja puhuttiin juuri siitä ongelma-asetelmasta että naisen haluttomuus on kaikilla tavoilla synnillistetty."

    Laki tosiaan on tässäkin, ja nykyään vielä siten, että avioliitossa olevia naisiakin yritetään suojella, raiskata voi siis aviopuolisonkin fyysistä tai henkistä väkivaltaa kayttämällä.

    Mutta ymmärtääkö vl-oppiin täysiä uskova nainen, että jos hänet alistetaan yhdyntään jollainkeinolla esim. luulee, että mies menee vieraisiin jos ei anna, ja ajaa miehensä syntiin antamattommudellaan, niin tajuaako tämä nainen, että kyseessä on avioliitossa tapahtuva raiskaus jos se tapahtuu alistamalla? Hän ei sitä välttämättä tiedosta, jos luulee kaiken olevan oikein miten on opetettu vl-liikkeessä. Siksi hän alistuu, eikä osaa hakea koskaan ehkä edes apua.

    "Jos ihminen sydämmessään tuntee tekevänsä väärin itseään tai olemassa olevia lapsiaan kohtaan sillä että "lisääntyy holtittomasti" niin tunne tasolla seksiin suostuminen on sama asia kuin nainen suostuisi tulla raiskatuksi tai hyväksikäytetyksi."

    Se mitä sydän tuntee sen mukaan tulisi toimia. Koskaan ei pitäisi lähteä siihen, että omalla tai muiden (lasten) kustannuksella lähtee miellyttämään jonkun ihmisen tarpeita. Siinä käy niin, että lähimmäiset kärsivät, mutta tyydytetään sen yhden itsekkään ihmisen kaikki tarpeet hinalla millä hyvänsä.

    "Ei siis kole kyse siitä että mies "sinänsä" syyllistyisi "väkisinmakaamiseen". Yhtä lailla hänkin on uskonnon uhri."

    Mieskin on uskonnon uhri, ja niitä uhreja on varmasti vielä erilaisia, sillä vl-opin voi käsittää niin monella tavalla, sillä saa joku mies itselleen myös valtaa, ja sellainen mies ei varmaan paljon lähimmäisistään välitä joka tahtoo hallita heikompiaan.

    "Päivämiehessä oli jonkin aikaa sitten juttu juuri tästä kuinka puolisot keskustelivat tästä asiasta yön hiljaisuudessa... jne..."

    Luin tämän, ja se oli kyllä aika kauheaa luettavaa, muistan sen kirjoituksen:(

    "Suomen laki tässä kohdassa ei näe eroa ihmisllä ja eläimillä. Eläinrääkäys ei ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin ihmisen rääkääminen."

    Ei ole eroa, mutta ihmetellä täytyy, että miksi eläinrääkkäyksiin puututaan, mutta ei niihin vääryyksiin mitkä kohdistuvat ihmiseen? Kirkonkin mielestä "ihmisrääkkäys" sallittua, kun pitää herätysliikkeensä "ehkäisy kaikissa muodoissaan on syntiä" oppia Raamatun mukaisena opetuksena, ja ei ole kirkko tuohon vl-oppiinkaan koskaan puuttunut?

    Äänestä

  • IslaLumia kirjoitti:

    Jotenkin se minusta on hieman ristiriitaista että kaiken pitäisi niin sanotusti mennä luonnon mukaan, ehkäisy on väärin, mutta eläimille kuitenkin syötetään ehkäisypillereitä. Mutta ei kai eläimiltä pidä vaatiakaan samaa mitä ihmiseltä.

    "luonnonmukaisesti", puhutteko nyt jumalasta vai demiurgista, ihmisen biologiasta vai mistä, te vähäjalkaiset.

    Äänestä

  • niinpäniinniin kirjoitti:

    Ei vl naiset ole johtajien määräyksen alla. ja mitäköhän tuolla edes tarkoitat. Meidän Johtajamme on Jumala. Me otamme lapsia niin paljon vastaan kuin Jumala on tarkoittanut. Jumala antaa "kannettavaa" niin paljon kuin kukin jaksaa kantaa. Lapsi on Jumalan lahja. Me uskovaiset olemme onnellisia lapsiemme kera, ja lapsemme ovat onnellisempia toistensa seurassa, kuin yksinäinen ei uskovaisen perheen lapsi, joka saa kaiken mitä tahtoo, eikä opi koskaan jakamaan muille. Lapsistamme ei tule itsekkäitä. Lapset eivät ole taakka niinkuin te Ei vl:t ajattelette, ejattelette vain omaa parastanne ja miten pääsette mahd helpolla kaikesta. Hankitte (tätä termiä emme itse käytä) lapsen tai kaksi.Kasvatatte heistä itsekkäitä ja teette kaiken heidän puolestaan. Istutatte tv:n ääressä oppimassa kaiken pahan mitä maailmasta löytyy, jo heti pienenä...tappamisen, ampumisen,väkivallan...jne. Tämän vuoksi emme itse hanki tv:tä koska suurin osa ohjelmista on väkivaltaa. Näi lapsillanne ei ole mielikuvitusta, he eivät itse osaa keksiä mitä leikkisivät. Heistä tulee uusavuttomia. Ja kun heidän pitäisi olla tulevaisuus...Siinäpä vertailuja ei uskovaisten ja uskovaisten välillä.

    Vl-äidille tulee helposti kannettavaa enemmän kuin jaksaa kantaa. Heitä jopa kuolee edelleen tämän takia.

    Vl-lapset kasvavat silmiinpistävän kateellisiksi, kun aina on liian monta muuta kilpailemassa vanhempien rakkaudesta ja maallisesta hyvästä. Vl:t ovat herkästi näkevinään kateutta joka paikassa, koska se on heille itselleen liiankin tuttua. Kateellinen ihminen on sairaan itsekäs.

    Ei-vl-lapset oppivat itsenäisiksi ja omatoimisiksi, koska äiti on ansiotyössä eikä ole huolehtimassa ja kontrolloimassa. Ei-vl-lapsista ei kasva laumasieluja. Joukon mukana ei mennä välipalapöytään, vaan se välipala tehdään ihan itse. Kaverillekin annetaan, jos hän sattuu siinä olemaan. Jakaminen on iloista, ei pakkojakamista (tiedän, mistä puhun!).

    Eniten minua surettaa vl-lapsissa tasapäisyyteen jääminen. Tärkeintä on sopeutua joukkoon. Vl-lapset ovat helppoja hallittavia, heitä ei tarvitse kohdella yksilöinä, vaan kohtelee joukkoa niinkuin se olisi yksi persoona (tiedän kokemuksesta). Luulen, että tässä on yksi olennainen syy siihen, että SRK pystyy niin hyvin pitämään joukkonsa kurissa.

    TV:n katselun suhteen ei-vl-perheitä on erilaisia. Jotkut ovat välinpitämättömiä, toiset hyvinkin tarkkoja siitä, mitä lapset saavat katsoa. Näissä jälkimmäisissä huolehditaan yleensä muistakin asioista hyvin. Netin rinnalla televisio on kuitenkin perin viaton tarjonnaltaan.

    Suomi pyörii nytkin ei-vl-kodeissa kasvaneitten ihmisten voimalla. Uusavuton maa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

IslaLumia kirjoitti:

Hyväksyttekö lemmikkieläinten ehkäisyn ja leikkaamiset pentujen tulon lopettamiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu