Vanhoillislestadiolaiset sanovat että millään sääntöjen noudattamisella ei pelastuta vaan uskolla Jeesukseen. Silti katsotaan ulkoisten seikkojen mukaan onko toinen uskovainen, ja jos toinen sattuu meikkaamaan, harrastamaan tanssia ja omistamaan tv:n niin eihän hän voi olla mitenkään uskovainen. Ristiriitaista? Itse harrastan itämaista tanssia, meikkaan joskus ja katson joskus tv:tä, kuuntelen monenlaista musiikkia, en vain klassista, ja uskon Jeesukseen täydestä sydämestäni. Edellä kuvaamani asiat eivät ole syntiä kristinuskon mukaan eivätkä ne ole sitä minulle. Kuulun ev.lut kirkkoon mutta en ole ns. kirkkouskovainen. Olen käynyt kerran suviseuroissa enkä siellä kokenut uskonrasismia, pientä tuijottamista vain(värjätyt hiukset)ja ihmiset vaikuttivat onnellisilta ja uskoonsa tyytyväisiltä. Muutenkin minulla on paljon kokemusta lestadiolaisista. Vl-usko olisi niin kaunis usko jos liike ei olisi niin sisäänpäinlämpiävä,muut ihmiset poissulkeva. Ja se että lähetystyötä ei juuri tehdä, on paha juttu. Pysytään vain omissa porukoissa, "pois pahojen maailman ihmisten seasta". "Tiedetään" ulkonäön perusteella kuka joutuu kadotukseen. Tiedetään se helpomminkin. Se jota ei näy oman porukan seuroissa ei ole taivasta näkevä. Aika karua eikö? Minulla ei ole mitään itse lestadiolaisia vastaan, mutta vl-usko on täynnä epäkohtia ja suoranaista harhaoppia. Itselläni on lapsuuden parhaat ystävät olleet lestadiolaisia, mutta teini-ikään tullessamme ystävyys jäi. Itse olisin halunnut ystävyyttä jatkaa mutta he eivät, uskonasioiden vuoksi. Jäin todella yksin. He eivät pitäneet minua enää porukkaansa kuuluvana, olihan se aikuistumisen ikää ja he katselivat tulevia puolisoita kun minä olin kiinnostunut tavallisista teinien jutuista, mutta jos olisin kääntynyt lestadiolaiseksi olisin tottakai kuulunut porukkaan. Kirjoituksestani taisi tulla sekava, en halua pahoittaa kenenkään mieltä mutta tahdoin nyt rehellisesti tuoda esiin mielipiteeni ja kokemukseni.
Usko ja teot
IslaLumia
8384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Helppo tunnistaa.
Vanhoillislestadiolaiset eivät ole uskovaisia vaan taloudellinen ja poliittinen järjestö joka lisää kannattajakuntaansa ehkäisyä ja perhesuunnittelua vastustamalla.
Näin saadaan pikkuhiljaa todella uskollista kannattajakuntaa.
Eikö tuota nyt kukaan tajua että uskonnon kanssa niillä on yhtä vähän tekemistä kuin eräillä motoristeilla moottoripyörien.
>> Itse olisin halunnut ystävyyttä jatkaa mutta he eivät, uskonasioiden vuoksi. Jäin todella yksin. He eivät pitäneet minua enää porukkaansa kuuluvana>>
Tuo kuulostaa kyllä tosi pahalta, ei voi mittään. Mutta tiedän että tämmöstä tapahtuu. Itte yritän olla puuttumatta lasteni kaverisuhteisiin jos niis ei ole mitään huonoja juttuja...ts jotain sellaista, mistä tulee sanomisii ympäristöltä...mua ihan harmittaa, että sut on tavallan hyljätty jossakin vaiheessa...ajattelen ettei se ole heidän puoleltaan ollut ihan oikein.
Itte olen kokenut et mun ei-vl-kaverit pikemminki ei halunneet olla mun kaa, koska kuljimme eri paikoissa, tosin muutinkin pois nuoruuden maisemista. Mutten ole kyllä koskaan kokenut, et he eivät kelpaisi mulle kavereiksi. Nyt ei tule pidettyä heihin yhteyttä, koska asun kokonaan eri paikkakunnalla ja kaukana heistä, mutta mä vähä luulen et jos asuttais lähekkäin, pitäisimme yhteyttä. Ainakin mun puolelta asiaa katottuna.
Vl uskonnossa tulee ottaa niin hyvin huomioon toinen vl ihminen, että jos henkilö A kokee synniksi jonkin asian jonka tekee henkilö B, joka ei kuitenkaan itse huomaa tehneensä syntiä, niin B on silloin tehnyt syntiä.
Eli kaikki mitä me teemme emme voi tehdä itsemme mieleen vai meidän pitää kysyä muidenkin mielipide ja ottaa se huomioon.
Mutta silloin tuossa onkin se vaara, että syntejä joita ei pysty selkeästi noin hyvin näkemään ei huomaakaan synniksi eikä viitsi paneutua siihen.
Esimerkiksi juoruaminen, toisen ihmisen arvioiminen ja inho,hylkääminen jne. Minusta ne ovat ihan yhtä kamalia syntejä kuin moni muukin ja ne valitettavasti ovat todella yleisiä vanhoillislestadiolaisuudessa.
Ymmärrät varmaan sen että vl ystävilläsi muuttui kiinostus tuossa teini-iässä eri asioihin kuin varmaan sinulla myös. Luulen että sinulla olisi saattanut ollut todella tylsää heidän seurassaan, koska sinua olisi aina pidetty epäuskovaisena ihmisten silmissä, jos olisit kulkenut heidän ja heidän uusien ystävien seurassa/porukassa.
Ja jos sinä taas olisit kertonut/puhunut asioista sinun näkökulmasta tai juttuja uusista bändeistä, tv-ohjelmista, ehkä kännäilystä jne. niin he olisivat vain käpertyneet itseensä säikähtäen sinun juttujasi. Eli et välttämättä olisi oikeaa ystävyyttä saanutkaa. Samoja jutun/kiinnostuksen aiheita ei olisi ollut.
Siksi on ehkä parempi sinulle, että sait ystäväsi muualta jo heti nuorena ja siitä eteenpäin.
Tietenkin moni vl toivoo, että jos taas olisit halunnut kuitenkin kulkea heidän kanssaan ja halunnut alkaa elää heidän tavoillaan niin asia olisi ollut eri ja sinustahan olisi voinut tulla vl.
se on vaan eri asia, onko ne aina niin totuuden mukasia.
Se sielunvihollinen osaa tehdä työtä tämänkin asian kauta.
on kansamme saman arvoinen.
Ja me näemme ulkopuoliset ihmiset saman arvoisina ihmisinä kuin itsekin olemme.
Mutta ne asiat voi kääntyä muuksi jostakin syystä.
Ei se ole ainakaan uskovaisen ihmisen tarkoitus, että jakaa ihmisiä eri leiriin, parempiin ja huonmpiin.
Kyllä silloin on asialla joku muu kuin uskovainen, jos asiat kääntyy näin päin.
Selittäisitkö mitä tarkoittaminen meinaa?
missä pumpulissa sinä oikein elät?
Aukaisehan silmät ja katso mitä ympärilläsi taphtuu!
ympärillä ja sitä erilaisuutta jos jotakin vierastaa.
Puheet ja tavat on niin erilaisia uskovaisilla ja epäuskoisilla. Ja se riittää monseti, että siksi ei varmaankaan viihdytä toisten seurassa.
Mutta ei uskovainen ole parempi kuin muutkaan. Syntinen on, niin kuin muutkin.
Mutta ei halua elää synnissä, eikä nauti siitä.
Vaan ahekroi parannuksen askelilla, jos synti tarttuu.
Muuten mitä pahaa olis, vaikka ulkopuolinen tuliskin vl:ksi.
Eikö se ole terveellistä seuraa?
Onhan paljon pahempiakin asioita maailmassa.
"Puheet ja tavat on niin erilaisia uskovaisilla ja epäuskoisilla. Ja se riittää monseti, että siksi ei varmaankaan viihdytä toisten seurassa."
No tuotahan kokee kaikki ihmiset niin vl:t kuin muutkin.
Nämä muut ihmiset kokevat keskenään erilaiuutta, heissä on miljoonasti erilaisia, on eri uskontoja, kulttuureja ja vaikka mitä muuta. Ihan niin kuin vl:iyskin on. Ei se kuule ole sen kummempaa lapsi rakas!
Huomaa ettet ole muuta maailmaa pahemmin nähnyt ja ottanut selvää.
Olet varmaan todella nuori tai muuten vain viihtynyt kotosalla ja vain omiesi parissa.