Nyt on sitten käyty kokemassa tämäkin. Jälkeenpäin ajateltuna helppo ja nopea juttu. Hommaa auttoi kovasti erinomainen lääkäri ja kaksi hoitajaa, joista toinen auttoi minua ja toinen lääkäriä.
Ensin kyljelleen makaamaan, suuhun puuduttavaa suihketta reilusti ja nielaisu, jotta aine saadaan kurkkuun saakka. Puudutus alkaa samantien. Sitten suuhun rinkula/purukappale, joka estää tähystimen puremisen. Tähystin rinkulan välistä suuhun, pari-kolme nielaisuyritystä, jonka jälkeen tähystin meni jo ruokatorvesta alas. Tähystin sai aikaan mennen tullen pientä yökötysreaktiota, mutta vain pientä. Siinä sitten makailua silmät vetisenä kun sisäkaluja tutkitaan. Näytteenottoa ei huomannut, mutta ilman pumppaaminen vatsaan sai aikaan röyhtäyksiä. Operaation aikana pystyi jopa nielaisemaankin, jos oli ihan pakkotarve, tosin asento oli sellainen, että kaikki valui suusta ulos. Rauhallinen nenän kautta hengittäminen helpotti hommaa kovasti. Tutkimus taisi olla ohi 4-5 minuutissa, mutta joillakin saattaa tosin kestää pidempäänkin, riippuu kuulemma siitä, miten saadaan mahalaukun joka puolelta näkyviin.
Minulle homma oli helpompi kuin kolonoskopia, jossa kipu oli sietämätön ja etukäteen tehtävä tyhjennys todella epämiellyttävä (sen pahanmakuisen juoman juominen 4 litraa).
Ja mikä parasta, silmämääräisen tutkimisen perusteella kaikki on kunnossa. Näytteet valmistuu 10 pvän päästä.
Onnea vaan muillekin tutkimuksiin!!!

Vastaukset 4
Vanhimmat
, koska itsellä sama edessä tänään puolilta päivin.Tässä näitä juttuja katsellen odottelen vatsa tyhjänä.
kuten otsikossa kysyin, menikö kaikki helposti vai oliko kokemus ylitsepääsemättömän hirveä?
Voi olla että itsekin joudun joskus tuohon toimenpiteeseen. Pelottaa ihan hirveesti ja tuntuu ettei siitä voi selvitä,mut mukava kuulla ettei se niin pahaa ookkaa mitä siitä jotku puhuu.
toimenpide on helpohko ja yleensä nopea, mutta tietysti hieman epämiellyttävä. Itsensä rentouttaminen auttaa kaikista parhaiten ja rauhallinen nenän kautta hengittäminen. Homma tehtiin minulle ihan normaalina 20min lääkärikäyntinä lääkärin vastaanottohuoneessa.
Tuossa ajassa ehdittiin hyvin ensin istua lekurin pöydän viereen ja käydä operaation kulku läpi sekä operaation jälkeen keskustella siitä mitä näkyi ja mitä voisi ruokatorven polttelulle tehdä. Toisin sanoen tuntui, että suurin osa tuosta lääkärin luona olosta meni lekurin kanssa jutustelemiseen pöydän ympärillä. Sekin sai aikaan fiiliksen, että eihän tää mikään iso leikkaussalia vaativa operaatio ole, vaan pikainen lääkärissä käynti, jossa katsotaan ulkokuoren sijaan sisuskaluja suun kautta.