arvoisat kanssa ihmiset.kirjoitan tälle palstalle nyt,koska olen buddhalaisuudesta saanut omaan elämääni enemmän sisältöä ,kuin mistään muusta asiasta,joita elämässä olen tehnyt tai harrastanut.
avaudun teille,koska en jaksa mitenkään uskoa olevani ainoa, joka näin tuntee tai ajattelee.
useita vuosia elin niinkuin muutkin ja nykyisin se elämä jota vietin,asiat joista olin kiinnostunut ja
toiveet ja haaveet sekä tekemisen motiivit tuntuu päivä päivältä vieraammilta ja jotenkin todellakin kaukaisilta asioilta.sen luulisi huolestuttavan ihmistä,mutta asia on päin vastoin.mä olen huolestunut ihmisistä.
viimeinen pisara oli se kun eilen katsoin big brotheria.jakso sisältöineen ei kai ollut mitenkään poikkeava muista jaksoista,mutta mulle riitti.mä tajusin asian joka mua on vaivannut jo pitemmän aikaa ja en ole saanut selkoa että mistä se johtuu.nyt tiedän. koska ikäni puolesta mun kai pitäisi olla kohde ryhmän toleransseissa,mutta kun en ole.tästäkö meidän pitäisi olla kiinnostuneita!?pelottavan moni on.valitettavasti mä tunnen suurempaa vetoa rauhalliseen elämään luonnon kanssa,kuin alkaa vajota mukaan tähän massaan,joka mitään kyseenalaistamatta tuijottaa kaikkea sontaa mitä eteen tungetaan.onko se tärkeää mitä ne siellä talossaan tekee?mun mielestä jos niin on asiat,niin ei hyvin mene.
tässä elämän mallissa mitä me kaikki osalta joudutaan elämään mukana on muutama muukin hyvin hälyttävä asia.joskus kun elokuvissa oli raakuuksia ne leikattiin pois.nykyisin mieltämme ruokitaan jo suhteellisen kuvottavilla mielikuvilla ja tuskin sensuuri enää tästä päätään nostaa ,kun kenelläkään ei tunnu enää missään.meidät muokataan koko ajan väkivaltaisempaan todellisuuteen.tämän sukupolven nuoret ihmiset on jo hyvin kyllästetty saastalla.suoraan sanottuna, näin asiat on.
koulut tukahduttaa henkisesti kypsemmät.ei ihme että se joukko jota ei mikään kiinnosta, kasvaa koko ajan.huumeet ja rikollisuus on automaattisesti se latu jolle moni lähtee, koska
kehityssuunta on tämä.ennen oli ihmiset vielä luonnon kanssa harmoniassa,nykyisin potkitaan siilit, ammutaan pikkulinnut ,koska veren pitää lentää.vanhemmat ei osaa enää näyttää terveen elämän mallia kovin pitkään,koska harvat ihmiset enää taitaa kohta olla normaaleita.ja kukaan ei huomaa mitään koska ulkoinen maailma hallitsee.
ydinsutran sanotaan paljastavan totuuden ilman risti riitoja.henkilö kohtaisen näkemykseni mukaan,alkuperäinen sanamuoto on voinut olla jotenkin näin:totuus ilman ristiriitoja on sitä,että pahasti näyttää siltä että tämä vallitseva elämän muoto on mitä suurinta harhaa.näin jo 2500 vuotta sitten.niin myös tänään.
mutta jatkan omaa tietäni.ei ole pakko juurikaan mitään jos ei halua.mutta suurta viisautta on olla vahingoittamatta muita ja pyrkiä elämään niin hyvin kuin kykenee tässä ympäristössä.omilla valinnoillaan saa aikaan omassa mielessä ja elämässä positiivisen suunnan vaihdon ja totuus on jokaisen sisällä.sen ei pitäisi olla enää uutinen näiden sivujen lukijoille,kyse onkin vain siitä että ketkä tekee asialle jotain ja ketkä vain aikoo tehdä jotain.olen pahoillani jos jotakuta nyt tekstilläni loukkasin,hyväksyn sen , sillä tiedän toki että kaikkia,varsinkaan jokaista ei voi miellyttää,mutta elän toivossa, että ehkä en ole yksin.metsässä ollessa,hiljaisuutta kuunnellssa,kävellessä,tehdessä tai ei tehdessä-ihan sama.tunnen suloista iloa tiestä.
lukekaa tämä ennen
4
736
Vastaukset
- Kristuksen kuningaskuntaa r...
Tekstisi perusteella uskon ja vaistoan, että Luojamme ja samalla Hänen Sanansa, Kristus puhuu voimakkaasti sisälläsi, vaikka nimellisesti buddhalaisuutta tunnustatkin.
Paljolti samalla tavalla tuntevat sentään vielä jotkut uskovat kristitytkin, joille Jumalan luoma luonto on tärkeätä samoin kuin sisäinen ja ulkoinen rauha.
Olet todellisuudessa lähempänä Jumalaa ja Kristusta kuin monet niin sanotut uskovat kristityt, jotka kulkevat arkielämässään paljolti samaa tietä kuin uskottomat alistuen itse ja altistaen lapsensa maailman ruhtinaan, saatanan aivopesulle erilaisissa koulutuslaitoksissa, median kautta ja työelämässä.
Monelle heistä ei tuota mitään sen kummempaa tuskaa antaa raiskauttaa Jumalan luomaa luontoa esimerkiksi metsäkoneiden muodossa ja tuottaa sillä suurta tuskaa lähimmäiselleen, antaa kylvää kemikaaleja viljelyksilleen ja ruokiinsa sekä syödä tapettuja kotieläimiä, esimerkiksi saastaista sikaa Voideltunsa kunniaksi nimettynä syntymäpäivänä.
Elämä ihmisenä, jonka sisällä Jumalan Sana puhuu, alkaa olla aika sietämätöntä kuin riivaustilassa elävien uskottomien ja teeskentelevien, tekopyhien uskovien kanssa.
Anna Jumalan Hengen ja Sanan vain kasvaa ja vaikuttaa sisälläsi, sydämessäsi, sillä sieltä niiden pitääkin löytyä. Näin Luojamme on sen suunnitellut.
Uskon, että löydät tuntemuksillesi paljon vastinetta alkuperäiseksi evankeliumiksi väitetystä Pyhän kahdentoista evankeliumista (Gospel of the Holy Twelve) eli Nasaretilaisten evankeliumista (Gospel of the Nazarenes).
Siinä on suurin osa samaa kuin tutuissa Raamatun evankeliumeissa, mutta myös kohtia, joita on syytä epäillä poistetun Raamatun evankeliumeista esimerkiksi kohdat, jotka kieltävät kotieläinten teurastamisen, mille löytyy vahvistusta monesta kohtaa Vanhasta testamentista esimerkiksi 1.Sam.15:22-23, Jer.7:22-24 tai Miika 6:6-8.
Kyseinen evankeliumi löytyy esimerkiksi linkistä:
http://www.thenazareneway.com/ght_table_of_contents.htm
Tämä ympärillämme vaikuttava, vallalla oleva kristillisyys on yksiselitteisesti valtava, saatanallinen petos, vallankaappaus todellisilta Jumalan ja Kristuksen lapsilta kapinallisen lihansa vallassa eläville ahnehtijoille.
Ja sen hedelmiä ovat saaneet kansat katsella ja tuntea kaikki nämä vuosisadat.
Todennäköisesti tuo riiston aika päättyy pian suunnattomaan katastrofiin maan päällä, jossa paha saa palkkansa.
Mutta Jumalan ja Kristuksen omien tehtävänä on edelleenkin rakentaa Jumalan paratiisia maan päälle, Pyhää Vuorta, jossa ei tehdä mitään pahaa eikä vahinkoa (Jes.11:1-9), sillä maanpäällisen Kristuksen ruumiin, Hänen seurakuntansa, tulisi täyttää osaltaan nämä Kristusta koskevat profetiat. Siihen ei kuulu luomakunnan riistäminen, turmeleminen ja tuhoaminen.
Eiköhän yritetä tehdä tätä pyhää työtä masentavasta tilanteesta huolimatta. Työntekijöitä voisi kyllä kutsua lisää.
Siispä tervetuloa mukaan kaikki ne, jotka haluavat noudattaa Jumalan hyvää tahtoa!- nirvana...
kyllä lähtee herranpelot.
- riittäisi
...kiitos.kiva kuulla että on joku muukin...käyn varmasti katsomassa ehdottamasi sivut,olen ollut sitä mieltä itsekkin, että jotakin täytyy raamatun ohjeista puuttua tai muutettu ,koska asiat on miten ne on.liputan edelleen buddhalaisuutta vaikka kristin uskon kanssa yhtäläistä ajatuksissani onkin.se että buddhalaisuus antaa ohjeet kuinka kehittää itseään ja harjoittaa mieltä ,on asia jonka hyödyn olen elämässäni kokenut.tiedän mielen rauhattomuuden ,joten osaan arvostaa nykyistä rauhaani todella paljon.silti ei voi välttyä siltä tosiasialta ,että ympäristö aiheuttaa omat hankaluudet.vanhan kansan viisaus,seura tekee kaltaisekseen, on pelottavan totta.toivotan sinulle arvoisa viestiin vastannut henkilö kaikkea hyvää.kiitän rohkaisusta,sitä harvoin täällä saa ja jonkinlainen hengen yhteys kyllä on.kumpa useampi ihminen uskaltaisi alkaa vastata sielunsa kutsuun.jumalan rauhaa.
- Metta
Olen myös huomannut, että "entinen" elämä on menettänyt merkitystään ja tilalle on tullut ällistyttävä rauha. Lempeys ja myötätunto kasvavat tästä sisäisestä tyyneydestä, olen nykyään helpommin lähestyttävä ja avoimempi. Ei hullumpi oppi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778