Hei.
Otin nyt sen verran itseäni niskasta kiinni, että päätin kysyä jostain jotain apua tilanteeseeni. Mitä luultavimmin minulla on masennus. Syitä sen syntymiseen löytyy enemmän kuin jaksan luetella, pääasiassa ehkä viimetalvinen raiskaus (tai jonkinlainen hyväksikäyttö..). Kävin silloin kaverin kanssa kouluterveydenhoitajalla juttelemassa, mutta hän ei osannut auttaa tippaakaan! Soitin kriisikeskukseen, jossa kävin kerran juttelemassa jonkinlaisen psykologin kanssa. Toista kertaa en 'kehdannut'. Itkin siellä yli tunnin, ja muutenkin vaati kamalasti voimia edes lähteä juttelemaan.
Vähän niinkuin päätin keväällä, etten halua mitään säälittelevää psykologia 'avukseni'. Nyt kuitenkin koulun taas alettua, sama p*ska fiilis on tullut takaisin, jos se ikinä edes oli poissa.. Nyt en enää jaksa. Ei ole päivääkään, jolloin en miettisi huonoa oloani ja sen syitä.
Kaikkein suurin murhe on ylioppilaskirjoitukset, jotka olisivat keväällä. Kursseja en saa suoritettua edes väkisin tällä hetkellä ja lukemisesta ei tule mitään. Viime keväästäkin on jäänyt paljon suorittamattomia..
Ja tiedoksi, perheelle en ole kertonut, se on oma asiani.
Mitä siis teen ? Inhoan soittaa minnekään!
Terveyskeskus ? En myöskään pidä siellä kyselemisestä tai oikean paikan etsimisestä.
Toisaalta, en haluaisi edes kenenkään vieraan tunkevan nenäänsä elämääni. En tiedä edes puhuisinko mitään, jos menisin.
Miksi aina vain käsketään, että hanki apua ?? (Helpommin sanottu kuin tehty!) Miksei kerrota _miten_ sitä hankitaan ? Miksi aina oletetaan, että apua tarvitsevat ovat niin rohkeita että soittelevat numerot läpi etsien oikean paikan itselleen. . .
Olen miettinyt jopa ulkomaille yksin karkaamista.
Otin nyt sen verran itseäni niskasta kiinni, että päätin kysyä jostain jotain apua tilanteeseeni. Mitä luultavimmin minulla on masennus. Syitä sen syntymiseen löytyy enemmän kuin jaksan luetella, pääasiassa ehkä viimetalvinen raiskaus (tai jonkinlainen hyväksikäyttö..). Kävin silloin kaverin kanssa kouluterveydenhoitajalla juttelemassa, mutta hän ei osannut auttaa tippaakaan! Soitin kriisikeskukseen, jossa kävin kerran juttelemassa jonkinlaisen psykologin kanssa. Toista kertaa en 'kehdannut'. Itkin siellä yli tunnin, ja muutenkin vaati kamalasti voimia edes lähteä juttelemaan.
Vähän niinkuin päätin keväällä, etten halua mitään säälittelevää psykologia 'avukseni'. Nyt kuitenkin koulun taas alettua, sama p*ska fiilis on tullut takaisin, jos se ikinä edes oli poissa.. Nyt en enää jaksa. Ei ole päivääkään, jolloin en miettisi huonoa oloani ja sen syitä.
Kaikkein suurin murhe on ylioppilaskirjoitukset, jotka olisivat keväällä. Kursseja en saa suoritettua edes väkisin tällä hetkellä ja lukemisesta ei tule mitään. Viime keväästäkin on jäänyt paljon suorittamattomia..
Ja tiedoksi, perheelle en ole kertonut, se on oma asiani.
Mitä siis teen ? Inhoan soittaa minnekään!
Terveyskeskus ? En myöskään pidä siellä kyselemisestä tai oikean paikan etsimisestä.
Toisaalta, en haluaisi edes kenenkään vieraan tunkevan nenäänsä elämääni. En tiedä edes puhuisinko mitään, jos menisin.
Miksi aina vain käsketään, että hanki apua ?? (Helpommin sanottu kuin tehty!) Miksei kerrota _miten_ sitä hankitaan ? Miksi aina oletetaan, että apua tarvitsevat ovat niin rohkeita että soittelevat numerot läpi etsien oikean paikan itselleen. . .
Olen miettinyt jopa ulkomaille yksin karkaamista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja vielä pikkujuttu: Mitä mahdollisesti maksaa jokin psykologi tms. tai vaikka joku joka tekee diagnoosin masennuksesta ?
Maksavatko ne ?
Ja jos auttaa, kysyisin apua vaikka Turusta.
Kun menee mielenterveystoimistoon?
Jos ei kelpaa> pakene sitten ulkomaille> vaikka Peruun> Limaan, jos luulet tosiaan että sielä on parempi> Ei mitään sosiaaliturvaa> Yhteisvastuukeräys keräsi viimekeväänä rahaa Perun katulapsityöhön:?
Kokemuksen syvällä rintaäänellä olen vahvasti sitä mieltä, että sinun kannattaisi kertoa tilanteestasi perheellesi. Se ei ratkaise ongelmaasi, mutta aivan varmasti helpottaa. Tulet tarvitsemaan muidenkin kuin ammatti-ihmisten tukea.
Paranemisia!
varaa aika ensn sinne. saat varmaan jonkun alustavan arvion asiasta, ehkä lääkityksen. Tavallinen lääkärihän saa sen määrätä kuten myös diagnosoida masennuksen. sillä pääsee alkuun.
voisit myös vaatimalla vaatia tavata psykiatrin, erikoislääkäri on kuitenkin aina erikoislääkäri. mä itse oon käynyt työterveyshuollon yksityisellä psykiatrilla ja tuntuu kyllä että musta on pidetty parempaa huolta ja tilanteeseen on perehdytty paremmin kuin kavereilla, jotka on olleet vaikka YTHS:n palvelujen varassa. Pitkät jonot ja sittenkin vaan tavallinen lääkäri ja ehkä psykologi.
Tsemppiä! ja soitat vaan reippaasti. Kynnys on suuri, tiedän. Mutta se on tosi suuri helpotus kun on lääkärin vastaanotolla ja tajuaa että vihdoin joku auttaa.
Ja kerro jollekin. Ellei perheelle (jostain syystä?) nin ystävälle.