Hei!
Teillä joilla on kokemuksia uusioperheistä, auttaisitteko?
Mulla on nyt ihana mies, yhdessä asuttu muutama kuukausi, seurustelua takana vajaa vuosi. Hänellä pojat 4 ja 6 -vuotiaat, minulla ei lapsia.
Meillä on miehen kanssa ihanaa, ja lasten kanssa kaikki on sujunut myös hienosti, hienommin kun uskalsin toivoa! Lapset ovat säännöllisen epäsäännöllisesti meillä, 1-3 vrk viikossa, miten sovitaan.
Ongelmia on ollut koko seurustelun ajan miehen exästä, ei pahoja, mutta sellaisia että yrittää pyörittää meitä ihan mennen tullen: peruu sovittuja tapaamisia, muuttelee niitä mielinmäärin. Ehkä 1/10 kerta menee niin kuin on sovittu. Ko. nainen on ihan mukava (ei kyllä suostu mua tapaamaan, eikä edes puhelimessa puhumaan) ja fiksu, ja hyvä äiti. Ilmeisesti hänellä on itselläänkin uusi poikakaveri.
Mutta tuo joka viikkoinen venkslaaminen... paljon on joustettu, ja varsinkin jos meillä ei ole sovittuna mitään ihmeellistä olemme pystyneet nopeastikin muuttamaan suunnitelmiamme. Mutta meillä alkaa olla mitta täysi. Mies on puhunut asiasta exälle, ja asia on ymmärretty ja sovittu. Mutta kun ei sittenkään.... Onkos tämä nyt sitten jo kiusantekoa?
Varsinkin nyt kun pojat ovat meillä, meidän yhteisessä kodissa, on alkanut olla tuon exän puolelta nihkeyttä siitä että pojat tänne tulevat. Mies hakee pojat, ja viekin kotiin, mutta näyttää siltä että exä haluaa määrätä koska hän tarvitsee vapaata, meidän ehdottamat vierailuajat eivät olekaan niin sopivia, jne.
Varsinkin kun meillä onneksemme tämä kaikki uusi on alkanut erittäin hyvin (pojat viihtyvät kotonamme, pitävät minusta?, ja mitään ongelmia ei ole ollut), pojat oikein mielellään ovat meillä, niin nyt on myös alkanut kuulua sellaistakin että: "en halua että menette poikien kanssa sinne, tai tänne"... eli nihkeetä on jos olemme esim. olleet syömässä sunnuntaina vanhempieni luona, tai miehen vanhempien luona. Tai jos olemme yhdessä menneet kyllään ystävilleni joilla on suurinpiirtein samanikäisiä lapsia.
Omaa lasta haluamme, emme vain ihan vielä. Pojat jo kyselee että saavatko pikkusiskon? ja koska saavat? Vastattu on että jos kaikki käy hienosti, niin vaikka vuoden parin päästä.
Pojat tietysti ovat puhuneet tästä äidilleenkin, ja nyt sieltä tulee viestejä että jokos odotatte, mites poikien sitten käy? jne.
Apua! Kun ei ole ollut ongelmia, niin pitääkö niitä ihan väkisin alkaa järjestämään? Siis tuon exän...
Teillä joilla on kokemuksia uusioperheistä, auttaisitteko?
Mulla on nyt ihana mies, yhdessä asuttu muutama kuukausi, seurustelua takana vajaa vuosi. Hänellä pojat 4 ja 6 -vuotiaat, minulla ei lapsia.
Meillä on miehen kanssa ihanaa, ja lasten kanssa kaikki on sujunut myös hienosti, hienommin kun uskalsin toivoa! Lapset ovat säännöllisen epäsäännöllisesti meillä, 1-3 vrk viikossa, miten sovitaan.
Ongelmia on ollut koko seurustelun ajan miehen exästä, ei pahoja, mutta sellaisia että yrittää pyörittää meitä ihan mennen tullen: peruu sovittuja tapaamisia, muuttelee niitä mielinmäärin. Ehkä 1/10 kerta menee niin kuin on sovittu. Ko. nainen on ihan mukava (ei kyllä suostu mua tapaamaan, eikä edes puhelimessa puhumaan) ja fiksu, ja hyvä äiti. Ilmeisesti hänellä on itselläänkin uusi poikakaveri.
Mutta tuo joka viikkoinen venkslaaminen... paljon on joustettu, ja varsinkin jos meillä ei ole sovittuna mitään ihmeellistä olemme pystyneet nopeastikin muuttamaan suunnitelmiamme. Mutta meillä alkaa olla mitta täysi. Mies on puhunut asiasta exälle, ja asia on ymmärretty ja sovittu. Mutta kun ei sittenkään.... Onkos tämä nyt sitten jo kiusantekoa?
Varsinkin nyt kun pojat ovat meillä, meidän yhteisessä kodissa, on alkanut olla tuon exän puolelta nihkeyttä siitä että pojat tänne tulevat. Mies hakee pojat, ja viekin kotiin, mutta näyttää siltä että exä haluaa määrätä koska hän tarvitsee vapaata, meidän ehdottamat vierailuajat eivät olekaan niin sopivia, jne.
Varsinkin kun meillä onneksemme tämä kaikki uusi on alkanut erittäin hyvin (pojat viihtyvät kotonamme, pitävät minusta?, ja mitään ongelmia ei ole ollut), pojat oikein mielellään ovat meillä, niin nyt on myös alkanut kuulua sellaistakin että: "en halua että menette poikien kanssa sinne, tai tänne"... eli nihkeetä on jos olemme esim. olleet syömässä sunnuntaina vanhempieni luona, tai miehen vanhempien luona. Tai jos olemme yhdessä menneet kyllään ystävilleni joilla on suurinpiirtein samanikäisiä lapsia.
Omaa lasta haluamme, emme vain ihan vielä. Pojat jo kyselee että saavatko pikkusiskon? ja koska saavat? Vastattu on että jos kaikki käy hienosti, niin vaikka vuoden parin päästä.
Pojat tietysti ovat puhuneet tästä äidilleenkin, ja nyt sieltä tulee viestejä että jokos odotatte, mites poikien sitten käy? jne.
Apua! Kun ei ole ollut ongelmia, niin pitääkö niitä ihan väkisin alkaa järjestämään? Siis tuon exän...
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ihminen, joka on epävarma ja sisimmässään turvaton, pyrkii usein kontrolloimaan ympäristöään saadakseen rauhoitettua sisäistä levottomuuttaan.
Tällainen ihminen ei muuta vapaaehtoisesti käyttäytymistään, koska hän saa siitä hyvää oloa. Päinvastoin, käytös yleensä pahenee - ja jos sille ei aseteta mitään rajoja, muuttuuvat vaatimukset aina vain kohtuuttomimmiksi.
Minusta teidän kannattaisi sopia pitävät ja yksiselitteiset tapaamisajat, ja pitää niistä kiinni. Sopimus kannattaa vahvistuttaa lastenvalvojalla, jotta siihen voi riitatilanteissa vedota.
Voimia!
Näinhän se varmastikin on; kontrollinhalua. Ongelmana on vain se ettei miehellä ole säännöllisiä työaikoja, vaan 2-vuorotyö, joten se kuinka pojat ovat meillä, on mennyt suurinpiirtein miehen vapaapäivien mukaan. Heillä on yhteishuoltajuus, ja mies mieluusti pitäisi poikia enemmänkin meillä, jos vain voisi työn takia. Rajat kun häilyvät... olemme useasti kyllä sanoneet: ei käy, nyt pojat ei voi tulla, vasta huomenna kuten on sovittukin. Mutta seuraavalla viikolla sama virsi...
Minulla on päivätyö, ja kohtuullisen vaativa, itse en oikein voi joustaa, joten miehen aikataulun mukaan yritämme olemiset sopia.
Kiitos kuitenkin!
Tietääkö miehesi esim. kuukauden verran eteenpäin työvoroja, tai kuinka pitkälle nyt tietääkään.
Laitatte niiden vuorojen mukaan tapaamisajat exälle ja mies sanoo että näissä pysytään. Kun muulloin on töissä.
Suurin piirtein tietää, jonkun verran niissä saattaa olla vaihteluita. Mutta kun ei meillä kellään ole ollut tarkoituksena että pojat olisi isällään silloin kun hänellä on vapaata, vaan vaihtelevasti joku viikko viikonloppu, joku viikko esim. ma illasta to aamuun (vie pojat hoitoon ennen töihin menoa).
Luulen että meille kaikille käy tämä (ei tiettyjä päiviä, vaan sovitusti), ongelmana kun on vain se että ei pysytä niissä sovituissa. Ja hölmöltähän se tuntuisikin meidänkin olla joustamatta, vain sen takia että kun on sovittu. Mutta kun antaa pikkurillin, pian vie koko käden...
kuitenkin vaikuttaa ensimmäisen kirjoituksesi perusteella että ex-vaimolle ei ihan niin vain käykkään tuo sovitusti, vaan haluaa pomputtaa teitä oman tahtonsa mukaan.
Sen takia kannattaisi miettiä ihan lasten valvojalla sopimista, jolloin asioista löytyy mustaa valkoisella.
Voihan sinne vaikka sopia sellaisen epäsäännöllisen kierron, joka alkaa alusta vaikka joka kahdeksas vko.
Minun miehellä on lapset epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta kuitenkin lastenvalvojan luona asiat on sovittu.
yhdellä viikolla muksut on vain viikonlopun
seuraavalla ke ja to
sitä seuraavalla ti-ke-to-pe
sitten on vapaa viikko
seuraavalla viikolla ovat pe-la-su
sitä seuraavalla ma-ti
Meistä tällainen on sopinut meille, mutta jokainenhan toimii itselle sopivalla tavalla
Jaksamisia
Tuo teidän tyyli kuullostaa hyvältä!
Joo, periaatteessahan siis tämä meidänkin tyyli toimii, ja toimisi loistavasti jos siinä todella pysyttäisiin.
Esim. mies on sopinut hakevansa lapset hoidosta pe klo 14.00. On luvannut sitten viedä pojat la klo 16.00 takaisin (lasten äidin vanhemmille, missä sitten menevät saunomaan, lapset ja äiti). Tästä ollaan siis sovittu jo esim. ma. No sitten to iltana exä soittelee ja ehdottaa josko mies hakisikin lapset vasta la aamulla, (tai pe illalla), ja toisikin su illalla?
Eli tarkoitan sitä että viime tipassa muutetaan näitä aikataukuja, jos äidillä olisikin jotain tarvetta saadakin joku muu ajankohta vapaaksi (esim. ei menekään lasten kanssa saunaan, vaan bailaamaan). Ja jos meillä ei ole sen ihmeellisempiä ohjelmia suunnitelmissa, niin ei ole mitään hyvää syytä miksi se ei meille kävisi, tosin harmittaa että taas tämä näin meni...Ja miehelle olisi kaikista helpointa hakea pojat suoraan töistä, eikä sitten taas ihan eri puolelta Helsinkiä lähteä ajelemaan uudestaan poikia hakemaan.
Eli ne on ne nämä pienet jutut. Mutta tosiaankin... mies puhuu exänsä kanssa ja ehdottaa taas kerran että joko sovittuja aikoja ei enää muuteta (muuta kuin erittäin hyvästä syystä), tai sitten sovitaan kylmästi tietyt päivät ja kellonajat. Tuota viimeistä ei kukaan varmasti halua, mutta se toisi jonkun tolkun tähän juttuun...
vaikuttaa vallan käytöltä exän puolelta, ja eihän lapsille ole hyväksi jos muutellaan jatkuvasti sovittuja asioita.
Me ollaan ainakin hirmu tyytyväisiä tähän meidän systeemiin. Miehen exäkin saa vapaata sekä viikolla että viikonloppuisin ja yleensä mekin haemme nuorimman tarhasta suoraan emmekä äidin luota.
Ja vanhempi kulkee bussilla meille.
se lasten äiti jo hankaloittaa vallan ja kontrolloimisen halullaan omia lapsienkin elämää, joka ehkä on se sivuseikka!! esim.meillä jo lv oli sitä mieltä että lasten vuoksi on hyvä pitää kiinni säännönmukaisuudesta, jottei lapsille tule sitä aukkoa "mitä nyt", "missä me ollaan tänään"..ja tuo äidin käytös ruokkii tätä mallia parhaan mukaan!!
eli jos on sovittu että lapset haetaan tietystä paikasta, on se varmasti informoitu lapsillekin, mutta poks eikun isi hakeekin vasta huomenna, eikun tuletteki äidille vasta ylihuomenna, eiku menettekin tänään äidin äidin luokse, eiku..siis haloo!!
pelkkää kontroilloimisen tarvetta!!
harmi ettei lasten äiti tajua myös tekevänsä halllaa myös omille lapsille, lapsien kun ei ole helppoa pysyä ajantasalla missä milloinkin ollaan ja mennään!!
ja oikein huvitti lukea jonkun kommentti että kyllä se on vanhemmat kun päättää,hohhoijaa, entäs jos sillä ex miehellä sattuu olemaan uuden puolison kanssa sitä jälkikasvua, ja vanhemmat vaikka PÄÄTTÄVÄTKIN tehdä jotain extemporeeta näiden kanssa, onkos se sitten ex muija kun päättää ettei näin tapahdu, mietippäs vähän??!! yleensä uusioperheisiin mahtuu kaikkien lapset,ja ne yhteiset,ja jokainen otetaan huomioon, mutta kitkerillä ex naisilla tuppaa olemaan vaan se oma lapsi siinä, jonka nimissä unohdetaan että toisella on ihan oma elämä,johon EI kuulu exä sääntöineen ja tarpeineen!!
ja hmm,joku se jaksaa jauhaa kuinka uudet puolisot ovat niitä perheenrikkojia, ei näinkään, meillä ainakaan mieheni lapsen vanhemmat ei koskaan yhdessä ole yhtä yötä enempää olletkaan,joten vapaan LAPSELLISEN miehen tapasin, tosin hänen exänsä ei olekkaan häärämässä meidän elämässä,eikä katso kuuluvaksi mitenkään meidän elämään lapsen kautta!!lapsi kuuluu mutta exä ei, ja asialliset välit on meillä kaikilla!
niin kaikki sujuu mutkattomammin.
En halua mitenkään haastaa riitaa teille, mutta miehesi ex yrittää pyörittää teidän arkeanne lasten voimalla. Kuten huomaat niin vaikkei kyse muka ole mistään SUUREN SUURESTA niin jo ärsyttää...
Sopikaa tapaamiset mahdollisimman tarkasti ihan kellon mukaan niin pystytte kaikki aikuiset sopimaan omat menonne paremmin lasten kanssa tai ilman lapsia. Se on ihan pöllö, joka sopii olevansa ilman lapsia silloin kun on vuoro olla lasten kanssa.
Toisaalta en ymmärrä miten lasten äiti sopii olemisiaan niin kovasti "ilman lapsia" kun lapset kerran ASUVAT hänen luonaan. Ei siinä silloin niin kovin pitäisi lapsia isän luo lykätä ellei halua antaa sinne kokonaan asumaan. Lähivanhemmalla on ISO vastuu... eikä lapsia pidä heitellä.
Itse olen uusperheessä ja ehdottomasti sitä mieltä, että lapsi saa aina olla siinä lähikodissaan ihan niin paljon kun tykkää ja ehtii. Tapaamiset hoidetaan siihen kakkoskotiin, mutta ikinä en omasta kodista tuputa pois omien menojeni takia.
Niin kyse ei ole mistään "kamalan vakavasta", mutta kun se jatkuu ja jatkuu, ei pysty kuin kyseenalaistamaan ne tarkoitusperät...
Lasten äiti opiskelee, ja siihen liittyy kaikenlaista, ja kun on tuo uusi poikakaverikin, niin kyllä musta on ihan ymmärrettävää että niitä "omiakin menoja" on. Musta tuntuu että on vain oppinut liian hyvään, mies kun tietysti haluaisi elää lastensa kanssa (ei halua kuitenkaan lähivanhemmaksi koska hänen mielestään lasten paikka on äidin luona), ja nähdä heitä mahdollisimman paljon, ja on ennenkin heikkoina hetkinään suostunut kaikkeen.
jotka joutuvat heittopusseiksi ja akkojen pikkusieluisen kiukuttelun ja koston välikappaleiksi.
Kyllä ihmisten pitäisi pysytellä lastensa toisen vanhemman kanssa naimisissa niin kauan että lapset pystyvät itse määräämään, missä haluavat olla.
Mutta kukaanhan ei ajattelekaan lasten mielipidettä. Jos lapset saisivat päättää, olisi avioeroja vähän. Ja isän ja äidin uusia puolisoita vielä vähemmän.
Eniten lapsi kärsii huonosta suhteesta (lasten vanhempien ei tarvitse olla naimisissa), vaikka väkivaltaa tms. ei suhteessa olisikaan.
Kaikista typerintä mitä tiedän: pysyä suhteessa lasten takia. Kukaan kun ei 24 h pysty näytelemään onnellista suhdetta, lapset ovat viisaita, huomaavat kaiken, ja jopa ajattelevat!
Tässä jokun aika sitten ystäväni (ennen eroansa), itki sitä kuinka kamalaa se on lapsille kun he miehensä kanssa riitelevät, eivätkä todellakaan rakasta tosisiaan. Tyttö tulee kysymään harva se päivä; eroatteko? Joko allekirjoititte eropaperit? jne. Heillä oli tosi turvatonta ja ajatukset sekaisin. Lapset (8 ja 11 -vuotiaat) lopulta pyysivät että erotkaa, älkää tapelko enää. Niin kävi, ja nyt on ruhallisempi ilmapiiri niin lapsilla kuin vanhemmilla. Ja tuota huonoa aikaa oli kestänyt useita vuosia...
tappelu ei tietenkään ole hyväksi lapsille.
Mutta vielä pahempaa on kuitenkin se, että eronneet vanhemmat tappelevat keskenään lastensa tapaamisista tai että vanhemmat tappelevat uusien puolisoittensa kanssa lapsista, kuten täällä on kerrottu.
Tahtoo se tappeleminen olla sellainen vaiva, ettei se parane kumppania vaihtamalla. Yksin ei tietenkään pirukaan tappele, kuten vanha sananlasku tietää kertoa.
Aika lastenvalvojalle olisi paikallaan.
Itsessään ei koskaan näe vikaa... mee ihminen hoitoon ja etsi itsellesi terve näkemys asioihin. Älä harrasta perheiden rikkomista niin ei tule ongelmia.
Harkistse oma kypsyytesi parisuhteeseen oli se mikä tahansa, vapaamies tai perheellinen, aina tulee ongelmia. Ei ne exät sitä yksin tee, kyllä sillä exälläkin on paha olla ihan samalla lailla kuin sinullakin.
Kun harkitset miestä itsellesi, varmista että hänellä ei ole ollut ikinä suhdetta, silloin ei tule menneisyys sinun riesaksi eikä katkeroita sinua.
Jos kuitenkin päätät ottaa miehen kuin miehen, ksavata itsesi ymmärtämään, että jokaisella meillä on elettyä elämää johon kuuluu erilaisia asioita, jotka vaan on toisessa hyväksyttävä. Vaikka kuinka haluat olla ykkönen, aina on joku joka menee sinunkin ohi.
...muista myös että maailma on kieroutta täynnä, ei yhtään enempää eikä vähempää, on myös mitättömämpiäkin kuin sinä, mutta se ei ole syy siihen, että voisti kehua saavutuksillasi, sillä on et ole mitään ilman muita.
... fiksu niin en tähän vastaisi. Mutta jos joku tuollainen kaltaisesi on oikeasti olemassa, ehkä hänenkin olisi aika ymmärtää elämästä jotain...
Turhaa lietsot sotaa -> minä vastaan lasten äiti, minulla ei ole oikeasti mitään syytä olla pitämättä hänestä, nämä em. asiat vain vaivaavat koko meidän perhettä, toivoisin siihen jotain järkevää ratkaisua, tai saman kokeneen kannustavan puheen siitä että kuinka asiat lutviutuvat kun aikaa menee ;-)
Tosiasia on kuitenkin se että jossain vaiheessa meidän (mies ja minä) on välttämätön ottaa tiukka kanta tapaamiisiin. Ja ehkä sitten (jos) lasten äiti saa poikaystävänsä pysyvästi elämäänsä asiat sitten normalisoituvat -> heidän vuoronsa harjoitella yhdessä perhe-elämää ja sopia keskinäiset tavat toimia.
tässä oudompi on, kun ei edes puhelimessa suostu keskustelemaan. Sinä tarvitsisit katkeruuteesi apua!
syyttämällä uusioäitejä perheenrikkojiksi. Ehkä sinun olisi syytä katsoa peiliin ja itse hakea apua itsellesi. Kaikki tekstisi lukevat ymmärtävät kyllä mistä kenkä oikein puristaa. Toivottavasti pääset sen yli.
mieheni raivoaa nyt toisille naisille, eikä minulle ja lapsilleni. Siitäkö pitää olla katkera? Ehei, en ole. Itse kun ei käytä, niin ei ole mitään rasittavampaa kuin juoppo hullu! Meille oli helpotus kun lähti, kurmottakoon nyt muita meidän sijasta! Toivottavasti viihtyy!;)
vaikkei sitä myönnetä. Helppo se on mies toiselta viedä, varsin helppo. Itsessä kun ei koskaan mitään vikaa. Minäkin olen täydellinen!;)
Uusioperheeseemme kuuluu sekä minun että mieheni lapsia (joista osa asuu meillä osa äidillä) enkä silti ole perheenrikkoja, joten älä yleistä!!! Kumpikin olimme tahoillamme jo eronneet kun tapasimme.
Mieheni exä oikutteli alussa kaikesta mahdollisesti, muutti viikottain ja jopa päivittäin sovittua asiaa, viestitteli monta kertaa päivässä ihan tyhjän päiväisiä asioita, halusi koko ajan kontrolloida elämäämme. Lopulta mieheni ei enää suostunut muutoksiin vaan piti kiinni sovituista asioista.
Esim. kerrankin oli sovittu, että lapset menevät pitkästä aikaa viikonlopuksi äidille oltuaan meillä kolme edellistä viikonloppua. Meillä oli tuolloin sovittu meno mieheni kanssa. Äii ilmoittikin edellisenä iltana, että haluaa sittnkin pitää vapaan viikonlopun. Kun mieheni sanoi tähän meillä olevan menoa niin siihen äiti heti kivahti, että laitatko omat menosi lasten edelle (äitihän ei laittanut!?)ja että hän ottaa heti yhteyttä lastenvalvojaan jne. Järjestimme tuolloin lapsille hoitajan kotiin kun eivät halunneet lähteä mukaamme juhliin.
Oikuttelevan ihmisen kanssa ei auta muuta kuin sopi asiat tarkkaan ja pitää tiukasti kiinni sovitusta, sillä muutoin pompottaa teitä jatkossakin mennen tullen.
mieleesi, että muistat sitenkin, kun nykyinen miehesi ja hänen uusi naisensa panevat sinua järjestykseen.
Jos ette saa yhteisiä lapsia, tilanne on tietysti toinen.
ainoastaan miehen ex vaimo???????
Eipä niin. Onneksi menit ajoissa pelastamaan miehen kun vaimo oikutteli.
Lapset ovan äidin, ei sinun, ja hänellä on oikeus muuttaa ja tehdä asiat niinkuin hänelle sopii! Asia ei kuulu sulle, vaan miehelle, lasten isälle, joten hyväksy kiltisti ja hiljaa kaikki mitä lasten omat vanhemmat sopivat.
Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato, vai? :-D
Uskonpa että kenenkä vaan tekee mieli vastaan välillä sanoa, jos sen tulkitsee oikutteluksi, niin ok.
Tarviiko niitä miehiä pelastella? Onko ne niin ressukoita? Eiköhän vapaa ihminen (oli sitten lapsellinen tai lapseton), ole ihan vapaa rakastumaan, perustamaan parisuhdetta, perhettä?
Toki on tietysti niitäkin tapauksia että mies/nainen on ollut vielä suhteessa kun kohtaa uuden, mutta se on elämää. Mutta turha syyllistää ketään, ja varsinkaan meitä uusia vaimoja/tyttöystäviä/elämönkumppaneita perheenrikkomisesta, miehen anastamisesta. Kyllä ne isät useimmissa tapauksissa ovat olleet ihan vapaita tutustumaan uusiin ihmisiin. Toki äidilläkin tähän on sitten oikeus.
"Lapset ovan äidin, ei sinun, ja hänellä on oikeus muuttaa ja tehdä asiat niinkuin hänelle sopii!" Eipäs se ihan näin ole. Kukaan, ei lapsi tai aikuinen voi päättää toisten elämästä. Varsinkin aikuisen on kyettävä ajattelemaan lasten lisäksi muita, joskus jopa omaa etua vastaan. Mutta lasten takia jokaisen siihen on kyettävä.
Ja jos isän uuteen perheeseen kuuluu uusi puoliso, ehkä hänen lapset ja vielä yhteisetkin, niin siinä on monta asiaa jotka joutuu huomioimaan, se ei ole se uusi vaimo, ei se isä tai isän ex-vaimo joka määrää tahdin. Kaikki yhdessä. Ja varsinkin aikuinen joka asuu vaikka vain silloin tällöin muidenkin kuin omien lasten kanssa joutuu kyllä ottamaan lapset huomioon, luomaan turvaa, sehän on selvä! Ei se uusi kumppani ole pelkkä statisti, joka sivusta seurailee.
viestiä...en missään vaiheessa ole sanonut tekeväni päätöksiä mieheni lasten suhteen, kyllä ne tasan tarkkaan mies teki...laittoi exänsä ojennukseen ;)
Jep jep! Tottahan toki aina se nainen on perheen rikkoja...Mies paroilla ei siis mitään osaa eikä arpaa uuteen suhteeseen? no huh huh! Siis nainen vie toiselta naiselta miehen noin vaan?
että teet ihan selkeät tapaamispaperit lastenvalvojalla, esim. viikko äidillä viikko isällä. Silloin olisi ihan selkeää jokaiselle missä mennään.
Hienoa että lapset viihtyy ja totta kai saatte käydä kylässä ihan missä tahansa lasten kanssa silloin kun he ovat teillä, tietenkin lasten turvallisuus ja sellaiset huomioon ottaen.
Vaikuttaa vain vähän että äiti on mustasukkainen lapsistaan.
Viikko ja viikko on ollut suunnitelmissa, mutta äiti ei ole oikein enää siitä innostunut (ennen oli), ja toisaalta vanhempi poika menee kouluun ensi syksynä (ja molemmat ovat tietty nyt tarhassa), ja koska me asumme ihan eri suunnassa kuin äiti ja lapset, tuo ei oikein onnistuisi. Eli vanhempi poika ei oikein pystyisi meiltä kulkemaan kouluun, eikä joka aamuinen autolla vienti ole mahdollista.
Lähes kaikki ehdottavat teille tarkempaa sopimista, joka ei käy, koska isän työvuorot vaihtelevat. Epäselvään/ sotkuiseen tapaamiskäytäntöön on siis aivan konkreettisia syitä, jotka eivät johdu äidista ja joita ei voi muuttaa.
Eipä tuossa tilanteessa auta kuin asennoitua niin, että "tämä on nyt tätä".
Voisi myös auttaa omaa oloasi, jos pyrkisit siihen, ettet näe tapaamisten muuttelun takana kiusantekoa tms syitä. Siitähän ei sittenkään ole mitään näyttöä, nyt kun tarkemmin tilannetta olet kuvannut.