Ootteko törmänneet tilanteeseen, jossa tuntuu että siinä hoidetaan omaista enemmän kuin vanhainkodin asukasta tai vaikka sairaalan potilasta? Mun tosi lyhyen työhistorian aikana oon jo törmännyt tilanteisiin, joissa esim omainen vaatiijavaatii että hänen huonokuntoinen äitinsä nostetaan joka päivä lounaalle istumaan. Vanhus saattaa näyttää jo siltä ettei joka päivä jaksa nousta, eikä hän jaksa siinä pitkään istua, mutta omaisen mielestä tätä 90v pitää kuntouttaa ettei aina tarvitse sängyssä olla. Tulee tunne että tässä hoidetaan nyt enemmän omaista kuin vanhusta! Onko tuttua?
Onneksi kompromissejä löytyy yleensä, mutta jotkut saattavat olla todella vaativia!
Onneksi kompromissejä löytyy yleensä, mutta jotkut saattavat olla todella vaativia!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Näitä omaisia on aivan liian paljon...ei nähdä metsää puilta.
Mummojen ja vaarien puolesta harmittaa niin vietävästi. Kyllä 90 v on jo elämänsä ehtoopuolella.
Eräs omainen vanhainkodissa pukee miehelleen hirveesti aina vaatetta päälle. Tää mies on ihan vuodepotilas, joskus saattaa yhen sanan sanoa, mutta todella huonossa kunnossa. Se on aivan järkyttävää että se omainen laittaa kesälläkin villasukat tälle miehelle! Sen logiikka on että lämpö vähentää kipua. Mutta kun toinen on hiessä peittojen alla villasukat jalassa niin pitäis jo omaisellakin raksuttaa! Tää on niin tiukka täti tää omainen että hoitajat jo melkein pelkäävät mennä huoneeseen kun omainen on paikalla.
j asehän juuri ammattitaitoa - ja sosiaalisia taitoja - vaatiikin, nähdä potilaan koko sen sosiaalisen verkoston kontekstissa mikä potilaalla on.
Mutta kyllä on itsellänikin vaikeaa kun tilanne tulekin omalle kohdalle; mummoni on kahdeksankymppinen, sairastaa levinnyttä ovariokarsinoomaa, mursi juuri lonkkansa, on välillä täysin muistamaton ja SILTI yllätän itseni haukuskelemassa (mielessäni) hoitokodin "välinpitämättömiä" hoitajia ja lääkäreitä, suunnittelen omia kuntoutusohjelmia. Niin sitä on erilainen ammatillinen ja siviiliminä.
Kun omaisella on itsellään ehkä huono omatunto kun käy harvoin mummoaan / ukkiaan katsomassa, niin vaaditaan hoitajilta suorastaan ihmeitä, eikä muisteta ajatella vanhuksen voimavaroja. Ei siis suostuta hyväksymään sitä tosiasiaa, että se 9-kymppinen ei enää nuorru vaikka onkin hoitokodissa.
Ja onhan se jatkuvaa luopumista kun näkee toisen heikkenevän ja esimerkiksi dementoituvan, roolit perheessä vaihtuvat silloin, vanhus onkin se hoivattava lapsi.
Pelottaa kyllä tulevaisuudessa vanhustenhuollon näkymät, jos resursseja ei paranneta ja oloja aleta muuttamaan siedettävimmiksi. Kuinka kauaksi kutsumus oikein kantaa??
Nyt eletään aikoja jolloin katsotaan minkäverran hoitoalaa arvostetaan ylemmillä tahoilla.
vaikuttavat siltä, että jos heille ei mitään "neuvoja" anna he kyllä menevät sieltä mistä aita on matalin, ja jättävät kaiken "ylimääräisen" tekemättä.
Työkokemus tuo sinulle ajanmittaan toisenlaisen näkökannan toisen ihmisen hoivaamiseen.Koetko olevasi noilla tiedoilla hyvä työntekijä.
...eikä päivääkään tehnyt hoitoalan työtä tai jotain.tai sitten se on näitä "maailmanparantaja,kaikkirakastaaminua,olenjumala"-hoitajia jotka ovat NIIN täydellisiä...
Kirjoitan siis teuvaalaisesta...
Lasten ja perheiden hoitotyössä perhe on kumppani ja vanhemmat oman arkensa asiantuntijoita. Lapsen parhaaksi tehdään yhteistyötä.