Kasvaminen

Vanhoillislestadiolaiseksi kasvetaan vähitellen. Ainakin näin käy esim.nuorena aikuisena uskonryhmään liittyville. Aluksi jotkut säännöt saattavat tuntua oudoilta, mutta kyselyt ja tietämättömyydet annetaan anteeksi kun uusi-vl ei vielä ole oppinut talostelemaan vl-valtakuntaa. Vanhemmalla iällä tällainen vl on jo oppinut tavat toimia, hän ajattele kuten yleensäkin muutkin vl:t. Hän ei voi olla omaa mieltä uskonasioista, koska silloin hänen oletetaan olevan eksyksissä uskonasioissa.

Onko niin, että uskossaan selvillä vesillä oleva hyväksyy oikeastaan kaiken sen, mitä puhujat sanovat ja Päivämies kirjoittavat. Ei ehkä, hän saattaa olla itsekseen jostakin asiasta hieman eri mieltä, mutta toisaalta ei kestä uskonasioita kyseenalaistavaa toista henkilöä. Koska ei ole vastauksia, ei hän osaa perustella aina ja kokee toisen uhkaksikin.

Vl-uskoiseksi kasvetaan vähitellen, silloin pidetään ihmistä kuin täysimittaisena uskovaisena, joka ymmärtää uskonasiat. Tässä tulee tietysti ongelma siinä, että kuka tahansa vl-uskossa riittävästi mukana ollut pystyy feikkaamaan olevansa vl, kun tietää miten tulee ajatella ja miten ei saa ajatella. Ja kun ei uskalla sanoa mielipiteitään, vaan on olevinaan samaa mieltä muiden kanssa.

Kyllä vl-uskon oppii sisäistämään hyvin.

Vl-uskossa kun aikansa kuuntelee, miten vain vl-uskon kautta pääsee perille ja miten kaikki muut Jeesukseen Kristukseen uskovat kristityt ovat epäuskoisia, helvettiin menijöitä. Noista fraaseista tulee täyttä totta, vaikka mitenkäänhän vl ei voi todistaa että vain olemalla vl pääsee taivaaseen. Hän ei voi todistaa, että muut uskovat kristityt eivät pääsisi taivaaseen, ei siihen löydy vastausta edes Raamatusta.

Vl:n kommentit usein ovat, että Jumalan sana on kuin kaksiteräinen miekka ja siksi se loukkaa niitä, jotka eivät usko kuten vl:t.


Mutta esim.tähän on vaikeaa vastata:

Matt 23:13
Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.


Matt 26:
27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.


Raamattuhan ei ole vain vl:lle tehty kirja, eikä vain vl:t tulkitse sitä oikein. Raamattua on vaikea tulkita täysin kohta kohdalta oikein johtuen monesta syystä, siksi vain vl-uskossa ei tulkita Raamattua oikein, toki muutamilta osilta tulkitaan oikein mutta ei kaikkia kohtia tulkitse v:t oikein.
1199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko ihminen joka ei ole kasvanut vl perheessä koskaan "oikea" vl. Saako hän koskaan tuota oikean vl statusta.

Saa mutta vain sillä edellytyksellä että hän osaa vl etiketin etuperin ja takaperin.

Mutta siihen yhdyn vain osittain että oppii hyvksymään jotkut asiat totuutena kun niistä tarpeeksi kuulee. Kyllä ehkä näinkin mutta mutta

Ajattelen niin että vain laspi joka on kasvatettu tuohon vl uskoon lapsesta asti voi oikeasti pitää kaikkea totuutena. Koska ihminen joka on kasvanut toisenlaiseen totuuteen ei voi koskaan täysin hyväksyä vl kultuuria omakseen.

Tällä tarkoitan sitä että vl kultuurin mukainen elämä jolla sinänsä ei ole mitään tekemistä uskon kassa ei välttämättä ole se elämän tapa jota omassa elämässään haluaa ja pystyy viimekädessä noudattamaan.

Kasvatus ja lapsuus ohjaavat ihmisen ajattelua myös aikuisena. Ja ihmien joka on saanut ajatella itse ei välttämättä lopputtomiin pysty kieltämään itseään ajattelemasta.

Eikä ihminen joka on kasvanut toisenlaiseen muotiin ehkä mahdu siihen vl muotiin. Ei ajtukineen eikä muutenkaan

Ihmisestä tulee "oikea vl" vain jos vl yhteisöllisyys ja perinteet eivät ole ristiriidassa ihmisen sisäisen minuuden kanssa. Tai jos ihmine luopuu omasta minuudesta ja ottaa tilalle vl yhteisöminuuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vl-uskoiseksi kirjoitti:

Vanhoillislestadiolaiseksi kasvetaan vähitellen. Ainakin näin käy esim.nuorena aikuisena uskonryhmään liittyville. Aluksi jotkut säännöt saattavat tuntua oudoilta, mutta kyselyt ja tietämättömyydet annetaan anteeksi kun uusi-vl ei vielä ole oppinut talostelemaan vl-valtakuntaa. Vanhemmalla iällä tällainen vl on jo oppinut tavat toimia, hän ajattele kuten yleensäkin muutkin vl:t. Hän ei voi olla omaa mieltä uskonasioista, koska silloin hänen oletetaan olevan eksyksissä uskonasioissa.

Onko niin, että uskossaan selvillä vesillä oleva hyväksyy oikeastaan kaiken sen, mitä puhujat sanovat ja Päivämies kirjoittavat. Ei ehkä, hän saattaa olla itsekseen jostakin asiasta hieman eri mieltä, mutta toisaalta ei kestä uskonasioita kyseenalaistavaa toista henkilöä. Koska ei ole vastauksia, ei hän osaa perustella aina ja kokee toisen uhkaksikin.

Vl-uskoiseksi kasvetaan vähitellen, silloin pidetään ihmistä kuin täysimittaisena uskovaisena, joka ymmärtää uskonasiat. Tässä tulee tietysti ongelma siinä, että kuka tahansa vl-uskossa riittävästi mukana ollut pystyy feikkaamaan olevansa vl, kun tietää miten tulee ajatella ja miten ei saa ajatella. Ja kun ei uskalla sanoa mielipiteitään, vaan on olevinaan samaa mieltä muiden kanssa.

Kyllä vl-uskon oppii sisäistämään hyvin.

Vl-uskossa kun aikansa kuuntelee, miten vain vl-uskon kautta pääsee perille ja miten kaikki muut Jeesukseen Kristukseen uskovat kristityt ovat epäuskoisia, helvettiin menijöitä. Noista fraaseista tulee täyttä totta, vaikka mitenkäänhän vl ei voi todistaa että vain olemalla vl pääsee taivaaseen. Hän ei voi todistaa, että muut uskovat kristityt eivät pääsisi taivaaseen, ei siihen löydy vastausta edes Raamatusta.

Vl:n kommentit usein ovat, että Jumalan sana on kuin kaksiteräinen miekka ja siksi se loukkaa niitä, jotka eivät usko kuten vl:t.


Mutta esim.tähän on vaikeaa vastata:

Matt 23:13
Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.


Matt 26:
27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.


Raamattuhan ei ole vain vl:lle tehty kirja, eikä vain vl:t tulkitse sitä oikein. Raamattua on vaikea tulkita täysin kohta kohdalta oikein johtuen monesta syystä, siksi vain vl-uskossa ei tulkita Raamattua oikein, toki muutamilta osilta tulkitaan oikein mutta ei kaikkia kohtia tulkitse v:t oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu