Hän sanoi: Mieti millaisia nöpöneniä meidän lapset olisivat, molemmilla olisi sun silmät, toisella mun poskipäät ja toisella sun suu.
Kun ne vähän kasvaisivat niin huomattaisiin pieniä asioita, joissa ne muistuttavat täysin meitä. Nauraisin silloin kun huomaisin, että lapsi paiskaisi kirjoja hyllystä samalla tavalla kun sä silloin kun suutut.
Naurettaisiin sille, että meidän pitää pakoittaa ne pitämään villahousuja.
Istuttaisiin punaisen omakotitalomme olohuoneessa ja opetettaisiin niitä lukemaan.
Sitten kuunneltaisiin seuraavat mökkireissut liikennemerkkejen tavaamista.
Kun ne ovat kysely iässä vastaamme loputtomiin kysymyksiin ihan päättömiä ja mummot katsovat meitä ja ajattelevat että ompa vastuuttomia vanhempia, mutta me olemme onnellisia. Nauraisimme kun huomaisimme että ne alkavat vastailemaan meille takaisin nokkelia.
Isänpäivä ja äitienpäivä eivät ole enää sellaisia kuin ennen.
Lapset piirtelevät kortteja heti kun liitu pysyy kädessä. Olet ylpeä kun toinen on oppinut kirjoittamaan "äti ja isi"
Minä sanoin: Kyllä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Järkyttävää.
on niin järkyttävää? Söpöjähän ne on..
todellinen ja juuri sellainen kuin se voisi mullakin olla..
Kirjoititpa minun elämäni aika kauniiksi tarinaksi, kaikki täsmäsi, jopa tuo punainen omakotitalo. Minulla on kaikkea mitä olen ikinä toivonut, mutta miks en ole onnellinen enää?
helvetti jäätyy. Olipa ahdistava tarina, ja kyllä olen mies.