En tiedä onko tämä oikea paikka kysyä mieltäni askarruttavasta asiasta, mutta kysyn kuitenkin sillä luokittelen sen ns. yliaistilliseksi ilmiöksi.
Olen nainen ja jo jokin aika sitten kohtasin miehen työni puolesta asiakaspalvelu tilanteessa.
Tilanteessa (kesti n. 1 min.)ei tapahtunut mitään, muistan palvelleeni häntä kuin muitakin ilman mitään tuntemuksia. Muutamien päivien päästä mieleeni kuitenkin iskeytyi(!) kyseinen henkilö, näin hänet samassa tilanteessa kuten todellisuudessakin oli käynyt, mutta sen lisäksi näin hänen vierellään pienen pojan (3-5v.)ja tunsin aivan ääretöntä rakkautta (en tiedä kumpaan), ja rakkaus tuntui aivan fyysisesti rinnan kohdalla. En pysty selittämään tätä mitenkään itselleni, enkä tiedä keneltä tällaista kokemusta voisi kysyä. En kuitenkaan pysty unohtamaan tapahtumaa. Miksi koin näin? Tämä on ainut kerta elämässäni, että olen kokenut mitään vastaavaa. Onko tapahtuma irrallinen näky ilman mitään tarkoitusta/näkyjä entisistä tai tulevista elämistä/ alkavaa hulluutta vai onko jollekin muullekin tapahtunut tällaisia yllättäviä näkyjä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mieti tarkkaan. Todennäköisesti koit jälkeenpäin miehen ja tämän pojan välisen tunnesiteen. Ehkä elämästäsi puuttui rakkautta ja sait sitä hieman tämän kokemuksen välityksellä. Ehkä joku yrittää viestittää sinulle mitä on rakkaus. Vanhemman ja lapsen välinen suhde.