Kysymys niille jotka ovat jo synnyttäneet... Eli millasta kipua se on se niinsanottu synnytyskipu??? Oon joskus kuullu että se olis vähän niinkun kuukautiskivut mutta miljoona kertaa isommat??? Kiinnostaa vaan tietää että mihin sitä on päänsä laittanu kun se synnytyskin on tässä tilassa kuitenkin piakkoin edessä =) Eli kertoisitteko omin sanoin että millasta kipua se teidän mielestä on ja oon ihmetelly sitäkin että jos siinä ponnistettaessa on ihan hirvee kipu ja supistelee niin miten siinä sillon muka pystyy ponnistamaan??? Ja tunteeko esim sen jotenkin kun alapää repeää??? Kiitti kun ohjeistatte tietämätöntä =)
Synnytys
*****
7758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
voi olla sietämätön ja toiset kestää. itelläni ei ollut muuta lievitystä kuin ilokaasu ja pärjäsin sillä hyvin. toiset ottaa kaikkee mahollista.
itellä kipu tuntu selässä kovana poltteluna.
Ponnistusvaiheessa pitää ponnistaa aina kun supistus tulee.kysyin kätilöltä synnytyksessä,et mistä tiän ponnistaa,sano,et kyl sen huomaa ku tuntuu et tarttee ponnistaa.. heh
eix sie kaikille laiteta se "välilihan puudutus",en ainaka huomannu tai muista huomanneeni ku repes.. kax tikkiä tuli.
luulin et synnytys ois kauheempaa,hyvin sieltä selvittiin terveen tytön kanssa.
Sairaalaan lähettiin kahelta ja kuuelta synty.
Onnea synnytykseen. =)
Kiitos paljon kun vastailit, helpotti oloa suunnattomasti =) Ja ymmärrän kyllä täysin että jokainen synnytys/synnyttäjä on oma yksilönsä ja varmasti tosiaan se kipukynnyskin aika lailla koko sessiossa vaikuttaa. Kiitos sulle paljon ja oikein hyvää jatkoa =)
Ei niitä puudutteita panna kun tarvittaessa välilihaan tai muuallekaan. Mutta on siihen olemassa
puudute jos ponnistaminen on kovin kivuliasta.
synnytin viime viikolla ja mulla oli tällainen tapaus...
20 tuntia odoteltiin kohdunsuun avautumista supistelujen tullessa 3 minuutin välein. Kivunlievityksiä en saanut, koska kohdunsuu ei ollut yhtään avautunut. Se oli kyllä yhtä helvettiä.
Sitten sen 20 tunnin jälkeen tunsin järkyttävää kipua peräsuolessa, aivan kuin se halkeaisi ja silloin oli kohdunsuu avautunut 3 senttiin ja sain n. tunnin päästä epiduraalin, joka sitten auttoi kipuun.
Ponnistus oli kanssa kamalaa, mutta avautumisvaihe oli paljon paljon paljon paljon kamalampaa!
Mutta kivut olivat pois samalla hetekellä, kun vauva oli kokonaan ulkona.
Tsemppiä, kaiken kyllä kestää!
Supistuskipu tuntui minulla lähinnä ristiselässä ja alavatsalla. Vaikka sattuikin julmetusti, auttoi kestämään kun supistusten välillä sai hetken hengähtää. Myöskin helpotti viimeisimmässä synnytyksessä, kun mies vieressä katsoi kellosta supistuksen pituutta ja antoi väliaikatietoja ("nyt mennyt 30sek ja nyt 45sek"). Aika tarkkaan supistus kesti minuutin. Aqua-rakkulat auttoi hyvin selkäkipuun ja kuumavesipussia pidin alavatsalla.
Ponnistus tuntui kyllä siltä, että koko värkki ratkeaa. Aina on tuntunut, että nyt repesi varmasti, mutta kolmessa synnytyksessä ei ole tullut repeämiä ollenkaan.
Kyllä sitä luultavimmin osaa ponnistaa oikealla hetkellä. Tarve on niin suuri, että on vaan pakko.
Muiden viestejä lukiessa taas huomasi ,että on niin kovin yksilöllistä miten synnytys milloinkin menee. Itsellä on takana kaksi synnytystä, molemmat aivan erilaisia. Ekassa sain vain ilokaasua ja kohdunkaulan puudutteen ja luulisin, että se ilokaasun taukoamaton hengitys teki sen hyvin helpoksi. Siinä kun on vähän niinkun puolitainnoksissa sitten koko ajan, niin ei siihen kipuun niin reagoi. Ponnistusvaihe ei sattunut ollenkaan, vaikka hiukan repesinkin. Silloin ei tullut kertaakaan sellasta oloa, että olis tehnyt mieli ponnistaa, ponnistin vain siksi kun kätilö käski.
Toisessa synnytyksessä edettiin astetta nopeammassa tahdissa, ehdin olla sairaalassa 2 tuntia, kun vauva jo syntyi. Sain epiduraalin, joka vei vain selästä kipua pois, samalla tuoden esille hirveän paineen joka supistus supistukselta kasvoi. Lisäksi epiduraalin varsin epämiellyttävät sivuvaikutukset oli myös mulla, eli vapina, ja kutina. Kipu oli kovempi tässä avautumisvaiheessa kuin edellisessä, ja seuraavaan synnytykseen en huoli epiduraalia, aion pyytää samat kuin oli ekassakin. Tässä synnytyksessä tuli ennen ponnistusvaihetta kauhea ponnistamisen tarve, jolle ei kielloista huolimatta voinut mitään. tällä kertaa sen kovan paineen takia ponnistus ei ollut yhtä kivuton kun edellinen, mutta avautumisvaiheeseen verraten mukavampi kumminkin. Tällä kertaa en revennyt mistään, ja synnytyksen jälkeen kun liikkeelle lähdin, oli olo sellainen, kun ei olisi synnyttänyt ollenkaan. Mikään paikka ei ollut kipeä.
Kipu sinänsä on kyllä jollain tapaa verrattavissa kuukautiskipuun, kerrottuna kymmenillä, mutta jos joskus on ollut sulla vatsan poltteita, esim mahataudissa, niin että tuntuu kun maha olisi liekeissä, niin kun yhdistät niitä kipuja ja kerrot kymmenellä, ollaan aika liki... ;) Mulla silti synnytyksissä on aina helpottanut ajatus, että jokainen supistus vie lähemmäs sitä hetkeä, knu vauva on pihalla. Ja toisin kun yleensä, kun sinua sattuu, tähän on olemassa hyvä syy, joka ei ole vaarallinen, tai sinäsä huolestuttava. Eli kannattaa itseään tsempata myös henkisesti.
niin erilaista, kuin mikään muu kipu, että ei voi oikein kuvailla. Myöskin erisynnytyksen vaiheissa erillaista ja tuntuu eri paikoissa. Ponnistusvaiheen kipu jää jotenkin piiloon, koska ponnistamisen tarve on niin kova, että kaikki huomio keskittyy siihen. Repeämisiä ym. en ainakaan itse huomannut.
Sanoisin, että kivun auttaa kestämään sen luonollisuus, jos sama kipu aiheutettaisiin jollain muullatavalla se olisi kestämätön. Kipu unohtuu kuitenkin ajan myötä ja siksipä tässä uskaltaa valmistautua kolmanteen synnytykseen...