Kuunnelkaa

Helsingistä. Vielä ehditte.
91290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Seuraväki lauloi kaunista laulua,"Jeesuksesta laulan", Helsingin seurojen päätteeksi.

Ko.lauluhan poistettiin Siionin Lauluista "suurten puhdistusten aikoihin".Perusteena oli:"opillisesti sekavat sanat".

Nyt seuraväki lauloi sen Virsikirjan puolelta.

Kaunis laulu, jota ennen laulettiin paljon seuroissa .

Äänestä
  • ilmeisesti tämä Jeesuksesta laulan -siioninlaulun poistaminen oli "muutamia ylilyöntejäkin tapahtui"-tapaus. Miten on muiden poistettujen siioninlaulujen laita. Täytyy odotella jos jossakin ry:llä niitä aletaan laulaan, niin sitten nekin olivat "muutamia ylilyöntejäkin tapahtui"-sarjassa.

    Miedän vaan pitää haarukoida kuin salapoliisit, että saadaan selville, mitkä kaikki kuului "muutamia ylilyöntejäkin tapahtui"-sarjaan, koska SRK ei voi puhua enää hoitokokous-ajoista rippisalaisuuden tähden.

    Äänestä

  • radiosta juttua valokuvista N-liiton propagandan välineenä. Selkeesti sama ilmiö kyseessä tossa laulusensuurissa!

    Äänestä

  • muistan, tämän oli todella kaunis laulu, ihana kun sitä ollaan taas alettu laulaan, vaikka onkin hyljätty syntinä hoitokokouksissa.

    Äänestä

  • olen iloinen laulusta kirjoitti:

    muistan, tämän oli todella kaunis laulu, ihana kun sitä ollaan taas alettu laulaan, vaikka onkin hyljätty syntinä hoitokokouksissa.

    laulukirjasta.
    Sen numero on 206.

    "Hän mun syyni suuret
    Poisti verellään,
    Otti synnin orjan
    Armoon elämään."

    Tämä värssy taisi olla hieman liikaa HS:lle ja muille
    "uudistajille. Säkeessähän nimenomaan JEESUS poisti synnit.
    Toisekseen tuo "Armoon elämään", ei sekään enää sopinut, koska oli pantu laki autuuden ehdoksi.

    Hyvä aloitus.

    Terv. "Laulumies".

    Äänestä

  • Siionin Laulut ja Virret kirjoitti:

    laulukirjasta.
    Sen numero on 206.

    "Hän mun syyni suuret
    Poisti verellään,
    Otti synnin orjan
    Armoon elämään."

    Tämä värssy taisi olla hieman liikaa HS:lle ja muille
    "uudistajille. Säkeessähän nimenomaan JEESUS poisti synnit.
    Toisekseen tuo "Armoon elämään", ei sekään enää sopinut, koska oli pantu laki autuuden ehdoksi.

    Hyvä aloitus.

    Terv. "Laulumies".

    "Jeesuksesta Laulan" laulun on sanoittanut Simo Korpela. Toimi viimeiset 26 vuotta Toivakan kirkkoherrana jossa valtaosa hänen lauluistaan on syntynyt.Hänen tuotantoonsa kuuluu n.1000 runoa joista on sävelletty n.150.Virsikirjassa Korpelan virsiä on 4 ja käännösiä 5.Tämän ko.laulun on säveltänyt Martti Hela.

    Lauluissa vaikuttaa rukoilevaisuuden ja evankelisuuden äänenpainot.

    Runojen keskeinen sisältö on risti ja kärsimys sekä toisaalta armo ja rakkaus.

    Äänestä

  • nro 276 kirjoitti:

    "Jeesuksesta Laulan" laulun on sanoittanut Simo Korpela. Toimi viimeiset 26 vuotta Toivakan kirkkoherrana jossa valtaosa hänen lauluistaan on syntynyt.Hänen tuotantoonsa kuuluu n.1000 runoa joista on sävelletty n.150.Virsikirjassa Korpelan virsiä on 4 ja käännösiä 5.Tämän ko.laulun on säveltänyt Martti Hela.

    Lauluissa vaikuttaa rukoilevaisuuden ja evankelisuuden äänenpainot.

    Runojen keskeinen sisältö on risti ja kärsimys sekä toisaalta armo ja rakkaus.

    kun tekijä oli rukoilevainen.

    Äänestä

  • rauhanyhdistyksen raamattuluokassa keskusteltiin siioninlauluista ja virsistä. Vetäjä totesi eräästä Anna-Mari Kaskisen sanoittamasta virrestä (muistaakseni 319, en muista varmaa), että sanoista huomaa, ettei sanoittaja ole uskovainen. Muistan, että olin puulla päähän lyöty enkä voinut käsittää, että mistä sen oikein voi päätellä!

    Äänestä

  • epätietoinen vl kirjoitti:

    ilmeisesti tämä Jeesuksesta laulan -siioninlaulun poistaminen oli "muutamia ylilyöntejäkin tapahtui"-tapaus. Miten on muiden poistettujen siioninlaulujen laita. Täytyy odotella jos jossakin ry:llä niitä aletaan laulaan, niin sitten nekin olivat "muutamia ylilyöntejäkin tapahtui"-sarjassa.

    Miedän vaan pitää haarukoida kuin salapoliisit, että saadaan selville, mitkä kaikki kuului "muutamia ylilyöntejäkin tapahtui"-sarjaan, koska SRK ei voi puhua enää hoitokokous-ajoista rippisalaisuuden tähden.

    Kun Ry:llä (70- luvulla) huomattiin, etten ole hoitokokousmyönteinen, varmaan useampikin silmä- ja korvapari vahtasi tarkasti kommentointejani.

    Olen jo aiemmin kertonutkin, että yksi syyte minua ja monia muitakin kohtaan oli "väärä henki" siksi(kin), koska olin muka "arvostellut" Ry:illä arvioitavana ollutta uutta siioninlaulukirjaa.

    Olin silloiselle hyvälle ystävälleni sanonut, että minusta tuntuu pahalta kun noita vanhoja siioninlauluja pannaan pois. Ystäväni oli kertomansa mukaan yön miettimisen jälkeen soittanut eräälle tutullemme, tuon ajan SRK:n vaikuttajalle (nykyisellekin saarnamiehelle). Tämä oli sanonut, että minussa on väärä henki.

    Tosiaan monia rakkaita lauluja poistettiin, muokattiin ja lisättiin (tekijänoikeuksista piittaamatta?) seurakuntakeskeisyyttä korostavia säkeistöjä.

    No, minulla on edelleen vain vanha siioninlaulukirja. Niistä olen saanut ja saan edelleenkin paljon uskomisen iloa elämääni.
    T. sirkka

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


siionin lauluja kirjoitti:

Helsingistä. Vielä ehditte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu