Olen vl-perheen isä. Tällä hetkellä meillä on 4 lasta ja viides on tulossa. Elämä sinällään on kivaa ja kaikki on hyvin maallisesti ja muutenkin. Vaimon kanssa yhdessä rakastetaan lapsia ja ollaan niistä onnellisia. Mutta mitä enemmän lapsia on tullut, sen kovemmaksi elämä on muuttunut. Vaimo väsyy väkisellä j
atkuvaan imettämisen ja odottamisen kierteeseen ja alkaa pakoilemaan minua siinä pelossa, että läheisyys johtaa halailuun, sitten rakasteluun ja sitä kautta vaimo tulee taas kerran raskaaksi. Sitten olemme selibaatissa, mutta ei sekään hyvältä vaihtoehdolta tunnu. Eniten kauhistuttaa se, että tässä sitä miehuuden parhaina päivänä harrastaa seksiä kerran kolmessa vuodessa ja tuloksena on aina lapsi.
Tämä on ehkä väärä foorumi puhua tällaisista asioista, mutta jälkiseurausten pelossa en uskalla siioninkaan ystäville tästä jutella. Oma vaimo on taas niin tiukan linjan uskovainen, että hänen kanssa keskustelu loppuu aika lyhyeen.
atkuvaan imettämisen ja odottamisen kierteeseen ja alkaa pakoilemaan minua siinä pelossa, että läheisyys johtaa halailuun, sitten rakasteluun ja sitä kautta vaimo tulee taas kerran raskaaksi. Sitten olemme selibaatissa, mutta ei sekään hyvältä vaihtoehdolta tunnu. Eniten kauhistuttaa se, että tässä sitä miehuuden parhaina päivänä harrastaa seksiä kerran kolmessa vuodessa ja tuloksena on aina lapsi.
Tämä on ehkä väärä foorumi puhua tällaisista asioista, mutta jälkiseurausten pelossa en uskalla siioninkaan ystäville tästä jutella. Oma vaimo on taas niin tiukan linjan uskovainen, että hänen kanssa keskustelu loppuu aika lyhyeen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Kaupasta saa ns. kondomeja ja ns. e-pillereitä. Niitä käytetään ns. ehkäisyyn. Jos epäilet niiden käyttämisen olevan syntiä, lue Raamattua. Et varmasti tule löytämään sieltä mitään, mikä puhuisi ehkäisyn käyttämistä vastaan.
Parempi vinkki. On aivan mahtavaa harjoitella erilaisia seksin muotoja rakkaansa kanssa. Yhdyntäkeskeinen seksi on latteaa ja tylsää.
Vain mielikuvitus on rajana kun alatte kehittää eroottista leikkiä. Ihminen on ainut eläinlaji joka osaa leikkiä vielä aikuisenakin. Ja paras aikuisten leikki on kunnon seksi. Jumala antoi ihmiselle kyvyn seksiin läpi elämän, ei vain tiettyinä lisääntymisaikoia kuten eläimille. Seksi ilona ja elämän nautintoja sekä parisuhdetta syventävänä asiana on Jumalan lahja. Sitä kuuluu harjoittaa ihan vapaasti (tietysti vastuullisesti eli vain oman kumppanin kanssa.)
Tietysti yhdyntäkin on hauska osa eroottista leikkiä ja siloin kuuluu varmistaa ei-toivotun raskauden ehkäiseminen turvallisin ehkäisykeinoin. Vain turvallisuuden tunteen avulla voi aidosti nauttia erotiikasta.
Raamattu ei kiellä ehkäisyä.
Minäkin olen 4 lapsen isä ja vielä kristitty. Meillä emäntä laittoi piuhat poikki ja naida voi naksutella milloin vaan. Mikään ei kiellä minua napsauttamasta ihan vaan huvin vuoksi ja joskus melkein urheilunkin kannalta. Hyvää jatkoa, älkää uskoko kaikkia kieltoja, vaimona ja miehenä voitte huvitella päivät pääksytysten.
Raamatussa kehoitetaan mm. koittelemaan kaikki henget, ja pitämään se mikä on hyvää. Se mikä on hyvää on lähtöisin Jumlasta ja on hänen Tahtonsa.
Mieti siis onko ehkäisy syntiä?
Seuraako perheellenne, lapsillenne, vaimollesi ja sinulle siitä jotain hyvää jos ette käytä ehkäisyä? Mitä hyvää siitä seuraa, vai seuraako siitä vain huonoa, joka on pahaksi kaikille perheessä? Älä käytä ehkäisyä, saattaa olla myös sielunvihollisen kuiskutus, jos siitä seuraakin vain perheelle kärsimystä.
Seuraako siitä perheellenne hyvää jos käytätte ehkäisyä? Jaksaisitteko nauttia lapsistanne paremmin jos niitä ei niin tiuhaan siunaantuisi? Uskaltaisiko vaimosi lähestyä sinua ilman pelkoa, jos ei olisi pelkoa uudesta raskaudesta? Voisitteko nauttia aviopareina toisistanne vapaasti, ja molemmat olisivat onnellisia? Jos siitä ehkäisystä seuraa perheellenne vain hyvää, niin silloin ehkäisyn käyttö on oikein.
En ole VL, mutta kaikesta näkee= keksitty juttu.
Ei kukaan tosissaan kirjoittaisi tuollaista.
Jumalattomilla on kova huoli lestujen lapsenteosta.
Käyttäisivät senkin ajan oman porukkansa juoppojen ja narkkarien auttamiseen.
Mutta, ei! Sarvipää kun käskee lestujen kimppuun.
"hehheeh
Kirjoittanut: hekohekoja hei 3.10.2007 klo 22.26
En ole VL, mutta kaikesta näkee= keksitty juttu.
Ei kukaan tosissaan kirjoittaisi tuollaista."
Mies ei saisi tuntea väsymystä ja heikkotta, ei saisi olla huolissaan vaimostaan/perheestään?
Eikö miehellä ole mielestäsi oikeutta kertoa tunteistaan, ja siksi luulet ettei kirjoitus ole tosissaan kirjoitettu?
"Jumalattomilla on kova huoli lestujen lapsenteosta.
Käyttäisivät senkin ajan oman porukkansa juoppojen ja narkkarien auttamiseen.
Mutta, ei! Sarvipää kun käskee lestujen kimppuun."
No kyllä taitaa tuokin olla ihan niitä sarvipään aikaansaannoksia, että kyttäillään tällä palstalla, että mitä kirjoitetaan, ja jos epäilee jotain niin siihen sitten puututaan. Nauretaan vielä toisen heikkoudelle, jos itse epäilee sen kirjoituksen totuutta.
asiantuntija, mutta monet , monet vähälapsiset perheet hajoavat. Mihin ???? Siihenkö, ettei ole tuskaa ja vaivaa elämän eteen kärsittävä ?? Kuuluuko inhimilliseen elämään myös vaiva ja työ ihan uupumukseen asti??? Oon monasti miettinyt, mikä on se syy, ettei elämä maistu monellekaan sellaiselle, jolla on helpohkoa elämää...? Sanokaa!!!!
Tämänhän sinä vastaukseksi haluat. Onneksi olet niin hyvä ja Pyhä. Etkä yhtään farisealainenkaan... Kiitä siitä jokapäivä ettet ole kuten nuo epäuskoiset!
Varmaankin siksi että ympäristön paine on kovaa ja ihmiset ovat kasvaneet elääkseen niin että milyttävät muita ei niin että voisivat elää itsensä kanssa.
Eli ihmiselle ei suinkaan ole tärkeintä mitä itse itsestään ajattelee vaan se mitä muut minusta ajattelevat.
Perheitten pienilapsisuuteen tai lapsettomuuteen ämmä on monenlaisia syitä. Kutenkin nämä perheet näyttävät olevan vapaata riistaa vl:ssa. Tapa jolla heidän perheen lisääntymättömyyteen puututaan ei ole rakkaudellinen.
Jos perhe-elämää aletaan elää "SRK ehdoilla" voi käydä niin ettei siin kenenkään ihmisarvo säily. Ei varsinkaan kun joka suunnasta yhteisö painostaa niitä joilla "asiat eivät mene totutun kaavan jälkeen".
Kun sanot että vähälapsiset perheet hajoavat. Ja kysyt mihin. Niin tiedän että taustalla on usein asioita jotka johtuvat suoraan raskauksista ja niiden seurauksista. Siitä kuinka ehdoton ehkäisyoppi vaikutaa parisuhteeseen tilanteessa jossa raskaus = sairaus.
Tämän myöntäminen on sinullekin ollut mahdotonta ja niin varmaan monelle sellaiselle vl joilla raskaus ei aiheuta "todellisia" ongelmia.
Perheet hajoavat siihen etteivät monestakaan syystä pysyty täyttämään tuota synnytyspakkoa. Ja kuitenkin vl asioita ei saa nähdä toisin. On vain jaksetava ja jaksettava.
Ja sitten se että ne joilla elämä näytää helpolta ulospäin ei ehkä sitä ole. SINÄ ET voi tietää mikä toisen ihmisen todellinen tilanne on. Eiväthän monetkaan sairaudet näy ulospäin tavalla jolla sen voisi silmin nähdä.
Ja minä en ainakaan IRL kertoisi kaltasillesi ihmille omista asioitani yhtään mitään. Siitä yksin kertaisesta syystä että sinä et ymmärrä. Tiedän kokemuksesta että kaltaisellesi ihmiselle saa vääntää rautalangasta ja kuitenkin saan vastauksen tyyliin - kaikkihan sitä joskus välillä väsyy.
Kuten tässäkin kohdassa kirjoituksesi ositaa sitä ettet ymmärrä että joku ihminen oikeasti taisteelee elääkeen päivästä toiseen vaikka hänen elämänsä sinusta näytää HELPOLTA.
Helppo elämä ei ole lapsimäärästä kiinni. Vaan ihan muista asioita.
Vl naisen "asema" määräytyy sen mukaan kuinka paljon olet synnyttänyt lapsia ja kuinka paljon osallistut sen ohessa ry;n työhön. Ja pohjasakaa ovat ne äidit jotak syystä tai toisesta eivät psyty synnyttämään suurta perhettä ja sen ohessa osallistumaan ry:n työhön.
Ihmetteletkö todella että yhteisö joka omalla toiminnallaan osoitaa pelkästään halveksuntaa. Kuitenkin puutuu parisuhteeseen tavalla joka rikoo puolisoitten välejä. Arvotaa perheen sisäistä elämää tavalla jota en voi ymmärtää. IHMETTELEE kun perhe otaa ja lähtee. Joskus yhdessä ja joskus erikseen.
JOS kerran vl ei erillaisuuta voida hyäksyä missään asiassa ja missään kohdassa niin ehkä ihmien ei vain kestä yhteisön painetta. Ja niitä OIKETA ja aitoja loukauksia joita jatkuvasti siltä taholta saa.
"yhteiseen rakkauteen" verhottu loukkaus on loukaus ja se ei siitä muuksi muutu vaikka ihminen kuinka on vl. EIkä se ekään muutu muuksi että kaikkien on oltava samanlaisia ja jos joku ei ole niin "katetuaanko" niitä asioita pitää aina kaivaa. Vaikka tuo lapsettomuusasia.
Kateutaanko sitä pitää aina mennä kysymään että no eikö muka vieläkään...
Kateutaanko sitä pitää piikitellä pienen perheen äitiä kysymykillä eikö viläkään ole tulossa. Ja taas toisaalta esitetään kysymyksiä - no miksei. Ihan kuin jokainen haluaisi tehdä siitä tiliä.
Pitääkö sitä aina heitellä että - hyvähän se on kun on noin ja noin vähän lapsia. Ei lasten määrä kerro asioitten tilasta mitään.
Se jatkuva vähättely on jotain ihan hirveää.
Eihän tässä varmaan ollut kaikki mutta yhteen vetona täytyy todeta että joka kasvaa ulos siitä että nöyryytää itseään toiseten ilkeämielisillä komenteilla. Kasvaa monesti ulos myös vl koska ei voi nähdä siinä mitään hyvää. Enkä ihmettele sitä lainkaan.
Jos ja kun vl fundamentalisti on tuhonnut koko ihmisen elämän, persoonan , parisuhteen ,perheen jne niin siinä on kyse ihan muusta kuin normaaliin elämään liittyvistä vaikeuskista.
Sinullakin taitaa olla normaalin käiste pahasti hukassa. Mikä on normaalia kärsimystä. Kaikki kärsimys ei suinkaan ole normaalia. Vaikka vl niin varsinkin naisten ja lasten osalta ajatellaan.
sillä minulla on ollut melko vaivaton elämä. Olen siitä kiitollinen. Kunpa muistaisin sen useammin. Kaiken ei tarvi mennä , niinkuin muut odottavat sen minulta menevän, vaan saan elää omilla ehdoillani. Mihin pystyn ja mihin on edelletuksiä.
Väiteesi on pötyä!
"Kaiken ei tarvi mennä , niinkuin muut odottavat sen minulta menevän, vaan saan elää omilla ehdoillani. Mihin pystyn ja mihin on edelletuksiä."
Vl ei suinkaan voi elää niissä rajoissa johon pystyy ja johon edellytykset riittävät. KOSKA NÄMÄ RAJAT asettaa joku muu kuin ihminen itse.
Ymmärrätkö? NE rajat eivät ole siellä missä ihminen ne kokee olevansa vaan siellä mihin yhteisö ne asettaa.
Yhteisä määrittää mikä on vakavaa mikä ei. Mikä on "normaalia" ja mikä ei. Ja kaikki vaikeudet ja vastoin käymiset nollataan. Kaikki on normaalia. Tavanmukasita ja joka päiväistä. Ihmselämään liittyvää.
MUTTA onko se sitä oikeasti. Sitä ei saa kysyä. Koska yhteisö on päättänyt että - lapsia tulee niin paljon kuin annetaan. Ja kaikilla on välillä vaikeaa ja väsyttä. Kaikki on normaalia vaikkei olisikaan. EI vaikka lääkärit olisivat toista mieltä.
Ja jos todella joutu elämässään millä osa-alueella tekemään toisin kuin on tapana. NIin varmaakin varmempaa on se että tullaan kysymään eikö uskon asit ole kohdallaan kun et tee niin ja niin. Kun perheenlisäytä ei kuulukaan totuttuun tahtiin.
Perustele väiteesi? Et taaskaan vastannut? Mikä sinänsä ei yllättänys? Pelkäätkö keskustelua kun sitä aina vältät? Pelkäätkö että tulet vaikka vahigossa puhutelluksi?
ajallisten tarpeitten elämää. Jumalan sana on sitten tärkein ohje elämässäni. Haluan sitä noudattaa. En siinä monastikaan onnistu, mutta haluan olla uskollinen siinä vähässä, mihin pystyn. Tämä halu tulee siitä ilosta, että olen saanut kaikki syntini anteeksi ja saan asustaa valtakunnassa , missä on armoalttari., missä on monia minunkaltaisiani, vertaisryhmäläisiäni.
siihen, kun koko ajan mm. haukutaan, miten kurjaa isossa perheessä kuulemma on, vaikka on niissä paljon positiivisiakin asioita.
"Oon monasti miettinyt, mikä on se syy, ettei elämä maistu monellekaan sellaiselle, jolla on helpohkoa elämää...? Sanokaa!!!!"
Että millä perusteilla määrittelet helpon elämän, miten näät sen ulospäin kenen elämä on helppoa ja kenen ei? Täytyisi ensin tietää se, että mitä sinä pidät helppona elämänä ja mitä et.
erilainen vakaumus tai ei vakaumusta ollenkaan, sekin vaikuttaa siihen, mitä sanovat. Esim. ehkäisyn hyväksyvä lääkäri tarjoaa sitä vaihtoehtoa helposti ilman muuta-asiana, kun taas lapsimäärän rajoittamista useimmissa tilanteissa syntinä pitävä lääkäri toimii todennäköisesti eri tavalla.
"Sitä ei saa kysyä. Koska yhteisö on päättänyt että - lapsia tulee niin paljon kuin annetaan. Ja kaikilla on välillä vaikeaa ja väsyttä. Kaikki on normaalia vaikkei olisikaan. EI vaikka lääkärit olisivat toista mieltä."
Ajallisia tarpeita on monen laisia mutta kyllä riitävän levonkin tarve on listalla heti syämisen ja juomisen jälkeen. Ja jos yheisö omalla painostukselaan ajaa ihmisen tilanteeseen jossa hän ei saa edes perustarpeita niin pidätkö sitä edelleenkin oikeana?
Toinen hoitaa oireita ja toinen syytä...
VL on tapana ajatella että "liikalapsisuudesta" aihetuvia oireita voidaan hoitaa hyvällä omallatunnolla mutta syytä ei saa poistaa koska se on syntiä.
Lääkäri (ei-vl) taas taitaa ensisijaisesti olla sitä mieltä että sairastumisen syy piäisi ensisijaisesti poistaa jos se on mahdollista ja vasta sitten hoitaa ne oireet jotka jää. Pitilaan oma vakaumus toimiii usein esteenä parhaalle mahdolliselle hoidolle.
Lääkäri (vl) taas voi hyvinkin pitkälle olla vain oireitten hoitamisen kannalla tilanteissa jossa hänen oma vakaumuksen on ristiriidassa asioitten kanssa. Hän ehkä oman vakaumuksensa valossa on valmis vähättelemään potilaan kokemaa. Tai ei näe tilanteen vakavuutta. Eikä ymmärrä mikä merkitys ennaltaehkäisevällä työllä on. Koska vl on tapana ajatella että vain vakava sairaus on peruste ehkäisylle. MIKSI tilanne pitää päästää vakavaksi ennen kuin siihen puututaan?
Ei ole ansioita tullut, olemme muuten vaan niin paljon parempia kuin nuo epäuskoiset.
ymmärrän hyvin väsymyksesi ja huolesi. Itse olen 30 kymppinen neljän lapsen äiti. Meillä oli juuri vastaava tilanne kuin teillä, mutta väsyjä olin minä ja mieheni kelpasi puksutella ihan miten tahtojaan ja aina minä pelkäsin ja odotin kauhulla seuraavaa raskautta.
Otin asian monesti keskusteluihimme,mutta monesti mieheni pakeni paikalta tuhahtaen jotain. Niimpä seuraavalla neuvolakerralla hankin itselleni pillerit. Sanoin miehelleni tästä ja siinäpä oli sulateltavaa.muuten en olisi jaksanut. Ihailen niitä jotka oikeasti jaksaa, minä olin heikko ja väsyin. Nyt voin huomattavasti paremmin kun ei tarvii aina pelätä raskautta, vaikka toki lapsiani yllin kyllin rakastan.
Kehotan sinua pysäyttämään vaimosi ja kertomaan faktat kasvotusten. Kerrot ettet jaksa tälläistä ja jos hänelle se ei sovi, siinä on omat riskinsä. Kyllä jokainen haluaa myös tarpeensa tyydyttää ihan oikeasti. Jos sinä haluat käyttää esim.kondomia sinä käytät, valintahan on sitten sinun. Muista että avoin reilu keskustelu on hyvä lääke kaikkiin vaivoihin.
oikein paljon tsemppiä ja voimahalauksia!!
Voitte myös tukeutua raamatun sanoihin "Miksi antaisin toisen ihmisen omantunnon määrätä omaa vapauttani?"
Ei tuollainen sääntö ole ehto siihen että pääsetkö taivaaseen noudattaaksesi niitä. Eihän muiden tarvi ollakaan katsomassa teitä niin eivät voi mieltäänkään pahoittaa. Eikä se muille kuulukaan!
Uskomalla Jeesukseen Kristukseen pelastuu!
On ymmärrettävää mitä sinulla on alkanut liikkua mielessä. Monissa kiusuksissa perheen isä uskon tiellä vaeltaa eikä tuntemiset ole aina kaksiset.
Kyllä se on kuitenkin ensimäinen kysymys aina uskovaisella että miten verjellumme uskossa kunniaan. Siksinäissäkin kyksymyksissä uskovaien haluaa olla seurakunnan neuvoille kuuliainen. Jos tulee kysymyksiä kuten sinulla on nyt olemassa, niin paras apu on saatavilla siionissa. Ei suinkaan netissä.
Käykää yhdessä keskustelemassa luottamuksellisesti sopivan tutun puhujan kanssa. Hän kirkastaa Jumalan sanalla asiaa. On sen kautta turvallista arkielämän kiusauksissa taistella kun saa vahvistua uskossa. Jumalalla on hyvät lupaukset lapsilleen. Jumala antakoon sinulle voimia taistella sielunvihollisen houkutuksia vastaan.
Vl-isä on uupunut juuri niiden neuvojen vuoksi, joita sinä tarjoat lääkkeeksi. Etkö bonjaa?
ehkäisy on vanhoollisten kommunistien mukaan synti
Näkisin avauksesi näin, että ei se lapsimäärä ole millään tavoin ratkaisevaa.
Vaimollani ja minulla on seitsemän, ihanaa ja kilttiä lasta. Lastenlapsiakin on jo kahdeksan.
Olemme siis lisänneet sukuamme, katsomallamme - sopivalla määrällä, jotta sukumme GEENIT säilyisivät.
Olemme tietysti toteuttaneet ehkäisyä, silloin, kun vaimoni sitä tarvitsi.
Kerron senkin, että meillä oli ihana perhe. Ihanat lapset. Älä silti luota siihen, että ei tulisi vastoinkäymisiä.
TÄYDELLISTÄ perhettä ei ole olemassa. Ei Vl:n parissa tai muualla.
Luota siis vain Taivaallisen Isämme tahtoon, olipa se kuinka vaikea osa.
"ukkivaari"!
Mistä syystä koet OMIEN GEENIESI mahdollisimman TEHOKKAAN levittämisen maailmankaikkeuden mittakaavassa olennaisen tärkeäksi tehtäväksesi?
Suviseurajulkaisussa 1977 Yrjö Tala totesi: "Melkein Raamatun alkulehdillä kerrotaan Onan nimisestä miehestä, joka tällaista jumalattomuutta ns. ehkäisyä harjoitti. Ja Jumala sanoo sanassaan: Se mitä hän teki oli pahaa herran silmissä ja Herra antoi hänen kuolla. -- Onanin kohdalla , elämän ehkäisijän kohdalla oli kysymys kuoleman synnin tekijästä."
(Ruokanen 1980 s. 132)
Suviseurajulkaisussa 1977 Yrjö Tala totesi: "Melkein Raamatun alkulehdillä kerrotaan Onan nimisestä miehestä, joka tällaista jumalattomuutta ns. ehkäisyä harjoitti. Ja Jumala sanoo sanassaan: Se mitä hän teki oli pahaa herran silmissä ja Herra antoi hänen kuolla. -- Onanin kohdalla , elämän ehkäisijän kohdalla oli kysymys kuoleman synnin tekijästä."
(Ruokanen 1980 s. 132)
Mistä kohdasta raamattua tuo löytyy??
1. Mooseksen kirja 38, sieltä jokainen voi käydä itse lukemassa. Mikä oli Onanin tekemä synti?
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Moos. 38:1&rnd=1191510338343
Tämän päivän uskovainen voi vaan ihmetellä sen ajan uskovaistenkin! elämää kaikkine rakkauskiemuroineen, naistenvaihtoineen ja moniavioisuuksineen. Nykyraamatun kieli paljastaa karulla tavalla tuon ajan tapahtumia, joita vanha käännös verhoaa "siistiin" muotoon.
Itse tulkitsen Onanin synniksi suvun toiveiden täyttämättömyyden/ tottelemattomuuden ja viekkauden.
Jos uskonto määräisi, että minun pitäisi vuokrata kohtuni, kantaa ja synnyttää toisen lapsi, niin taitaisipa vaatimus olla melko vastenmielinen. Vastustus voisi olla enemmänkin kuin siemenen /solun viemäriin vienti. ;(
Saati jos minun pitäisi raskautua miehelle siksi, että hän saisi vaikka viedä lapsen toiseen kulttuuriin ja toisen kansan pariin. Alistuisinko moiseen sääntöön???? Ei, pullikoisin vastaan, kuten voi arvatakin.
Ymmärrän, että nuo israelilaisia koskevat säännöt eivät miellyttäneet Onania ja siksi hän teki niin kuin teki. Taisi niitä siemeniä mennä hukkaan muutenkin, vaikka vaimoja oli useita? Ei se niin nökönnuukaa ollut? Mutta tottelemattomuus käskyille oli paha asia.
Mielestäni kyse ei ollut ehkäisystä, koska sitä ei edes haluttu harrastaa. Ajatuskin oli vieras tuolloin ja tuossa tilanteessa. Väkeä tarvittiiin ja naisen asema koheni silmissä, kun sai monta monta poikaa. Ja sitä sanottiin Jumalan siunaukseksi. Hedelmättömyys koettiin rangaistuksena.
Ei kannattaisi selittää toisen kulttuurin tapasääntöjä nykyaikaan soveltaen. Ja vielä väärin ja vaatien niiden tottelemista!
Totta puhut. Tässä Yrjö Talan tulkinnassa paljastuu jälleen suoraan miten heikko Raamatun tuntemus vanhoillislestadiolaisilla saarnamiehillä on. He esittävät pöntöstä mitä sattuu ja kansa joka eiitse lue senkään vertaa Raamattua, uskoo sanasta sanaan puhujan höpinät!
Vaikka miten haluaisi tulkita ko. saarnan parhainpäin, niin silti sinun kommenttisi tuntuu läheisemmältä. Oman mieleni sopukoissa on pakko ajatella samoin.
Sitä tietysti ihmettelen, miten monet vl-papit ovat hämmästyttävän yksinkertaisia ja yksioikoisia tulkinnoissaan, vaikka ovat saaneet monipuolista opetusta ja siten ehkä ajattelun avaruutta ja rehellisyyttä. Teologiakoulutus on tietääkseni aika monipuolista?
Sitten on taas sanottava, että eilinen iltahartaus, jonka Seppo Lohi piti oli erilaisuudessaaan aivan 'uskomaton'. Siinä oli rehellistä tulkintaa ja vertausten selittämistä sillä tavalla, että se ei tukenut perinteitä vl-tulkintaa.
Tarkoitan sitä, minkä minä olen oppinut tuntemaan. Siis vain reilun 30 vuoden ajalta, jolloin tulin aikuisena vl-vaikutuspiiriin. Toki tunnen nykyisin vl-historiaa muutenkin.
Olen samoin kuunnellut Seppo Lohen hartauksia viime aikoina. Ne poikkeavat syvällisyydessään rajusti muusta vl-saarnaus- ja tulkintatavasta.
Lohi ei saarnaa itse asiassa lainkaan SRK-tyyliin. Hänellä on mielenkiintoinen, puhutteleva, lohduttava, jotenkin aito ote.
Muuten, x-vl, parhaita terveisiä sinnepäin täältä päin. :-)
Kiitos Sinulle! ;D
En olekaan odottamassa, että oikeasti takinkääntäneet vl-puhujat höpöttäisivät sitten koka ajan siitä, miten väärässä he silloin olivat. Ei sellainen ole tarpeen.
Kyllä asenteen muutos meihin muihin päin kertoo oman mielen ja sydämen muutoksesta. Kovuus ja eristämisen henki ei haise rivien välistä!
Luulen, että meillä hoidetuillakin on hajuaisti tallella ja ehkä tarkkakin tietyssä mielessä. Se on hyvä asia!
Mitä itse veeällänä ajattelet?
Ihan rehellisesti ja omassa päässäsi!
Laitoin kommenttia kysymykseesi. Mutta kyllä luen tosi mielelläni, miten Sinä tulkitset ko. kohdan.
Olet varmaan miettinyt. Päättelin kysymyksen asettelustasi.
"Mitä itse veeällänä ajattelet?
Ihan rehellisesti ja omassa päässäsi! "
Olen lukenut tuon kohdan useampaan kertaan viime päivinä. "Rehellisesti" ja "omassa päässä" ajateltuna en löydä siitä mitään ehkäisykieltoa muuta kuin aasinsiltojen kautta. Ymmärtääkseni tuohon maailmanaikaan langon velvollisuus oli naida kuolleen veljensä vaimo. Lieneekö näin. Tätähän Onan ei noudattanut, siksikö rangaistus.
Luin myös Sinun kommenttisi, ja aivan samanlaisia ajatuksia oli itsellänikin, vaikka en nainen olekaan.
Vai kiinnostiko Sinua yleisemmin, mitä mieltä olen perhesuunnittelusta jne.? Ehkäisystä en osaa mitään kantaa sanoa. Itselläni on nykymielessä "suurperhe", eräänlaisesa vl-mielessä vasta "alku" :) No, läheisen tuntuisia ajatuksia esitteli muistaakseni nimimerkki blastus mopin palstalla tällä viikolla: Itselle ei tunnu hyvältä, muiden perheiden asioihin olen viimeinen henkilö puuttumaan.
Kiitos kun vastasit. Ilmeisen rehellisesti, näin ajattelen. Se tuntuu mukavalta. Tosin viestisi sisältökin oli sovinnollinen ja säyseä. ;D
Ei Sinun tarvitse tarkemmin selitellä, sillä minulle, vanhalle mummolle, nuo asiat ovat sen verran tuttuja, että osaan kuvitella melko hyvin tavallisen, normaalin vl-elämän. Onpa siitä kokemusta itselläni, vaikkei se tainnut olla kovin 'normaalia'. Syy oli minussa. Tietysti.
Hyvää jatkoa ja voimia, jos ja kun ...
En keksi mitään hienoa sanottavaa muuten, mutta minusta on tämän palstan syövereissä mukava keskustella "tuttujen" nimimerkkien kanssa se vähä, mitä tänne kirjoittaa.
Talvisia ilmoja odotellessa terv. Bono
Minäkin pidän siitä, että keskustelu tapahtuu vakinikillä. Kyllähän minä joskus arvaan, kuka on kyseessä, vaikka kommentti olisi nimettömänkin.
Silti on turvallista ja tuttua keskustella sellaisen kanssa, josta 'tietää' jotain muutakin kuin sen yhden erillisen viestin verran.
Siksi itse kirjoitan melkein aina tällä nimellä, varsinkin jos keksin jotain 'viisasta' ja omaperäistä. :D
Ehkä se talvi jo hetkeksi tuleekin?
x-vl
Päivämiehessä 1970-luvulla seksin karttelu oli kielletty ehkäisymuoto. Voisit tästä kertoa vaimollesi. Kannattaa Luekea Päivi Alasuutarin gradu aiheesta. Lisää tietoa löytyy mm. wikipediasta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suhtautuminen_syntyvyyden_säännöstelyyn_vanhoillislestadiolaisuudessa
ja vanhoillislestadiolaisuus miniwikistä
http://scratchpad.wikia.com/wiki/Ehkäisy
Luin kirjoituksesi, tiedän ja tunnen ristiriitaiset paineet, kun pitää perheestään ja vaimostaan, tuntee suurta vastuuta siitä perheen "päänä", näkee vaimon vaikeudet ja tuntee omat vaikeudet ja henkisen kuorman, paineita on työpaikalta ja muualta ympäristöstä, ehkä myös joskus taloudellista huolta jne. Tilanteenne on hyvinkin tuttu, olen varmasti paljolti samankaltainen kuin sinäkin. Tässä minun tarinaani (jota en kyllä uskalla kenellekkään tuttavalle kertoa, kun ei tahdo edes oman vaimonsa kanssa pystyä asiasta puhumaan, mutta näin nimimerkin takaa sen pystyy ehkä jotenkin kertomaan):
Meilläkin on useita lapsia, mutta viimeisimmän kohdalla tuli kerta kaikkiaan seinä vastaan. Tuntui henkisesti aivan kauhealta minusta itsestäni ja vaimoni oli väsähtämisen partaalla, vaikka vauva ei ollut mitenkään vaikeakaan. Taustalla oli mm. rakentamisprojekti sekä tietysti pesueellinen pikkuisen isompia lapsia yms. "hulabaloota".
Silloin minulla tuntui että kohta kestokykyni romahtaa ja tuntui, ettei kyllä jaksa enää yhtäkään lasta. Samoin ajattelin vaimoani ja lapsiani (jotka ovat minulle kyllä hyvin tärkeitä) ja meidän perhe-elämäämme., tuntui, että vanhempien pahaolo heijastuu koko perheeseen, jos sille ei tehdä mitään.
Ajatuksenkulku päässäni meni jotenkin tähän tapaan: "jos tuollaisella melko pienellä seksinautinolla saa noin suuren henkisen rasitteen itselleen ja perheelleen, niin en kyllä enää rupea siihen" Seksielämämme muuttui, kun minä en uskaltanut enää laueta vaimoni sisään. Sinänsä pystyimme kuitenkin hiljalleen nauttimaan muunlaisesta seksistä ja yhdessäolossa, ajoittain jopa paremmin kuin aikaisemmin. Tämä lukko on kylläkin jäänyt minussa edelleen päälle, mutta ehkä kuitenkin vähän sekin helpottanut, onneksi lähestymme myös hiljalleen ikää, jolloin biologiset mahdollisuudet uusiin lapsiin vähenevät huomattavasti.
Tämmöisessä tilanteessa sitä on oltu ja ollaan, tietysti kristillisyyden tiukkoja ehkäisykantoja kuullessa aina hiukan värisee, että teenköhän sittenkään oikein, mutta en uskalla itseni ja perheeni takia tehdä toisinkaan. Itse olen ruvennut suhtautumaan ehkäisyynkin myönteisemmin, yhtenä mahdollisuutena, kun siihen ei oikein selkeää kieltoa raamatustakaan löydy. Mutten ole sitä kuitenkaan rohjennut vaimollenikaan ehdottaa. Ehkä jos miehille olisi jo olemassa pilleri, saattaisin sitä ehkä kokeilla.
Uskovaisena yritetään raahustaa, muttei tosiaankaan mitenkään onnistuneena ja rinta rottingilla.
En osaa sinua sen paremmin neuvoa, mitä pitäisi tehdä ja mitä ei, mutta kyllä ne ratkaisut on sinun ja voimosi käsissä.
Vaikutat rehelliseltä mieheltä. Tuo mistä kerroit on ehkäisyä vl-mielessä ja siis vl-syntiä! Mutta ei muuten väärin. Se voi olla helpoin ja hyväksyttävin keino kun kyseessä on vl-aviopari. Tajuan hyvin ja tiedänkin.
On melkoinen kynnys mennä hankkimaan toisenlaista ehkäisyä, kun on oppinut pitämään sen syntinä ja saastana. Tuo kotoinen ratkaisu auttaa kuitenkin, jos vl-omatunto ei siitä suutu ja sairasta. Kun mietit asiaa, niin jaksat kestää senkin tilanteen, kun ehkäisy leimataan synniksi ja kehoitetaan jopa parannukseen.
Voimia sinulle! Ole levollisella mielellä...!
Samassa tilanteessa ollaan. Tosin yhden teitä edellä. Minua miehenä huolettaa vastuu perheestä ja sen hyvinvoinnista. Vaimo on enemmän päiväkerrallaan tyyppi ja hänen huolensa onkin kipeä varvas tasolla. Ilman ruummillista leipää ei perhe elä ja leipää voi hankkia vain rahalla.
Niinpä päädyin johtimien katkaisuun.
Maalta kotoisin olevana tiesin miten homma suoritetaan ja en rohjennut edes sairaalaan. Tallustelin vain autotalliin, laitoin munat alasimelle ja tylpällä taltalla ja vasaralla täräytin jormalta johtimet poikki.
Vähän aikaa hyppyytti ympäri pihaa, mutta siitä se rauhottui ja seuraavana pyhänä seuroissa käsi pystyyn ja sillä selvä. Vaimo ei asiasta tiedä mitään ja aina muistuttelee, että kyllä se Jumala on kuullut rukouksemme ja antaa nyt lapsissa vähän taukoa jotta voimat taas palautuu.
Meille on myös syntynyt lapsia tiuhaan tahtiin ja viimeisen lapsen kohdalla oma henkinen kestokykyni joutui äärimmilleen itkuisen vauvan vuoksi. Unen puute oli niin valtava ja vuosien univelka jo ennestään takana. Lisäksi oli taloudellisia huolia ja koin että mieheni ei kykene jakamaan kuormaani. Emme saaneet apua aina silloin kun tilanne oli pahimmillaan. Minun olisi vain pitänyt saada nukkua viikko putkeen.
Tämä aiheutti minulle myös stopin seksielämässä. En pystynyt ottamaan miestäni sisään moneen kuukauteen, enkä pysty ajoittain vieläkään. En yksinkertaisesti kykene, vaan lamaannun ja minua alkaa ahdistaa. No,olemme eläneet 2v selibaatissa tai harrastaneet seksiä ilman yhdyntää. Mieheni ei painosta minua, hellin ja hyväilen häntä muuten ja joskus harvoin rakastelemme heti kuukautisten jälkeen tai juuri ennen kuukautisten alkua.
Olen muutenkin prosessoinut uskonasioita. Olen kiinnittänyt katseeni vain ja ainoastaan Kristukseen, enkä mihinkään muuhun. Haluan elää uskovaisena, mutta en halua saattaa itseäni ja perhettäni katastrofin partaalle, niin että itseltäni pimenee järki väsymyksestä.
etkö pysty levähtämään ja nukkumaan päiväsaikaan. Itse aikanani sain kyllä apua omalta perheeltä. He järjestivät minulle lepohetkiä ja pääsyä harrastukseen ja kyläilyyn, lenkille. Kannattaa pyytää. Tyytyväisyys siihen elämäntilanteeseen ja positiivisten asioiden näkeminen auttaa vaikeina ja työntäyteisinä aikoina.Voi että , mahdoin olla joskus aivan mahdoton oikkuineni ja tiuskimisineni. Niin niistä vain on selvitty ja lapset nykyisin muistelevat hyvillä mielin kotona oloaikojaan. Se oli kuitenkin yhtäköyttäyhdistystä.Aikansa kutakin. Ei oo tapahtumista puuttunut eikä aika käynyt pitkäksi. Kovin ylellistä ei ollut, mutta kuitenkin kaikin tavoin runsasta.
"etkö pysty levähtämään ja nukkumaan päiväsaikaan. Itse aikanani sain kyllä apua omalta perheeltä. He järjestivät minulle lepohetkiä ja pääsyä harrastukseen ja kyläilyyn, lenkille."
Onnellisia, ja kiitollisia saavat olla perheet jotka saavat apua vanhemmiltaan, ja sukulaisilta.
Kaikilla perheillä ei asiat kuitenkaan näin onnellisesti ole. Äiti ei välttämättä saa missään vaiheessa levättyä edes päivällä, jos on pieniä lapsia hoidettavana.
Äidin on aina oltava voimissaan, ja pitää pystyä huolehtimaan lapsistaan, oli kovassa mahataudissa tai korkeassa kuumeessa. Äidillä ei ole vaihtoehtoja, jos hän jää sängynpohjalle sairastamaan, niin silloin ei kukaan huolehtisi lapsista. Senkin vuoksi äiti voi väsyä ja sairastua enemmän kun ei saa koskaan hoidettua itseään terveeksi. Ihminen joka on työssä, voi aina jäädä sairauslomalle, ja sairastaa rauhassa, mutta kotiäiti ei saa koskaan sairauslomaa "töistään".
"Kannattaa pyytää."
Aina ei auta vaikka pyytäsi apua. Ilman apua voidaan jättää vaikka tiedetään miten todellinen tarve ja hätä avulle olisi. Eläkeläisilläkin tuntuu olevan aina niin kiire, että heidänkin pitää levätä, ja ei voida jäädä auttamaan avuntarvitsijoita, vaan on poistuttava paikalta. Sydäntä aina välillä raapaisee, miten ihmiset voivatkin joskus toimia niin typerästi?
Yksinäisillä ihmisilläkin on jostain syystä aina kiire, ja ei heilläkään ole paljon aikaa autella. Aika auttamiseen pitää varata hyvissä ajoin, sillä kalenteri on pitkälle täyteen buukattu. Apua ei juuri sillä hetkellä saa kun sitä eniten tarvitsisi, on monet muut menot tärkeimpiä.
Kyllähän niistä väsyistä, ja vastoinkäymisistä hyvällä onnella selviää, mutta ei kaikki. Itse kävin kerran lääkärissä kertomassa mikä painaa, ja ahdistaa, niin lääkäri vain tuumasi, että ihme kun olen sen kaiken selväjärkisenä kestänyt, sillä silloin ei ollut enään hätää, vain seuraamus niistä tapahtumista, unen puute.
"Kannattaa pyytää."
Mutta eikö ämmä se olisi ihanne, että me tarjoaisimme sitä apuamme jos vain kynemme auttamaan? Miksi meidän pitäisi odottaa, että joku tulee pyytämään meitä avuksi? Jos kysymme joltain tarvitseeko hän apua, niin tuskin sillä ketään loukkaamme, päinvastoin se toinen saattaa ilahtua avuntarjoamisesta.
oman tilanteensa mukkaan elämäänsä järjestelleen. Jos on hyvää tahtoa molemmin puolin, niin asia järjestyy. Meillä ei asu sukulaisia lähellä., mutta oomme oma perhe itse järjestelleet jokkaiselle omaa aikaa. Ainahan sitä voi uhrautua , jos jaksaa, mutta hyvä on , jos työt jakaantuvat. On totta, että äiti-ihmisenä sitä venyttää itseään mahollisimman pitkälle.Riippuu paljon omasta asenteesta, myös huumorintaju auttaa monessa tilanteessa.Ei kaikki oo niin vakavaa, miltä omassa mielessä joskus lumipallomaisesti tuntuu.Voimia kaikille! Tätä toivotan sydämestäni asti.
Täytyy myöntää, että tässä kohdin en ole pystynyt täyttämään kristillisyyden ohjetta, käskyä tai lakia (miten tuo nyt ajatellaankin) -- tosin en ole onnistunut monen muukaan, raamatunkaan käskyjen noudattamisessa, joten ihan pelkän armon varassa tässä ollaan.
Oli mennä kahvit väärään kurkkuun.Oletko sinä aikuisten oikeesti aikuinen? Ja annat muiden ohjailla käytöstäsi?Näin hassua en ole kuullutkaan,vähään aikaan.Et saa jättää vaimoa pulaan,millään alueella.Rakastella voi monella tavalla,eikä sitä spermaa pidä aina perille saattaa.Siemenet eivät ole vauvoja!!!!Käytähän järkeä.Ei Jumala tällaista rääkkiä ihmisiltä odota,vaan uskonlahkosi.Mikä estää eroamasta seurasta?Uskomassa voitte silti olla ja kuulua kirkkoon.Ihmispelkoko se panee pauloja taas?Herra vapahtakoon teidät.
Kiitos vastauksista, vaikka osa näyttikin pitävän kirjoitustani leikkinä tai pilana. Myös siksi kirjoitin, että tämä saataa olla väärä foorumi näistä asioista keskustelemiseen. No meidän kohdalla asia on pinnalla ja ehkä tästä kirjoituksesta rohkaistuneena nostin eilen illalla kissan pöydälle ja kävimme vaimon kanssa asian läpi. Vaimo itki ja yhdessäkin itkettiin tätä tilannetta, missä ollaan. Usko koetaan tärkeimpänä asiana, mutta oikeastaan me ei absoluuttisesti nähty ehkäisyä uskon esteenä. Todennäköisesti sitä kokeilemme, koska jos koko perhe alkaa uupua tai väsymys rasittaa mielenterveyttä niin silloin kait ehkäisykin on aivan sallittua. Sinällään väsymys ei parilla kirjoituksella tai keskustelulla poistu, mutta hetkellisesti tilanne tuntuu huomattavasti paremmalta ja voimia on tullut lisää.
elämään yltäkylläistä ja vapaata elämää Kristuksessa! Hän ei halua meidän tekevän mitään mikä uuvuttaa meidät ja että itse ja läheisemme kärsii. Jos teidän mielestä tärkeintä on tehdä Hänen tahtonsa mukaan, niin lukekaa Raamattua ja rukoilkaa. Teette sen mukaan miten Jumalan edessä asian näette. Sielunvihollinen yrittää sumentaa Jumalan tahdon muiden ihmisten mielipiteillä. Muista, että omatunto voi olla vinoon kasvanut, jos meille on aina opetettu tiettyjä asioita. Siksi jos teille on tärkeintä Jumalan Sana eikä muiden mielipiteet (tässä tapauksessa muiden sisarten ja veljien), niin te toimitte Hänen tahtonsa mukaan. Jos te olette uupuneita kun lapsia paljon, niin rakastakaa itseänne ja toisianne niin paljon ja erityisesti Jumalaanne, että ette tee itsellenne ja toisillenne väärin!!
Ymmärräthän, että miljoona siittiötä menee hukkaan aina. Jumala on luonut asian niin, että niissä itsessään ei ole elämää vaan vasta hedelmöityessään niihin tulee elämän alku. Ja ne miljoonat, jotka menevät hukkaan aina... ja mitä se sellainen on, että pitäisi aina antaa mahdollisuus elämän alulle silläkin uhalla että se olisi muiden hyvinvoinnista pois? Miksei antaa mahdollisuus elämän loppumiselle esim silmät kiinni tien yli koska emme tiedä olisko se Jumalan tahdon vastustamista jos emme sitä mahdollisuutta antaisi että auto ajaisi päälle.. Kuulostaa hullulta, mutta niin kuulostaa ehkäisykieltokin yhtä hullulta.. Tässä minun mielipiteeni.. sori kun näin vuodatin, en halua ketään loukata, mutta tuohdun siitä, että jotkut kärsivät ihmisten tekemistä säännöistä..
Olkaa Jumalan rauhassa!
Kiitos vilpittömän rehellisestä ja avoimesta kirjoituksestasi, hyvä avaaja "väsynyt isä". Se on arvokas ja tärkeä kirjoitus. Haluan lähettää sinulle ja vaimollesi rohkaisevia ajatuksia ja toivotan voimia.
Ääneen lausumaton totuus on, että Jumala ei ole koskaan missään kohtaa Raamatussa kieltänyt ehkäisyä.
Ehkäisyn synnillistäminen on vanhoillislestadiolaisuudessa historian mittaan kulttuurisesti kehitetty normi. Suomen ev.-lut. kirkko on julkisesti ilmoittanut jo 1950-luvun alkupuolella, että ehkäisyn käyttö ei ole syntiä. Myöskään uskovaiset eivät 1950-luvulal elämöineetä tässä asiassa vaativasti, vaan asia jätettiin pariskunnan ja heidän lääkärinsä harkinnan varaan. Saarnamiesten tulkinnat eivät tunkeutuneet avioparin intiimiin yhdyselämään.
Raamattu ei kiellä perhekokoon vaikuttamista, vaan uskovisella on vapaus ratkaista asia sen kulloiseenkin elämäntilanteeseen liittyvän harkinnan perusteella, jonka Jumala on miehelle ja naiselle suonut.
On yleisesti tiedossa, että SRK:n saarnaajat ovat puheissaan ja kirjoituksissaan perustelleet ehkäisyn synnillistämistä sellaisilla Raamatun kohdilla, joissa ei itse asiassa ole lainkaan puhe syntyvyyden rajoittamisesta.
Tämä viittaa siihen, että SRK:n saarnaajilla ei ole syväällistä tietoa Raamatusta. Tämä kuulostaa uskomattomalta, mutta niin se vain on. Useimmat puhujat nojautuvat enemmän vanhoillislestadiolaiseen saarnausperinteeseen kuin itse Jumalan sanaan, eli siihen miten asiasta on sanottu Raamatussa ja missä asiayhteydessä.
He eivät perehdys Sanaan, sillä se vaatisi melkoisen kovaa työtä ja paneutumista. He vain toistelevat pinnallisia kliseitä, mutta eivät ole perehtyneet siihen, onko näillä vl-fraaseilla todellisuudessa mitään pohjaa ja perustaa Raamatussa.
Asiasta on lisätietoa täällä:
http://scratchpad.wikia.com/wiki/Ehkäisy
Viestisi kuulostaa vähän siltä, että et ole oikeasti vanhollislestadiolainen. Kuulostaa siltä, että olet henkilö joka haluaa pilata vanhollislestadiolaisten maineen keinolla, millä hyvänsä. Ei millään pahalla siis. Eli miksi siis et muka voisi puhua sille "vaimollesi" aisasta mitään?
ajatuksinesi varmaan yksin. Masentavinta mitä voi kolmen pienen lapsen äidille sanoa on varmaan että tuo on hyvä alku... Eli koko ajan odotetaan että lisää pitäisi tulla. Itse olen väsynyt ison perheen äiti. Huomisesta en tiedä miten jaksan, Anteeksi kirjoitus virheet, mutta itken kun kirjoitan tätä, joten en näe kunnolla.
Miksi vähätellään tätä äitien ja miksei isienkin väsymystä. Itse olen niin väsynyt, että koko ajan on paha olo. Taistelen katkeruutta vastaan kun välillä tuntuu, että elämäni on väsymyksen takia pilalla. Missä on ne voimat kun niitä niin kovasti täällä tarvitaan?
Nämä asiat ovat niin vaikeita. Mietin joka päivä, että jätän tämän uskon. kuitenkin haluan tietenkin taivaaseen. Mutta voimani eivät enää riitä. haluan pitää huolen jo nyt olemassa olevista lapsistani jotka voivat onneksi hyvin.
Minulla on mennyt liian kauan ennenkuin uskallan kuunnella omaa jaksamistani rehellisesti. Välillä tuntuu, että on liian myöhäistä. Olisi pitänyt tajuta jo vuosia sitten, että missä mennään.
Tiedän tilanteesi. Tiedän ajatuksesi.
Haluaisin lähetää sinulle voimia ja rohkeutta päästä irti tuosta vl-verkosta, mikä kahlitsee avioparien elämää. Se on sitkeä ja kammottava!
Et todellakaan ole yksin, et edes veeällien keskellä tuon asian kanssa. Tai muitahan se ei oikein kosketakaan. ;(
Mutta senkin tiedän, että kukaan ulkopuolinen ei voi tilannetta auttaa, paitsi sitten kun ollaan äärirajoilla tai sen yli. Sitten vastuu voidaankin antaa maallisille tahoille, jumalattomille lääkäreille! Sitten apu kelpaa tai sitä saa käyttää. Näin sanoo vl-opetus.
Mutta pidä itsestäsi huolta ja perheestäsi. Älä odota helpotusta ja lupaa vl-seurakunnalta! Se on turhaa.