Eli tarkemmin sanottuna Tampereelta, jossa vietin eilisen päivän parhaassa mahdollisessa seurassa.
Kotiinlähtö venyikin niin, että todella sankassa sumussa ja pimeydessä sitte ajelinkin kotiinpäin suurinpiirtein sokkona. Sumu oli niin ankara, että aivan kuin olisi seinä ollut vastassa jatkuvasti.
No loppu hyvin...kaikki hyvin ja kotioven avasin tämän vuorokauden puolella ja...tässä sitä ollaan taas :)).
Kotiinlähtö venyikin niin, että todella sankassa sumussa ja pimeydessä sitte ajelinkin kotiinpäin suurinpiirtein sokkona. Sumu oli niin ankara, että aivan kuin olisi seinä ollut vastassa jatkuvasti.
No loppu hyvin...kaikki hyvin ja kotioven avasin tämän vuorokauden puolella ja...tässä sitä ollaan taas :)).
Vastaukset 7
Vanhimmat
kotiin päin. Muistitko halata puolestani??
työn ja tuskan takana se lähteminen...kun en olisi halunnut mitenkään.
Enköhän muistanut...toivottavasti, ainakin kovasti yritin.
Tarkoitan Tamperetta.
Vaikkakin jos seura on hyvä niin kaikki paikat tuntuu hienolta. No sinulla on ollut varmaan todella hyvää eli parasta mahdollista.
Saako kysyä mikä oli tuo seura.
Sumu on sitten hankala ajokeli. Jäinenkin on helpompi kuin sumu.
Ja vastaus kysymykseen kuuluu, että se paras mahdollinen seura oli poikani perheineen. Mikään ei koskaan tule menemään heidän edelleen...se seura on parasta mahdollista kaikesta!
No juu, kyllä tuli mieleen siinä körötellessä monenmoista asiaa ja niiden asioiden tilannetta...kieltämättä.
Eipä sen parempaa seuraa voi ajatella kuin oma lapsi ja vielä lisäksi hänen perheensä.
Ymmärrätkö Issu: Sinä olet rikas.
Joissain kulttuureissa sanotaan silloinkun on lapsi ja hänellä perhe että isovanhemmat on rikkaita (ei mitään tekemistä mammonan kanssa).
Niin tuollaisella matkalla tulee ajatelleeksi monia asioita joita ei muutoin tule aina ajatelleeksi.
Olitiin menossa Ounasvaaralle. Pakkasta oli 40 ja risat. Äkkiä sammui autosta valot ja porukka erämaatiellä pilkkopimeässä. Onneksi oli taskulamppu. Sen valossa ajelimme noin sata kilometriä, samalla väistellen poroja. Huima reissu se oli ja paluumatka oli lähes yhtä hankala. Auto temppuili silloinkin. Yhtäsoittoa Rovaniemeltä tänne etelään, niin kyllä siinä on jo takamuksissa niljakas olo.
kun oltiin tulossa näyttelykeikalta, eikä oltukaan se porukan tavanomainen johtoauto. No edellä ajanut ystäväni ihmetteli, että miksi ihmeessä merkitän koko ajan. En ollut antanut ainuttakaan valomerkkiä, mutta joku oli pielessä ja yhden pysähdyspaikan jälkeen jouduin sitte pitämään "vaihtokytkintä" tietyssä asennossa useamman sadan kilsan matkan... Olihan sekin ihan "mukavaa"...