Niin, ajatteletteko te muut koskaan, että tämä meidän kultaakin arvokkaampi palstamme on monelle viihdettä? Me lapsettomuudesta kärsivät puramme täällä tuntojamme ja vaihdamme ajatuksia arkaakin aremmista asioista, jotka mieltämme askarruttavat ja joista emme välttämättä voi muualla edes jutella, koska tuntuu, etteivät muut voi ymmärtää, kuin samassa veneessä olevat. Ja samalla tämä palstamme on varmasti monelle, epäilisinpä jopa, että suurimmalle osalle lukijoista vain viihdettä!
Olenko vainoharhainen, kun ajattelen, että suurin osa passiivisista lukijoista käy täällä vain lueskelemassa lapsettomien huolista huvikseen? Ehkä tyytyväisinä siitä, ettei ole itse tarvinnut kohdata moista elämässään?
Olenko vainoharhainen, kun ajattelen, että suurin osa passiivisista lukijoista käy täällä vain lueskelemassa lapsettomien huolista huvikseen? Ehkä tyytyväisinä siitä, ettei ole itse tarvinnut kohdata moista elämässään?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tottakai ihmiset lukee tätä palstaa siinä missä muitakin. Luulen kuitenkin että enimmäkseen ne, joita asia jotenkin koskettaa. Ehkä toiveissa on oma lapsi, mutta mahdollinen lapsettomuuden kohtaaminen pelottaa. Tai on saanut jo lapsia, mutta silti toisten lapsettomuus koskettaa. Ainahan tänne provoilijoitakin mahtuu sekaan, mutta enpä usko että he kauaa jaksavat näitä juttuja lukea.
Ennen kaikkea palstasta on hyötyä lapsettomuuden kanssa painiskeleville. Esiintyä saa anonyyminä, joten antaa kaikkien vapaasti lukea vaan.
Luulen että myös meitä on monia, jotka "tutustuu" aiheeseen. En ole itsekään uskaltautunut kirjottelemaan tänne, vaikka mieli olis monesti tehny. Sitäki enemmän olen lueskellut juttujanne. Ollaan yritetty lasta reilu vuosi. Nyt alkaa tuntuun että tuleekohan meistä koskaan äitiä ja isää... On ollu ihana lueskella teidän "lapsettomien" juttuja ja on ollu ihana huomata että te olette positiivisesti ajattelevia ihmisiä! Alan itsekin kohta liittyä seuraanne, jos ei pian tärppää. Onneksi nykyään on hyviä hoitoja tähänki asiaan. Ollaan vaan vielä niin nuoria, että ajateltu odotella vielä.. minkä ikäisenä muuten itse kukin on menny lapsettomuuden vuoksi tutkimuksiin?
Vastaukseni saattaa loukata jotakuta, mutta ajattelin nyt rehellisyyden nimissä tarttua tähän avaukseen. Eli...
Olen äiti kahdelle pienelle lapselle. Molemmat saivat alkunsa helppoakin helpommin, oikeastaan vahingossa. Lapseni ovat minulle kuitenkin kaikki kaikessa.
Pian toisen lapsemme syntymän jälkeen miesystäväni, siis lasteni isä, jätti minut. Onneksi hän ei kuitenkaan yrittänyt saada lastemme huoltajuutta itselleen. Emme olleet edes koskaan asuneet yhdessä jne. Olin kuitenkin haaveillut, että ihan kunnolla alkaisimme elää perheenä. Olin siis pettynyt kun jäin yksin.
Minulla on lapsettomuudesta kärsivä kaveri, jolla on unelma-avioliitto miehensä kanssa, mutta lapsia ei hoidoista huolimatta tule. Tämä kaverini usein vihjailee minulle siihen suuntaan, että "voi voi kun kaiken maailman yh:t saa lapsia huonoihin olosuhteisiin, mutta meille kunnon aviopareille ei lasta suoda..." ja hän usein myös puhuu yksin elävistä suorastaan halveksivaan sävyyn, ikään kuin parisuhteessa elävät olisivat jotain parempaa kastia. Minua hänen vihjailunsa tietenkin loukkaavat. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut ymmärtää, että tuollaiset puheet ovat hänen tapansa vakuuttaa itselleen olevansa hyvä ja onnistunut elämässä. Hän pönkittää itsetuntoaan ajattelemalla, että hänellä on jotain mitä monella muulla ei ole, onnellinen avioliitto.
Pahimpina hetkinäni ajattelen itse, että on ihan oikein, jos jotkut onnellisessa parisuhteessa elävät eivät saa lapsia, koska heillähän on jo se parisuhde, eikö sen pitäisi riittää? Tuskin esim. kaverini suostuisi siihen että hänen aviomiehensä jättäisi hänet ja lakkaisi rakastamasta, jos hän saisi tilalle ne lapset. Jokaiselle jotakin jne. Tavallaan katsellessani televisiosta tahattomasti lapsettomista pareista kertovaa ohjelmaa tai lukiessani netin keskustelupalstoilta lapsettomuustarinoita, minulle tulee tunne, että sentään jotain on minunkin elämässäni mennyt nappiin, kun olen lapset saanut. Kyse ei ole vahingoniloisuudesta tms vaan itsetunnon pönkittämisestä.
Hei, kiitos rehellisestä vastauksestasi. Juuri tällaista hainkin takaa, että moni varmaan lukee tätä palstaa pönkittääkseen omaa itsetuntoaan. Lukiessaan meidän onnettomia tarinoita moni lukija varmaan kokee, että omat ongelmat ovatkin lopulta melko pieniä tai että minä sentään olen saanut lapsia aikaiseksi, onhan sekin jotain, tms. Toisin sanoen hieman ehkä iloitaan siitä, että jollakin menee jossakin suhteessa huonommin kuin itsellä.
Ja se on ihan ok, ei siinä mitään. Jotenkin vaan tuntuu jännältä ajatus, että me täällä sydän verillä keskustellaan todella kipeistä ja intiimeistä asioista ja toiset käyttävät sitä hyväkseen omiin tarkoituksiinsa. On mielenkiintoista käydä tästä keskustelua ei-lapsettomien lukijoiden, kuten sinun kanssasi :)
Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että esimerkiksi minä lapsettomana saan olla iloinen siitä (todella iloinen), että minulla on mies, joka on valmis käymään kanssani tämän vaikean ajan ja joka on valmis jatkamaan elämäänsä kanssani, vaikkei lapsia koskaan saataisikaan. Moni parisuhde ei ole yhtä vahva, vaikka lapsia olisikin. Ymmärrän todellakin olevani siinä suhteessa onnekas, enkä olisi valmis vaihtamaan miestä vaikka tietäisin, että siten voisin saada biologisen lapsen.
on se hyvä puoli, että sinulla on lapset etkä tule koskaan tuntemaan lapsettomuuden tuskaa. Ja voit aivan hyvin saada myös sen onnellisen parisuhteen.
Pakko sanoa, että ymmärrän ystävääsi. Meillä on miehen kanssa mitä ihanin parisuhde, mutta me kärsimme lapsettomuudesta. Hyvä ystäväni tuli tässä joku aika sitten raskaaksi ihan muutamassa kuukaudessa. Olen siitä edelleen katkera ystävälleni, että hän tuli raskaaksi, mutta minä en.
Toivon todellakin, ettei kukaan koskaan vertaisi toisiinsa lapsettomuutta ja yksinhuoltajuutta. Molemmissa on omat "huonot puolensa", mutta niitä ei vaan yksinkertaisesti voi verrata toisiinsa. Me, jotka kärsimme lapsettomuudesta ymmärrämme sen täysin!
..omat motiivini on samankaltaiset lukea palstaa. Välillä tunnen jopa häpeää, että molemmat lapseni on tullut kerta laakista ja tunnen itseni urkkijaksi kun täällä lueskelen, että jollain ei se onnistu ja mitä katkeruuden tunteita lapsetkin voivat herättää.
Itse olen avioliitossa, mutta lukiessani palstaa osaan arvostaa lapsiani enemmän ja muutaman sadan euron harrastusmaksut välineineen ei tunnu missään, kun ajattelee, että joku laittaa hoitoihin tuhansia ilman lopputulosta.
Tämä ei suinkaan poissulje sitä, etten olisi joskus iloinen, kun joku plussaa täällä. Tällaisia me ihmiset olemme, kuulemme mielummin sellaisista, joilla menee itseämme huonommin (ja en siis tarkoita koko elämää vaan juuri esim. lasten saannin saralla) Hatvemmin sitä jaksaa jonkun ventovieraan hehkutusta lukea siitä, miten ihanaa elämää joku elää. Siitä ei itselle saa mitään.
Anteeksi jos joku loukkaantuu.
Pakko minunkin siis tulla esiin täältä nurkan takaa.
Kärsimme mieheni kanssa lapsettomuudesta lähemmäksi 5 vuotta jona aikana tämä palsta tuli tutuksi. En osallistunut kovin aktiivisesti keskusteluihin mutta viimeisinä vuosina kävin kyllä päivittäin lukemassa täällä.
Meillä hoidot auttoivat, odotamme nyt esikoistamme joka syntynee joulukuussa. Mutta en minä täältä palstalta ole osannut minnekkään mennä, luen tätä enemmän kuin odotus-palstaa.
Olen vieläkin ihan pallo hukassa tämän raskauden kanssa, en ole vieläkään sisäistänyt tätä asiaa. Jotenkin kaikki tutkimukset ja hoidot oli helppo kestää, sai suunnata energian ja tarmon niihin. Nyt vain pitää olla ja odottaa. En osaa oikein selittää mitä ajan takaa...
Minullakin on muuten eräs tuttava joka oli "tavallaan" vahingoniloinen lapsettomuudestamme. Meillä on mieheni kanssa hyvä avioliitto, kaunis koti, ollaan molemmat yrittäjiä ja elämme todella mukavaa ja tasapainoista arkea ja elämää. Tavallaan kaikki oli täydellistä ilman lastakin mutta kyllä monta maallista olisi enemmin vaihdettu omaan lapseen. Ystäväni elämä on vähän toista, hänellä on vain lapset. Ei työtä, omaa elämää eikä toimivaa parisuhdetta ja rahatkin aina loppu. Jossain vaiheessa hän keksi mikä satuttaa minua eniten, siis sen ettei meillä ole lapsia. Siitä alkoi vuosien piikittely. Olisi kuulemma toimivat vehkeet antanu jos voisi ja se sadattelu miten hän tulee raskaaksi jo siitä kun pestään miehen kalsarit samassa pyykissä. Kaikkea huiman ajattelematonta kommenttia sain kuulla. Nyt hän sitten pidä mitään yhteyttä kun raskausuutinen levisi. Ilmeisesti hänellä ei vain ole enää mitään sanottavaa.
On se vähän ikävää kun tälläisillä asioilla viihdytetään itseään. Monelle asialle ihminen jotain voi. Rahaa voi aina tienata, kauneutta luoda ja parisuhdetta korjata. Lapsettomuuden kohdalla sitä ollaan kuin luojan huomassa. Kaikki on vaakalaudalla.
Onneksi meillä lapsettomuus ei vaikuttanut parisuhteeseen negatiivisesti. Mikään ei ole unohtunut, ne pettymykset ja kaikki se.... kyllä te tiedätte.
Nytkin vain päivä kerrallaan, en usko tätä ennekuin sen pienen nyytin käsivarsilleni saan.
Raikasta syksyä kaikille!
on osalle viihdettä.Elämä on kuitenkin totisinta totta kaikille.
Ihmisillä on monia muitakin vaikeita elämänkohtaloita esim. koko lapsuuden jatkuneita insesti kokemuksia,vaikeita mielenterveys ongelmia, jotkut vammautuu vaikeasti liikenteessä, menettävät jonkin onnettomuuden kautta läheisiään ym.
Tämä kaikki on elävää elämää, jota näen jatkuvasti työssäni.
Lapsettomuus on yksi ikävä kohtalo muiden joukossa, joka kuitenkin on hyvin monen kohdalla muutettavissa.
Varmaankin osin ammattini takia olen lapsettomuudesta huolimatta kokenut olevani onnekas ihminen, koska tiedän monen asian olevan todella hyvin, vaikka lasta ei olisikaa.
Toisaalta lapsi ei ole mikään onnen tae.Monet ovat lapsista huolimatta tyytymättömiä ja katkeria.
Onnellisuus on löydettävissä sai sitä lasta tai ei,tämä minun mielipide.