"Kielsin" VL-uskoni ja oikeastaan usko vain omakohtaistui ja kirkastui. Tämä "ero" on vienyt minut hyvin perimmäisten uskon kysymysten juurelle ja varsinkin erottanut ulkoiset tavat uskosta.
Ympärilläni olevien vanhoillislestadiolaisten mielestä menen kadotukseen ellen tee parannusta, se on sanottukin minulle. Tasapainoisena ihmisenä en anna toisten kuitenkaan määräillä tai pelotella minua.
Kuitenkin olen sama ihminen, uskoni elämään ja hyvään Jumalaan on vain kirkastunut ja en kaipaa äiti seurakuntaa. Näen sen kaikkialla ympärilläni, kaikkialla missä toteutuu lähimmäisen rakkaus. VL-uskovaisten opettava Jumala on rankaiseva ja ankara. Itse en usko siihen enää.
Koko ajan vähemmän välitän siitä, mitä he (VL:t) sanovat. Sääli, että heidän puheensa työntävät minut kauemmas heistä.
Ympärilläni olevien vanhoillislestadiolaisten mielestä menen kadotukseen ellen tee parannusta, se on sanottukin minulle. Tasapainoisena ihmisenä en anna toisten kuitenkaan määräillä tai pelotella minua.
Kuitenkin olen sama ihminen, uskoni elämään ja hyvään Jumalaan on vain kirkastunut ja en kaipaa äiti seurakuntaa. Näen sen kaikkialla ympärilläni, kaikkialla missä toteutuu lähimmäisen rakkaus. VL-uskovaisten opettava Jumala on rankaiseva ja ankara. Itse en usko siihen enää.
Koko ajan vähemmän välitän siitä, mitä he (VL:t) sanovat. Sääli, että heidän puheensa työntävät minut kauemmas heistä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen vielä olevinani vl mutta pohjimmiltani kyseenalaistan todella monia asioita vl-kulttuurissa. On vain ajan kysymys milloin ilmoitan eroavani liikkeestä. Pelottaa kyllä todella paljon sukulaisten ja ystävien reaktio. Varmaan ollaan heti usuttamassa puhujia luokseni pakkokäännyttämään koska meillä on aika iso perhe ja vaimokin aikoo erota liikkeestä heti kun minäkin.
Muista aina, että teidän ei tarvitse ottaa puhutteluja vastaan. Elämme Suomessa 2000-luvulla. Tärkeää on säilyttää rauhallisuus ja tyyneys. Sanotte vain, että olemme tehneet tämän valintamme ja haluamme rauhan sen kanssa.
Sen jälkeen jos joku tulee painostamaan, osoittaa vain lähimmäisenrakkauden puutteensa. Hetkeksi voi myös lakata vastaamasta yhteydenottoihin, kyllä he sitten pikku hiljaa käsittävät asian oikean laidan - että jokaisella on valinnan vapaus.
Jouduin sanomaan aika suoraan yhdelle sukulaiselle, ennen kuin uskoi. Mutta nyt saan olla rauhassa.
Elämä on muuttunut rauhalliseksi ja mukavaksi. Kadotus- ym. höpöpelottelut on pois pyyhitty.
>> Olen vielä olevinani vl mutta pohjimmiltani kyseenalaistan todella monia asioita vl-kulttuurissa.>Onpa taivaassa tarjona lapsillekin
jotka Jeesusta rakastavat.
Kultakruunut ja valkeat vaattehetkin.
Harput joilla he soittelevat.
Kolmas säkeistö:
>>Siellä istuvat elämän lähtehellä.
Elon leipää he nauttia saa.
Poiss on yö, poissa kuolema häiritsevä.
Siellä Jumala ain´ valistaa.
Soitin tämän Siionin laulun, poikamme hautajaistilaisuudessa, kirkkouruilla.
Tosin ruotsalaisittain, jonka sanat alkavat näin:
"Det finns någonting där..."
Vanha lukijalaislaulu, jonka katsoin sopivan rakkaan poikamme muistolauluksi.
Itkin surun kyyneleitä sitä soittaessani.
Tuntui kuitenkin lohdulliselta, ajatellessani laulun sanoja. "Det finns någonting där..."
Kuule sinäkin, kaikkein heikontuntoisin Jumalan lapsi. Älä uskoasi jätä!
Meillä on Isä taivaassa, joka tuntee ja tietää meistä KAIKEN. Sekä murheemme kuin puutteemmekin.
Usko ainoastaan.
Veljenne "XX".
"Kuule sinäkin, kaikkein heikontuntoisin Jumalan lapsi. Älä uskoasi jätä!
Meillä on Isä taivaassa, joka tuntee ja tietää meistä KAIKEN. Sekä murheemme kuin puutteemmekin. "
Toisin uskova pääsee myös taivaaseen kuten poikasikin.
Rohkaisen kaikkia, jotka epäilevät vl-uskoa "ainoa oikeana", rohkeasti luopumaan siitä.
Jumalan henki on liikkeen ulkopuolellakin.
>>>"Kielsin" VL-uskoni ja oikeastaan usko vain omakohtaistui ja kirkastui. Tämä "ero" on vienyt minut hyvin perimmäisten uskon kysymysten juurelle ja varsinkin erottanut ulkoiset tavat uskosta."
Pidän sitä siksi outona, kun asia on vielä niin uusi minulle ja en tunne henkilökohtaisesti yhtään kaltaistasi ja itseni kaltaista, sellaista jollainen koen olevani nyt.
Myöskin minulle on suoraan sanottu tapakulttuurin kautta uskovaisten taholta, että olen outo ja väärässä hengessä.
Tämän takia vähän mietiskellen laitoin otsikoksi "outoa?".
Sovitaan, että se on luonnollista. :)
Ymmärrän tuntemuksesi. Jos olisit kirjoittanut esim.: "Tuntuu oudolta",olisin ehkä tajunnut. ;-)
yhteisesti.
Mietin tätä jo eilen. Että jos tapakultuurin noudatamisen vaatiminen työntää teitä (voitanee käytää tässä yhteydessä) kauvemmas "jumalan valtankunnsata" (ajallisesta yhteisöstä) ja on työntämässä teitä lähemmäs Jumalan valakuntaa? Niinkö?
Että usko on kallis ja rakkain asia elämässänne. Siltikin vaikka nyt olette sanoutuneet irti vl tapakultuurista?
Onko teidän uskon käsityksenne muuttunut?
Joosua ainakin teistä tieää minun tilanteeni. Olen vl sisällä virallisesti, koska en virallisesti näe tarvetta lähteä. Mutta aika voimakaasti sanoutunut irti siitä että uskon tunnustaminen on tapakultuurin noudattamisessa.
Tai että omaatuntua voisi sitoa ajalliseen seurakuntaan. Olen siis outo ja toisinajattelija.
Itse asiassa en tiedä oletteko kasvaneet vl sisäällä. Siis lapsuuden vl-kristittyjä. Kuitenkin kun ajattelee sitä että ole vuosi kymmeniä sitten tullut liikeeseen ja nyt tiedon lisääntymien myötä nähnyt sen että vl ei ole yhtään sen "parempi". Että kaikkin ne syyt joiden vuoksi lähdin etsimään hengellistä kotia on vain suurta kuplaa myös vl liikeessä.
Että jos oikeasti haluan aidosti pitää kiinni uskotani minulle ei jää muuta mahdolisuutta kuin valvoa omassa uskossa ja hyvässä omassatunnossa. Kuunnella mitä Jumalala on sanottavaa mistä se sitten ikinkä kuuluukin. Punnittava kaikki kuuulemani sen "tiedon" ja ymmärryksne valossa jota olen uskon asioissa Jumalalta saantu.
Otaa uskolla vastaan se mikä on Jumalan sanan mukasita ja hylätä se mikä sitä ei ole.
Ja se varinainen kysymys onkin sitten se että onko vl yhteisö niin tukahduttava ettei teille jäänyt edellä viitattujen asioitten valossa muuta mahdollisuutta kuin lähteä ja otaa pesäero.
Ymmärrän sen tilan ja raitiin ilman tarpeen tässä kohdassa. Mutta voisitteko ajatella vaihtavanne ajatuksi IRL vl kanssa. Ja oisitavanne miksi ajattelettelette niin kuin ajattlelette.
Vai onko niin että se joka ei noudata tapakultuuria on vl mielestä uskosta osattomia?
Tuleeko se tuomio siis aidosti sanatasolla. Olet uskosta osaton kun et noudata tapakultuuria?
Olen myös ent. vl.
Minulle tuo eroamis päätös tapahtui pitkän, monien vuosien mietiskely ajan jälkeen.
Jokainen teistä, jotka olette kokeneet tuon uskonnon, tiedätte hyvin ettei siitä eroaminenkaan ole aivan itsestään selvää. Onhan pienestä asti opittu siihen, että näin on oikein ja muu väärin.
Koin itseni todella ulkopuoliseksi, enkä niinkään tajunnut heidän raamatun tulkintaansa sen mitä nyt itsekään raamattua tunnen. Jälkeenpäin olen ottanut siitä enemmän selvää ja olen todella onnellinen, että päätin rohkeasti lähteä ulos tuosta liikkeestä.
Ensinnäkään en ymmärrä että omatunto pitäisi sitoa muiden omatuntoon, en ymmärrä raamattua niin. Koin tuon asian vl:n keskuudessa erittäin tärkeäksi ja jos olisin rikkonut sitä, minä en olisi heidän mielestään ollut vl.
Ero päätöksen tehtyäni, en todellakaan halunnut kieltää uskoani Jumalaan vaan vl:den. Ihmiset jotka kysyivät tuosta sanoin etten ole kieltänyt jumalaa vain uskontonne. Hehän kuitenkin jatkoivat että nyt sinä olet sitten joutunut ulos jumalanvaltakunnasta ja sinulla ei ole taivaspaikkaa jne. Enpä onneksi välittänyt heidän puheistaan, ajattelin vain että ihmisethän eivät minua tuomitse.
Ero päätöksen tehtyä, ajattelin myös etten halua selostaa miksi lähden pois tuosta liikkeestä sen suuremmin. Koin että se on minun oma asiani ja se ei mulle kuulu. Tiesin etteivät he pidä ajatuksestani ja siitä etten suostu keskustelemaan koko asiasta ja sen sain nähdäkin. Uskoin ja uskon ettei siinä olisi ollut mitään järkeä, se olisi vain tuonut lisää pahaa mieltä, varmaan molemmille puolille.
Eräs katkera ystäväni tokaisi, ettei ollut koskaan tuntenut kotianikaan uskovaiseksi kodiksi. Kyllähän se tuntui vähän pahalta kun vanhempianikin (joita edelleen kunnioitan ja jotka kunnioittavat myös minua) piti sen edestä alkaa haukkumaan. Mutta onneksi annoin hänenkin vain olla.
Elämä on ollut rauhallista jälkeenpäin, eikä se paljoakaan eroa vl:en elämästä. Ei maailma ole tuntunut sen pahemmalta kuin vl-maailmakaan. Ei ne tavalliset ihmiset ole sen kummempia kuin vl:kään, vaikka saarnoissa kyllä jaksettiin toitottaa miten pahaa kaikki on tuolla ulkopuolella.
Joskus olen nähnyt unta, että olen seuroissa ja minulla tulee siellä kamala, samanlainen ahdistus olo kuin siellä vl:nä käytyäni ja haluan aina äkkiä pois sieltä ja herättyäni huokaan helpotuksesta ettei se ollutkaan totta. =)
>>>Että jos tapakultuurin noudatamisen vaatiminen työntää teitä (voitanee käytää tässä yhteydessä) kauvemmas "jumalan valtankunnsata" (ajallisesta yhteisöstä) ja on työntämässä teitä lähemmäs Jumalan valakuntaa? Niinkö?>Että usko on kallis ja rakkain asia elämässänne. Siltikin vaikka nyt olette sanoutuneet irti vl tapakultuurista?>"Onko teidän uskon käsityksenne muuttunut?">"Ja se varsinainen kysymys onkin sitten se että onko vl yhteisö niin tukahduttava ettei teille jäänyt edellä viitattujen asioitten valossa muuta mahdollisuutta kuin lähteä ja otaa pesäero."
Usko kallein asia elämässä? Minulle on tärkeää se, että ihmisellä on sisäisesti hyvä olo ja että lähimmäisenrakkaus toteutuisi suhteessa toisiin. Minulle Jumala = palvella toista, joten olen sittemmin mennyt kauas lestadiolaisopeista.
Minun mielestä omatunto ja usko on niin omakohtaista, että kukaan ei voi määritellä toista tapojen tai minkään muunkaan kautta uskovaksi tai ei-uskovaksi. Eli uskon käsitys on hyvin erilainen kuin VL-opissa.. mutta sen muuttumisesta en tiedä. Minusta tuntuu, että se on aina ollut itselleni tuollainen. Tuntuu siis oudolta, kun Jumalan on tavallaan löytänyt vasta sen jälkeen, kun on lähtenyt VL-liikkeestä.
Olen lapsuuden kristitty, vaikka en tuosta määritelmästä pidä.:) Jumalakäsitykseni on monelle todella outo, koska ajattelen esimerkiksi niin, että uskonto ja VL oli vanhempieni valinta eikä minun. Minä vain "satuin" syntymään siihen taustayhteisöön. En varsinaisesti kuuntele Jumalan Sanaa missään, en edes kirkossa. Kuuntelen Sanaa toisessa ihmisessä, vaikka kadulla. Kuuntelen ja katselen Jumalaa luonnon kautta... jne. Eli kauas olen mennyt, mutta sekin tässä tuntuu oudolta, että koen olleeni tuota aina... VL-yhteisö/tapakulttuuri oli vain kuorta ja kun erosin siitä ahdistavasta ilmapiiristä, alkoi elämääni tulla valoa ja ilmaa.
Tuomio tulee ihan sanallisesti, jos tällaisia puhuu ääneen. Senhän tietää varmasti jokainen, joka on VL-uskovien kanssa ollut tekemisissä. Mutta siitä ei enää välitä. He saavat uskoa niin, se on niin sanotusti heidän asiansa. Käsittääkseni VL:lle ihminen on uskosta osaton, jos ei noudata VL-tapakulttuuria. Minullekin on sanottu, että menen kadotukseen jos en tee parannusta. Parannusta mistä? Olen absolutisti, en edes tupakoi, minulla ei ole TV:tä enkä katso sitä koska en halua. En harrasta avioliiton ulkopuolista seksiä. No, pidän "maailmallisesta" musiikista ja katson joskus elokuvia. Tanssin.
Nuo viimeiset jo erottavat minut VL-uskovien mukaan elävästä Jumalasta. Itse olen toista mieltä ja olen Jumalan Lapsi omalla tavallani. Kuoleman jälkeen on rauha ja lepo, ja sitä saan osakseni juuri nytkin.
Omalla kohdallani siunaukselliseksi ajanjaksoksi osoittautui aika, jona en olosuhteitten vuoksi juuri lainkaan ollut missään tekemisissä minkäänlaisen uskonnollisuuden kanssa. Olin pähkäillyt, tuskitellut ja viettänyt kaksoiselämää jo pitemmän aikaa, ennen kuin tuon puolen vuoden aikana sain rauhan jättää täysin elämästäni kaiken se ahdistavan, mitä en siihen halunnut. Prosessi ei ollut mitenkään tiedostettua, sillä en varsinaisesti uskonasioita edes miettinyt. Niin kuin sanoin olosuhteet edesauttoivat, että en ollut kenenkään vl:n vaikutuksen alla, kukaan ei voinut kysellä "uskomiseni laidasta" mitään eikä udella "oletko käynyt seuroissa".
Olen tuosta ajasta kiitollinen Jumalalle. Se selkiytti ajatuksiani ja uskoani. Nyt yli vuosi tuon uskosta "eristäytymisen" jälkeen olen alkanut jälleen hyvillä mielin (ilman ahdistusta) hakeutua harjoittamaan uskontoa. Minulle se oma henkinen koti löytyy ortodoksisuudesta. Siellä saan omana itsenäni, sellaisena kuin olen ja niine uskonkokemuksineni rauhoittua ja hiljentyä. Sillä itse ainakin kaipaan myös sitä rauhoittumista välillä. Uskon ei tarvitse rajoittua toisten ihmisten vakaumuksiin (SRK), vaan elämässä saa olla mukana täysillä vaikka uskookin...!
Jokainen elää miten tahtoo. Varmasti vl-ystäväni ovat onnellisia vl-puolisoidensa ja kasvavien perheidensä keskellä? Minä taas olen kiitollinen, että Jumala on siunaunnut minua juuri sellaisella elämällä, joka minulle on tarkoitettu. Iloitsen uskostani, elämästäni ja rakkaasta, maailman ihanimmasta avomiehestäni! =) Onpa taaskin tänä aamuna niin hyvä ja onnellinen mieli, että asiat ovat hyvin ja turvallisissa Isän käsissä!