Onneksi

Olen usein miettinyt että kuinka lähellä olinkaan tuhota ihanan ihmisen ja elämän.
Ensimmäisen kerran kun saimme tietää että lapsi on tulossa, olimme vakavasti abortin kannalla,, olimme nuoria20 ja 19 vuotta.
Koulut oli kesken, mies armeijassa.
Aikakin oli varattu lääkärille, mutta mietiskelimme ja puimme asioita, ja lopuksi peruimme sen lääkärin ajan.
Elämämme viisain päätös.
Tämän päätöksen jälkeen on tullut 3 lasta lisää, enkä todellakaan voisi elää itseni kanssa jos olisimme aborttiin päätyneet.
Ihaillen olen katsonut tuon lapsen kasvua, ja kehitystä, nyt ollaan jo teini-iässä ja ihanempaa ihmistä saa hakea.
Miettikää vielä moneen kertaan, miettikää kauemmaksi. Minä olen miettinyt monta kertaa vielä jälkeen päin, ja joka kerta huokaan helpoituksesta.
Elämä ei lopu lapseen, sillon se vasta alkaa, elämä saa oikeat mittasuhteet ja tarkoituksen.
Lapset ovat todellakin lahja, ei rangaistus.
6442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

joillekkin ei ole. Ei ole pakko tyytyä elämään kotiäitinä tai käyttää elämäänsä lasten ja miehen passaamiseen, muitakin tapoja elää on. Ja nykypäivänä naiset eivät enää tyydy vain äidin rooliin vaan haluavat keskittyä kouluttautumiseen, uraan, matkusteluun ja itselleen mielekkäisiin asioihin. Perhe-elämä ei kiinnosta kaikkia eivätkä kaikki saa siitä mitään irti. Niille jotka siitä iloa saavat on tietysti hienoa että voi valita myös sen polun.

Äänestä
  • Lapsi olisi esteenä noille asioille?
    Meillä on molemmilla koulut käyty lapsista huolimatta, urat ja matkustelemme pari kertaa vuodessa?
    Lapsetkin tykkää matkustella.
    Ja miksi elämän pitäis olla passaamista?
    Miestäkö ei tarvi passata jos ei ole lapsia, mutta pitää passata miestä ku lapset tulee?
    Melkoista logiikkaa.
    En kyllä ole juuri kuullut kenenkään katuneen lapsen tekoa, muttaman olen kuullut olleen pahoillaan että ei tehnyt aborttia, mutta he ovat olleet kaikki alkoholisteja tai narkomaaneja.
    Jouluksi mennään muuten thaimaahan koko perhe, keväällä oltii rodoksella ja viime syksynä kiereltiin brasiliaa.
    Kaikki on vaan itsestä kiinni.

    Äänestä

  • Ihmeessä? kirjoitti:

    Lapsi olisi esteenä noille asioille?

    Ei voi matkustella THAIMAAHAN,ENENPÄÄ KUIN BRASILIAANKAAN noin vain.Mutta elämää on Suomessakin-ja vaikkei matkustelekkaan.

    Äänestä

  • jos ei satu saamaan kultalu... kirjoitti:

    Ei voi matkustella THAIMAAHAN,ENENPÄÄ KUIN BRASILIAANKAAN noin vain.Mutta elämää on Suomessakin-ja vaikkei matkustelekkaan.

    Oli viimeinen sana, tai muuta.
    Minä synnyin kyllä kultalusikka suussa, mutta se kyllä nykästiin saman tien pois, ja annettiin eteenpäin:)
    Minä kävin kouluni, otin opintolainaa, maksoin lainat, etenin töissäni ja nykyään on varaa tosiaan noin vaan mennä vuosittain reissuun, eikä se ole kiinni mistään lusikasta, vaan omasta tahdosta ja omasta työstä.

    Kaikki juuri on itsestä kiinni, kaikilla on mahdollisuus kaikkeen, varsinkin suomessa.
    Ja lapsen tulo ei niitä mahdollisuuksia vie pois, vaan oma saamattomuus ainoana.
    Toki kaikki ei haluakkaan tehdä kovasti töitä, edetä ottaa vastuuta jne, siihen kaikilla on myös mahdollisuus ja oikeus.

    Mutta jos haluaa mammonaa ja mainetta sekä reissuja, ei lapset ole mikään este, ei siihen pääse sen enempää ilman lapsia kuin lasten kanssakaan, kaikki ei vaan siihen pääse/halua.
    Ja kyllä, elämää on somessa, ja ihan yhtä ihanaa kuin missä muuallakin.
    Eihän maailmassa ole ihanampaa paikkaa viettää kesää kuin suomi.

    Tuolla vain yksi ei halunnut lapsia koska haluaa matkustaa ja rakentaa uraa, ja me olemme elävä esimerkki miten kaiken tuon saa vaikka saa lapsen nuorena opiskelijana.

    Äänestä

Etenkään kun nyt myöhemmin, pillerien monenvuoden käytön jälkeen en ole tullut enää mitenkään raskaaksi.

Äänestä

Hyvä että miehesi oli tukenasi, onhan toki ihanaa että teidän nuori perheenne pysyi yhdessä ja on vieläkin yhdessä, mutta kaikilla tilanne ei ole yhtä onnellinen. Ei voi syyttää naista siitä, että hän ei halua yksinhuoltajaksi, tai pariskuntaa josta todella tuntuu, että lapsen ei ole hyvä tulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

En tehnyt sitä kirjoitti:

Olen usein miettinyt että kuinka lähellä olinkaan tuhota ihanan ihmisen ja elämän.
Ensimmäisen kerran kun saimme tietää että lapsi on tulossa, olimme vakavasti abortin kannalla,, olimme nuoria20 ja 19 vuotta.
Koulut oli kesken, mies armeijassa.
Aikakin oli varattu lääkärille, mutta mietiskelimme ja puimme asioita, ja lopuksi peruimme sen lääkärin ajan.
Elämämme viisain päätös.
Tämän päätöksen jälkeen on tullut 3 lasta lisää, enkä todellakaan voisi elää itseni kanssa jos olisimme aborttiin päätyneet.
Ihaillen olen katsonut tuon lapsen kasvua, ja kehitystä, nyt ollaan jo teini-iässä ja ihanempaa ihmistä saa hakea.
Miettikää vielä moneen kertaan, miettikää kauemmaksi. Minä olen miettinyt monta kertaa vielä jälkeen päin, ja joka kerta huokaan helpoituksesta.
Elämä ei lopu lapseen, sillon se vasta alkaa, elämä saa oikeat mittasuhteet ja tarkoituksen.
Lapset ovat todellakin lahja, ei rangaistus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu