Kerron

siis asia on niin:päiväkodissa:minua vedettiin hiuksista jätettiin ulko puolelle haukuttiin rumaksi yms en oikein muista kaikkea Ensimmäinen luokka:ulkopuolelle,syljettiin päälle haukuttiin rumaksi opettajalle väitettiin että teen jotain väärää Luokka kaksi:lukittiin kaappiin,ulko puolellee kaadettiin vänkättiin nurkkaan tehtiin pilaa ,nolattiiin yms. luokka kolme:samat asiat paitsi lukitus ja sama toistuu nelosella ja viitosella eli nyt,opettaja raivoilee isäni on aina poissa ja se on alkoholisti,kotona ei ole koskaan ollut kavereita eli en sinäänsä koskaan ketään tuntenut.joskus äiti ja isä riitelee!yms asioita on paljon!en voi koskaan luotttaa kehenkään sillä aina joky ns ystävä pettää!mikä teoksi?
9325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voisitko harkita puhumista esim. kouluterveydenhoitajalle näin aluksi? Olisi tärkeää, että saisit jollekin aikuiselle puhuttua ja mielellään sitten jollekin perheen ulkopuoliselle aikuiselle, kun kotona asiat ovat mitä ilmeisemmin sekaisin.

Äänestä
  • kun ei se koulu terveyden hoitaja oikein auta kun se vaan juu otan osaa juu! ja ei kukaan kuuntele minua mutta kiitos että joku välittää voisin yrittää puhu jollekkin jos löytyy

    Äänestä

puhumaan jollekin muulle aikuiselle. Joko lääkärille, terveydenhoitajalle, opettajalle.. Kenelle vaan. Sano että haluat apua.

Voimia sinne!

Äänestä

Viestisi kosketti minua, sillä se tuo jollain tavalla mieleeni itseni sinun ikäisenä. Olen nyt jo kolmenkymmenen paikkeilla ja vieläkin joudun kamppailemaan lapsuudesta kumpuavan ja sieltä asti mukanani seuranneen masennuksen ja ahdistuksen kanssa.

Itse en koskaan kertonut kenellekään, miten pahalta tuntuu. Ja minun pahan oloni aiheuttaja on totta puhuen vieläkin hieman hämärän peitossa. Ainoat asiat, mitä muistan, ovat ulkopuolisuus ja vanhempieni riidat.

Olen todella monta kertaa miettinyt, miten eri suuntaan elämäni olisi saattanut kulkea, jos joku olisi huomannut pahan oloni silloin ja nimenomaan joku AIKUINEN. Vaikka silloin muistan ajatelleeni, että joku aikuinen olisi viimeinen ihminen ymmärtämään miltä minusta tuntuu ja toisaalta en olisi kehdannut kertoa minkälaista meillä kotona oli. Nyt itse aikuisena tiedän, että vaikka aikuinen ei tietenkään voi tuntea mitä lapsi tuntee, kyllä heillä keinoja on asioiden saamiseksi paremmalle tolalle, jos vain sattuu se oikea ihminen kohdalle.

Minun kohdalleni sitä ihmistä ei ajoissa tullut ja nyt jälkeen päin on sitten vain yritettävä jollain keinolla hankkia se niin kutsuttu onnellinen lapsuus...

Tuo "juu juu, otan osaa" -tyylinen suhtautuminen kuullostaa myös tutulta. Esimerkiksi kun joskus sanoin jollekkin, että vanhempani riitelevät jatkuvasti, joka päivä, vastaukseksi sain, että niin ne kaikki vanhemmat joskus riitelee. Totuushan oli kuitenkin se, että sen 18 vuotta, minkä kotona asuin, vanhempani riitelivät JOKA IKINEN päivä.

Outoa, että terveydenhoitaja on noin välinpitämätön. Itsellänikin on lapsia js olen ollut siinä uskossa, että nykyisin jo tartutaan asioihin hieman tarkemmin.

Omista vanhemmistasi ei taida olla apua..? Kannattaa kuitenkin ihan ensimmäiseksi yrittää. Kerro äidillesi miltä sinusta tuntuu ja kerro kiusaamisesta ja kaikesta. Vanhempiesi tehtävä on pitää sinusta huolta ja auttaa. Tiedän kyllä, ettei se aina ihan niin mene, mutta kannattaa yrittää.

Entä jos soittaisit johonkin sellaiseen lasten ja nuorten puhelimeen vai mitäs niitä nyt on..?

Sitä tässä oikeastaan yritän sanoa, että mikään tuosta kertomastasi ei ole sinun syytäsi ja sinulla on oikeus onnelliseen ja tasapainoiseen lapsuuteen! Totta puhuen sinun ei myöskään pitäisi itse joutua pyytämällä pyytämään apua, vaan jonkun täytyisi sinusta huolehtia. Ikävä kyllä me kaikki emme ole syntyneet se kuuluisa kultalusikka suussa.

Parasta mitä voit itsellesi tehdä, on yrittää vain rohkeasti etsiä joku aikuinen, ihan kuka tahansa, opettaja/joku sukulainen/jonkun auttavan linjan ihminen tai kuka vaan, jolle puhua. Ja kerro rohkeasti kaikki! Älä pelkää kertoa kiusaamisesta tai siitä, miltä tuntuu.

Pahinta mitä voit tehdä on myöntyä ja ajatella, että et ansaitsisi parempaa tai luovuttaa ja ajatella ettei kukaan voi auttaa tai ymmärtää. Sen minä tein ja ymmärsin virheeni vasta liian myöhään.

Kauhean pitkä tuli tästä:)

Mutta muista aina miten tärkeä olet ja aivan varmasti juuri sellaisena kuin olet!(ne kiusaajasi eivät tiedä mistään mitään) Ja vaikka ei nyt juuri tuntuisikaan siltä, niin sinulla on oman onnesi avaimet siellä omassa takataskussa. Ja koko elämä aikaa!:) Ja jos nyt lapsuus menisikin päin peetä (toivon todella että ei menisi), niinkuin minulla, niin kyllä sitä ehtii sitten aikuisena olla onnellinen senkin edestä!

Ja vielä muista unelmoida!! Voit tehdä ihan mitä vain haluat, kunhan vain jaksat uskoa itseesi:)

Toivon roppakaupalla onnea ja rakkautta elämäsi varrelle, ansaitset sen!

Äänestä
  • Oko tosiaan olemassa aikuista kuin sinä? sinä tiedät tuon tunteen tiedät ettei se koulu terveyden hoitaja mitään tee!(jos oikein käsititn).mutta jos pitäisi mennä psykologille maksaako se?meidän perhe on niin köyhä sillä isä juo koko ajan!on se niinkin että äiti ja isä riitelevät joskus.mutta s minun kantani tulee vakavemmaksi ja se leviää muihin.koulussa alan olla agressiivinen.sain meidän koulun tytön itkemään(hän on minua vanhempi) sillä minä laitoin hänet poliisi asennossa plupetin päälle ja kaadoin ja se kaatui tuolin päälle ja pää ei oo vielä oikeen kunnossa.miksi tein se oli siksi että halusin ainaa kostaa kaikille jotka kiusaavat ja nyt oli mahdollisuus. sillä hän "kiduttaa" minua ja pelleilee minusta asioita jotka särkevät sydämmen. ja en haluaisi puhua opettajille sillä ei ne ymmärrä mitään ja opettajat hermostuvat aina minulle vaikka se on sen syy ja sitten se vaan nauraa. kotona olen pahalla päällä enkä halua syödä enää.minä haluaisin kaverin joka ei valhetele ja olen antanut sydämmeni koirille ja susille mutta meillä ei ole varaa pitää koiraa.mutta se minua ärsyttää että olen alkanut olla voimaton sillä enää en saa unta illalla mietin vaan mitä seuraavaksi teen.ja se naapurin koiran ulkoiluttaminen juttu ei ole yhtä ihanaa kuin omistaa sydän pitkä ikäiselle koiralle joka on aivan oma tiedän niistä kaiken ja haluan niin kovasti sellaisen.kiitän sinua tuo oli paras saamani vastaus ikinä kaikki parhaat kaverit mitä on ollut vaikuttivat ymmärtäneen mutta tekevät minulle sitten joatin kauheaa.ja minun nykyinen paras kamu vaihtelee koko ajan ja on ensin koulussa tunnin mulle vihanen ja kamu ja sitten vihanen ja kamu jne. ja se sano kerran että ängin sen ja sen parhaankamun väliin eikä se olis koskaan halunnu olla mun kaa eikä se olis koskaan sanonu että saisin olla sen kamu.pitääkö lopettaa ystävyys vai?ja sitten eräs toinen luokaltamme jättäää minut kok ajan ulko puolelle ja haukkuu ja jos ketään ei ole sen kanssa samaa mieltä niin sillä ei muka ole aivoja.ja se on minua nuorempi ja se on luokan nuorin.ja vihaan myös sitä että kaikki roikkuu jonkun muun ihmisen ympäriillä ja pitävät tätä erästä kauniina kun taas minä olenkin ruma ja koska en saanut koskaan viettää kunnon lapsuutta minä kun koulussa sain ns lapsellisen kamun jonka kanssa leiki aina eläintä niin muut pitävät minua lapsellisena ja kiusaavat myös siksi.mummo

    Äänestä

  • Mummokin sanoo että leikkini ei ole kymmenen vuotiaan tasoista.mutta miksi en voi puhu aikuislle tai vanhemmille:kun ne sanoo että se menee kohta tai eivät usko!ja kun kavereille kertoo ne menee sanomaaan muille että:toi vaan haluu huomiota jne. ei ole todellakaan kivaa kun minua osoitellaan haukutaan eikä uskota tai käänetään heti selkäää kun on luottamuksen askelissa!ja kun koulussa kävi eräs kiusauksen tukija niin hän ei ollut minulle tutkija vaan aivan kuin maaliman paras ja ainut laatuinen psykologi!paras ystäväni.mutta hän ei enää tule kouluun!hän sanoi että hän säälii minua kovasti ja haluaa olla yhteydessä mutta on vain tukija!kuten sinät olet kuin salattu ystäväni!sillä jotkut ihmiset ovat tietämättään loistavia!ja sanovat että teen liaan hätäisen päätöksen mutta hän ei tiennyt miten ihanalta minusta tuntui kun koko luokka ja hän kuulivat kun sain vapaasti kertoa elämäni!hän ei asettanut kysymyksiä vaan kuunteli niin tarkasti tätä kauheaa kertomusta ja hän kertoi minulle muista tapauksista joka oli mielestäni hyvä asia!kiitos sinulle!

    Äänestä

  • susirakas kirjoitti:

    Mummokin sanoo että leikkini ei ole kymmenen vuotiaan tasoista.mutta miksi en voi puhu aikuislle tai vanhemmille:kun ne sanoo että se menee kohta tai eivät usko!ja kun kavereille kertoo ne menee sanomaaan muille että:toi vaan haluu huomiota jne. ei ole todellakaan kivaa kun minua osoitellaan haukutaan eikä uskota tai käänetään heti selkäää kun on luottamuksen askelissa!ja kun koulussa kävi eräs kiusauksen tukija niin hän ei ollut minulle tutkija vaan aivan kuin maaliman paras ja ainut laatuinen psykologi!paras ystäväni.mutta hän ei enää tule kouluun!hän sanoi että hän säälii minua kovasti ja haluaa olla yhteydessä mutta on vain tukija!kuten sinät olet kuin salattu ystäväni!sillä jotkut ihmiset ovat tietämättään loistavia!ja sanovat että teen liaan hätäisen päätöksen mutta hän ei tiennyt miten ihanalta minusta tuntui kun koko luokka ja hän kuulivat kun sain vapaasti kertoa elämäni!hän ei asettanut kysymyksiä vaan kuunteli niin tarkasti tätä kauheaa kertomusta ja hän kertoi minulle muista tapauksista joka oli mielestäni hyvä asia!kiitos sinulle!

    Hei pikkuinen! Onpa sinulla paljon asiaa ja murhetta pienellä sydämelläsi.

    Tuohon ihmetykseesi onko tällaisia aikuisia olemassa, niin varmaankin tarkoitat välittämistä. Siihen voin sanoa, että kyllä meitä lapsista välittäviä aikuisia on maailmassa pilvin pimein. Ja olen varma, että sinunkin lähipiirissäsi. He eivät nyt jostain syystä vain ole huomanneet/ymmärtäneet, että sinulla on niin kovin paha olla. En tiedä mistä se johtuu, syitä voi olla monia.

    Omalta kohdaltani voin vielä kertoa, että minulla ei ollut koskaan mitään selkeää syytä pahaan olooni ja siksi oli vaikea mitään puhua, kun ei oikein itsekään tiennyt, mikä on hätänä. Monesti jopa toivoin, että tapahtuisi jotain kurjaa ja kamalaa, että saisin syyn ja minut huomattaisi. Mutta myös sen voi aivan hyvin kertoa.

    Vaikutat ainakin minun mielestäsi melkoisen fiksulta ja ajattelevaiselta. Saattaisiko se hämätä luulemaan, että sinulla ei voisi olla hätää... Luulen, että vielä tänäkin päivänä se, että pärjää koulussa riittää. Ei niinkään mietitä sitä henkistä pärjäämistä. Se sinun täytyy kertoa itse.

    Myös tuo kiusaamisesi... Mietippä asioita, mistä luokkatoverisi voisivat olla sinulle kateellisia? Se voi olla mahdollinen syy kiusaamiseen.

    Se on ainakin aivan sata prosenttisen varmaa, että se joka kiusaa on se, jolla ei ole kaikki hyvin. ei ihmisellä ole tarvetta toista ihmistä rääkätä, jos hän itse on onnellinen.

    Noihin ystävyysjuttuihin en osaa sanoa mitään... Kymmenenvuotiaiden tyttöjen käsitys ystävyydestä on minulle täysi mysteeri...:) Itse solmin ensimmäisen koko elämäni jatkuvan ystävyyssuhteeni vasta 16 vuotiaana...

    Koiran hankintaa sinun kannattaa siirtää vielä pitkälle tulevaisuuteen. Itse olen myös aina ollut koiraihminen ja meillä oli kotona koira. Hänelle supattelinkin kaikki salaisuuteni, mutta en kyllä jaksanut kuin ehkä puoli vuotta hoitaa. Isä ja äiti sen ruokkivat ja lenkittivät loppujen lopuksi:) Sitten kun olet iso, voit ostaa vaikka 10 koiraa itsellesi, mutta malta vielä. Et voi vielä ottaa kokonaan vastuullesi koiraa, vaikka sinusta nyt tuntuisikin, että voisit.

    Voit toteuttaa eläinrakkauttasi monin tavoin muutenkin. Toimiiko paikkakunnallasi 4H-kerho? Otappa selvää!

    Ja entäpä naapurin koira... miksi hän ei kelpaa sinun ystäväksesi...? Mikset voi hänelle omistaa sydäntäsi? Eihän sinun tarvitse omistaa ketään olleksesi ystävä.

    Älä sano, että lapsuutesi olisi ohi tai pilalla! Sinulla on vielä niin kauan aikaa olla lapsi kuin haluat! Aikuiseksi kasvat joskus väistämättä, sitä et voi valita, mutta lapsi voit olla vielä ja siihen et voi takaisin palata myöhemmin, vaikka kuinka haluaisit. Älä kiirehdi yhtään. Leiki, leiki ja leiki niin paljon kuin ikinä haluat ja anna toisten haukkua jos heitä niin kovin haittaa. Älä välitä niistä. Jos olet löytänyt ystävän, jonka kanssa voit leikkiä, iloitse siitä! Sinä saat itse päättää minkälainen olet, älä anna toisten sinua määritellä.

    Miksihän mummosi on noin sanonut...? En ole nähnyt leikeissä ikärajoja...

    En usko, että ikäisesi ystävät sinua osaavat auttaa. Kyllä sinä aikuisen apua tarvitset. Minä en ikävä kyllä voi sinua tämän enempää neuvoa, enkä voi edes luvata, että ehtisin tänne kirjoitella. Haluan kuitenkin, että lupaat tehdä kaikki nämä asiat:

    1. Etsi puhelinluettelosta perheneuvolan puhelinnumero ja soita sinne. Kerro asiasi mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja rehellisesti sekä koulun, että perheen osalta. Ei tietenkään saa liioitella tai valehdella. Sieltä voit myös kysyä mahdollisuutta psykologikäyntiin. Ei maksa mitään. Vaatii hieman rohkeutta, mutta ei ole pelättävää!

    2. Jos et halua sitä tehdä, niin soita Lasten ja nuorten puhelimeen. Sinnekin voi soittaa ihan nimettömänä. Se numero on 0800-120400. Ei maksa mitään.

    3. Kirjoita paperille asioita, joissa olet hyvä. Miten voisit käyttää näitä taitoja niin, että saisit niistä paljon iloa. Ja kaikenlaista voi harrastaa ihan ilmaiseksikin!

    4. Kirjoita myös haaveesi. Mieti, miten voit toteuttaa näitä haaveita, esim. missä voisit olla tekemisissä paljon koirien kanssa. Ja myös se on mahdollista ilmaiseksi. Sitten aikuisena voit omistaa vaikka koko elämäsi koirille tai alkaa susitutkijaksi:)

    4. Lopeta välittämästä siitä, mitä muut sinusta ajattelevat. Ole juuri sellainen kuin olet. Keskity iloitsemaan niistä asioista, mistä oikeasti nautit, vaikka olisivatkin muiden mielestä lapsellisia tai hölmöjä. Mitäs sitten:)

    5. Älä kerää liikaa katkeruutta tai koston himoa sisällesi. Sillä vahingoitat myöhemmin vain itseäsi.

    Olet herkkä lapsi ja ajattelevainen ja aivan erityinen! Sinusta tulee vielä vaikka mitä! Sinulla on vielä koko maailma tutkittavana ja valloitettavana:) Tulet kokemaan vielä niin paljon, ettet osaa kuvitellakaan. Nyt on aika vain nautiskella huolettomasta lapsuudesta ja pitää itsestäsi hyvää huolta!

    Kerro minulle sitten, kun olet nuo asiat tehnyt:) Sen verran voin vielä käydä täällä vilkaisemassa.

    Äänestä

  • Kaikki hyvin kirjoitti:

    "Ei maksa mitään" kohdissa tarkoitan tietenkin että soittaminen maksaa normaalin puhelun verran, mutta juttelu sinäänsä ei maksa ja perheneuvolassa käyntikin on ilmaista (ainakin meilläpäin!)

    Äänestä

  • susirakas kirjoitti:

    Mummokin sanoo että leikkini ei ole kymmenen vuotiaan tasoista.mutta miksi en voi puhu aikuislle tai vanhemmille:kun ne sanoo että se menee kohta tai eivät usko!ja kun kavereille kertoo ne menee sanomaaan muille että:toi vaan haluu huomiota jne. ei ole todellakaan kivaa kun minua osoitellaan haukutaan eikä uskota tai käänetään heti selkäää kun on luottamuksen askelissa!ja kun koulussa kävi eräs kiusauksen tukija niin hän ei ollut minulle tutkija vaan aivan kuin maaliman paras ja ainut laatuinen psykologi!paras ystäväni.mutta hän ei enää tule kouluun!hän sanoi että hän säälii minua kovasti ja haluaa olla yhteydessä mutta on vain tukija!kuten sinät olet kuin salattu ystäväni!sillä jotkut ihmiset ovat tietämättään loistavia!ja sanovat että teen liaan hätäisen päätöksen mutta hän ei tiennyt miten ihanalta minusta tuntui kun koko luokka ja hän kuulivat kun sain vapaasti kertoa elämäni!hän ei asettanut kysymyksiä vaan kuunteli niin tarkasti tätä kauheaa kertomusta ja hän kertoi minulle muista tapauksista joka oli mielestäni hyvä asia!kiitos sinulle!

    Odotan vastaustasi vieläkin. Enhän vain säikäyttänyt? Toivon todella, että sinä löydät auttajan itsellesi. Olen kyllä täällä vielä jos tarvitset. Kerro minulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

susi rakas kirjoitti:

siis asia on niin:päiväkodissa:minua vedettiin hiuksista jätettiin ulko puolelle haukuttiin rumaksi yms en oikein muista kaikkea Ensimmäinen luokka:ulkopuolelle,syljettiin päälle haukuttiin rumaksi opettajalle väitettiin että teen jotain väärää Luokka kaksi:lukittiin kaappiin,ulko puolellee kaadettiin vänkättiin nurkkaan tehtiin pilaa ,nolattiiin yms. luokka kolme:samat asiat paitsi lukitus ja sama toistuu nelosella ja viitosella eli nyt,opettaja raivoilee isäni on aina poissa ja se on alkoholisti,kotona ei ole koskaan ollut kavereita eli en sinäänsä koskaan ketään tuntenut.joskus äiti ja isä riitelee!yms asioita on paljon!en voi koskaan luotttaa kehenkään sillä aina joky ns ystävä pettää!mikä teoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu