Alkusyksyn aikana ennen nukahtamista ilmenevät, muistettavat enneunet ovat tulleet kuvaan mukaan.
Menen vaikka ettosille, niin olen muistettavassa unitilassa.
Kuulen vaimon askaroivan keittiössä - swartz se näkee silti hienoja unia.
Esim. oltiin jollain yleettömän hienolla kartanoalueella.
Oppaan ääni selosti kulkiessamma 'kultasannoitettuja' käytäviä eri rakennusten väliä.
Tie kaartui vasemmalle ja jyrkkeni samalla. Omistajan ääni kuulsi suurta ylpeyttä mahtavasta kartanostaan.
Toinen valveuni tänään aamulla. Pyydettiin sitten kuljettajaksi.
Tulin sovittuun paikkaan. Siellä oli koululasten ikäisiä tulossa kyytiin.
Heillä oli hassut Hallowen naamarit päässään.
Mies jota näin aamulenkillä sanoi: ai alvettulaan - se on tuolla päin matkojen päässä.
Hän osoitti länsilounaan suuntaan.
Tässäkin mielestäni olin taatusti hereillä. Nukahdin kuin pitkänkin unen tarpeessa oleva,
muistamatta jälkeenpäin minkäänsortin unimanifestia

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.