Tyypillinen eläkeläisen päivä tänään

Aamulla nukuin kymmeneen.
Sitten kun pikkuhiljaa jaksoin herätä, luin lehtiä kahteentoista.Ei mitään pakkoja mihinkään suuntaan.
Vähitellen jaksoin alkaa tekemään ruokaa, eilen ostetusta kaalista ja jauhelihasta kaalipataa.No, kun se valmistui, söinkin ainakin pari lautasellista. Tuli törkeen hyvää.
Jaa sitten juuri ja juuri jaksoi siivota keittiön, astiat koneeseen yms.
Sitten koiran kanssa ulkoilemaan, onneksi ei satanut. Tuossa välillä muutama puhelu.
Niin ja sitten ei muuta kuin nettiin.Siinä se.
Kiinnostavaa, vai mitä?
5424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

oli eläkeläispäiväni tänään. Yövyin sydänystäväni luona ja hän herätti aamukahville klo 9. Vietimme aamutuokion yhdessä, lähtöpusut ja ajoin kotiin. Luin päivän lehden ja tutkin postin. Kävin läpi paperit, jotka piti hoitaa kuntoon. Huomasin, että serkulla on nimipäivä ja lähetin kortin. Sitten menin metsään, missä raivasin sahalla yhden polttoainetankillisen ja lisäksi vesakkoa oksasaksilla. Tytär tuli luokseni ja kohta syömme mm. sieniä. Sitten saunomme ja vietämme koti-iltaa. Eikös eläkeläisellä olekin ihanaa!

Äänestä
  • Aamulla viideltä hoidettavalle lääkkeet, vessassa käyttäminen.
    Yöllä parin tunnin välein käytävä katsomassa.
    Kahdeksalta toiset lääkkeet ja aamupuuro sekä kahvi.
    Taas wc käynti hoidettavalla.
    Sitten kone pyörimään, yöllä on tullut pyykkiä.

    Pitäisi tehdä ruokaa kun lapset tulevat toiselta puolelta suomea käymään.
    Panen karjalanpaistin uuniin.
    Imurointia.
    Välillä pitää pyyhkiä nenää ja autettava istumaan.
    Naapuri tulee siksi aikaa että käyn kaupassa.
    Valmistan salaatit ja jälkiruuat, saa sitten vain tarjoilla.
    Välillä oli hulinaa ja huisketta, nyt ovat vieraat toisessa mummolassa.
    Tiskikone pyörii ja potilas sai iltalääkkeensä.
    Piti vielä laittaa vuoteet viidelle hengelle.

    Nyt rentoudun koneen ääressä vähän aikaa.

    En taida jaksaa enää seurustella lasteni kanssa kun tulevat tänne, väsyttää niin vietävästi.

    Kun saisi nukkua joskus kokonaisen yön yhteen menoon, on minulla kolme vapaata kuussa mutta heräilen silloinkin kun olen tottunut.

    Normaalisti asiat sujuvat aika mukavasti, en oikein kaipaisi mitään ylimääräistä touhua.
    Toisaalta on mukava että lapset perheineen käyvät, he vain asuvat niin kaukana että eivät oikein tajua minun tilannettani.

    En ole erityisen tyytymätön elämääni, itsehän tämän omaishoito pestin olen valinnut osakseni.

    Äänestä

  • Hankalaa kirjoitti:

    Aamulla viideltä hoidettavalle lääkkeet, vessassa käyttäminen.

    onnen tyttönä, koska lapsuudesta ja nuoruudesta muistan, mitä sairaus on. Isäni oli 38 vuotta toisten hoidon varassa. Minulla on vaikeasti kehitysvammainen sisko, joka asui kotona. Äiti sairasteli paljon. Lomitin häntä omaisten hoidossa. Esim. paras äitienpäivälahja oli vapaa päivä, kun astuin remmiin. Itse olen toistaiseksi saanut olla terve, arvostan sitä suuresti. Kyllä minulla on paljon helpommat eläkepäivät kuin äidilläni.Ilon hetkiä Sinullekin.

    Äänestä

  • Hankalaa kirjoitti:

    Aamulla viideltä hoidettavalle lääkkeet, vessassa käyttäminen.
    Yöllä parin tunnin välein käytävä katsomassa.
    Kahdeksalta toiset lääkkeet ja aamupuuro sekä kahvi.
    Taas wc käynti hoidettavalla.
    Sitten kone pyörimään, yöllä on tullut pyykkiä.

    Pitäisi tehdä ruokaa kun lapset tulevat toiselta puolelta suomea käymään.
    Panen karjalanpaistin uuniin.
    Imurointia.
    Välillä pitää pyyhkiä nenää ja autettava istumaan.
    Naapuri tulee siksi aikaa että käyn kaupassa.
    Valmistan salaatit ja jälkiruuat, saa sitten vain tarjoilla.
    Välillä oli hulinaa ja huisketta, nyt ovat vieraat toisessa mummolassa.
    Tiskikone pyörii ja potilas sai iltalääkkeensä.
    Piti vielä laittaa vuoteet viidelle hengelle.

    Nyt rentoudun koneen ääressä vähän aikaa.

    En taida jaksaa enää seurustella lasteni kanssa kun tulevat tänne, väsyttää niin vietävästi.

    Kun saisi nukkua joskus kokonaisen yön yhteen menoon, on minulla kolme vapaata kuussa mutta heräilen silloinkin kun olen tottunut.

    Normaalisti asiat sujuvat aika mukavasti, en oikein kaipaisi mitään ylimääräistä touhua.
    Toisaalta on mukava että lapset perheineen käyvät, he vain asuvat niin kaukana että eivät oikein tajua minun tilannettani.

    En ole erityisen tyytymätön elämääni, itsehän tämän omaishoito pestin olen valinnut osakseni.

    Vielä kaksi vuotta sitten minunkin päivät olivat tuon näköisiä. Välillä tuntui, että ainut toive oli saada nukkua yksi yö kunnolla. Silloin kun olisi ollut mahdollista, mieheni sairaalareissujen aikana, meni viikko, ennen kuin osasin nukkua paria tuntia pitempään kerralla. Tiedän mitä tuo vaatii, voimia sinulle. Muista helliä itseäsikin välillä niin jaksat paremmin.

    Äänestä

vasta viet koirasi ulos? Minä lähden jo seitsemän aikaan aamulla koirani kanssa lenkille. Heräänkin jo 4-5 aikaan aamulla. Tämä tapa minulle on jäänyt työelämästä. Silloin heräsin kolmen aikaan aamulla. Nyt nukun sentään vähän kauemmin. Vaikka olen jo 6 vuotta ollut pois työelämästä, silti minulla on määrätty rytmi päiväni vietossa.
Minä taas keitin kaalisoppaa kolmen litran kattilallisen. Syön sitä varmaan viikon. Vain sillä olen ennen saanut kiloni karisemaan. Ei ole tiskikonetta, tiskaan astiat perinteiseen tyyliin. Koiran kanssa käyn 5 kertaa päivässä ulkona, joista 2 on pitempiä lenkkejä, loput vähän lyhyempiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Zirkonia kirjoitti:

Aamulla nukuin kymmeneen.
Sitten kun pikkuhiljaa jaksoin herätä, luin lehtiä kahteentoista.Ei mitään pakkoja mihinkään suuntaan.
Vähitellen jaksoin alkaa tekemään ruokaa, eilen ostetusta kaalista ja jauhelihasta kaalipataa.No, kun se valmistui, söinkin ainakin pari lautasellista. Tuli törkeen hyvää.
Jaa sitten juuri ja juuri jaksoi siivota keittiön, astiat koneeseen yms.
Sitten koiran kanssa ulkoilemaan, onneksi ei satanut. Tuossa välillä muutama puhelu.
Niin ja sitten ei muuta kuin nettiin.Siinä se.
Kiinnostavaa, vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu