Osaisiko

täällä, jos tuo testi näyttää positiivista. Yksinhän minä, enkä tiedä miten selviydyn, vai selviydynkö. Kaikki tuntuu niin vaikealta.

mutta voin kuvitella millaista se on,äiti on kasvattanut yksin minut.mutta sitten kun lapsi syntyy se on maailman TÄRKEIN henkilö sinulle ja en usko että tunnet itseäsi enää niin yksinäiseksi.ja mullakin on välillä kaikkia outoja tunteita jota en osaa selittää mutta kai ne kuuluu tähän raskauteen,olen ajatellut niin.joku päivä saatan ajatella että mitä,siis minulle tulee lapsi ja toisena päivänä saatan itkeä onnesta,aivan outoa..

Tuollaiset ajatukset on ihan normaaleita raskauden aikana... Kaikki vaan sanoo että kyllä ne menee ohi, pitää kai se sitten uskoa..
Ihan samanlaiselle tuntuu minustakin ja samanlainen tilannekin taitaa olla. Onhan tämä ollut henkisesti todella raskasta.. Silti jaksaa välillä olla myös iloinen ja toiveikas, onneksi.
Tosi ristiriitaiset tunteet. Kun toisaalta kaikki on ihan hyvin, mutta samalla kaikki painaa. Neuvolassa piti puhua asiasta, mutta en sitten puhunutkaan..Tulee vaan niin heikko olo jos myöntää että on kauhean epävarma olo.. En kyllä tajua miten maailman ihanin asia voi samalla aiheuttaa näin surkean olon. Mutta kai se menee ohi ajan myötä...

Ja vastaus kysymykseesi, miks tunnet niinkuin tunnet, taitaa olla se että raskaana ollessa hormonit vaan on niin sekaisin ja nainen on jotenkin herkässä ja haavoittuvassa tilassa, kaiken lisäksi jos esikoista odottaa niin sehän on kauhean iso elämänmuutos. Ei ihmekkään jos ajatukset heittelee..

Tsemppiä odotteluun... =)

Minä olen tuntenut noita samoja tuntemuksia. Olen ihan äärettömän onnellinen vauvasta, ja toisena hetkenä olen peloissani ja surullinen miettien, että miten kaikki oikein tulee menemään, kuinka selvitään, miten kaikki muuttuu... Ja minä en edes odota yksin, vaan yhdessä mieheni kanssa. Vauvaa yritettiin monta vuotta ja olin niin onnellinen, kun plussan sain. Ja olen vieläkin. Sellainen pakahduttava onnen tunne rinnassa :-) Mutta toisinaan tulee hätä ja suru ja haluaisin kaiken olevan ennallaan, vaikka en missään nimessä oikeasti antaisi vauvaa pois. Hankala selittää, mutta saman kokeneet kyllä tietävät mistä puhun.

Juttelin neuvolassa tästä ristiriidasta sisälläni. Täti siellä sanoi, että lähes kaikki äidit kokevat niin jossain vaiheessa ja se on luonnollista. Sen aiheuttaa hormonit ja lisäksi epätietoisuus tulevasta, siis kun ei tiedä miten kaikki menee, niin joskus tulee sellainen olo, että haluaa "paeta" siihen tuttuun ja turvalliseen entiseen, jonka jo tietää. Neuvolantäti vielä sanoi, että moni tuntee niin, mutta koska pelkää tulevansa leimatuksi huonoksi vanhemmaksi ja kiittämättömäksi jne., niin ei uskalla sanoa ajatuksiaan ääneen.

Tsemppiä kaikille odotukseen!

hitto..mun muksun isä ilmotti plussan jälkeen että sillä muksulla ei sitten oo isää. mulla ei kertaakaan oo käyny mielessä miten pärjään, hittojako minusta..ainoa mikä vituttaa on se että mun muksu joutuu elämään ilman isää. ei pääse puuhailemaan mitään sen kanssa ja jääpä isänpäiväkortit ym. tekemättä..on ihme oman navan ympärillä pyörimistä tollanen jahkailu..keletto!