Kysyn teiltä vanhemmilta eron kokeneilta, että kannattiko näin jälkikäteen ajateltuna ero?
Kannattiko erota?
Asiaa miettinyt
231433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kokemus kyllä osoittaa, että tuskin on sellaista, joka sen on valmis tunnustamaan. On eri asia, mitä sitten mielesssän ajattelee.
Itse en ole enkä edes suunnittele sellaista.
Eronnut ihmettelee vähän kannanottoa asiassa,kokemus kyllä osoittaa..jne..Taloudellisesti ajatellen se ei todella kannata,mutta kun raha ei ole kaikkea tässä elämässä,ei minulle ainakaan.Joka ainoa ero on erilainen ja siihen on kullakin omat syynsä,ja niitä ei tarvi "tunnustaa" kellekkään,eikä tehdä tiliä kannattiko vai ei.
jos asiasi ovat niin hyvin. Kaikilla ei näin ole ollut. Vaikka jaksoinkin lähes 30 vuotta, en olisi pitkään ollut hengissä, jos en olisi eronnut.
Uskallan ja olen valmis "tunnustamaan"
Eron jälkeen huomasin, sttä olen ns toisen luokan kansalainen joillekin ihmisille. Tutut naiset saattoivat pelätä, että olen niin miehen puutteessa, että vien heidän ukkokultansa. Joku leskimies olisi joskus tykännyt minusta ja minä myös hanestä. Sitten hän kuitenkin päätti kohdallaan, ettei ota eronnutta.
Kieltämättä joskus veti katkeraksi.
Nimim. eronnut, huono nainen.
Tartuntavaarakin voi joidenkin mielestä olla olemassa, kyllä on parempi väistää, ettei tartu!
Ja ne salaiset ihailijat, jotka myös luulivat tarpeen olevan niin suuri, että kelpaa kuka tahansa. Ehei, ei sitä voi toisen elämää elää, itse kullekin riittää oma. (Kunhan sitä elää, eikä ole pystyyn haudattu!)
Tämän päivän lehdessä pappi sanoi, että voisi eronneita vihkiä, mutta vain sen SYYTTÖMÄN osapuolen. Luoja varjele, kuka sen tietää, tavallisesti molemmissa oma syynsä.
Annakatrille aurinkoista syksyä!
muistelen vähän että onko tämä hilma naimisissakaan ollut koskaan,ainakin hän joskus kertoi olevansa yksinäinen,ettei olisi puolisoa.
Vai onko niin että on toisen nikki,sitä en tiedä.
Vuonna 1985 erosin ja olen elänyt "yksin" tänne saakka.Nyt voisin mennä vaikka naimisiin jos sopiva mieshenkilö löytyisi.Jos ei niin sitten ei.
kuka kantaa sinua vanhana saunaan.? suomi täynnä yksinäisiä vanhuksia,ei lapsia ei puolisoa.vain rahaa.
on ihan tarpeeksi. Onneksi en sairauksieni vuoksi saa saunassa käydä. Niin ei tarvitse kenenkään kantaa.
Riippuu tietysti myös siitä missä iässä ero tulee. Itse erosin ensimmäisestä avioliitostani yhdeksänvuoden avioliiton jälkeen alla kolmekymppisenä. Olen rehellisesti sitä mieltä, että ero kannatti. Se oli valtava helpotus ja päällimmäinen ajatus oli silloin, että miksi en eronnut aikaisemmin.
Ero voi olla helpotus tai yhtä itkua ja hammasten kiristystä.
Lukekaapa eronneiden palstaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&subcat=631
Tiedän tapauksia jossa jätetty ei ole kestänyt vaan on tehnyt itsemurhan.
pakon sanelema. Hetkeäkään en ole katunut. Siitäkin huolimatta että yksinhuoltajana olin tosi tiukalla. Tärkeintä oli että lapsilla oli turvallinen olo.
Taloudellisesti olin tosi tiukoilla ja olen vieläkin,yksi lapsi opiskelee ja asuu minun kanssa.Henkisesti ero oli suuri helpotus,enkä ole katunut kertaakaan ainakaan vielä,että erosin.Sain vapauden elää,hengittää vapaasti olla oma itseni joka on kokenut avioliiton ahdistavana ymmärtää mitä tarkoitan,en osaa pukea sanoiksi sitä tunnetta.Meni vuosia kun mietin asiaa ja se oli kipeää aikaa,yritin puhua miehelleni että mennään ammattiauttajalle,mutta vastaus oli,mene sinä jos apua tarvit jne..Mutta kun tavaroitani aloin kerätä hän olisi tullut jo juttelemaan ongelmista,mutta omalta kohdaltani tunteet oli kaikki kuolleet.Ne kuoli yön hiljaisina tunteina vuosien myötä kun häntä olisin tarvinnut,hän oli poissa monella tavalla.Nyt olen yksin ollut jo monia vuosia,mutta kuljen silmät avoimena jospa joskus tulisi eteeni mies joka saisi sydämmen vielä sykkimään niin että haluaisi tutustua paremmin.
"Sain vapauden elää,hengittää vapaasti olla oma itseni joka on kokenut avioliiton ahdistavana ymmärtää mitä tarkoitan,en osaa pukea sanoiksi sitä tunnetta.Meni vuosia kun mietin asiaa ja se oli kipeää aikaa,yritin puhua miehelleni että mennään ammattiauttajalle,mutta vastaus oli,mene sinä jos apua tarvit jne..Mutta kun tavaroitani aloin kerätä hän olisi tullut jo juttelemaan ongelmista,mutta omalta kohdaltani tunteet oli kaikki kuolleet.Ne kuoli yön hiljaisina tunteina vuosien myötä kun häntä olisin tarvinnut,hän oli poissa monella tavalla."
Pitkä lainaus, mutta oli pakko, sillä kaikki tuo on totta omalla kohdallani. Avioero oli pakkotilanne, jos halusi lapsistaan tasapainoisia ja itsekin elää siedettävää elämää. Mies oli syntynyt poikamieheksi eikä hänestä ollut koskaan mihinkään tukea. Avioliiton loppuaikoina tuli myös humalaisen väkivaltaa, jolla ilmeisesti vedottiin viime hetkellä minuun, mutta kun vetoamistapa oli niin väärä, se vain vauhditti irtiottoa. Miehen läsnäolokin oli jo muuttunut sietämättömäksi, koska koko ajan sai jännittää ja pelätä äärireaktioita. Hän varmastikin sai kärsiä perheessämme ulkopuolisuuden tunteesta loppuvaiheessa, ja sen on täytynyt myös olla kovaa, sillä pystyin tuskin puhumaan hänelle enää mitään.
Nyt vuosien kuluttua voin muistaa, miksi häneen rakastuin, mitä samaa hyvää hänessä edelleen on, mutta aina tavatessa myös tiedän, että avioero oli väistämätön, siihen johtaneet piirteet hänessä ovat vain iän myötä korostuneet. Enkä itsekään enää ole sama ihminen kuin avioituessa.
En siis voi katua, mutta tunnen siitä surua, ettei ole lämminhenkistä mummolaa, jossa ovat sekä mummi että ukki ja siten mahdollisimman paljon rakkautta myös lapsenlapsille. Tiedetäänhän, että mahdolliset uudet isovanhempien kumppanit eivät koskaan saa samaa lämmintä suhdetta lapsenlapsiin kuin biologiset isovanhemmat. Itselläni on todella läheiset suhteet lapsenlapsiini, ukilla tuskin yhtä hyvät.
Et kylläkään selittänyt, mitä tarkoitti "kannattiko"??
Jos ajattelen lapsiani, kyllä. He saivat rauhallisemman kodin, eikä tarvinnut pelätä, milloin isä käy äidin kurkkuun kiinni.
Jos ajattelen itseäni, kyllä. Taloudellisesti on tiukempaa, henkisesti helpompaa. Ja-, kai kokemukseksi lasketaan 23 ja puoli vuotta? Katunut en ole hetkeäkään eroa. Ehkei olisi tarvinnut noin kauan sitä helvettiä kestää, mutta loppuiäkseni olin naimisiin mennyt...
Mitäpä sinä toisilta kyselet, jos omaa elämääsi mietit, tee ratkaisusi, jos siihen olet päätynyt. Itse sen teet, itse nekin vaikeat ajat elät ja ehkä ajan kanssa luottamus ja elämänilo palaavat,- itsellesi. Aurinkoista syksyä!
Päivääkään en ole katunut.Kun kerroin miehelle, että aion muuttaa omaan asuntoon, niin hän loukkaantui todella syvästi.
Eropäätöstäni olin kypsytellyt vuoden ja antanut tarpeeksi monta "myrskyvaroitusta".
Mikään ei kuitenkaan muuttunut, joten vaihtoehdoksi jäi ero.En halunnut jatkaa ahdistavassa ilmapiirissä.
Mies kieltäytyi muuttamasta suhdettaan alkoholiin, joten katsoin, että hän oli oman valintansa tehnyt ja minulle jäi sitten käytännön järjestelyt.
Ennen varsinaista muuttoani, kirjoitin hänelle kirjeen. Siinä kerroin avoimesti tuntemuksistani ja tunteistanikin. En nimittäin halunnut, että alkaisimme vihaamaan toisiamme.
Kirjeen luettuaan ja pari päivää mietittyään, hän oli samaa mieltä kanssani.
Nyt olemme hyvissä väleissä ja ihan onnellisia tahoillamme.
Toki kannatti sain elämäni tilin kaikesta.
Tuskin työelämästä olisin voinut saada
säästöön tuollaista määrää. Joten kannatti.
Äijä sai harmaita lisää mut hautokoon niitä.
niin silloin se täytyy olla parempi vaihtoehto kun avioliitto. Minä jätin kanssa kaappi juopon ja aloin oman elämän ja täytyy sanoa että elämä on ihanaa kun ei tarvitse olla viinan hajussa ja kun tili riittää ja jää vähän pankkiinkin. " se syytön " raukka jatkaa juomistaan ja on hoidossa aina välillä. Niin että ero kannatti.
ei kannata,
ei ne vaihtarit viehätä niinkään kauaa kuin nykyinen.
Tiedän, useat pitää salaisia pankkitilejäkin, eron varalta.
Minullakin ollut kahdelta, sellaiselta kun ovat aviossa.
On myös sellaisia, miehet lähtevät, samoihin aikoihin, kuin se oma lapsi lähtee opiskelemaan,
varsinkin jos on vanhempi vaimo.
On se auto tai puoliso,
kyllä se on parempi kun sen aivan uudesta saa.
Mitä useammalla on ollut,
sitä enemmän on vikoja ja tapoja.
alkoholi, pettäminen, rahojen tuhlaus, ym. on syitä jolloin voi kannattaa erota,
mies kun ei ota tosissaan enne kuin se on myöhäistä.
Mutta moni puoliso on avautunut viisikymppisenä että "kyllä se eka ero oli virhe",
kun katsovat kuinka hyvin se puoliso nykyään pärjää.
Mutta on se lapsille paha paikka, jos ovat alta 20v.
Vaikka koulua käyvät kuinka paljon, tulee siitä kuitenkin traumoja ja elämisen malli.
Kyllä se yhden puolison päivittäiset toimet opettavat elämää kovasti yksipuolisesti,
minun iskäni kuoli, ollessani 3v.
Vaikka olin kesät enoni ja setäni maatiloilla kymmenien lasten kanssa, silti en saanut sitä isän, mallia.
Opin naiselliseksi, ja vaikka kaikki on hyvin mennyt, niin siloin oli niin hyvä aika.
Nyt on paljon suuremmat vaatimukset esim. lapsen sosiaalisille taidoille,
lipeväkielinen ja taidokas puhuja puhuja kaikkialla.
Tässäkin keskustelevat pääasiassa naiset.
Sanokaapa arvon naiset sitten, kuka teki tai tekisi ns. miesten työt kotona, kun miestä ei enää ole.
Kuka väänsi/ vääntäisi tai irrotti/ irrottaisi ruuveja, kuka porasi/poraisi seiniin, kuka vaihtoi/vaihtaisi lamppuja, kuka selvitti/ selvittäisi vaurioita kylpyhuoneen laitteissa, kuka selvitti/ selvittäisi auton vikoja, kenen kanssa voi/ voisi lähteä matkalle, retkelle, mökille jne jne.
Enää ei voi/ voisi kertoa miehettömälle ystävättärelle ylpeyttä tuntien, mitä isännän kanssa tehtiin ja missä liikuttiin viikonvaihteessa jne.
Miehen menetys on/ olisi siten aika korvaamaton menetys. Onneksi sitä ei ole näköpiirissä.
töitä kotona apuna, kun oli aina pois. Matkatyön tekijä. Arvaa mikä on heidän "ammattitautinsa".
Jos et arvaa voin valaista: uskottomuus ja kaksoiselämä. Eikä se voi olla näkymättä kotona suhtautumisessa puolisoon.
!!!!
7vuoden jälkeen , ajattelen: kykkä kannatti!