Kännikapina

"KÄNNIKAPINA käynnistyy pikkujoulukaudella.
Liike vapauttaa Suomen humalan palvonnasta.
Kapinan tavoitteena on päihdeneutraali Suomi.
Suomi, jossa täysi-ikäinen voi tehdä itsenäisesti
omat valintansa ilman muiden ihmisten, mainosten
tai median painostusta.

Sivusto www.kannikapina.fi aukeaa marraskuussa.

Selittelemättä selvin päin."

Meneillään on jo Kännissä olet ääliö -kampanja. Mitähän, jos nämäkin hankerahat käytettäisiin johonkin, josta on todellista hyötyä... En tiedä paljonko esimerkiksi tuohon ääliö-kampanjaan on käytetty rahaa, ainakin metroasemien mainokset ovat isot, joten ihan pikkurahalla ei pelata. Kuka mittaa tuloksellisuuden? Miten? Kuinka monen nuoren uskotaan ihan oikeasti muuttavan juomiskäyttäytymistään tuollaisen kampanjan avulla?

Kännikapinan idea jää nähtäväksi, mutta aika skeptinen olen sen suhteen, että ilmoitukset ja tietoiskut vaikuttaisivat ihmisten pikkujoulujuhlintaan.

Mutta pelatkaa, ihmiset, lisää rahapelejä, jotta järjestöt voivat työllistää lisää suunnittelijoita kehittämään lisää kampanjoita.
91067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • Peliriippuvuus on kyllä riippuvuus, mutta ei missään nimessä päihteisiin liittyvä asia!

    Mulla tulee peliriippuvuudesta aina mieleen Salkkareiden Ismo :D

    Äänestä

  • crocoodiile kirjoitti:

    Peliriippuvuus on kyllä riippuvuus, mutta ei missään nimessä päihteisiin liittyvä asia!

    Mulla tulee peliriippuvuudesta aina mieleen Salkkareiden Ismo :D

    Eihän se päihteisiin suoranaisesti kuuluu, mutta
    on tiettyä sukulaisuutta pelihimon ja alkoholismin kanssa kyllä..samoin kuin myös esim. syömishäiriöiden ja alkoholismin välillä..
    Mutta mitä se on..siinäpä Nobel-palkinto tarjolla..??

    Juu alkoholisivuthan nämä ovat, jos laajennettaisiin aihepiiriä niin helposti karkaisi palsta käsistä..eli hyvä näin minusta..:)

    Äänestä

  • crocoodiile kirjoitti:

    Peliriippuvuus on kyllä riippuvuus, mutta ei missään nimessä päihteisiin liittyvä asia!

    Mulla tulee peliriippuvuudesta aina mieleen Salkkareiden Ismo :D

    liittyi siihen, että usein nuo kampanjat ovat Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamia. Suuri(n?) osa sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta tulee sieltä.

    Äänestä

  • Yhteiskunta käyttää vain ihmisen heikkouksia hyväkseen,helppo jäädä koukkuun,varsinkin päihteisiin.Julkisivu putsataan muka auttamisella.Kyllä Jeppe ja Mimmi juo,vaikka mikä hinta olisi alkoholilla.
    Fatalismiin tämä kaikki perustuu.Ihmiset uskovat ulkopuolisen vaikuttavan heidän elämään.Siinä nakitus.Ei mene tämä mimi juomaan vaik mitä joku sanoo,tarjoo,väittää,vähättelee.On niin samperin hauskaa selvittäperin.oman lopettamiseni myötä on myös ystäväpiirini vähentänyt tai lopettanut dogailun.toin raadollisia tosiasioita esiin,turha sitä on kaunistella mihin päihteet johtaa.pahin ongelma on päihteet ja ALKO vain porskuttaa.
    Se vain on niin että jokainen on itse vastuussa elämästä.Jos päättää saada elämän kuntoon,niin varmasti saa apua.Olemme vastussa kanssaihmisistä.Kyllä jokainen hiemankin järkevä ihminen tietää mitkä vaarat päihteillä on.Turha vähätellä.Kokemus opettaa jos ei muu.

    Äänestä

Teen työtä lasten ja nuorten parissa. Olen kyllästynyt aikuisten viinanjuontiin, huonoon ja piittaamattomaan käytökseen, josta kärsivät usein perheen lapset.
En juuri usko itsekään pelkän kampanjan mahdollisuuksiin muuttaa asenteita, mutta on se tyhjää parempi.
Terveisiin (terveämpiin) elämäntapoihin pitäsi kiinnittää huomio läpi lapsen kasvun -kotona,koulussa ja vapaa-ajalla. Kaikkien aikuisten,joiden kanssa lapsi/nuori toimii tulisi viestiä samaa: Alkoholi ei ole alaikäisten juomaa! Nuoren aivot ja alkoholi ovat huono yhdistelmä aivojen kehityksen kannalta. Etenkin humalajuominen on riski!
En tiedä, mihin meidän keski-ikäisten hyvä kasvatus on hukkunut,mutta melko itsekästä ja pinnallista aikuisten käytös liian usein on. Mitähän me haemme ?
Surullisia ja yksinäisiä lapsia perheissä on liikaa - pahaolo näkyy masennuksena ja muina oireina, joskus kukaan ei edes huomaa avuntarvetta.

Äänestä
  • Alkoholi ei ole kyllä aikuistenkaan juoma, lapsille tulee vaan himo olla "aikuinen", jos vanhemmat juovat. Malli on annettava kotona, ei viinaa, ei tupakkaa (eikä muitakaan päihteitä). Itse en tarvitse mitään (olen jo mummoiässä, vanha kalkkis siis, ja raittiusseuralainen), en edes sitä "saunakaljaa". Jos elämässä ei ole mitään muuta, kun notkuminen jossain kaljakapakassa, tulo kotiin ja sitten se iänikuinen tappelu... kuka sitä kestää.. ei ainakaan lapset, eikä tarvitsekaan. Kyllä on sosiaalitoimella työtä. JA AJATELKAA; VAAN VIINAN JA KALJAN TAKIA!!! MITÄ ELÄMÄN TUHLAUSTA!!!

    Äänestä

Mä suhtaudun TODELLA skeptisesti tuohon Kännissä olet ääliö-kampanjaan. Senhän rahoittaa Panimoliitto!!!! Katsokaapas julistemainoksia, tyttö joka oksentaa ja poika joka on pissannut housuun eivät pidä käsissään Panimoliiton omia tuotteita: siideria tai olutta tai lonkkua vaan shampanjalasia ja grogilasia. Juuri tulleen tilaston mukaan alkoholin kulutus on taas kasvanut, erityisesti Panimoliiton omien tuotteiden: lonkeron, siiderin ja oluen!

Ja samanaikaisesti Panimoliitto vastustaa veronkorotusta omilla www.sivuillaan. Elikkä taktiikkansa on: olemme vastuullisia, teemme valistusta Olkoonkin tehotonta kampanjointia, koska kampanja ei kyseenalaista juomista.
Kampanja ei sano mitään uutta. Sen viesti on, että kun juot, niin hei - älä nyt käyttäydy ääliömäisesti.

Ja hei oikeasti, Sedu Koskisen ravintolat ovat mukana tässä kampanjassa "vastuullisen juomisen puolesta". Aikovatko ne vähentää myyntiä ravintoloissaan ettei jengi kännää???

Tämä on mainostemppu!


Ja tänään iltiksessa: yksittäisen olutpullon hinta tulee yhä laskemaan!!

Äänestä

Vai tuolla asenteella.Kaikilla on tietty oikeus käydä taistoon omien arvojen puolesta.Omaa elämääni vaikeutti tapajuominen nuoruudesta opittuna,viikonloppu biletystä ja pikkuhiljaa viikollakin.30 vuoden jälkeen tilanteessa jossa päätin lopettaa koko turhan, muka hauskanpidon,alkoholilla on sellainen vaikutus että vanhetessaan se vain pahentaa.Nyt omat nuoreni opettelevat oman juomakulttuurinsa ja äiti on hyvä esimerkki.Kyllä nuoriso on kiinnittänyt hyvällä tapaa mainnoksiin huomiota ja sanoneet et joo,tollaista elämää ,ei kiitos.En mielelläni tahdo olla samassa aa-kerhossa lasteni kanssa jonain tulevana päivänä.ALKOHOLI ON KESKUSHERMOSTOMYRKKY,SIITÄ VAAN VETÄMÄÄN JOS HALUAA HITAAN JA VARMAN ELÄMÄN ROMUTTUMISEN.KUINKAHAN PALJON YHTEISKUNNAN RAHOJA MENEE PÄIHDEHOITOIHIN???Veikkaan että yhdenkin tyypin mielenmuutos kattaa ne mainnoskulut.Eli,hei haloo,näkyykö valoo sieltä pullonpohjalta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sAAmari kirjoitti:

"KÄNNIKAPINA käynnistyy pikkujoulukaudella.
Liike vapauttaa Suomen humalan palvonnasta.
Kapinan tavoitteena on päihdeneutraali Suomi.
Suomi, jossa täysi-ikäinen voi tehdä itsenäisesti
omat valintansa ilman muiden ihmisten, mainosten
tai median painostusta.

Sivusto www.kannikapina.fi aukeaa marraskuussa.

Selittelemättä selvin päin."

Meneillään on jo Kännissä olet ääliö -kampanja. Mitähän, jos nämäkin hankerahat käytettäisiin johonkin, josta on todellista hyötyä... En tiedä paljonko esimerkiksi tuohon ääliö-kampanjaan on käytetty rahaa, ainakin metroasemien mainokset ovat isot, joten ihan pikkurahalla ei pelata. Kuka mittaa tuloksellisuuden? Miten? Kuinka monen nuoren uskotaan ihan oikeasti muuttavan juomiskäyttäytymistään tuollaisen kampanjan avulla?

Kännikapinan idea jää nähtäväksi, mutta aika skeptinen olen sen suhteen, että ilmoitukset ja tietoiskut vaikuttaisivat ihmisten pikkujoulujuhlintaan.

Mutta pelatkaa, ihmiset, lisää rahapelejä, jotta järjestöt voivat työllistää lisää suunnittelijoita kehittämään lisää kampanjoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu