viiltää

eli eilen kun olin kauppaan menossa,alkoi yhtäkkiä viiltää syvällä emättimesä niin lujaa etten hetkeen kyennyt kävelemään.Kipu oli valtava ja tuntui siltä kun joku olisi veitsellä törkkässyt suoraan sisään! Soitin neuvolaan jossa ei vastata ja sitten soitin terv. neuvontaan jossa sanoivat sitä perus ärsyttävää että "seuraile tilannetta muutaman päivän". Nyt siis täältä kyselen että onko muilla ollut mitään vastaavaa tai onko kellään kenties tietoa mistä vois johuta?
Olen siis rv 32. Neuvola on maanantaina mutta näin alkuun kysäsen täältä josko kohtalotovereita löytyis!?
5475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ihan tuonne alas ja nimenomaan sellaista viiltelevää.. Samalla tunsin potkuja ylöspäin, joten arvelen vauvan potkineen ja samalla hieronut ja töninyt päällään ihan alas kohdun suulle mistä kipu sitten aiheuttunut.
Toki jos huolestuttaa, niin ota yhteyttä joko neuvolaan tai sairaalaan.
Mutta jos tunne meni ohi, niin en uskoisi olevan mitään hätää. Itse olen viikolla 30. : ) Taidat olla myös jouluodottelija? : )

Äänestä

Mulla on viikkoja 22 ja ihan samanlaisia viiltoja tullu tonne alapäähän. Mä vaan jotenki yhdistin et oliskohan peräsuolen puolella joku menny mutkalle ku en osannu niin hyvin paikantaa..mut aivan järkyttävän tuskanen kipu se on sen muutaman sekunnin mitä kestää. Ei tiiä miten päin olis. Mä en oo sit ees viittiny kysellä neuvolast ku se on menny ohi niin nopeesti ja sit on taas pitkä väli ennen ku tulee. Tiedä sit mitä mahtaa olla...

Äänestä
  • Mulla alko noi viiltelyt viikko-pari sitten ja keskellä yötä vielä. Samoin mulla liitty ekoihin viiltelyihin vauvan voimakkaat liikkeet. Minä tulkitsin ne liitoskivuiksi (joiksi niitä on muutkin sanoneet).

    Mulla on nyt menossa rv 29 5 ja LA 16.12. ja ekaa ootetaan niin eipä näistä tuntemuksista aina ota selvää mikä kuuluu asiaan ja mikä ei :o/

    Äänestä

  • MuhVi kirjoitti:

    Mulla alko noi viiltelyt viikko-pari sitten ja keskellä yötä vielä. Samoin mulla liitty ekoihin viiltelyihin vauvan voimakkaat liikkeet. Minä tulkitsin ne liitoskivuiksi (joiksi niitä on muutkin sanoneet).

    Mulla on nyt menossa rv 29 5 ja LA 16.12. ja ekaa ootetaan niin eipä näistä tuntemuksista aina ota selvää mikä kuuluu asiaan ja mikä ei :o/

    tuolllaisia kipuja on täälläkin ja virtsaputken tulehdusta veikkasivat...ja mitään ei ollut.Todella osaavaa henkilökuntaa neuvolassa,eivät edes maininneet mitään liitoskivuista ym.Täältä sitten sain vasta lukea.miten minä voin tietää kun esikoistani odotan.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    ihan normaalia loppuraskaudessa.. mulla oli varmaan 2kk ennen synnytystä ihan hirveitä viiltelyjä tuolla alhaalla. en pystynyt juuri kävelemään loppuraskaudessa itkemättä. ilmeisesti ne on liitoskipuja ja sitä että kohdun suu valmistautuu avautumaan synnytykseen. tsemppiä vaan!
    t.äiti ja tyttö 8kk

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

emättimessä kirjoitti:

eli eilen kun olin kauppaan menossa,alkoi yhtäkkiä viiltää syvällä emättimesä niin lujaa etten hetkeen kyennyt kävelemään.Kipu oli valtava ja tuntui siltä kun joku olisi veitsellä törkkässyt suoraan sisään! Soitin neuvolaan jossa ei vastata ja sitten soitin terv. neuvontaan jossa sanoivat sitä perus ärsyttävää että "seuraile tilannetta muutaman päivän". Nyt siis täältä kyselen että onko muilla ollut mitään vastaavaa tai onko kellään kenties tietoa mistä vois johuta?
Olen siis rv 32. Neuvola on maanantaina mutta näin alkuun kysäsen täältä josko kohtalotovereita löytyis!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu