miten sanoa ei?

kuinka saisi kadotetun itsetunnon takaisin?
olen masentunut ja itsetuntoni on erittäin heikko. Tunnen eläväni vain muita ihmisiä varten, eikä minulla saisi olla omia taroeita lainkaan. Tai toisinsanoen, tunnen suurta häpeää jos joudun pyytämään jotain, mistä hyötyisin vain minä itse. Muiden silmissä saatan olla lasika ja saamaton, mutta totuus on se, etten vain jaksa. Eikä toisaalta mikään edes kiinosta. perheen takia on jaksettava joitain kotitöitä, ja ruoan laittoa. Ne saakin tehtyä melkein joka päivä.
Välillä haaveilen siitä että osaisin sanoa ei. Pahinta sen sanomisessa on, etten tunne minulla olevan oikeutta kieltäytyä, jos minulta jotain pyydetään.
Sängyssä en ole vuoteen torjunut miestäni, vaikka monesti olisinkin mieluummin nukkunut, tai kaivannut vain hellyyttä. Seksimme menee miehen ehdoilla. Minä en pyydä itselleni mitään; en kehtaa vaivata miestä. en muista koska sain viimeksi orgasmin, siitä on joitain kuukausia ainakin. välillä kuitenkin nautin todella paljon seksistä, vaikka usein siitä jääkin ärtynyt, tyhjä ja turhautunut olo. Muutaman kerran olen yrittänyt sanoa ei, kertomalla miehelle, ettei nyt jaksaisi, väsyttää tms... mutta kuitenkin olen suostunut siihen, että mies äkkiä "sutaisee". tuollaisten kertojen jälkeen tunnen itseni käytetyksi, kuin olisin jokin nukke johon voi purkaa paineensa, ja jonka voi vain työntää sivuun käytön jälkeen. itse taas en voi kuvitellakaan ehdottavani seksiä, jos mieheni on väsynyt, ja tiedän ettei hän halua. Sillä vaikka hän siihen suostuisikin, en pystyisi nauttimaan "pakko seksistä".


Anteeksi tämä sekava kirjoitus, johonkin täytyi vain saada purkautua.
6633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kuitenkin niin isossa merkityksessä, ainakin nuorempien ihmisten elämässä, että ehdottaisin,et rupeisit edes siinä suhteessa vähän itsekkäämmäksi.
Etkö voisi kertoa miehellesi miltä sinusta tuntuu, kun hän "tyhjentää" vain itsensä sinuun, kuten kuvasit. Kerro juuri noilla sanoilla. Luulisi, et jos miehesi rakastaa sinua ja toivoisi myös sinun nauttivan seksistä, niin voisi ottaa enempi sinutkin huomioon.
Sano tylysti, että et anna ollenkaan, jos et saa kunnolla.
Sullakin on vain elettävänä tää yksi elämä, ainakin tällä kertaa, niin älä anna asioiden vain tapahtua ja tavallaan seuraat sivusta kaikkea mitä sun elämässä tapahtuu.
Ota ohjat omiin käsiisi. Älä suostu kaikkeen.
Ota perhe palaveriin ja jaa kotihommat uudelleen.
Laita kaikki hyrskyn myrskyn tai ainakin mullin mallin. Se puhdistaa kummasti ilmaa. Muuta kaikki se mistä et nyt tykkää. Kokeilet välillä jotain muuta ja jos se ei toimi, niin vähän ajan päästä taas jotain muuta, niin kauan et olet tyytyväinen.
Me ihmiset vaan usein jämähdämme totuttuihin kaavoihin, vaikka joku muu malli voisi olla paljon parempi. Paa tuulettain koko perhettä ja itseäsi, ravistele kunnolla. Luot siis uudet systeemit, etkä sillä mitenkään loukkaa ketään. Vaadi kuitenkin, että sinua kuunnellaan ja sinut otetaan kaikessa huomioon samalla tavoin, kun sinä otat toiset.

Äänestä
  • että mun pitäisi pystyä miehelle kertomaan miltä minusta tuntuu. mieheni rakastaa minua kyllä ja haluaa minunkin nauttivan seksistä, ja tekeekin kyllä yleensä sen eteen jotain.
    En vain "uskalla" vaatia edes seksissä mitään. Mieheni on uskoakseni tyytyväinen tähän hetkiseen tilanteeseen, ja pelkään, että jos en olekaan helppo ja mukava, hän ajan mittaan kyllästyy.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    että mun pitäisi pystyä miehelle kertomaan miltä minusta tuntuu. mieheni rakastaa minua kyllä ja haluaa minunkin nauttivan seksistä, ja tekeekin kyllä yleensä sen eteen jotain.
    En vain "uskalla" vaatia edes seksissä mitään. Mieheni on uskoakseni tyytyväinen tähän hetkiseen tilanteeseen, ja pelkään, että jos en olekaan helppo ja mukava, hän ajan mittaan kyllästyy.

    olla väärillä jäljillä.
    Ei ne miehet aina niin sen helpon peräänkään ole.
    Pidemmän päälle se voi jo miestäkin "kyllästyttää" jos käy liian rutiinin omaiseksi.
    Luulisi, että se antaisi molemmille enemmään, jos tietäis, että molemmat voi nauttia yhtä paljon ja kumpikin haluaa juuri sillä hetkellä yhtä paljon.
    Sun pitää kunnioittaa itseäsi, eli uskaltaa vaatia mitä itse haluat, vasta sitten toisetkin oppivat kunnioittamaan sinua.
    Puhun tavallaan omastakin kokemuksesta, en niinkään noissa sänkyhommissa, mutta muuten tosta uhrautumisesta toisten hyvinvoinnin edistämiseksi.
    Olen huomannut, ettei mun uhrautumiselle kukaan kuitenkaan anna mitään arvoa ja mun aikuiset lapset ei ymmärrä ollenkaan, miksi en ole itsekkäämpi. He eivät suostuisi ikinä mun tai kenenkään muunkaan vuoksi pahemmin uhrautumaan.
    Toisaalta sellanen terve itsensä kunnioittaminen olisi paikallaan. Eli yritä kysyä, miksi uhraudut, mitä siitä itse saat, onko se mitä myös vain haluat jne. sitten siitä rupeet tuntemustesi mukaisesti asioita muuttamaan.
    Toistan pahasti itseäni, mutta sullekin voisin suositella sitä Rosen.-terapiaa, siinä tuollaisiin kysymyksiin voi itse löytää vastauksia ja näkee asiat aivan eri tavoin. Siitä juuri voisit saada tarvitsemaasi rohkeutta. Joku juttuhan se on sun menneisyydessä, miksi luulet, et sun vaan pitää miellyttää muita.

    Äänestä

hypnoosista. menin siis itsetunnon takia. SUOSITTELEN!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • itse toitotan kaikille tuota Rosen-terapiaa, koska itse siitä sain avun, niin ei varmaankaan ole aunut autuaaksi tekevä. Hypnoosi voi olla aivan yhtä hyvä juttu. Hoidot aika pitkälle muistuttavat toisiaan.
    Hypnoosissa mennään "alkujuurille", samoin kuin Rosenissakin menetelmät vain ovat vähän erilaiset.
    Hypnoosissa käsitellään suoraan aivojen muistia ja
    Rosenissa taas lihasmuistista otetaan asiat alitajunnasta aivojen "muistiin"-käsittelyyn.
    Lopputulos on tärkein, aivan sama mistä avun löytää, kunhan avun saa.
    Kuitenkin kannattaa jotain asialle tehdä, itsetunnon parantamiseksi.
    Katso kumman löydät helpommin ja mikä on sinua lähimpänä. Hypnotisoija vai Rosen-terapeutti ja käytä sitten sitä. Rosen-terapia maksaa n. 50 e kerta.
    Voisiko hypnoosissa käynyt kertoa ihan mielenkiinnon ja vertailun vuoksi mitä hypnotisointi maksoi ja montako kertaa kävit, et "helpotti"?
    Olen itse myös kerran käyttänyt hypnoosia tupakanpolton lopettamiseen. Kyllä siitä oli apua, mut "liha" oli mulla liian heikko, eli ei tarpeeksi sitä omaa tahtoa kuitenkaan löytynyt, joten poltan edelleen, mutta uskon kyllä hypnoosin voimaan. Ihan kaikkille se ei yhtä hyvin onnistu ja on varmaan myös paljon hypnotisoijan kyvyistäkin kiinni se lopputulos.
    Sama on tietysti Rosen-terapiassa, et pitäis löytää sellanen terapeutti jonka kanssa kemiat pelaa, silloin saa paremman lopputuloksen.
    Olen aika monelle sitä suositellut ja moni on myös kokeillut ja kaikki ovat kertoneet saaneensa huomattavaa apua. Esim. masennuksen hoitoon aivan ehdoton ja nopeasti saa avun.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    itse toitotan kaikille tuota Rosen-terapiaa, koska itse siitä sain avun, niin ei varmaankaan ole aunut autuaaksi tekevä. Hypnoosi voi olla aivan yhtä hyvä juttu. Hoidot aika pitkälle muistuttavat toisiaan.
    Hypnoosissa mennään "alkujuurille", samoin kuin Rosenissakin menetelmät vain ovat vähän erilaiset.
    Hypnoosissa käsitellään suoraan aivojen muistia ja
    Rosenissa taas lihasmuistista otetaan asiat alitajunnasta aivojen "muistiin"-käsittelyyn.
    Lopputulos on tärkein, aivan sama mistä avun löytää, kunhan avun saa.
    Kuitenkin kannattaa jotain asialle tehdä, itsetunnon parantamiseksi.
    Katso kumman löydät helpommin ja mikä on sinua lähimpänä. Hypnotisoija vai Rosen-terapeutti ja käytä sitten sitä. Rosen-terapia maksaa n. 50 e kerta.
    Voisiko hypnoosissa käynyt kertoa ihan mielenkiinnon ja vertailun vuoksi mitä hypnotisointi maksoi ja montako kertaa kävit, et "helpotti"?
    Olen itse myös kerran käyttänyt hypnoosia tupakanpolton lopettamiseen. Kyllä siitä oli apua, mut "liha" oli mulla liian heikko, eli ei tarpeeksi sitä omaa tahtoa kuitenkaan löytynyt, joten poltan edelleen, mutta uskon kyllä hypnoosin voimaan. Ihan kaikkille se ei yhtä hyvin onnistu ja on varmaan myös paljon hypnotisoijan kyvyistäkin kiinni se lopputulos.
    Sama on tietysti Rosen-terapiassa, et pitäis löytää sellanen terapeutti jonka kanssa kemiat pelaa, silloin saa paremman lopputuloksen.
    Olen aika monelle sitä suositellut ja moni on myös kokeillut ja kaikki ovat kertoneet saaneensa huomattavaa apua. Esim. masennuksen hoitoon aivan ehdoton ja nopeasti saa avun.

    kysykää onko kyseinen henkilö TEOn reisteröimä terapeutti. ellei ole on suuri riski joutua puoskarin käsiin, jotka voivat vaikuttaa asiantuntevilta maallikon silmissä. Hoito on sitten ihan huuhaata. Usien juuri psyykkisistä ongelmista kärsivät joutuvat näiden huijaamiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sekaisin... kirjoitti:

kuinka saisi kadotetun itsetunnon takaisin?
olen masentunut ja itsetuntoni on erittäin heikko. Tunnen eläväni vain muita ihmisiä varten, eikä minulla saisi olla omia taroeita lainkaan. Tai toisinsanoen, tunnen suurta häpeää jos joudun pyytämään jotain, mistä hyötyisin vain minä itse. Muiden silmissä saatan olla lasika ja saamaton, mutta totuus on se, etten vain jaksa. Eikä toisaalta mikään edes kiinosta. perheen takia on jaksettava joitain kotitöitä, ja ruoan laittoa. Ne saakin tehtyä melkein joka päivä.
Välillä haaveilen siitä että osaisin sanoa ei. Pahinta sen sanomisessa on, etten tunne minulla olevan oikeutta kieltäytyä, jos minulta jotain pyydetään.
Sängyssä en ole vuoteen torjunut miestäni, vaikka monesti olisinkin mieluummin nukkunut, tai kaivannut vain hellyyttä. Seksimme menee miehen ehdoilla. Minä en pyydä itselleni mitään; en kehtaa vaivata miestä. en muista koska sain viimeksi orgasmin, siitä on joitain kuukausia ainakin. välillä kuitenkin nautin todella paljon seksistä, vaikka usein siitä jääkin ärtynyt, tyhjä ja turhautunut olo. Muutaman kerran olen yrittänyt sanoa ei, kertomalla miehelle, ettei nyt jaksaisi, väsyttää tms... mutta kuitenkin olen suostunut siihen, että mies äkkiä "sutaisee". tuollaisten kertojen jälkeen tunnen itseni käytetyksi, kuin olisin jokin nukke johon voi purkaa paineensa, ja jonka voi vain työntää sivuun käytön jälkeen. itse taas en voi kuvitellakaan ehdottavani seksiä, jos mieheni on väsynyt, ja tiedän ettei hän halua. Sillä vaikka hän siihen suostuisikin, en pystyisi nauttimaan "pakko seksistä".


Anteeksi tämä sekava kirjoitus, johonkin täytyi vain saada purkautua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu